torstai 27. lokakuuta 2016

Rakennustöitä nekropolin varjossa II



Betula nana, osa 252

Peruskallio oli syvällä hiekan alla. Mutta ei niin syvällä, etteivät Setenhin työmiehet olisi kaivaneet sitä esiin Mihailin taikavoimien avustuksella. Kuoppa, jonka reunaa pitkin hiekkaa ja kiveä kuljetettiin pois, oli valtava.

Mihail ja Setenh seurasivat työmaata puusta rakennetusta tornista.

”Olisi ehkä ollut helpompi etsiä kiviaines jostain muualta”, Setenh sanoi.

”Ehkä, mutta nyt meillä ainakin on riittävästi maata kaikkeen rakennustyöhön”, Mihail sanoi.

”Ison osan joudumme kaatamaan takaisin kuoppaan, ettei se romahda. Toinen vaihtoehto on tukea maa kivellä”, Setenh sanoi.

”Ei tätä kokonaan kannata täyttää. Jätämme tähän joka tapauksessa syvemmän kohdan vallihautaan”, Mihail sanoi.

”Miten vain ruhtinaani haluaa”, Setenh sanoi.

Setenh palasi ohjastamaan työmiehiä ja Mihail jäi yksin torniin. Hän käänsi katseensa montusta nousevaan linnoituskaupunkiin. Työt etenivät nopeammin kuin mitä hän oli uskaltanut toivoa. Satama oli lähes kokonaan valmis ja pysyviä asuntoja nousi ripeää tahtia. Myös muurien ja muiden puolustusrakennelmien työt etenivät.

Muurien rajaama alue kaupunkia varten oli paljon suurempi kuin mitä he olisivat tarvinneet kaikkien asuttamiseksi. Silti Mihail vaati, että kaupunki rakennettaisiin tiiviiksi. Hänellä oli tunne siitä, että ylimääräistä tilaa tarvittaisiin vielä.

Mihail käänsi katseensa kohti nekropolia. Toinen vaihtoehto olisi ollut laajentaa kaupunkia nekropoliin. Tätä vaihtoehtoa kuitenkin vastustivat lähes kaikki ja erityisesti aegyzalaiset. Nekropolin asuttamista kannattivat vain ne, jotka jo siellä asuivat: kuolleet, kuolleestamanatut ja kuolleestamanaajat.

Sarnel ja Narsha olivat vieläkin tukimassa suuren pyramidin sisältöä. Mihailin ja Sarnelin arvaus pyramidin sisällöstä oli osunut oikeaan. Pyramidin sisäaukean lattian alla oli valtava joukkohauta ja pyramidi melko todennäköisesti rakennettu näille kuoleman jälkeiseksi asuinsijaksi.

Nekropolissa oli myös Nils Tammi, joka oli löytänyt itselleen pienen joukon seuraajia. Näitä hän koulutti kuolleestamanauksen saloihin. Mihail epäröi suuntauksen oikeellisuutta ja monet hänen neuvonantajistaan sitä kritisoivat, Emily ja Karl etunenässä, mutta kuolleestamanaaja Tammi oli saanut tahtonsa läpi.

Mihail toivoi, että saisi jotenkin elävät ja kuolleet rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, mutta juopa kahden ryhmän välillä tuntui vain syventyvän päivä päivältä.

Mihail huokaisi ja laskeutui tornista takaisin kaivannolle. Hänen taikavoimiaan tarvittiin taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti