lauantai 10. helmikuuta 2018

Neljä suosikkia: tammikuu 2018



Alkuvuoden suosikkien listausta seuraa. Tammikuun 2018 suosikkini olivat siis: käveleminen, Synkin hetki -elokuva, työpäiväkirjan kirjoittaminen sekä lukeminen. Ja seuraavaksi kerron miksi.

Kiitos uudenvuodenlupaukseni, josta voi lukea täältä blogini tekstistä Uudenvuodenlupaus, olen tänä vuonna kävellyt aika paljon. Pidän kävelemisestä, joten uudenvuodenlupauksen täyttäminen on ollut hyvinkin miellyttävää puuhaa. 10 000 askelta myös tulee yllättävän nopeasti täyteen. Päiväkeskiarvo onkin asettunut päivätavoitetta selvästi korkeammalle tasolle. Päätin nostaa kävelemisen kuukauden neljän suosikin joukkoon sen vuoksi, että aiempaa runsaammasta kävelemisestä on tullut niin hyvä olo itselleni. Enemmän liikuntaa on selvästi myös enemmän hyvää oloa.

Tämä Nokian kello mittaa askelmääriäni.

Joe Wrightin ohjaama Synkin hetki oli yksi ajatuksia herättävimpiä elokuvakokemuksia pitkään aikaan. Elokuva kertoo Gary Oldmanin (jolle veikkaan roolista Oscaria) näyttelemästä Winston Churchillistä tämän pääministerikauden alussa toisen maailmansodan aikana ja Iso-Britannian synkimmästä hetkestä sodan aikana, kun Saksan sotakoneisto näyttää täysin ylivoimaiselta. Sotatantereen sijasta elokuvan polttopiste on poliittisessa taistelussa, jota käytiin Lontoossa. Elokuva herätti kiinnostuksen lukea tarkemmin erityisesti Iso-Britannian historiaan tarkemmin, mutta myös muuten politiikan historiaa. Samalla elokuva herätti myös uudelleen omaa kiinnostustani politiikan tekoa kohtaan. Koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan.

Synkimmän hetken liput. Asuntoni ilmoitustaululta löytyvistä leffalipuisto voisi kyllä kohta kirjoittaa oman bloggauksensa.

Minulla on kaksi päiväkirjaa. Fyysistä päiväkirjaa kutsun ihan vain päiväkirjaksi tai tavalliseksi päiväkirjaksi. Sen lisäksi minulla on tietokoneellani tekstiasiakirjana työpäiväkirja. Viimeisten vuosien aikana olen kirjoittanut kumpaakin hieman laiskasti enkä ole koskaan pitänyt mitään kovin tarkkaa rajaa näiden kahden päiväkirjan välillä siitä, mitä niihin kumpaakin kirjoitan. Samoja asioita voi siis olla molemmissa. Työpäiväkirjassa pyrin kuitenkin siihen, että kirjoita pääasiassa työntekoon liittyviä asioita. Toki nykyisessä elämäntilanteessa opiskelijana se tarkoittaa myös sitä, että kirjoitan paljon opintoihin liittyviä asioita. Nostin työpäiväkirjan neljän suosikin joukkoon sen vuoksi, että olen tänä keväänä kirjoittanut sitä erityisen paljon. Toivon, että tahti jatkuu läpi vuoden. Siten ehkä päiväkirjamerkinnöistä voi olla myöhemminkin jotakin hyötyä.

Kirjava käsikirja kestävään kehitykseen.

Neljänneksi asiaksi tammikuun suosikkilistalle nostin lukemisen, jossa olen taas hieman enemmän aktivoitunut. Tammikuun aikana sain luettua loppuun kolme kirjaa, joista myös kirjoitin tänne blogiin omat tekstit jokaisesta: Stop Motion: Craft Skills for Model Animation, Pelastakaa puolueet! sekä Minä, Mauri Kunnas. Myös Kirjavaa käsikirjaa kestävään kehitykseen aloin lukemaan jo tammikuun puolella. Olen aina halunnut lukea enemmän ja nyt olen pikkuhiljaa pääsemässä sellaiselle tasolle, johon alan olla itse tyytyväinen. Toki aina voisi lukea enemmän, mutta valitettavasti elämässä joutuu tekemään muutakin.

Pelastakaa puolueet!

Näiden tammikuun neljän suosikin joukkoon eivät mahtuneet seuraavat asia: muistikirjaan piirtäminen, Summer Wars -elokuva sekä lumi ja lumilinnan teko.

Bonuksena Summer Wars -kuva, niin ei ihan pelkillä vanhoilla kuvilla mennä. Varsin mainio elokuva siis tämäkin.


torstai 8. helmikuuta 2018

Tie pohjoiseen



Betula pubescens, osa 1

Marssi pohjoiseen oli pitkä.

Kuolleiden armeija marssi kohti pohjoista ja armeijan kenraali Edkar Netronova ratsasti jo kertaalleen kuolleella hevosellaan kolonnan sivussa. Hänen vierellään kulki hänen epäkuollut karhunsa Nalle, joka toimi sekä Edkarin lemmikkinä että lähimpänä suojelijana. Edkarin ja Nallen perässä seurasivat Edkarin henkivartijat sekä Edkarin palvelija Miranda.

Miranda pomppasi olemuksellaan melko räikeästi esiin kolonnasta. Hän oli yksi harvoista naisista, joita heillä armeijassaan oli mukanaan. Muutamat Nils Tammen seuraajat olivat myös naisia ja yksittäisiä naisepäkuolleita löytyi myös sotilaiden rivistöistä. Nils Tammen seuraajat olivat kaikki pukeutuneet kaikki sukupuolesta riippumatta samanlaiseen harmaaseen kaapuun ja sotilaat puolestaan olivat kaikki samanlaisessa varustuksessa. Miranda sen sijaan oli pukeutunut kuin aatelisnainen lähimetsään suuntautuvalla metsästysretkellä. Edkar oli määrännyt Mirandan teettämään itselleen sopivia asuja, koska tämä tulisi olemaan hänen seuranaan Suuren keisarikunnan kenraalien seurassa. Miranda olikin löytänyt Netronovalasta taitavia ompelijoita, jotka olivat tehneet hänelle upeita asuja. Suuren keisarikunnan kenraalit saivat vain toivoa, että heidän vaimoillaan olisi yhtä upeita asuja.

Edkar sen sijaan toivoi, että hän olisi Netronovalassa. Hän ymmärsi, miksi ruhtinas Netronova oli suostunut Suuren keisarikunnan vaatimukseen osallistumisesta sotaan Imperiumia vastaan, mutta yhtä hyvin hän olisi ymmärtänyt senkin, jos ruhtinas ei olisi tähän vaatimukseen suostunut. Jos Edkar itse olisi saanut päättää, hän olisi valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon. Sodan uhallakin.

Ruhtinas Mihail Netronova halusi kuitenkin varmistaa rauhan Suuren keisarikunnan kanssa ja nyt Edkar oli matkalla pohjoiseen tuota rauhaa varmistamaan. Netronovalaiset olivat kyllä rauhansa ansainneet. Erityisesti ne, jotka olivat tulleet Léostasta saakka, mutta yhtälailla myös kaikki epäkuolleet ja aegyzalaiset. Vaikka eri ryhmät olivat hyvin erilaisia, kaikkia kolmea yhdisti tahto rauhassa elämisestä.

Toiveistaan huolimatta Edkarin oli jatkettava eteenpäin kohti pohjoista yhdessä armeijansa kanssa. Aikaa kuluttaakseen Edkar seurasi välillä jälkien vanaa, jonka kolona jätti jälkeensä. Välillä hän taas seurusteli Mirandan kanssa. Oikein kyllästyessään Edkar otti Nallen kanssa kisan siitä, kumpi ehtisi nopeammin seuraavan dyynin harjalle.

Ratsastuksen lomassa Edkar huomasi yhden upseereistaan ratsastavan heitä vastaan kolonnan sivussa. Muutamat hänen upseereistaan olivat samaa mieltä pohjoiseen lähtemisen mielekkyydestä, mutta suurin osa oli seikkailunhaluisia ja innokkaina marssimassa sotaan. Edkar oli sitä mieltä, että kaikkien heidän parhaaksi olisi se, etteivät he koskaan päätyisi sotimaan kenenkään kanssa. Vastaan ratsastava upseeri kuului Edkarin muistin mukaan jälkimmäiseen ryhmään.

Upseerin nimi oli Solkar Suomas. Hän oli epäkuolleiden nuoremmasta päästä. Kokemuksen puutteesta huolimatta Solkarin johtajanlahjat olivat jo hyvin esillä. Edkar piti hyvinkin mahdollisena, että Solkar jonain päivänä johtaisi koko epäkuolleiden armeijaa.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Nyt luettavana: Kirjava käsikirja kestävään kehitykseen



Tarja Halosen, Sixten Korkmanin, Erkki Tuomiojan ja lukuisten muiden kirjoittama ja Suvi Aholan toimittamaa Kirjava käsikirja kestävään kehitykseen -kirja sisältää kirjoituksia liittyen YK:n Agenda 2030:neen. Kestävän kehityksen teema on tärkeä asia niin tänä päivänä eläville ihmisille kuin tulevillekin sukupolville. Kyse on sekä samaan aikaan elävien ihmisten että eri sukupolvien välisestä tasa-arvosta. Agenda 2030:n tavoitteena on taata kaikille ihmisille ihmisarvoinen elämä lähtien aina rauhasta, puhtaasta vedestä ja riittävästä ravinnosta. Tavoitteisiin kuuluvat myös ilmastonmuutoksen torjuminen ja ympäristön kestokyvyn varmistaminen.

Kirja kulki matkassani myös yliopistolla. Pidän yleensä kirjaa mukana, kun kuljen paikoissa. Jos sattuu olemaan hetki aikaa lukea, niin voi sitten helposti ottaa kirjan esille ja lukea lyhyenkin hetken.

Eri teksteissä Agenda 2030:n tavoitteita käsitellään hieman eri näkökulmista. Käsitellään ympäristöä, taloutta, energiaa, tasa-arvoa ja turvallisuuspolitiikkaa. Kaikkien tekstien keskiössä ovat kuitenkin kestävä kehitys ja YK:n asettamat tavoitteet. Kirjan tekstit eivät vaadi lukijalta laajaa tietämystä kestävästä kehityksestä, vaan lähtevät liikkeelle monesti varsin perusasioista. Tätä voi pitää kirjan heikkona kohtana, kun joidenkin tekstien alkupäässä on hieman päällekkäisiä asioita kerrottuna hieman eri sanoin. Kun tekstit pääsevät vauhtiin, niiden sisältö on kuitenkin tämän pienen vian sietämisen arvoista.

Kirjaa voin suositella lämpimästi kaikille, jotka haluavat tietää enemmän siitä, mitä kestävä kehitys tarkoittaa, millaisia tavoitteita YK on asettanut kestävän kehityksen saralle ja ennen kaikkea siitä, mitä meidän pitäisi yhdessä tehdä paremman tulevaisuuden eteen. Kirjan tarjoamia tietoja voi mielestäni perustellusti pitää yleissivistykseen kuuluvina. Kirjaan kannattaa siis tarttua, jos se tulee jossakin vastaan.

Agenda 2030 -tavoitteet ja Suomen taso niissä vuonna 2017. Paljon olisi vielä parannettavaa.

Kirjaa lukiessa ja muutenkin Agenda 2030:n tavoitteet tuntuvat kunnianhimoisilta. Se on ehkä maailman tilannetta jollain tasolla tuntevan realistin kokema tunne. Tunnetta voi pitää sikäli erikoisena, että kaikkia Agenda 2030:n tavoitteita melko perusasioina hyvän ihmiselämän kannalta. Siksi on myös huolestuttavaa, että tällaista tavoiteohjelmaa erikseen tarvitaan. Mielestäni on itsestään selvää, että ihmisarvoinen elämä kuuluu kaikille. Siksi toivonkin ja aion omien mahdollisuuksieni puitteissa toimia niin, että YK:n asettamat tavoitteet täyttyvät ja niistä pidetään kiinni myös myöhemmin. Ihan meidän kaikkien yhteisen tulevaisuuden vuoksi.

Viimeisenä huomiona kirjasta vielä sellainen asia, että kun kirjan tekstit olivat peräisin hyvin erilaisilta kirjoittajilta, niin oli mielenkiintoista huomata tekstien välinen tuntumaero. Vaikka tekstit ovat yhden ihmisen toimittamia, niin silti jokin sormenjälki varsinaisilta kirjoittajilta on jäänyt.

perjantai 2. helmikuuta 2018

Ajatuksia aktiivimallista ja sitä seuranneesta lakosta



Hallitus sääti lain aktiivimallista ja tänään sen vuoksi järjestettiin poliittinen lakko. Kumpaakin asiaa ovat monet jo kommentoineet ja varmasti vielä kommentoivat. Päätin myös itse kirjoittaa ylös niitä ajatuksia, joita aktiivimalli ja sen vuoksi järjestettävä lakko ovat herättäneet.

Laki aktiivimallista ei ole täydellinen. Ei ole missään tapauksessa oikein, että parhaastakin aktiivisuudesta huolimatta työttömän työttömyysetuutta leikataan, kun tarkoitus on työttömiä aktivoida työllistymään. Tällaiset epäkohdat täytyy laista korjata. Lain taustalla on kuitenkin tutkittu tieto siitä, että työttömyyspäivärahan määrä ja kesto vaikuttavat työllistymisen nopeuteen. On myös sekä työttömän itsensä että julkisen talouden kannalta parempi, että työtön työllistyy nopeammin.

Mielestäni on tärkeää, että työntekijöillä on olemassa oikeus poliittiseen lakkoon. Samalla olen myös sitä mieltä, että tähän oikeuteen liittyy (samaan tapaan kuin kaikkiin muihinkin oikeuksiin liittyy) vastuu oikeuden käytöstä. Nyt tuota oikeutta on mielestäni käytetty sangen harkitsemattomasti. Tämänpäiväinen lakko yhdessä mielenosoituksen kanssa on mielestäni jälleen yksi esimerkki lisää siitä, miten pahasti ammattiyhdistysliike on unohtunut 1900-luvulle. Vasemmistokonservatismi jyllää vahvana monissa liitoissa. Se on perin ikävää tällaisena aikana, jolloin työelämän pelisääntöjä täytyisi päivittää uudelle vuosituhannelle ja pian jo vuosituhannen kolmannelle vuosikymmenelle.

Oikeuksiin liittyy myös sellainen seikka, että oikeuksien käyttöä voi kritisoida. Siksi on mielestäni varsin kummallista, että vasemman laidan poliitikot ja ammattiyhdistysliike ovat lähteneet uhriutumaan sen vuoksi, että tämänkertaista poliittista lakkoa on kritisoitu. Jos poliittisen lakon järjestää, niin myös siitä aiheutuva vastuu täytyy kantaa. On noloa katsottavaa, kun omista päätöksistä johtuvia seuraamuksia vieritetään eteenpäin toisten niskoille. On mielestäni turha ihmetellä, ettei lakkoilijoille heru sympatiaa, kun lakkoilijat itse vähän välittävät muille aiheuttamastaan haitasta.

Aktiivimallista ja sen seurauksista vastuun kantaa lain säätänyt maan hallitus. Lakosta ja sen seurauksista vastuun kantavat lakkoilijat.

Itse toivon, että jatkossa asioista pystytään rakentamaan entistä paremmin vuoropuhelua. Maailma muuttuu ehkä nopeammin kuin koskaan ja ihmiskunnalla on edessään suurimmat koskaan kohtaamansa haasteet. Suurten muutosten aikana tarvitaan kaikkia rakentamaan uutta.

torstai 1. helmikuuta 2018

Taikapeili III



Betula nana, osa 313

Mihail astui taikapeilin eteen. Nickel loitsi yhteyden auki ja pian peilin pyörteen takaa erottui Edkar Netronovan hahmo.

”Ruhtinas Netronova”, Edkar sanoi.

”Kenraali Netronova”, Mihail sanoi.

”Mukavaa kuulla ääntänne”, Edkar sanoi.

”Kuin myös”, Mihail sanoi.

Mihail toivoi, että Edkarin ääni olisi ollut hieman selkeämpi. Vääristynyt ja sumea kuva ei ollut niin suuri ongelma, sillä Edkar ei ollut kovinkaan kaunis katsella. Hänen puheestaan sen sijaan oli vaikeaa saada jo luonnossa selvää ja nyt entistä vaikeampaa.

”Kuinka siellä pohjoisessa on sujunut?” Mihail kysyi.

”Voisin sanoa ehkä, että jopa yllättävän hyvin. Suuren keisarikunnan kenraalit suhtautuvat meihin aika kylmäkiskoisesti, mutta ammattimaisesti. En ole nähnyt mitään merkkejä siitä, että pelkomme olisivat missään muodossa toteutumassa”, Edkar vastasi.

”Se on huojentavaa kuulla”, Mihail sanoi.

”Olemme myös luoneet jonkin verran yhteyksiä paikalliseen väestöön ja kaupankäynti on onnistunut varsin hyvin. Joitakin ennakkoluuloja tietysti on, mutta ne varmaan sallittakoon”, Edkar sanoi.

”Ennakkoluuloja on aina kaikkea tuntematonta kohtaan”, Mihail sanoi.

Mihail ja Edkar puhuivat vielä tarkemmin joukkojen liikkeistä ja toiminnasta pohjoisessa. He sopivat myös säännöllisestä yhteydenpidosta Nilsin seuraajineen tekemän yhteydenpidon lisäksi. Sen jälkeen he hyvästelivät ja Nickel loitsi peilien välisen yhteyden pois.

”Toivottavasti pohjoisen uutiset olivat ruhtinaalle miellyttäviä”, Nickel sanoi.

”Taisivat olla niin miellyttäviä kuin niiden on vain mahdollista olla”, Mihail sanoi.

Nickel nyökkäsi ja saattoi Mihailin ja Sarnelin ulos hevostensa luokse. Mihail ja Sarnel nousivat ratsaille ja lähtivät takaisin joenpuoleiseen Netronovalaan.