Kuolleestamanattu velho IX

Betula nana, osa 434

Mihail pisti jääpiikin vielä kerran kuolleestamanatun velhon kylkeen ja jätti jääpiikin siihen. Hän kääntyi pois kuolleestamanatun velhon luota ja käveli ympäri huonetta saadakseen ajatuksensa liikkeelle. Kun hän palasi kuolleestamanatun velhon luokse, Mihail huomasi ettei tämä enää seurannut hänen liikkumistaan. Kuolleestamanattu velho oli tajuntansa rajamailla.

”Et ole näin heikko”, Mihail sanoi.

Mihail läpsäytti kuolleestamanattua velhoa otsalle herätelläkseen tätä. Läpsäytys auttoi hetkeksi, mutta hetken päästä kuolleestamanattu velho oli taas tajuntansa rajalla.

Ovelta taas kuuluva jyskytys keskeytti Mihailin ajatukset. Umpeen jäädytetyn oven vaimentama mumina oli vaativa. Mihail vahvisti oven takana olevaa jääkerrosta. Hän ei halunnut lisää häiriöitä.

Kuolleestamanatun velhon suhteen Mihailin täytyi keksiä jotakin uutta.

”Joko olet valmis yrittämään uudestaan?” Mihail kysyi.

Mihail poisti jääpalan kuolleestamanatun velhon suun edestä. Tämä hengitti helpottuneena.

”Kysyin, oletko valmis yrittämään uudestaan”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho ei antanut Mihailille hänen kaipaamaansa vastausta.

”Vai haluatko, että murran mielesi lopullisesti?” Mihail kysyi.

Vaatimusta vastauksen saamiseen Mihail tehosti kiskaisemalla jääpiikin irti kuolleestamanatun velhon kyljestä. Tämä parahti kivusta. Mihail jäi odottamaan vastaustaan.

”En ymmärrä, arvon ruhtinas”, Lucius sanoi.

”Mitä et ymmärrä?” Mihail kysyi.

”Sitä, miksi kiusaatte minua näin. Alaisenne pitävät teitä niin suuressa arvossa ja  En ole tehnyt mitään teitä vastaan ja kidutatte minua kuin pahinta vihollisen vakoojaa”, Lucius vastasi.

Mihail painoi päänsä. Hän tiesi, että normaalisti hän ei kohdellut uusia kuolleestamanattuja samalla tavalla. Kuolleestamanattu velho ei kuitenkaan ollut normaali tapaus. Hän oli uskonut, että normaali kuolleestamanaus olisi riittänyt. Mutta nyt näytti siltä, että hänen täytyi murtaa velhon mieli lopullisesti, jotta pystyi hallitsemaan tätä ja tämän kykyjä.

”Alaisenne puhuvat sinusta niin kauniisti. Kuin olisitte jumala, joka on heidän pelastajansa”, Lucius sanoi.

Mihail jäi kuuntelemaan kuolleestamanatun velhon puhetta. Jokin äänessä oli muuttunut.

”Saatoin vain huokaista helpotuksesta, kun sinä lähetit heidät muualle täältä. En olisi jaksanut kuunnella sitä yhtään pidempään”, Lucius sanoi.

Mihailin silmät laajenivat. Hän ymmärsi, että kuolleestamanattu velho oli valehdellut koko ajan. Hän oli vetänyt roolia uskollisena kuolleestamanattuna kuin kiertelevän teatteriseurueen tähti. Ja he kaikki olivat ottaneet sen täydestä. Myös hän itse.

”Jos puhut Tammen seuraajista, niin he eivät ole minun alaisiani. He ovat Tammen alaisia”, Mihail sanoi.

Mihail nosti katseensa ylös paljastaakseen kuolleestamanatulle velholle tämän paljastuneen.

Se oli myöhäistä.