Lauennut ansa VI

Betula nana, osa 510

Rakennus romahti Mihailin ympärillä ja hän putosi.

Hän putosi ja putosi.

Yhä alemmaksi.

Vain putosi.

Alas kääntyi ylös ja ylös alas.

Lankkujen ja lautojen palaset nousivat ylös hänen ohitseen ja liekit osuivat hänen selkäänsä. Ne eivät polttaneet. Eivät vielä.

Mihail ei tiennyt lensikö hän ylemmäksi vai putosiko alas. Hän olisi voinut tehdä kumpaa vain ja kumpikin olisi tuntunut yhtä väärältä.

Aika alkoi nopeutumaan ja liekit polttamaan Mihailin selkää. Hänen suuntansa myös kääntyi. Putoamisen sijaan liekit nostivat häntä ylöspäin. Samalla Miahilin toimintakyky palautui.

Mihail alkoi loitsia ympärilleen paksumpaa suojakilpeä. Se oli myöhäistä.

Nousevat liekit imaisivat Mihailin sisälleen. Koko rakennus hävisi samoihin liekkeihin, jotka näkyivät yläkaupungin muurin toiselle puolelle ja Gyllenburhin päälinnaan.

Liekit pureutuivat Mihailin jääpanssarin läpi ja polttivat häntä. Hän yritti loitsia panssariaan paksummaksi, mutta yritys ei ollut paljoa turhaa parempi. Uusi panssari haihtui vesihöyryksi melkein heti, kun hän sai sen loitsittua. Sitä Mihail yritti yhä uudelleen ja uudelleen ja kulutti taikavoimiaan vastustaakseen väistämätöntä.

”En suostu vain putoamaan kohti kuolemaa taistelematta”, Mihail sanoi.

Mihail vaihtoi välillä taktiikkaansa. Hän loitsi uuden panssarin ja puski sen tarkoituksella kauemmaksi itsestään, jotta hänellä olisi tilaa loitsi uusi sen alle. Manööverin tarjoama aika ei ollut riittävän pitkä, jotta sen aikana loitsittu uusi panssari olisi pystynyt vastustamaan tulimeren kuumuutta.

”Vielä, vielä”, Mihail sanoi.

Seuraavaksi Mihail kokeili loitsia jäävaarnoja vastustamaan kuumuutta, mutta ne sulivat panssariakin nopeammin, mutta kuluttivat paljon enemmän taikavoimia loitsia. Hän kokeili yhä uusia strategioita, joilla voisi saada enemmän aikaa paksumman jääpanssarin loitsimiseen. Kaikki yritykset sulivat nopeammin kuin hän ehti yrittämään uusia.

”En… suostu… luovuttamaan…”, Mihail sanoi.

Sanat putoilivat hauraina Mihailin suusta. Jokainen edellistä murenevampana. Väistämätön oli edessä, vaikka hän edelleen jatkoi.

”En… suostu…”, Mihail sanoi.

Lopulta Mihailin usko loppui. Hän lopetti loitsimisen ja antoi tulen polttaa ihoaan. Kun vähänkin suoja katosi, palovammat levisivät ympäri hänen kehoaan. Vaatteet syttyivät tuleen ja paloivat nopeasti.

Mihail putosi luovuttaneena kohti kuolemaansa, joka odotti häntä tulikuilun pohjalla.