maanantai 21. elokuuta 2017

Kuusi ja neljäsataa



Blogiteksteistä on jälleen kulunut yksi satanen puhki. 400. kirjoitus oli jo puoli vuotta sitten ilmestynyt Betula nanan osa 267 eli Aegyzan kohtalo V. Tuon tekstin julkaisin täällä blogissa jo 16.2.2017 ja aiheen käsittely on hieman jäänyt. Samalla aikaa on ehtinyt kulua niin paljon, että itse blogin kirjoittamisen aloittamisesta on ehtinyt kulua kuusi vuotta. Tämän blogin ensimmäinen teksti ilmestyi 6.8.2011. Monta tekstiä kuuteen vuoteen siis mahtuu. Tämä bloggaus onkin jo blogin 431. kirjoitus.

Syy siihen, että kirjoitan kummastakaan merkkipaalusta vasta nyt, on se, että en oikein tiennyt, mitä asiasta kirjoittaisin. Ei se nyt varsinaisesti mikään uutinen ole, että tekstejä tulee lisää tai aika kuluu. Edellisen kerran sataluvun tullessa täyteen pohdiskelin blogin tulevaisuutta, mutta senkin olen vasta tehnyt, kun kirjoitin tekstin: Miksi tämä blogi onolemassa? ja en koe, että tässä asiassa olisi mitään uutta tullut vastaan. Muunkin kirjoittamisen kanssa on ollut hieman hiljaista, joten niistäkään ei oikein voi kirjoittaa mitään.

Mistä siis kirjoittaisin nyt?

Voisin ehkä kirjoittaa muista taiteellisista pyrkimyksistäni, joita olen mielessäni pyöritellyt ja jotakin myös toteuttanut. Näistä asioista en ole vielä omia kirjoituksia tehnyt, koska en ole vielä kokenut niitä ajankohtaisiksi. Tässä nyt kerron kuitenkin muutamalla rivillä muutamista uusista kokeiluista, joita olen tämän vuoden aikana pohtinut ja kokeillut. Osittain nämä liittyvät yritykseni Magnartuksen puitteissa tekemääni työhön, mutta senkään yhteydessä näitä uusia juttuja en taida vielä puida. Muuten olen kyllä kirjoittamassa uutta tekstiä myös Magnartuksesta.

Mutta niin. Uusia kokeiluja.

Olen tänä vuonna tehnyt pieniä kokeiluja ja laajemminkin pohdintoja kolmeen asiaan, joista muuten nautin suuresti. Nämä asiat ovat taidemaalaus, sarjakuvat ja animaatiot.

Olen harrastanut akryylimaalausta enemmän pienoismallien ja pelifiguurien kanssa, mutta ajoittain olen maalannut myös pahville tai kankaalle. Tänä keväänä innostuin jälleen enemmän maalaamaan tällaisia maalaustyyppisiä töitä. Pääosa omista maalauksistani on hyvin abstrakteja tai sitten täysin epäesittäviä.

Sarjakuvia olen lukenut niin pitkään kuin vain pystyn muistamaan. Aluksi tietysti luin vain Aku Ankkaa, mutta sittemmin olen alkanut lukea myös muita sarjakuvia. Yksi suosikeistani on Kramppeja & Nyrjähdyksiä -sarjakuva. Aiemmin en kuitenkaan ole ollut kovinkaan kiinnostunut itse tekemään sarjakuvia. Tänä vuonna tuo kiinnostus on alkanut hieman herätä. Olen joitakin sarjakuvaideoita pyöritellyt päässäni ja yhtä olen lähtenyt toteuttamaankin. Instagramissa voi seurata Juhani Reaperin seikkailuja. En ole toistaiseksi pitänyt yllä mitään vakituista julkaisurytmiä, joten uusia ruutuja ilmestyy hyvin satunnaisesti.

Animaatioitakin olen katsonut niin pitkään kuin vain muistan. Kiinnostusta animaation tekemistä kohtaa minulla on ollut pitkäänkin, mutta tuon kiinnostuksen eteen en ole juuri mitään tehnyt. Kiinnostus virisi uuteen kukoistukseen 100 vuotta suomalaista animaatiota -kirjan lukemisen myötä keväällä, ja tein muutaman pienen koeanimoinnin. Animoinnin osalta minulla on muutamia ideoita, jotka voisivat toimia varsin hyvin animaationa. Edellisen kohdan huomioiden tulen todennäköisesti toteuttamaan nämä ideat ensin sarjakuvana ja sitten vasta katsoa muuta. Sarjakuvaan verrattuna animaatio on kuitenkin aika paljon työläämpi tehdä.

Tällaisia uusia kokeiluja olen harrastanut. Näistä saattaa kuulua joskus lisää tai sitten saattaa olla kuulumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti