Mittzin laboratorio

Betula nana, osa 32

Mittzin laboratorio oli käytännössä yksi asuinkerrostalo. Ylin kerros toimi Mittzin asuntona ja toisessa kerroksessa oli kirjasto. Varsinainen laboratorio käsitti ensimmäisen kerroksen ja kellarin, joita molempia oli laajennettu huomattavissa määrin sisäpihan suuntaan. Sisäpahalla näkyi myös räjähdyksen aiheuttama mustunut kraatteri.

Laboratorio oli luultavasti normaalitilassaankin hyvin sotkuinen paikka. Nyt koko paikka oli yhtä kaaosta. Suurin osa tavaroista oli lattialla, jokunen kirjahylly oli kaatunut ja muutama tuoli makasi kyljellään. Siellä täällä oli myös rikkoutuneita pulloja, joista valui kivilattialle syövyttävää myrkkyä. Osa myrkyistä oli jo syövyttänyt itselleen savuavan kuopan lattiaan.

”Olen siis Johan Mittz ja pahoittelen tätä sotkua”, Mittz sanoi yrittäessään epätoivoisesti siistiä huonetta parempaan kuntoon: ”Oletan, että kuulitte räjähdyksen.”

”Olimme puistossa, kun räjähdys kuului”, Emily sanoi ja esitteli itsensä, Tomasin ja Victorian.

”Mitä tapahtui?” Mihail kysyi esittelyjen jälkeen.

”Se onkin hyvä kysymys, Netronova. Vielä suurempi kysymys on kuinka sinä osasit juuri nyt tulla tänne”, Mittz vastasi.

”Mitä tarkoitat?” Mihail kysyi.

”Oletteko lukeneet tutkimuksistani?” Mittz kysyi puolestaan.

”Kyllä. Löysimme ne tänään”, Mihail vastasi.

”Sitten tiedätte mitä tarkoitan henkilökohtaisella demonilla?” Mittz jatkoi, muut nyökkäsivät: ”Tutkin aikaisemmin Netronovan henkilökohtaista demonia. Räjähdys aiheutui demonista.”

Oikean unelman valinta

Muutamina viime viikkoina olen ystäväni Janin kanssa katsonut House tv-sarjan ensimmäistä tuotantokautta läpi aina silloin tällöin. Housen loogisen päättelyn taidot ovat varmasti inspiroineet monia, niin myös minuakin. House inspiroi minua siinä määrin ryhtymään lääkäriksi, että hain tämän kevään yliopistohaussa lääketieteelliseen koulutukseen. Omaan sisäänpääsyyni en kyllä juurikaan usko (tai ole panostanut). Luulen myös, että lääkärin ammatti ei ole minulle tarkoitettu.

Tuo unelma on kuitenkin yksi monista, niistä pienemmistä. Se on yksi monista mahdollisuuksista suunnata elämäni kulkua. Suurin ongelma (niin minulla kuin monilla muillakin) on kuitenkin sen oikean suunnan valitseminen. Toisaalta en edes usko, että on olemassa yhtä oikeaa tietä. Onnelliseen elämään johtaa jokaisen kohdalla monia reittejä. Monia niistä on hylätty elämän aikaisempia valintoja tehdessä. Joskus jokin valinta voi osoittaa tietä seuraavalle, hyvinkin toisenlaiselle valinnalle. Toisinaan taas jokin valinta osoittautuu huonoksi ja oman päätöksensä joutuu pyörtämään.

Väärään suuntaan lähtemistä pahempaa on kuitenkin se, että yrittää lähteä moneen suuntaan samaan aikaa. Silloin kumpikin suunta jää tylpäksi. Itse tunnen, että olen juuri näin tehnyt tänä keväänä. Olen yrittänyt kulkea kahteen hyvin erilaiseen suuntaan ja molempiin suuntiin kulkiessani olen mielestäni epäonnistunut. Jotain kehitystä on ehkä tapahtunut, mutta jostain syystä kumpaankaan en ole kyennyt keskittymään kunnolla. 

Nyt olen päättänyt suunnata keskittymiseni yhdelle suunnalle. 

Katsotaan mitä tapahtuu.

PS. Anssi Kela - Nummela

Ilta-aurinko

Koivikko on punaisenhehkuinen

se näkyy auton ikkunasta

toisella puolella näkyy aurinko

se on matalalla

mäen puita syleilee

Mäellä tuulee

takin helma lepattaa

pyörii ja etsii sijaa

aurinko korostaa mäntyjen runkoja

oranssinruskea nousee esiin vihreästä

Punahehku on lyhyt

hetkessä se on poissa

ei palaa ennen seuraavaa iltaa

hehku on myös arvaamaton

toisille tarjoaa loistetta, toisille vain varjoa

6.5.2012

Johan Mittz

Betula nana, osa 31

Nelikko käveli hitaan varovaisesti puiston läpi kohti edelleen kipinöivää savupatsasta. Kun he saapuivat korttelin luokse, paikka oli täyttynyt uteliaista ohikulkijoista ja naapureista. Paikalla vilisi myös sinisiin mantteleihin pukeutuneita yliopiston turvallisuus- ja pelastuslaitoksen väkeä. Laitoksen velhot osoittivat nopeaa toimintakykyään ja pian savupilvi oli kadonnut ja väkijoukko alkoi hajota. Räjähdyksestä väkijoukon lähes täydelliseen hajoamiseen kului vain puoli tuntia.

Mihail lähti kävelemään katua eteenpäin ja muut seurasivat, Emily etunenässä ja Tomas ja Victoria hieman epäröiden. Korttelin puolessa välissä Mihail huomasi kolme henkilöä vanhan kerrostalon rappusilla. Kahdella poislähtijällä oli yllään siniset manttelit ja kolmas henkilö oli pukeutunut hieman kulahtaneisiin ruskeisiin housuihin ja ruskeaan liiviin.

”Suurin osa vaurioista on korjattu, loput jäävät omalle vastuullenne, herra Mittz”, ylempänä rappusissa seisova sinimanttelinen mies sanoi ruskealiiviselle miehelle.

”En osaa sanoa muuta kuin kiitoksia. Tällaista ei ole sattunut koskaan aikaisemmin tutkimusteni aikana”, ruskealiivinen mies vastasi ylitsepursuavaa kiitollisuutta huokuvalla äänellä.

”Toivottavasti ei satu jatkossakaan. Hyvää yön jatkoa”, alempana rappusissa seisova sinimanttelinen nainen sanoi miehiä huomattavasti tiukemmalla äänensävyllä. Sitten manttelikaksikko kääntyi, asteli viimeiset rappuset alas ja lähti marssimaan katua ylöspäin.

Ruskealiivinen mies jäi hetkeksi tuijottamaan sinisten mantteleiden perään ja kääntyi sitten mennäkseen sisälle taloon.

”Herra Mittz!” Mihail huudahti.

Ruskealiivinen mies pysähtyi ja kääntyi takaisin kadunsuuntaan. Mihail otti muutaman nopean juoksuaskeleen rappusten alapäähän ja ruskealiivinen mies katsoi häntä paksujen silmälasiensa läpi.

”Kuinka voin auttaa nuorimies?” ruskealiivinen mies kysyi Mihaililta.

”Nimeni on Mihail Netronova. Minulla olisi kysyttävää”, Mihail vastasi samaan aikaan, kun Emily, Tomas ja Victoria pysähtyivät hänen selkänsä taakse.

”Jestas sentään. Tämä on todella sattuman ilta. Tulkaa sisälle”, ruskealiivinen mies sanoi ja avasi oven niin, että nelikko pääsi sisälle.

Kadun vastakkaisella puolella varjoissa seisoi mustaan kaapuun pukeutunut mies, joka hymyili tyytyväisenä.

Kaksi helmeä

Katson taivaalle

näen pilven

katson metsään

näen puita

katson maahan

näen nurmikon

seassa sammalta

Nämä ovat todellisuutta

maailmaa, missä olen

ei se, missä elän

missä ajatukseni on

pilvellä on linna

metsässä taikaa

maassa voimaa

Täällä kaikki on toisin

paremmin

valokin loistaa kirkkaammin

täällä pimeyskin on erilainen

varjot eivät ole mustia

ne eivät niele minua

eivät hukuta itseensä

Tänne kuulun

tämä on minun maailmani

tänne haluan jäädä

toinen maailma ei sitä salli

muistuttaa olemassaolostaan

repii omakseen

köyhdyttää