torstai 8. toukokuuta 2025

Taistelun repimä kaupunki V

Betula nana, osa 449

Gyllenburhin muodot alkoivat erottua yhä selvemmin, kun kaupunki lähestyi ja valon määrä kasvoi. Pian he erottivat muurin muusta maastosta ja vuorien juurista. Kohta he erottivat myös muureilla toisistaan erotetut kaupunginosat toisistaan. Sitten alkoivat erottua savupatsaat, joita nousi sekä kaupungista että tasangolta sen ympärillä.

”Kaupungissa taistellaan”, Sarnel sanoi.

Sarnel käänsi lentävän maton nousemaan ylemmäksi vuorille.

”Ei kierretä liian kaukaa tai emme näe mitään, mitä kaupungissa tapahtuu”, Emily sanoi.

”Kierrämme vain riittävän kaukaa”, Sarnel sanoi.

Emilyn laukusta kuului kevyttä sirkutusta. Linnut olivat heränneet aamuun. Niinpä Emily aukaisi laukun, jotta nämä pääsivät halutessaan ulos pesästään.

”Täällä on kylmä”, Niv sanoi.

”Olemme aika korkealla”, Emily sanoi.

”Ja vielä taitaa olla aika varhainen”, Sija sanoi.

Niv pörhisti höyheniään, jotta ei olisi palellut.

Laukun pohjalta luikerteli verkkaisesti esiin myös Nasha.

”Liian… Kylmä…”, Nasha sanoi.

Emily asetti kätensä käärmettä vasten lämmittääkseen tätä. Niv hyppäsi Emilyn käden toiselle puolelle lämmittelemään.

”Ei täällä nyt noin kylmä ole”, Sija sanoi.

”Hyvä sinun on sanoa, kun olet kotoisin pohjoisesta”, Niv sanoi.

Myös Nav tuli esiin laukusta ja pudisti päätään kahdelle muulle linnulle.

”Oletko nukkunut?” Nev kysyi.

Emily olisi halunnut sanoa muuta, mutta pudisti kevysti päätään. Ei hän juurikaan ole nukkunut yön aikana.

”Sinun olisi ollut hyvä levätä ennen taistelua”, Nev sanoi.

”Tiedän, tiedän”, Emily sanoi.

”Minäkin yritin saada rouvaa nukkumaan, mutta hän ei suostunut. Värisi vain kylmästä eikä suostunut ottamaan minun vilttiäkään”, Senet sanoi.

”Vilttiäsi olet varmasti tarvinnut itsekin. Laukussakaan ei liian lämmin ollut, vaikka olimme Emilyn vaatteisiin kääriytyneitä”, Nev sanoi.

Nev pyrähti Emilyn olkapäälle.

”Tuo on ilmeisesti Gyllenburh?” Nev kysyi.

”Kyllä”, Emily vastasi.

Nev katseli kaupunkia mietteliäänä.

”Ei vaikuta tällä hetkellä sellaiselta paikalta, jonne kannattaisi matkustaa”, Nev sanoi.

”Ja silti olemme juuri sinne menossa”, Emily sanoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti