Hiljaisuus ennen myrskyä III

 Betula pubescens, osa 209

Ruuan puute kaupungissa oli ilmeinen jo taistelua odottaessa. Yläkaupunkilaisilla oli tukevat varastot omasta takaa ja keskikaupunkilaisilla jonkin verran ruokaa. Alakaupunki sen sijaan oli täysin kaupungin varastojen varassa. Ja noita varastoja oli pahasti ryöstetty kaupungin valtaamisen yhteydessä. Kallas ja Suomas saattoivat vain kiitellä sitä, etteivät heidän armeijansa sotilaat tarvinneet ruokaa samaan tapaan kuin kaupunkilaiset ja Burhleon joukot.

Kaupungin ruokahuollosta vastaava aliupseeri oli kertomassa kapteeneille tilanteesta.

”Joko olette saaneet laskettua, miten pitkäksi aikaa ruoka riittää?” Kallas kysyi.

”Kysyntää on vaikea laskea, joten emme ole aivan varmoja”, aliupseeri vastasi.

”Mutta mikä on paras arvionne?” Solkar kysyi.

Aliupseeri keräili sanoja vastaukseensa.

”Varastossa on aika vähän ruokaa. Jos siis puhutaan piiritykseen varautumisesta. Kaikki ruoka, mitä varastossa on, on luultavasti edellisen sadon tarjontaa. Uusi sato jäi taisteluiden alle ja se mitä siitä jäi jäljelle, on kerättynä ihmisten omissa varastoissa. Kuukausi tulee olemaan pitkä aika tällä ruokamäärällä”, aliupseeri vastasi.

Kapteenit pyörittelivät päitään.

”Tästä tulee meille vielä suuri ongelma. Kaupunkilaisten tyytyväisyys meihin nojaa heidän turvallisuuteen ja ruuan saantiinsa”, Venir sanoi.

”Pahoin pelkään niin, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.

”Varastoko ei riitä yhtään pidemmäksi aikaa kuin kuukaudeksi?” Solkar kysyi.

”Voimme yrittää säännöstellä ruokaa, mutta jo se saattaa aiheuttaa vastalauseita”, aliupseeri vastasi.

”Se varmasti aiheuttaa niitä ja levittää pelkoa siitä, ettemme tule kestämään piiritystä pitkään”, Venir sanoi.

”Nyt alkaa myös olla myöhäistä hankkia lisää ruokaa mistään”, Solkar sanoi.

”Herra kapteeni, vaikka meillä olisi aikaa, niin lähikaupungin tuskin möisivät ruokaa meille”, aliupseeri sanoi.

”Kaupungit ehkä eivät, mutta jotkut talonpojat saattaisivat myydäkin”, Solkar sanoi.

”Ainakin, jos pelkäisivät, että tavara viedään joka tapauksessa. Mutta se on joka tapauksessa myöhäistä pohdintaa nyt. Meidän on selvittävä sillä, mitä kaupungin muurien sisäpuolelta löytyy”, Venir sanoi.

Suomas nyökkäsi.

”Yrittäkää löytää lisää ruokaa ja aloittakaa säännöstely pikkuhiljaa, jotta olemassa olevia varantoja saadaan venytettyä mahdollisimman pitkälle”, Venir sanoi.

”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.

Aliupseeri jätti kapteenit kahden kesken. Kun aliupseeri oli poistunut, Kallas nojasi karttapöytään ja naurahti.

”Mitä?” Solkar kysyi.

”Kun heräsin tähän uuteen elämään, luulin ettei minun tarvitsisi enää koskaan murehtia ruuasta. Tässä sitä kuitenkin ollaan”, Venir vastasi.

”Niin”, Solkar sanoi.

Suomas naurahti myös.

”Kuolleet miettimässä, miten pidetään elävät hengissä ja ruokittuna”, Solkar sanoi.

”Onhan siinä hieman kohtalon ivaa”, Venir sanoi.

”Maailmaan mahtuu outoja sattumia”, Solkar sanoi.

”Niin. Voisimmepa käydä sattuman kanssa kauppaa, jotta tämä olisi meille armollinen. Hän voisi tarjota meille suosiollisia sattumia”, Venir sanoi.