torstai 13. lokakuuta 2016

Kuolleiden kaupunki



Betula nana, osa 250

Mihail ja Sarnel tutkivat aukiota.

”Tuolla reunalla näyttäisi olevan jonkinlaisia palatsirakennuksia, mutta mitään hautoja täällä ei ole”, Sarnel sanoi.

”Kummallista”, Mihail sanoi.

”Niin. Hautahan tämän pitäisi olla”, Sarnel sanoi.

Mihail katsoi soihdun valossa näkyvää lattiaa. Sen kuviointi kiinnitti hänen huomionsa.

”Voisivatko haudat olla lattian alla?” Mihail kysyi.

Sarnel käänsi katseensa lattiaan.

”Ehkä, mutta silloin ne olisivat aika pieniä”, Sarnel vastasi.

”Ehkä tätä paikkaa ei sittenkään ole rakennettu haudaksi, vaan epäkuolleiden kaupungiksi”, Mihail sanoi.

”Eihän epäkuolleita ole ollut ennen kuin nyt”, Sarnel sanoi.

”Ehkä osa tietämyksestä on peräisi heiltä ja he vain uskoivat siihen, että jonain päivänä kuolleestamanausta oikeasti tehdään”, Mihail sanoi.

”Tätä pitää tutkia tarkemmin”, Sarnel sanoi.

”Nythän meillä on siihen mahdollisuus”, Mihail sanoi.

”Minä haluan tutkia asiaa tarkemmin kuin vain tämän käynnin ajan. Narshasta ja hänen tietämyksestään voisi myös olla hyötyä”, Sarnel sanoi.

”Jos saat hänet tulemaan tänne”, Mihail sanoi.

”Ei hänen tarvitse itse tulla tänne sisälle. Riittää, että hän suostuu puhumaan”, Sarnel sanoi.

”Minun pitänee palata takaisin rakennustyömaalle, mutta te voitte jäädä”, Mihail sanoi.

Mihail ja Sarnel tutkivat aukiota ja sen lattiaa vielä jonkin aikaa ja palasivat sitten ulkoportille. Heidän sisällä olon aikana päivää oli ehtinyt kulua pitkä tovi.

”Löysittekö hautakammiot?” Narsha kysyi.

”Emme varsinaisesti. Luulemme, että koko rakennelma ei ole rakennettu niinkään haudaksi, vaan kuoleman jälkeiseksi kaupungiksi”, Mihail vastasi.

”Mitä tarkoitat?” Emily kysyi.

”Muinaisilla aegyzalaisilla on luultavasti ollut jotakin tietoa kuolleestamanauksesta ja sen mahdollisuuksista. Ainakin niin paljon tietoa, että he ovat uskoneet sen olevan joskus mahdollista ja he ovat siihen mahdollisuuten päättäneet valmistautua”, Mihail vastasi.

”Emme tietysti ole vielä aivan varmoja, mutta minä jään tutkimaan asiaa tarkemmin”, Sarnel sanoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti