sunnuntai 6. elokuuta 2017

En osaa keittää perunoita



En osaa keittää perunoita. En ainakaan kovin hyvin. Kyse on ehkä enemmän siitä, että en pidä tavallisista keitetyistä perunoista juurikaan, joten en myöskään keitä perunoita juuri koskaan eikä siihen ole syntynyt minkäänlaista tuntumaa. Silloin, kun keitän perunoita, kysyn melko täsmälliset ohjeet tyttöystävältäni.

Aina, kun ajattelen sitä, että en osaa keittää perunoita, se tuntuu jotenkin pahalta. Tulee tunne siitä, että minulta puuttuu jokin itsestään selvä taito ja olisin sen takia muita huonompi ihminen. Tämä tuntemus herätti ajattelemaan asiaa, kun jälleen kerran kysyin tyttöystävältäni ohjeita tähän varsin yksinkertaiseen toimeen. Miksi tunnen tällä tavalla ja onko asialla oikeasti mitään väliä?

Suurin syy esiin tulleeseen tunteeseen on varmasti se, että perunoiden keittämistä pidetään niin perusjuttuna, että jos ei sitä osaa, niin on aika uusavuton. Tämä tietysti on hyvin subjektiivinen asia. En minä itse itseäni varsinaisesti kovin uusavuttomana pidä. En vain koskaan valmista keitettyjä perunoita, joten minulla ei ole siihen ollenkaan minkäänlaista rutiinia. Asian kysyminen aina uudestaan ja uudestaan myös ärsyttää, kun kyse on kuitenkin aika yksinkertaisesta asiasta.

Entä perunoiden keittämisen taidon merkitys? Minusta sillä ei ole mitään merkitystä, osaako joku keittää perunoita vai ei. Jos ei keitetyistä perunoista pidä, niin miksi niitä pitäisi osata keittää? Varsinkin, kun samaan aikaan monien muiden asioiden osaamista ei pidetä niin tärkeänä tai olennaisena, vaikka nyky-yhteiskunnassa ne olisivat jopa paljon tärkeämpiä. Yhtenä esimerkkinä voi sanoa internetin tietoturvallisuuden. Harva tajuaa, että normaalin sähköpostin tai avoimessa verkossa surffaamisen tietoturvallisuus on samaa tasoa postikortin kanssa. Siksi on oikeastaan ihme, etteivät identiteettivarkaudet ole sen yleisempiä, kuin mitä ne tällä hetkellä ovat.

En varmaan jatkossakaan keitä perunoita yhtään sen enempää kuin tähän saakka. Tämän tekstin myötä aion kuitenkin tuntea entistä vähemmän huonoa omaatuntoa tästä uusavuttomuudestani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti