Lahjakkuus syntyy tekemisestä

Seth Godin julkaisi tänään taas loistavan blogauksen Actually,it goes the other way. Blogauksessa Godin murtaa sitä harhakäsitystä, että lahjakkuus olisi synnynnäistä. Asia kun on päinvastoin, valinnoista tulee tapoja, tavoista tulee kykyjä ja kyvyistä lahjoja. Vähän kärjistäen, ihmislapsen ainoa synnynnäinen lahja on se, että tissistä saa ruokaa. Synnynnäisestä lahjakkuudesta puhuminen taas on lahjattomien (eli niiden, jotka eivät ole omilla valinnoillaan ryhtyneet mitään taitoa kehittämään) kateudesta ja katkeruudesta syntyvää porinaa.

Miksi sitten olen tätä mieltä? Siitä syystä, että en minä ole missään asiassa ollut lahjakas. Olen vain, enemmän ja vähemmän tietoisesti, lähtenyt kehittämään tiettyjä osa-alueita ajattelussani ja tavassani tehdä asioita. Ihmismielen ainoat rajathan ovat ne, jotka mieli itselleen asettaa. Esimerkiksi oma avaruudellisen mallintamisen kyky perustuu lähinnä siihen, että olen ympärillä olevia esineitä katsellut ja mallintanut päässäni ja nyt sitten pystyn noiden mallien osasia käyttämään uusien esineiden mallintamiseen aivan abstraktille tasolle saakka kuten atomeihin.

Vielä parempi esimerkki minun kohdallani on kirjoittaminen. En ole kirjoittamisessa millään tavalla lahjakas enkä koskaan ole ollut. Kaikki mitä osaan on syntynyt siitä, että olen kirjoittanut ja kirjoittanut ja kirjoittanut. Tietenkään ei voi kirjoitta jos ei lue ja siksi olen myös lukenut. Kirjoittamisessa lahjattomuuteni tuli esille peruskoulussa, kun kirjoittamaan ja lukemaan oppiminen oli (oman muistin mukaan) jokseenkin vaikeaa. Taisin kuitenkin molemmat taidot oppia ensimmäisellä luokalla. Lukeminen alkoi kuitenkin kiinnostaa oikeasti vasta kun mentiin kohti peruskoulun loppua eli yläasteella. Päiväkirjan kirjoittamisen aloitin tosin suhteellisen varhaisessa vaiheessa 12 vuotta sitten. Sisällöllisesti suurin osa päiväkirjatekstistäni on hyvin tai erittäin huonoa ja parhaimmillaankin päästään jonnekin huonon ja irvistäentyydyttävän rajamaille.

Sisällöllisesti jotakin järkeä omaan tekstiin tuli omasta mielestäni lukiossa, kun aloin kirjoittaa tavoitteellisesti mistä taito on sitten lähtenyt kehittymään nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Olenkin sitä mieltä, että opin oikeasti kirjoittamaan vasta lukiossa. Tästä kiitos kuuluu senaikaiselle äidinkielenopettajani, joka luki tekstejäni ja kertoi missä kaikkialla mennään metsään. Tämä mahdollisti kirjoitukseni teknisen tason nousemisen luettavalle tasolle. Sisältö on lukion jälkeen jatkanut paranemistaan, mikä näkyy helposti täältä blogistani. Esimerkiksi Betula nanan ensimmäiset osat vaatisivat rajua uudelleenkirjoittamista, että niitä pystyisi itse katsomaan molemmat silmät auki. Ehkä joku päivä niin tapahtuukin, mutta siihen on vielä monta askelta.

Ei siis missään nimessä kannata ajatella, että en voi tehdä tuota ja tätä koska minulla ei ole lahjoja siihen. Ei niitä ole kenelläkään muullakaan. Tekeminen ei vaadi mitään muuta kuin sen, että aloitat ja sitten teet.

Puunkirous

Betula nana, osa 72

”Mitä?” Emily kiljahti.

”En tiedä tarkemmin. Minä vain näin sen miehen, joka oli muuttunut miltei kokonaan puuksi ja kuulin muutaman kyläläisen keskustelevan hänelle. En ollut kylässä kauaa”, kuukkeli sanoi

”Mutta he sanoivat tätä lahjaksi niin miten se voisi olla kirous?” Emily ihmetteli.

”Jos se on lahjana kaksiteräinen miekka” kuukkeli ehdotti ja laskeutui yhtä oksaa alemmaksi ja lähemmäksi Emilyä.

”Mutta en silti halua muuttua puuksi”, Emily sanoi.

”Ehkä puiset jumalat tarkoittivat lahjansa käytön opettelemisella, että opit hallitsemaan kaksiteräistä miekkaa niin, että et viillä sillä itseäsi”, kuukkeli sanoi.

”Ehkä, mutta en edes tiedä mistä minun pitäisi lähteä liikkeelle. Sinäkään et tiedä yhtään sen tarkemmin”, Emily sanoi.

”En, mutta voin yrittää ottaa selvää. En ole seudun ainoa kuukkeli ja muita varislintuja on vielä enemmän. Joku on varmasti kuullut sen puuksi muuttuneen miehen puheita”, kuukkeli sanoi.

”Siitä voisi olla apua. Kuinka nopeasti voit saada tieto?” Emily sanoi.

”Se riippuu siitä kuinka nopeasti tavoitan väkeäni ja kuinka halukas olen pyytämään tietoja”, kuukkeli sanoi.

”Miksi et olisi halukas?” Emily ihmetteli.

Kuukkeli vilkaisi Rafaelin mökkiin päin.

”Minua pelottaa se suuri pahuus, jonka kanssa asut”, kuukkeli vastasi.

”Mutta nimenomaan hänen takiaan olisi hyvä, että oppisin käyttämään sitä puisten jumalten lahjaa, että olisin vahvempi”, Emily sanoi.

”Tiedän ja tiedän myös sen, että puiset jumalat pakottaisivat minut tähän joka tapauksessa, joten autan sinua ja hankin tietoja”, kuukkeli sanoi.

”Hienoa”, Emily sanoi.

”Ennen kuin kutsun ketään muuta paikalle, niin halua esittäytyä. Nimeni on Sija”, kuukkeli sanoi.

”Minun nimeni sinä jo tiedätkin”, Emily sanoi.

”Niin tiedänkin”, Sija myönsi.

Sitten Sija alkoi laulaa ja kutsumaan muita kuukkeleita ja varislintuja. Ensimmäiset saapuivatkin paikalle jo muutamassa minuutissa ja vartin päästä paikalla oli jo suuri parvi lintuja. Näille Sija selitti asian ja linnut hajaantuivat etsimään tietoa. Emily katsoi toiveikkaana puiden sekaan katoavien lintujen perään. Ehkä tieto oikeasta suunnasta oli jo lähellä.

Opintotukihaaste: Toinen viikko

Lue haasteeseen liittyvät aikaisemmin kirjoittamani tekstit: Lähtö ja Viikko 1.

En onnistunut toisellakaan viikolla aivan niin hyvin tiivistämään budjettiani kuin olisin halunnut. Rahaa kului suurin piirtein yhtä paljon kuin edelliselläkin viikolla. Osa tuosta rahasta kului kuitenkin asioihin, jotka eivät olleet jälleen niin tärkeitä elämisen kannata ja olisivat voineet olla vältettävissä tai olivat asioita, jotka olisi pitänyt maksaa jo aikaisemmin. Jos nämä niin sanotut kertaerät otetaan pois, niin rahankulutukseni parantui jo huomattavasti. Seuraavalle kahdelle viikolle budjetti kuitenkin tiukkeni entisestään, joten millekään satunnaiserille ei loppukuusta tule olemaan tilaa.

Koska kaaviot ovat edelleen hauskoja ja elävöittävät tekstiä mukavasti.

Tässä jo kahden viikon aikana on varsin tuntuvasta tullut esille elämässä se, että kun ei ole rahaa niin tuntuu siltä, ettei voi tehdä mitään. Baarissakaan ei ole kiva käydä, kun tietää, että jos ottaa toisen tuopin niin huomenna ei voi syödä (tai kuun viimeisellä viikolla ainakaan ei voi syödä). 150 euron kuukausibudjetissa myös esimerkiksi elokuvalippu alkaa tuntua hyvinkin äkkiä.

Ensimmäiset kaksi viikkoa on haasteessani ollut suhteellisen löysää aikaa. Viimeisellä kahdella viikolla rahaa on kuitenkin jäljellä paljon vähemmän. Maanantaihin lähdettäessä oli tililläni rahaa 61,31 ja kukkarossani sen verran kolikoita, että tänään sain sillä rahalla yliopistolla lounaan. Näillä mennään viimeiset kaksi viikkoa.

Ihastus

Näen sinut

Olet kaunis

Helposti ihastuttava

Katseemme kohtaavat

Jaamme enemmän kuin vieras silmä osaa nähdä

Lähdetään kahville tai elokuviin

Muutetaan Pariisiin

Rakastutaan

Toisiimme ja kaupunkiin

Suunnitellaan tulevaisuutta yhdessä eteenpäin

Seksiä

Nopeaa ja intohimoista

Syvällistä ja rauhallista

Ehkäisytapa helppo valita

Hankitaan lapsia ainakin kaksi ja enintään neljä

Elämme vanhoiksi

Yhdessä

Kaivamme perunamaata

Kitkemme rikkaruohot

Rauhalliset eläkepäivät rauhallisissa askareissa

Kuvasi siirtyy silmäni verkkokalvosta mieleeni

Ei lähde koskaan pois

Olen ihastunut

Unelmoin meistä

Aivan liian pitkälle

Kuten aina

12.2.2013

Kuukkeli

Betula nana, osa 71

Kuukkeli tervehtyi nopeasti, kun Rafael osasi korjata linnun murtuneen luun. Parin viikon päästä kuukkeli lenteli jo iloisesti ympäri mökkiä. Emily ei kuitenkaan koskaan jättänyt lintua yksin muiden seuraan vaan piti sen aina tiukasti mukanaan. Muut olivat kuitenkin niin keskittyneet siihen, kun Rafael opetti Mihailille pimeää taikuutta laidasta laitaan, etteivät he juuri kiinnittäneet kuukkeliin huomiota. Emily oli jälleen myös iloinen siitä, että muut olivat asiaansa niin keskittyneitä vaikka toisaalta hän oli Mihailin kannalta asiasta myös syvästi huolissaan.

Nyt Emily ei kuitenkaan voinut asialle mitään ja hän oli päättänyt tehdä niin kuin puisten jumalten kuiskaus oli häntä kehottanut. Tämä tarkoitti harjoittelua käyttämään puisten jumalten lahjaa eikä Emilyllä ollut mitään käsitystä siitä kuinka hänen olisi tarkoitus harjoitella tai käyttää lahjaa. Emily toivoi, että kuukkeli osaisi auttaa häntä.

Emily toivoi myös, että kuukkelin kanssa hän pystyisi keskustelemaan muistakin häntä vaivaavista asioista. Emily oli nimittäin alkanut näkemään painajaisia kobrastaan Nashasta. Painajaisessa Nasha on pahassa pulassa ja pahasti ahdistunut. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emily oli nähnyt unta lemmikistään ja asia oli aikaisemmin toiminut myös toiseen suuntaan. Nasha tiesi jos Emily oli stressaantunut tai voi pahoin. Nasha oli kuitenkin lähes kahden tuhannen kilometrin päässä yliopiston kampuksella eikä Emily voinut sillekään asialle muuta kuin olla huolissaan lemmikkikäärmeestään.

Kun kuukkeli oli palautunut täyteen lentokuntoonsa, Emily lähti sen kanssa metsään kävelylle jotta voisi keskustella kuukkelin kanssa ilman, että asia paljastuisi muille. Tai pikemminkin ilman, että asia paljastuisi Rafaelille.

”Tiedätkö missä sinun on tarkoitus auttaa minua?” Emily kysyi olkapäällään istuvalta kuukkelilta, kun kaksikko oli kadonnut metsään eikä mökkiä enää näkynyt.

”Oikeasti minulla ei pitäisi olla mitään käsitystä asiasta, mutta sillä hetkellä kun putosin syliisi ne, joita sinä kutsut puisiksi jumaliksi, kertoivat minulle”, kuukkeli vastasi.

Emily oli iloisesti yllättänyt asiasta.

”Tiedätkö sinä kuinka minun on tarkoitus harjoitella heidän lahjansa käyttämistä?” Emily kysyi kuukkelilta.

”Ei. Sitä he eivät kertoneet”, kuukkeli vastasi.

Emily vilkaisi kuukkelia tarkistaakseen, että oliko tämä tosissaan, mutta kuukkeli vain levitti siipiään.

”Mahtavaa. Eli olen yhä samassa lähtöruudussa”, Emily puuskahti ja potkaisi hankea.

Pehmeä lumi pöllähti.

”Puiset jumalat eivät kertoneet asiaan kovinkaan tarkasti. He sanoivat, että sinä kertoisit asiasta tarkemmin. He eivät edes kertoneet sitä mikä tämä lahja on”, kuukkeli sanoi.

”He antoivat minulle tällaisen lahjan”, Emily sanoi ja kääri vasenta hihaansa niin, että hänen ihoonsa kiinni uponneet puun juurten ja oksien välimuodot tulivat esille.

Näky sai kuukkelin säikähtämään niin, että se lennähti parin metrin päässä olevan lähimmän puun oksalle.

”Mitä?” Emily ihmetteli.

”Sait tuon lahjana heiltä?” Kuukkeli kysyi.

”Niin sain. Miten niin?” Emily sanoi.

”Olen nähnyt tuollaisen kerran aikaisemmin”, kuukkeli sanoi.

”Missä ja kenellä?” Emily kysyi.

”Vanhalla miehellä joka asui muutaman kylän päässä. Mies oli muuttumassa kokonaan puuksi. Kuulin kyläläisten sanovan tuota puunkiroukseksi”, kuukkeli vastasi.