Kaksintaistelu II

 Betula pubescens, osa 141

Cranfot ei ollut varma kertoiko Eodur asian oikeasti vain totuuden kertomisen nimissä vai halusiko tämä vain häiritä hänen keskittymistään. Hän yritti olla ajattelematta asiaa, mutta se hiipi väkisinkin mieleen. Hänen edessään oli mies, joka oli käynyt kaksintaisteluita ja tappanut niissä vastustajiaan. Sekin tosiasia hiipi Cranfotin mieleen, ettei hän itse ollut koskaan edes ollut kaksintaistelussa tai hirveästi edes harjoitellut sellaista varten. Vain jotakin leikkimielistä miekkailua joskus upseerien välillä, jos normaalia taisteluharjoittelua ei laskettu.

Ympärillä olevien sotilaiden huutelu muuttui epämääräiseksi kohinaksi, joka täytti hänen korvansa. Pian myös Eodurin ääni yhtyi samaan kohinaan. Cranfot ei pystynyt erottamaan yhtään ääntä erillisenä. Hän kuuli vain kohinaa.

Cranfot yritti parhaansa mukaan seurata gyllenburhilaisen kaikkia liikkeitä, mutta hän huomasi, ettei pysynyt keskittymään niihin kaikkiin. Itseasiassa hän huomasi, että pystyi keskittymään vain johonkin pieneen yksityiskohtaan. Jalan liikkeeseen. Sormien asentoon miekan kahvassa. Kaikki muu sumeni.

Kohinan ja sumeuden keskellä Cranfot tunsi, että maa alkoi viettää. Ensin toiseen suuntaa ja sitten toiseen. Sitten pyöriä. Hänen oli vaikea pysyä edes pystyssä. Taistelemisesta puhumattakaan. Paniikki alkoi hiipiä Cranfotin mieleen.

Paniikki, jota kukaan ei halunnut taistelussa kokea. Cranfot yritti painaa sen pois. Hän tiesi, miten taistelussa oltiin. Hänellä oli siitä runsaasti kokemusta. Hän oli kokenut pahempaakin, paljon pahempaa. Mutta nyt mistään hänen tiedoistaan, taidoistaan tai kokemuksistaan ei kuitenkaan ollut apua. Hän oli yksin vailla tietä ulos.

Kaiken sumeuden ja kohinan keskellä Cranfot kuuli, kun joku sanoi jotakin.

”Hengitä.”

Cranfot ei heti saanut selvää sanoista tai kuka sanat oli sanonut.

”Hengitä.”

Cranfot ei voinut muuta kuin seurata ohjetta. Hän hengitti syvään. Kerran, toisen ja vielä kolmannen. Aluksi hengittäminen oli vaikeaa, miltei mahdotonta. Sisään- ja uloshengitys se kuitenkin helpottui. Sen myötä aistit aukesivat.

”Hengitä”, Jannik sanoi.

Cranfot näki ja kuuli taas normaalisti ja tasapainoaisti rauhoittui. Vatsanpohjassa tuntui hieman epävakaalta, mutta se menisi ohitse. Hengittämiseen piti vielä jonkun aikaa keskittyä, jotta se pysyisi normaalina.

”Muista hengittää”, Jannik sanoi.

”Kiitos muistutuksesta”, Tom sanoi.

”Olisi ikävää, jos hauskuus loppuisi heti alkumetreillä”, Jannik sanoi.

”Hauskanpidostahan tässä vain on kyse”, Tom sanoi.

Eodur hymyili.

”Vaikka kyse on myös elämästä ja kuolemasta, voi ennen esiripun laskeutumista nauttia parhaansa mukaan. Niin minä olen pyrkinyt elämääni elämään”, Jannik sanoi.