Mies varjoissa

Betula nana, osa 51

Sarnel ohjasi lentävän mattonsa ensin Emilyn asunnon parvekkeen eteen ja Emily kävi nopeasti pakkaamassa repullisen tarpeelliseksi kokemiaan tavaroita ja useamman lämpimän vaatekerran.

Sarnel tarkkaili ympäristöä herkeämättä ja Mihail sen minkä vanhuksen heikentyneillä aisteillaan kykeni. Kaikkialla tuntui kuitenkin olevan yhtä rauhallista ja hiljaista kuin normaalina yönä. Kumpikaan tarkkailijoista ei havainnut mitään normaalista poikkeavaa sillä aikaa, kun Emily haki tavaroitaan.

Seuraavaksi he lensivät Mihailin asunnon parvekkeen eteen. Mihailin saaminen alas lentävältä matolta parvekkeelle olisi kestänyt niin kauan, että Emily katsoi paremmaksi mennä Mihailin puolesta pakkaamaan tämän tavarat. Vaatteiden pakkaus sujui nopeasti, Emily joutui vain muutaman kerran käymään kysymässä missä mikin vaate oli, kun kaikki eivät olleet kaapissa paikoillaan.

Muiden tavaroiden osalta pakkaaminen oli hitaampaa. Mihailin asunnossa oli paljon kirjoja ja muita tarvikkeita, mitä he tulisivat varmasti tarvitsemaan matkallaan. Kaikki paperinen piti lisäksi pakata niin, etteivät sade ja kosteus pääsisivät niihin käsiksi. Kastuneella kirjalla tai paperilla yleensäkään ei paljoa tehnyt mitään. Mihailin asunnolta he ottivat mukaansa myös niin paljon ruokatarvikkeita kuin matolle vain mahtui. Lisäksi Mihaililla oli yksi kokonainen teltta ja yksi erillinen laavukangas, jotka Emily myös kantoi maton kyytiin.

Kun kolmikko lopulta pääsi lähtemään Mihailin asunnolta, oli lentävällä matolla varsin suuri määrä tavaraa. Kolmikon onneksi matto oli kuitenkin suuri ja heille riitti vieläkin hyvin tilaa istua mukavasti.

”Sarnel, olet ollut pitkään hiljaa. Onko jokin oudosti”, Mihail sanoi sammakolle.

”Kaikki tuntuu olevan normaalisti, se tuntuu minusta oudolta. Olisin odottanut, että jo Emilyn asuntoa olisi tarkkailtu, mutta en tunne edes täällä ketään”, Sarnel vastasi.

”Ehkä sana ei ole vielä kiirinyt taistelupaikalta eteenpäin”, Emily sanoi toiveikkaana.

”Tuota et usko itsekään”, Sarnel totesi.

”Uskot siis, että täällä ei tarkoituksella ole ketään. Sen takana voi olla joko rehtori tai se mustaan pukeutunut mies”, Mihail sanoi.

”Joka tapauksessa sillä ei ole meidän kannaltamme nyt merkitystä. Tärkeintä on, että pääsemme nopeasti lähtemään”, Sarnel huomautti ja lentävä matto lähti liikkeelle.

Matto kiihtyi hitaasti ylöspäin noustessaan ja pian matto oli jo matkavauhdissa. Sarnel oli kuitenkin oikeassa, paikka oli tarkoituksella tyhjä. Sekä rehtori, että mustaan kaapuun pukeutunut mies olivat käskeneet tarkkailijansa pois. Yksi tarkkailija ei kuitenkaan ollut kummankaan miehiä ja häntä Sarnel ei ollut huomannut. Joel katseli kuinka lentävä matto katosi pimeyteen ja hänen ajatuksiaan paljasti suupielessä oleva virne.

Varjon juuret

Juuri kun luulin päässeeni valon keskelle

Huomasin sen olleen vain kaukainen häikäisy

Varjoinen käsi kurottaa

Ja varjon juuret ovat syvällä

En tiedä mistä valo tulee

Myös varjo on minulle mysteeri

Mutta molempia tarvitsen

Vaikka molemmista on vain haittaa

Valo on kirkas, ehkä liiankin kirkas

Vaikka valo häikäisee, niin siellä on turvassa

Varjoon ei uskaltaisi

Koska varjoa seuraa aina synkkä pimeys

Sarnel

Betula nana, osa 50

Ilma pölypilven yläpuolella oli viileämpää kuin alhaalla maassa. Mustaan kaapuun pukeutuneet miehen katoamisen aiheuttama räjähdys oli myös saanut Kristorosan taikuuden kokoamat pilvet hajaantumaan ja nyt tähtitaivas pilkotti pilvenrepaleiden väleistä. Ilman maasta kuuluvia huutoja ja puhetta tunnelma olisi ollut hyvinkin seesteinen.

”Kuka olet?” Mihail kysyi maton etupäässä istuvalta sammakolta käheällä vanhan miehen äänellään.

Sammakko vilkaisi häneen ja virnisti.

”Olen sinun demonisi ja nimeni on Sarnel. Se mustaan pukeutunut heppu teki minulle saman tempun kuin sinullekin. Onneksi tämä ruumis kykenee sentään johonkin taikuuteen, kuten tähän lentävään mattoon. Taisteleminen ei kuitenkaan missään tapauksessa onnistuisi”, sammakko vastasi.

Mihail ja Emily kuuntelivat hiljaisina ja mietteliäinä.

”Mihin olemme matkalla?” Mihail esitti jatkokysymyksen sammakolle.

”Pois. En ole varma, mutta meidät olisi mahdollisesti teilattu tuolla alhaalla hyvinkin nopeasti jos olisimme jääneet. Aikaisemmin kukaan ei uskaltanut lähestyä meitä, koska musta heppu oli paljon vaarallisempi vastus”, Sarnel vastasi.

”Lähdetään pohjoiseen”, Mihail sanoi.

Hän ei tiennyt miksi hän halusi pohjoiseen. Hän vain tiesi, että se oli oikea suunta. Suunta, johon hänen täytyi nyt kulkea.

”Tiesin, että sanoisit noin”, Sarnel huomautti virnistäen.

”Ettekö voisi mitenkään jäädä? Kyllä rehtori varmasti ymmärtää”, Emily sanoi suru murtamalla äänellä. Hän oli jo valmiiksi aavistanut, että häntä ei otettaisi mukaan.

”Ei tämä ole kitkerien hyvästien paikka. Voit lähteä mukaamme jos haluat. Mihailin kannalta se voisi olla jopa parempi jos lähdet mukaan. Minun ruumiini ei ole tarpeeksi suuri tai vahva, että voisi auttaa häntä ruumiinsa vanhuuden kanssa”, Sarnel sanoi Emilylle.

Emily ilahtui heti ja halasi Mihailia, kun suuri kivi hänen sydämeltään oli pudotettu pois. Sitten hän nosti katsettaan ylöspäin pitkin Mihailin vanhan miehen kehoa ja tiesi, että hänen rakastamansa mies oli jossakin tuon kehon sisällä. Emily suuteli Mihailin kuivia huulia.

Takaisin kouluun

Niin se vain syksy toi taas tullessaan opiskelun. Tai ehkä kenties opiskelu tuo aina tullessaan syksy? No, ehkä luennoilla istuu mieluummin, kun ulkona satelee vähän räntää.

Opiskelun alku lähtikin heti rytinällä käyntiin. Ensimmäinen oikea luento oli heti maanantaina kahdeltatoista (aamu oli täynnä infoa ja tervetuliaissanoja). Kyseisellä matikan luennolla oli lähtötasotesti, josta ensivilkaisulla totesin, että asioita on unohtunut ja paljon. Eli sen lisäksi, että pitää opiskella paljon uutta asiaa, niin pitää kerrata paljon vanhaa asiaa.

Alkuviikosta meinasi jossakin vaiheessa jo jonkinlaista pakokauhua iskeä, kun luentoja oli aamukahdeksasta iltapäivä neljään ja kaikki aikaisemmin opittu asia tuntui unohtuneen jonnekin kauas mielenperukoille. Suurin osa luennoista oli kuitenkin infoa, joiden asia oli pääosin tuttua keväältä. Perus olemisen asioiden kertaus ei kuitenkaan ollut haitaksi ja tulihan sieltäkin aina välillä jotakin uutta asiaa.

Toisen viikon (eli ensi viikon) lukujärjestys näyttää jo huomattavasti inhimillisemmältä. Tosin kun kursseja on valittuna vain kolme tällä hetkellä, niin ei voi olettaakaan, että lukujärjestys ääriään myöten täysi olisi. Yliopistossa opiskelu on tietenkin hyvin erilaista kuin vaikka lukiossa. Se, että luentoja on vain muutama tunti päivässä, ei tarkoita sitä, että muu päivä olisi vapaa-aikaa. Päinvastoin. Lukea pitää ja paljon. Uskon kuitenkin, että lukemisesta selviää, kun alkaa nyt heti ensimmäisistä viikoista alkaen niin tekemään.

Yleisesti (tämän syksyn) ensimmäisestä yliopistoviikosta jäi hieman ristiriitaisen tunnelmat. En ole vieläkään aivan varma, mitä sitä elämältä oikeasti haluan ja opiskelumotivaatio siksi aina huolestuttaa. Aikaisemmista kahdesta puolen vuoden jaksosta oppineena ja motivoituneena uskon kuitenkin opiskelun onnistuvan aikaisempaa huomattavasti paremmin.

Eli edespäin, niin kuin muuan mummo sanoi keskellä lumihankea.

Vanhus ja sammakko

Betula nana, osa 49

Mustanharmaa savu hälventyi hitaasti Mihailin ja hänen demoninsa ympäriltä.

”Mihail?” Kuului epäuskoinen kysymys Mihailin viereltä, ääni oli Emilyn. Mihail kuuli Emilyn huonosti. Aivan kuin hän olisikin kauempana, mutta Mihailin kääntyessä hän näki, että Emily oli aivan hänen vieressään.

Tarkemmin ajatellen Mihail huomasi myös näkevänsä huonommin. Kaikki näytti jotenkin tavallista sumeammalta, koko maailma oli sumea. Mihail nosti kätensä näkökenttäänsä, mutta ne eivät olleet hänen omat kätensä. Kädet olivat vanhat ja kuivuneet. Mihail yritti liikkua, mutta hänen lihaksensa tuntuivat kankealta. Pikkuhiljaa tilanne alkoi valjeta Mihailin mielessä. Mustaan kaapuun pukeutunut mies oli muuttanut hänet vanhukseksi.

Maasta Mihailin vierestä kuului sammakon pitkä kurnutus. Mihail käänsi katseensa kurnutukseen päin ja huomasi demoninsa tilalla olevan suuren sammakon. Sammakko oli niin suuri, että se olisi mahtunut Mihailin käsille vain epämukavasti, mukavasti vain kahdelle kädelle.

”Tämänkertaiset lahjat on annettu. Ensikerralla lisää”, mustaan kaapuun pukeutunut mies sanoi omahyväisellä äänellä.

Sitten mustaan kaapuun pukeutunut mies katosi ennen kuin kukaan ehti estää. Hän kuitenkin kiusasi palatsin vartijoita vielä sen verran, että hänen katoamistaan seurannut pienehkö räjähdys sai aikaa laajan pölypilven ja paljon sekaannusta.

Mihail köhi haurailla keuhkoillaan pölypilvessä, kun kuuli sivustaan kimeän äänen.

”Mihail, tule nopeasti kyytiin”, kuului kimeän äänen puhe.

Mihail jotenkin tiesi, että ääneen kannatti luottaa. Niinpä hän lähti hitaasti haparoimaan ääntä kohden. Pölyn seasta takaisin Mihailin vierelle ilmestyi Emily, joka auttoi taluttamalla Mihailia eteenpäin. Pölyn seasta heidän eteensä ilmestyi suuri matto, joka leijui ilmassa noin puolen metrin korkeudella. Maton kauimmaisessa päässä istui Mihailin äsken näkemä sammakko, mutta muuten matto oli tyhjä.

”Nopeasti kyytiin, ehdimme vielä karata”, heihin päin kääntynyt sammakko sanoi Mihailille ja Emilylle.

Emily auttoi Mihailin matolle ja nousi sitten itse nuoruuden ketteryydellä helposti kyytiin. Kun molemmat olivat kyydissä, niin sammakko käänsi katseensa eteenpäin ja matto alkoi kohota nopealla vauhdilla pölypilvessä ylöspäin. Hetken kuluttua he tulivat jo pölypilvestä ylös sen yläpuolelta.