Lauennut ansa II

Betula nana, osa 506

Osa nuolista jäi kiinni huoneen kattoon ja seinään. Loput kimposivat lattialle ja pyörivät Mihailin jalkoihin.

Sotilas polvistui Mihailin vierelle ja tarttui yhteen lattialle kimmonneeseen nuoleen. Tämä tutki nuolta, joka näytti Mihailin silmään oudolta.

”Nämä eivät ole meidän nuoliamme”, sotilas sanoi.

”He osasivat odottaa, että murramme ikkunan”, Mihail sanoi.

Sotilas nousi ylös ja näytti pelokkaalta.

”Eikö ulkona ole omiamme ollenkaan?” Sotilas kysyi.

Mihail kohautti olkiaan.

”Taidamme vain olla siihen suuntaan, joka oli Suuren keisarikunnan armeijan joukkoja kohden. En usko, että ulkona tilanne on muuttunut sen enempää”, Mihail vastasi.

Lisää nuolia lensi ikkunasta sisään.

”Mutta he tiesivät, että olemme täällä. He olivat odottamassa, että voivat ampua nuolia heti, kun ikkuna murretaan auki”, sotilas sanoi.

Mihail ei osannut sanoa sotilaan sanoihin muuta. Jotakin outoa tilanteessa kuitenkin oli. Mutta kaikki saattoi olla osa ansaa, joka hänelle oli viritetty.

Jääseinästä kuuluva rysähdys keskeytti heidän ajatuksensa. Aikaisempaa voimakkaampi ääni sai heidät molemmat kääntymään kohti jääseinää.

Kirveen terä paistoi läpi jääseinästä lyhyen hetken ennen kuin terä kiskottiin irti.

”Jääseinä ei kestä enää pitkään”, Mihail sanoi.

Mihail kuuli kuinka sotilas nielaisi.

”Mutta minä en aio jäädä sitä odottamaan”, Mihail sanoi.

Mihail ryhtyi loitsimaan. Hän kasasi loitsuunsa kaiken sen suuttumuksen, jota oli kasannut sisäänsä Suuren keisarikunnan armeijaa kohtaan koko taistelun aikana. Sitten hän vapautti sen kaiken.

Jäävaarojen joukko mursi jääseinän ja tappoi sen takana olevat Suuren keisarikunnan sotilaat. Jäävarnat myös rikkoivat osan seinää. Osa upposi rakenteisiin, mutta niiden voima ei riittänyt läpäisyyn.

Taloon laskeutui taas hiljaisuus.

”Voimanne hämmästyttävät minua joka hetki, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

Sotilas katseli Mihailia pelon ja kunnioituksen sekaisella katseella. Mihail epäili, että joukossa alkoi olla jo enemmän pelkoa.

”Enemmän se on pitkän opiskelun ja säännöllisen harjoittelun tulosta”, Mihail sanoi.

Vaikka hän tiesi, ettei se ollut täysin totta. Synkkä varjo käväisi hänen mielessään, mutta pyyhkiytyi sitten pois kuin ei olisi koskaan ollutkaan.