Kaksintaistelu VI

 Betula pubescens, osa 145

Cranfot huohotti ja tuijotti vatsassaan törröttävää miekan kahvaa. Hän oli tehnyt karkean virhearvioin, joka kävisi hänen kohtalokseen. Hän ei ollut missään nimessä ajatellut, että Eodurin isku voisi olla näin paha. Hän oli arvioinut, että saisi toisen samanlaisen kylkihaavan kuin mitä ensimmäinen haava oli. Eodur oli päässyt yllättämään ja hän olisi luultavasti nyt kuolemassa iskuun, jos olisi vielä elävä. Tai ainakaan hän ei kivulta pystyisi mitään tekemään, vaikka jollakin onnenkantamoisella onnistuisikin selviämään elossa. Epäkuolleena hän sai hieman jatkoaikaa ja pysyi toimintakykyisenä.

Eodurin miekka oli tiukassa Cranfotin sisällä eikä aluksi juuri edes liikahtanut, kun Cranfot yritti vetää sitä pois. Toisaalta miekan irrottaminen saattaisi aiheuttaa lisää vahinkoa hänen sisällään ja näin vain pahentaa tilannetta. Ei hän kuitenkaan voinut jatkaa taistelua miekalla lävistettynä, joten miekka oli pakko irrottaa. Eodur ei myöskään näyttänyt siltä, että olisi vielä hetkeen valmis jatkamaan taistelua, joten Cranfot keskittyi irrottamaan häntä lävistävää miekkaa.

Kaksintaisteluringin toisella laidalla Eodur yritti saada ajatuksensa juoksemaan kivun keskellä. Tämän kädet tärisivät ja veri valui haavoista maahan. Harmaalle kiveykselle muodostui punaisia lammikoita. Kipu sumensi mielen ja aistit. Eodur ei ollut kokenut mitään vastaavaa koko elämänsä aikana.

Kaksintaistelun yleisö ei tiennyt miten tilanteeseen olisi pitänyt reagoida. Suurin osa keskittyi kannustamaan omaansa saattamaan taistelun päätökseen. Eodurille tarjottiin myös lisää aseita.

Lopulta Cranfot sai sisällään olevan miekan liikkeelle. Epätodellisen kivun saattelemana miekka irtosi ja hän sai vedettyä sen pois.

Cranfot tunsi helpotusta, kun kuuli miekan kolahtavan kadun kiveykselle. Samalla hän myös tunsi kuinka tumma neste hänen sisältään valui maahan. Cranfot tiesi, ettei hänellä luultavasti ollut paljoakaan aikaa viimeistellä kaksintaistelua.

Cranfot katsoi Eoduria, joka oli myös saamassa itseään kokoon ja jatkamaan taistelua. Oli loppunäytöksen aika.

”Jatkammeko?” Tom kysyi.

Eodur ei vastannut. Syvät haavat olivat muuttaneet gyllenburhilaista. Cranfot näki kuinka kipu muuttui raivoksi Eodurin sisällä.

”Nyt sinä saastakasa olet tehnyt viimeisen tekosi”, Jannik sanoi.

Eodur ei pystynyt enää pidättelemään itseään. Hän etsi ympäriltään maasta kaksi miekkaa ja tarttui niihin. Cranfot näki parhaaksi poimia Eodurin miekka itselleen.

”Vaihdamme siis kahteen miekkaan, sopiihan se. Hieman vaihtelua tähän meidän kaksintaistelumme”, Tom sanoi.

Eodur hyökkäsi kohti Cranfotia. Nyt tällä ei ollut mitään estoja tai rajoitteita. Hyökkäykset tulivat niin nopeasti kuin Eodur vain kykeni ja ne olivat täysin vaistojen varassa. Tämä johti siihen, ettei Eodur enää niin tarkkaan harkinnut hyökkäyksiään ja niiden seurauksia. Cranfotille avautuikin vastahyökkäysmahdollisuuksia, vaikka hyökkäysten torjuminenkin oli vaikeaa niiden nopeuden ja voiman vuoksi.

Kaksintaistelun molemmille osapuolille alkoi ilmestyä lisää haavoja. Taistelun tahti oli uuvuttava ja virheiden määrä lisääntyi molemmilla. Cranfotilla oli kuitenkin enemmän ajatusta mukana ja hän sai kohdistettua iskunsa paremmin. Cranfot saikin iskettyä Eodurilta toisen miekan pois tämän kädestä.

”Taitaa olla aika päättää taistelumme”, Tom sanoi.

Eodur ei sanonut mitään, vaan sylkäisi kohti Cranfotia.

”Annan sinulle mahdollisuuden luovuttaa. Laske aseesi ja johda sotilaasi pois, niin saatte kaikki elää näkemään seuraavan päivän”, Tom sanoi.

”Sinä saasta et tule näkemään seuraavaa päivää”, Jannik sanoi.

Eodur hyökkäsi kohti Cranfotia, joka valmistautui päättämään kaksintaistelun.