Pimeyden lähettiläs II

Betula nana, osa 23

Mihail ei ollut nähnyt pimeää taikuutta koskaan ennen. Hän oli itse asiassa luullut, ettei koko yliopistossa opetettu pimeää taikuutta. Nyt pimeä taikuus kuitenkin ilmestyi hänelle keskellä päivää rehtorin palatsin portaissa.

”Seuraavan kerran suosittelen olemaan varovaisempi sen suhteen mitä kutsut rappioksi!” Tummaan kaapuun pukeutunut mies huudahti rääkyvällä äänellä Ruskojärvelle.

Mihail kuuli Ruskojärven voihkaisevan kivusta ja kääntyi katsomaan taakseen. Ruskojärvi makasi kivuliaassa asennossa portaiden yläpäässä. Tämän toinen jalka oli vääntynyt miltei kaksin kerroin ja olkanivel lähtenyt sijoiltaan. Lisäksi Ruskojärven suusta ja takaraivosta valui verta. Mihail huomasi kuitenkin, että Ruskojärvelle oli käynyt huomattavasti paremmin kuin palatsin vartijoille. Molemmat vartijat lojuivat luonnottomina myttyinä palatsin seinän vieressä. Molemmat olivat kuolleita.

Mihail oksensi portaille.

”Etkö ole ennen nähnyt kuolemaa, Mihail Netronova?” Mies kysyi.

Mihail pudisti päätään.

”Etkä ilmeisesti pimeää taikuutta.”

Mihail pudisti uudelleen päätään. Samassa mies kiskaisi Mihailin lähemmäksi niin, että miehen kasvot olivat lähes kiinni Mihailin kasvoissa. Mihail yritti pyristellä kauemmaksi miehestä ja tämän löyhkäävästä hengityksestä, mutta miehen ote oli teräksinen.

”Nyt olet nähnyt ne molemmat. Molempia on olemassa tulevaisuudessasi, tahdoit sitä tai et. Kaikki on vasta alkamassa. Tule tapaamaan minua. Tiedät, että tahdot tehdä sen. Nouse ylös vuoripolkua. Tiedän, että löydät minut.”

Sitten mies päästi irti Mihailista ja astui pari askelta taaksepäin. Miehen ympärille ilmestyi mustanharmaa pilvi.

”Sota on alkamassa ja ensimmäiset nappulat on jo siirretty.”

Nämä viimeiset sanat mies sanoi kuiskaten käheällä ja kimeällä äänellä. Sitten mies katosi pilven imaistessa hänet sisäänsä.

Mihail vajosi polvilleen ja tajuntansa rajamaille.

Pimeyden lähettiläs

Betula nana, osa 22

Mihail ei odottanut, että vartijat avaisivat palatsin pääoven vaan paiskasi itse raskaan oven auki. Hänen vihansa oli vain kasvanut palatsin käytävillä.

”Luuleeko hän, että olen joku sätkynukke, joka tekee niin kuin hän haluaa”, Mihail tiuskaisi vihaiseen sävyyn ja niin äänekkäästi, että vartijat kavahtivat.

Samassa varjoista astui tummaan kaapuun pukeutunut hahmo Mihailin eteen.

”Mutta sätkynukkehan sinä olet, Mihail Netronova”, sanoi miehen ääni kaavun alta. Ääni oli raakkuva ja käheä, mutta sanojen loput nousivat kimeiksi sana sanalta niin, että lauseen loppu vihloi jo korvia.

Mihail pysähtyi tulijan eteen niin nopeasti, että Ruskojärvi oli törmätä hänen selkäänsä.

”Kuka olet?” Mihail kysyi mieheltä.

”Joku, joka on sattunut kuulemaan huhuja urotyöstäsi ja ehkä hieman enemmänkin kuin huhuja. En myöskään edusta Purppuraneuvostoa, jos sitä pelkäät. Lisäksi on sanottava, etten kuulu Mia-prinsessan hovinarreihin.”

Miehen ääni sai Mihailin korvat suhisemaan ja hänen oli pakko nieleskellä saadakseen kuulonsa normaaliksi. Miehen sanat saivat myös aikaiseksi toisenlaista reaktiota. Ruskojärvi ja palatsin vartijat suuntasivat mieheen varoittavat katseet ja vartijat astuivat lähemmäs.

”Et kertonut kuka olet.”

”Olet tarkkaavainen, hyvä. Erittäin hyvä. Oletko koskaan ajatellut muunlaista taikuutta kuin sitä, mitä opiskelet nyt?”

”Et edelleenkään vastannut kysymykseeni.”

”Hyvä on. Olen eräänlainen seppä, pajani on ylhäällä vuorenrinteellä. Tule luokseni, mikäli haluat nähdä kolikon toisen puolen.”

Mihail ei ollut ainoa, joka oli kyllästynyt arvoituksiin.

”Kuinka uskallat astua näin lähelle hänen palatsiaan, rappio”, Ruskojärvi sanoi vihaisella äänellä. Palatsin vartijat olivat myös astelleet hitaasti aivan kolmikon viereen.

”Sinä olet rappio!” tummaan kaapuun pukeutunut mies rääkäisi ja ohjasi nopealla kädenliikkeellä tyhjästä ilmestynyttä harmaata pilveä, joka paiskaisi vartijat palatsin seinään ja Ruskojärven portaiden yläpäähän.

Harmaan pilvimassan nähtyään Mihail tiesi, mitä mies oli tarkoittanut kolikon toisella puolella. Tämä oli pimeää taikuutta.

Lohikäärmeen arvoitus

Betula nana, osa 21

Suuren salin ovi sulkeutui Mihailin ja Ruskojärven poistuttua.

”Tiedän, että on turhaa sanoa, mutta minun mielestäni hänelle olisi pitänyt kertoa totuus”, Väänänen sanoin tasaisen monotonisella äänellään.

Kristorosa tuhahti hitaan nautiskelevasti.

”Ennen pitkään hän saa kuitenkin tietää, silloin hän on luultavasti valmiimpi kuin nyt. Hän on vielä pikkupoika. Myöskään Purppuraneuvostoa ei voi aliarvioida tässä.”

”Minäkin olen pikkupoika sinuun verrattuna, niin kokoni kuin ikäni puolesta, mutta ikäisekseen hän on kypsä. Luulen, että hän ymmärsi äsken enemmän kuin sinun oli tarkoitus kertoa, myös sen, että jätit lähes kaiken kertomatta. Lisäksi, kuten huomasit, niin Mihail osaa itsekin pysyä erossa Purppuraneuvostosta.”

Väänänen käveli puhuessaan ympäri salia sytyttäen sieltä täältä uusi kynttilöitä ja lyhtyjä valaisemaan salia välillä kääntyen katsomaan Kristorosaa, joka oli jo osittain omiin ajatuksiinsa vajonnut.

”Sinun mielestä minun olisi pitänyt kertoa hänelle Sarnelista”, Kristorosa totesi lyhyen hiljaisuuden päätteeksi.

”Poika luulee, että hänen voimansa ovat riittämättömät. Pelkään, että hän saattaa etsiä uusia voimia suunnalta, johon emme halua hänen menevän.”

”Minun mielestäni on parempi, että hän pysyttelee nöyränä. Jos hän saisi tietää taistelleensa omaa demoniaan vastaan, niin hän ymmärtäisi kuinka suuret voimat hänellä jo on ja hän saattaisi käyttää niitä väärin.”

”Minulla on kuitenkin omat pahat aavistukseni.”

”Et itsekään suoraan koulunpenkiltä minun adjutantikseni tullut.”

”Olin nuori ja innokas.”

”Niin kuin Mihail.”

Lohikäärme ja poika

Betula nana, osa 20

Hiljaisuus jatkui piinaavana tuijotuskilpailuna Mihailin ja Kristorosan välillä molempien yrittäessä arvioida toista. Lopulta Mihail kuitenkin rikkoi hiljaisuuden.

”Et vastannut kysymykseeni.”

Kristorosa naurahti.

”Harva huomaa noin nopeasti, että kysymykseen ei vastattu kuin osittain.”

”Kysyn siis saman kysymyksen uudestaan: miksi olen täällä?”

”Siksi, että pelkään sinun olevan vaarassa Purppuraneuvoston kiinnostuksen vuoksi. Lisäksi olen myös itse kiinnostunut sinusta. Osoitit suurta potentiaalia.”

”Osoitin suurta potentiaalia ottamalla turpiin?”

”Teit muutakin. Ja on monia asioita, joita et tiedä tai ymmärrä. Tällä hetkellä suuri lahjasi on kuitenkin potentiaalisi.”

”Vastauksesi on huonoja, sillä ne herättävät vain lisää kysymyksiä. Mitä asioita en tiedä?”

”Asioita, jotka ovat oman näkökykysi ulottumattomissa. Vielä sinun ei ole kuitenkaan aika miettiä näitä asioita, vaan kasvattaa potentiaaliasi ja oppia käyttämään sitä.”

”Eli seuraavaksi lähetät minut pois ja tiedät, että tulen suuttumaan siitä?”

”Kyllä. Ruskojärvi saattaa sinut takaisin asunnollesi.”

Tämän sanottuaan Kristorosa vaikeni ja käveli rauhallisesti samalle paikalle lepäämään, missä Mihail oli hänet ensikerran nähnyt. Ruskojärvi ohjasi Mihailin kohti salin ovea ja Mihail lähti vastahakoisesti. Hän oli pettynyt ja vihastunut äkillisestä häädöstä.

Maijun miljoonahaaste

"Kerro (ilman materiaalisyyllisyyttä), mitkä viisi asiaa ostaisit jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa." –haaste vastaanotettu Maijulta.

1. Ensimmäinen varmaa ostaisin itselleni jonkun kivan asunnon Kuopion keskustasta, joka olisi riittävän iso myöhempääkin elämää ajatellen. Vaihtoehtoisesti omakotitalo jostakin sopivan läheltä.

2. Kakkosasunto/ kesämökki Rautalammilta tai Lapista. Ylläs/Äkäslompolo olisi ainakin yksi vaihtoehdoista. Tietysti jos rahaa on (tässä mittakaavassa) loputtomasti, niin molempiparempi.

3. Ostaisin auton. Mitsubishi Lancer Evolution X tai Audi A6 olisi ihan näppäriä vehkeitä.

4. Ostaisin sopivan ryppään yrityksiä ja tekisin maailmasta paremman paikan.

5. Vaihtaisin nimeni Bruce Wayneksi.

Muita hauskoja vaihtoehtoja olisi tietysti maailman valloittaminen tai avaruuden valloittaminen.

Olen laiska, joten haastan kenet tahansa tekemään tämän.

PS. Ja tämän haasteenhan sain jo 30. tammikuuta.

Varoitus

Betula nana, osa 19

”Väänänen, vaikka yleensä sinä toppuuttelet minua, niin nyt tilanne on päinvastainen. Minusta hänellä on täysi oikeus tietää miksi hänet on kutsuttu tänne”, Kristorosa sanoi adjutantilleen.

”Kuten tahdot, rouva”, Väänänen myöntyi.

”Miksi siis olen täällä?” Mihail kysyi.

”Olet täällä, koska minä uskon, että olet vaarassa. Taistelusi demonin kanssa on herättänyt tarpeetonta huomiota”, Kristorosa vastasi.

”Kenen huomiota?”

”Väärien ihmisten.”

”Ketä nämä väärät ihmiset ovat?”

Kristorosa huokaisi syvään ja kuuluvasti, samalla heiluttaen raskasta häntäänsä varsin leikkisästi.

”Te ihmiset olette kyllä mielenkiintoisia siitä, että haluatte aina tietää kaiken mikä ei ole teille hyväksi tai terveellistä. Tiedät varmasti Purppuraneuvoston?”

”Se vanhojen höynähtäneiden ukkojen niin sanottu salaseura, joka hallitsee Tiberiuksen kaupunkia? Jollakin luennolla on luultavasti puhuttu heistä. Ainakin minulla on sellainen hämärä aavistus.”

”Juuri se Purppuraneuvosto. He lähettivät jopa virallisen edustajan tapaamaan sinua, kun olit vielä tajuttomana.”

”En ole tavannut mitään edustajaa.”

”En antanut tälle lupaa astua yliopiston maille.”

”Hyvä niin. En olisi halunnutkaan tavata mitään edustajaa. En ainakaan Purppuraneuvoston. En pidä heidän toimintatavoistaan.”

”En minä liioin. Varsinkin, kun he yrittävät rekrytoida tajuttomia oppilaita riveihinsä.”

Keskustelu asettui suvantoon ja seisova hiljaisuus valtasi salin.

Adjutantti

Betula nana, osa 18

Mihail oli nähnyt vain muutaman kerran pienen lohikäärmeen poikasen, mutta ei kertaakaan edes nuorta yksilöä. Nyt hänen edessään näkyi kuonosta hännänpäähän toistakymmentä metriä pitkä täysikasvuinen yksilö. Näky oli samaan aikaan pelottava ja kiehtova.

”Rouva, tässä on Mihail Netronova”, tyynyllä istuva mies sanoi nyt seisaallaan tyyny vieressä ja osoitti samalla kädellään Mihailia.

”Rouva?!” Mihail päästi suustaan ennen kuin tajusi estää itseään. Lohikäärmeen ääni kuulosti nimittäin kaikkea muuta kuin naiselliselta. Niinpä Mihail oli heti olettanut, että lohikäärme oli uros. Hän oli myös olettanut alusta alkaen, että rehtori olisi mies.

Voimakas ilmavirta nykäisi Mihailin päätään mukaansa, kun lohikäärmeen häntä viuhahti vain parikymmentä senttimetriä Mihailin pään yläpuolelta.

”Ensikerran osun metrin verran alemmaksi. Sinuna varoisin siis jatkossa sanojani”, lohikäärme totesi Mihailille.

”Rouva ei pidä siitä, että häntä luullaan mieheksi. Sitä tapahtuu kyllä hämmästyttävän usein”, tyynyn vieressä seisova mies huomautti. Lohikäärme murahti ystävällisesti.

”Kumma juttu, kun näyttää siltä, että voisi repiä kenet tahansa pelkällä pikkusormella kappaleiksi ja kuulostaa aivan vuoripeikolta”, Mihail totesi tuntematta pienintäkään merkkiä itsesuojeluvaistolta.

Samassa lohikäärme oli kokoisekseen olennoksi varsin ketterästi hypännyt paikaltaan pimeydestä aivan Mihailin eteen ja hengitti vihaisesti tämän edessä. Mihail tunsi kuinka ilma hänen ympärillään lämpeni lohikäärmeen tulisesta hengityksestä.

”Rohkeita sanoja kuolevaiselta ja opiskelijalta, joka on vasta opintiensä alussa ja jonka voisin murskata kevyellä hännän huiskautuksella. Tähän asti uhkarohkeimmillekin on riittänyt tuo äskeinen hännän heilautus”, lohikäärme sanoi ja työnsi kuononsa kosketusetäisyydelle Mihailista. Ilma alkoi jo polttaa Mihailin ihoa.

”Uskoisin, että hän pitää sinusta”, vanha mies huomautti. Mies oli siirtynyt tyynyn vierestä lohikäärmeen vierellä ja taputti nyt hellästi tämän kylkeä. Vanhus oli selvästi enemmän kuin miltä hän näytti.

”En juuri välitä vaikka hän ei pitäisi. Tällä hetkellä minua kiinnostaa lähinnä se asia miksi minut on kutsuttu tänne. Minulla on nimittäin parempaakin tekemistä kuin pokkuroida täällä”, Mihail jatkoi varsin töykeää käytöstään. Lohikäärme murahti nyt Mihailille ja hieman aikaisempaa vihaisemmin.

”Olet täällä koska sinut on kutsuttu. Se saa riittää toistaiseksi”, vanha mies sanoi: ”Sen verran voin kuitenkin sanoa, että tässä on vihersalon taikayliopiston rehtori Kristorosa ja minä olen hänen adjutanttinsa Niklas Väänänen.”