Hiljaisuus ennen myrskyä VI

 Betula pubescens, osa 212

Saesteorra makasi vielä täysissä pukeissa vuoteellaan ja tuijotti kattoon. Huoneessa oli hämärää, koska hän oli jo sammuttanut lyhtynsä. Vähä valo tuli sisään ikkunasta, jonka eteen hän ei ollut vielä vetänyt verhoa. Alakerrasta kuului sotilaiden ääniä. Kaikki eivät halunneet levätä, vaikka vielä siihen oli tilaisuus. Jokainen ilta saattoi olla viimeinen tilaisuus levätä.

Ovelta kuului koputus.

”Tule vain sisään”, Jeanne sanoi.

Saesteorra nousi istumaan sänkynsä reunalle samalla, kun Firgenbeam avasi oven ja tuli sisään huoneeseen.

”Anteeksi, en tiennyt sinun olevan jo nukkumassa”, Valter sanoi.

”En ollut vielä”, Jeanne sanoi.

”Sopiiko jutella hetken aikaa?” Valter kysyi.

”Sopii”, Jeanne vastasi.

”Et halua vielä nukkumaan?” Valter kysyi.

”Ei minua vielä nukuta. Pohdiskelin vain”, Jeanne vastasi.

Firgenbeam nyökkäsi ja sulki huoneen oven.

”Mitä pohdiskelit?” Valter kysyi.

”Kuuntelin alhaalta kuuluvia ääniä ja mietin, että miksi sotilaat eivät halua levätä, kun siihen on vielä mahdollisuus”, Jeanne vastasi.

”He taitavat haluta vielä juhlia, kun siihen on vielä mahdollisuus”, Valter sanoi.

”Niin kai, minä kuitenkin mieluummin lepäisin”, Jeanne sanoi.

Firgenbeam nyökkäsi taas. Hänen ilmettään oli hankala erottaa pimeässä huoneessa.

”Haluaisitko lähteä vielä lyhyelle kävelylle?” Valter kysyi.

”Lähdetään vain”, Jeanne vastasi.

Saesteorra ei ollut varma miksi vastasi myöntävästi, sillä hän olisi oikeasti halunnut vain levätä rauhassa omassa huoneessaan. Nyt hän kuitenkin nousi sängyltä ja laittoi ulkovaatteet ylleen.

He kävelivät talolta, jossa he olivat sotilaiden kanssa majoittumassa, kohti pääkatua ja sitten kohti muuria. Ulkoilma oli raikasta ja ilma kirkas. Tähdet näkyivät selvästi lähes pilvettömällä taivaalla.

”Kaunis ilma”, Valter sanoi.

”Niin on. Ja vielä hetki aikaa nauttia siitä”, Jeanne sanoi.

Firgenbeam käänsi katseensa Saesteorraan. Saesteorra huomasi ja vastasi katseeseen.

”Niin kaunis”, Valter sanoi.

Saesteorra ei osannut heti sanoa mitään, mutta sitten hän päätti, että olisi parempi sanoa miehelle totuus siitä, ettei tämä kiinnostanut häntä ollenkaan. Eikä sen enempää kukaan muukaan mies. Hän ei kuitenkaan ehtinyt avata suutaan, kun muurilta kuului torvien ääni.

He molemmat käänsivät automaattisesti torven äänen kuullessaan katseensa kohti muuria.

”Hyökkäys on alkanut”, Jeanne sanoi.

”Mitä teemme?” Valter kysyi.

”En tiedä, mitä sinun kuuluu tehdä, mutta minun täytyy palata takaisin etsimään alaiseni ja valmistautua heidän kanssaan taisteluun”, Jeanne vastasi.

Firgenbeam epäröi vain pienen hetken.

”Tulen mukaasi”, Valter sanoi.

”Mennään sitten”, Jeanne sanoi.

He juoksivat takaisin talolle. Hälytystorvet jatkoivat soimistaan ja koko kaupunki heräsi alkavaan taisteluun.