Betula nana, osa 291
Nils Tammi seisoi työtilojensa ulkopuolella heitä vastassa. Nils
tervehti heitä suurieleisesti ja hänen oppilaansa seurasivat esimerkkiä.
”Ruhtinas Netronova, kenraali Netronova sekä lähettiläs
Hasalfath, tervetuloa tutustumaan työtiloihini”, Nils sanoi.
”Kiitän tästä mahdollisuudesta päästä tutustumaan siihen,
mitä ikinä täällä teettekään”, Hamil sanoi.
”Ilo on täysin minun puolellani”, Nils sanoi.
Nils johdatti heidät laboratorioonsa, jota oli laajennettu
jo useaan kertaan.
”Olet taas laajentanut”, Mihail sanoi.
”Eliksiiriä tarvitaan niin paljon, että on ollut pakko
laajentaa”, Nils sanoi.
”Toivottavasti sienet kasvavat riittävät nopeasti pysyäkseen
kysynnän tahdissa”, Mihail sanoi.
”Olemme onnistuneet parantamaan niiden kasvunopeutta ja
rakentaneet uusia sienihuoneita, joten sienten saanti ei ole ongelma. Jotkut
kansalaiset ovat myös alkaneet jalostaa uusia sienilajikkeita, joista osasta
uutetta saa enemmän kuin alkuperäisestä sienestä”, Nils sanoi.
”Mihin muuhun tarkoitukseen sieniä on sitten jalostettu?” Mihail
kysyi.
”Osa on jalostettu ihan vai näyttävämmiksi tai kookkaammiksi”,
Nils vastasi.
Mihail nyökkäili. Aihe kuulosti kiinnostavalta. Hänen
täytyisi tulla paremmalla ajalla tutustu näihin jalostettuihin
sienilajikkeisiin.
”Mihin käytätte sieniä ja tuota tekemääsi eliksiiriä?” Hamil
kysyi.
”Kuolleet tarvitsevat niitä ravinnoksi”, Nils vastasi.
Hamil ja tämän seurue näyttivät yllättyneiltä.
”Luulin, etteivät kuolleet tarvitse mitään ravintoa”, Hamil
sanoi.
”Ravinnoksi kutsuminen on ehkä huono termi, mutta kuolleet
joka tapauksessa tarvitsevat eliksiiriä. Tai vaihtoehtoisesti runsaasti sieniä”,
Nils sanoi.
”Mihin sitä tarvitaan, jos ei varsinaisesti ravinnoksi?”
Hamil kysyi.
”Liikkumiseen ja olemiseen jo itsessään, mutta erityisesti
kuolleiden mielen säilyttämiseen”, Nils vastasi.
Hamil nyökkäili.
”Millä tavalla eliksiiriä nautitaan?” Hamil kysyi.
”Samalla tavalla kuin elävät nauttivat paksua lientä, joko
juomalla tai sitten lusikalla”, Nils vastasi.
”Jos sinulla on valmista eliksiiriä tässä, voin näyttää
lähettiläälle”, Edkar sanoi.
”Onhan minulla”, Nils sanoi.
Nils viittoi pari oppilastaan hakemaan tuoretta eliksiiriä
Edkarin juotavaksi. Tummanvihreä eliksiiri kaadettiin lasiseen kuppiin, joka
ojennettiin Edkarille.
”Netronovalan ja Suthcarrin liitolle”, Edkar sanoi.
Mihail ja Hamil hyväksyivät tämän toivotuksen nyökkäyksillä.
Edkar joi lasikupin tyhjäksi eliksiiristä yhdellä kertaa.
Paksun liemen juominen sai hänet hetkeksi korahtelemaan pahankuuloisesti, mutta
Edkar näytti jo selvästi aiempaa pirteämmältä.
”Onko tämä jotakin uutta sekoitusta?” Edkar kysyi.
”On. Sen on tarkoitus voimistaa taistelua varten”, Nils
vastasi.
Edkar nyökkäsi.
”Tuntuu oikein toimivalta”, Edkar sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti