Alku

Betula nana, osa 10

Kaikki oli alkanut siitä, kun Mihail oli astunut Vihersalon taikayliopiston portista sisään ja aloittanut opinnot kyseisessä yliopistossa.

Ei.

Kaikki oli alkanut siitä, kun Mihail oli ensimmäisen kerran kuullut taikayliopistosta. Mihail oli juuri ollut aloittamassa lukiota, kun hänen koulussaan vieraili kaksi yliopiston opiskelijaa. Molemmat olivat aikanaan käyneet peruskoulunsa ja lukionsa samassa koulussa kuin Mihail. Mihail lumoutui kaksikon esitelmästä niin, että valitsi toiseksi valinnaisaineekseen johdatuksen taikuuteen. Kurssilla ei varsinaisesti opetettu mitään taikuudesta, mutta se antoi joitakin viitteitä siitä, mitä taikuuden opiskelu voisi olla.

Kurssilla Mihail oli tavannut tytön, Camillan, ja Mihail oli rakastunut tyttöön. Vastarakkautta ei kuitenkaan herunut, vaan tyttö oli alkanut seurustelemaan toisen samalla kurssilla olleen pojan, Kristianin, kanssa. Mihailin rakkaus ei kuitenkaan koskaan laimentunut vaan se katkeroitui.

Kaikki kolme hakivat lukion jälkeen taikayliopistoon ja kaikki myös pääsivät yliopistoon. Kolmikko kuitenkin suuntautui eri taikuudenaloille. Kristian erikoistui taikajuomiin ja myrkkyihin liittyvään taikuuteen, Camilla tuleen ja maahan liittyvään taikuuteen ja Mihail jäähän ja ilmaan liittyvään taikuuteen.

Kirjoittamisen sisäinen kello

Kehon sisäinen kello ohjaa monia asioita ihmisen elämässä, vaikka emme koekaan sitä välittömänä kuten esimerkiksi rannekellon näyttämän ajan. Itselleni on kehoon muodostunut sisäinen kello sille, että pitää kirjoittaa riittävän usein. Kirjoittamisen tekstilajilla tai laadulla ei sinänsä ole merkitystä, kunhan kirjoittaa.

Jo yhden päivän jälkeen, kun ei ole saanut kunnollista tekstiä aikaiseksi, alkaa tuntua tyhjä olo. Kuin olisi jättänyt jotakin tekemättä, eikä pysty olemaan ajattelematta asiaa. Pari kolme päivää myöhemmin olo alkaa olla jo siinä määrin sietämätön, että viimeistään tässä vaiheessa saan tekstiä aikaiseksi. Tämän jälkeen alkaa nimittäin tulla jo jokseenkin vieroitusoireiden tunnusmerkit täyttäviä oloja. Niinpä en ole tainnut olla vuosiin kirjoittamatta yli viikkoa. Poikkeuksena armeijanaikaiset leiriviikot, jolloin yleensä oli muutakin ajateltavaa, kuten seuraava lepotauko ja seuraava ruokatauko.

Pakottavaan tarpeeseen kirjoittaa liittyy myös tarve saada aikaiseksi. Jos päivän aikana on saanut jotakin oikeasti aikaiseksi, ei tarve kirjoittaa ole niin suuri. Kun on omasta mielestään saanut riittävästi aikaiseksi päivän aikana, voi hyvällä omallatunnolla rentoutua. Mikäli sitten ei saa aikaiseksi, niin tilanne on päinvastainen. Aikaansaamisesta stressaa niin, ettei sitten saakaan mitään aikaiseksi. Tässä mielessä hyvän päivän takaa se, että tekee jotakin rakentavaa jo aamulla. Loppupäivä sujuu sitten paljon mukavammin.

Olen ehkä hieman riippuvainen kirjoittamisesta, mutta onneksi vain hieman.

Tunturin kylki

Betula nana, osa 9

Tunturikoivikko humisi tuulessa Mihailin takana ja kantoi lehtiensä tuoksun hänen nenäänsä.

Mihaililla oli kestänyt kauan tajuta edes tämän verran ympäröivästä maailmastaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä missä hän oli tai kuinka hän oli päässyt kyseisen tunturin rinteelle. Viimeinen asia, minkä Mihail muisti oli se, että demoni oli hypännyt häntä kohti helvetinlieska valmiina lähiseudun tuhoamiseen.

Seuraavaa asia muistissa oli tunturikoivikon tuoksu. Mihaililla oli kuitenkin jokin hämärä unenomainen muisto pilvessä leijumisesta. Hän ei tiennyt oliko hän nähnyt unta vai oliko kaukosiirtymisen aikana tapahtunut jotakin muuta.

Nyt ei ollut kuitenkaan aika pohdiskella epämääräisiä muistikuvia. Mihail tiesi, ettei hän ollut voittanut demonia ja että tämä saisi hänet kiinni millä hetkellä hyvänsä. Piti siis päästä liikkeelle, nopeasti ja kauas. Ongelmana oli kuitenkin se, että Mihail pysyi edes tajuissaan huonosti, vähäinenkin liikkuminen oli ponnistusten takana.

Mihail lähti ryömimään tunturin rinnettä alaspäin. Eteneminen oli hidasta, vaivalloista ja se kulutti paljon energiaa. Mihailin piti pysähtyä parin metrin välein lepäämään, niin lopussa hän oli. Tahdonvoima sai kuitenkin jatkamaan eteenpäin, tahdonvoima ja kuolemanpelko yhdessä. Metsänraja oli kuitenkin kaukana.

Ryömiessään hitaasti eteenpäin Mihailin ajatukset valuivat alkuun. Mistä tämä kaikki oli alkanut?

Loman tarpeessa

Jostakin syystä sitä huomaa vasta pari päivää lomalla oltuaan, että kuinka paljon sitä lomaa onkaan tarvinnut. Viisi päivää pois arjesta ja tuntuu kuin olkapäiltä olisi kadonnut vuoren painoinen taakka. Loppuviikoksi paluu arkeen ja toivon mukaan paluu tekstintuottoon, viimepäivinä ollut jälleen hiljaista.

Huomiseksi lupaan jotakin hieman järkevämpää luettavaa, kenties seuraava osa Betula nanaa.

Sunnuntaista ihmettelyä

Ei sitä voi kuin ihmetellä…

…Euroopan velkakriisiä. Suomalaisen peruskoulun yhteiskuntaopin opeilla olisi koko kriisi vältetty. Siitä voi sitten miettiä, että minkä tasoista porukkaa (suurin osa) Euroopan päättäjistä on.

…presidenteiksi pyrkiviä Paavoja, erityisesti nuorempaa (jonka olisi pitänyt siirtyä eläkkeelle silloin, kun Neukkula meni nurin). Ihan vain Suomen kansan puolesta toivon, että maahamme saadaan alle 60-vuotias presidentti. Jos se olisi edes mahdollista, niin sanoisin, että alle 50-vuotias (okei, Timo Soini on 49-vuotias, mutta ei siitä sen enempää). Sinänsä myös hassua, että nuorin ehdokas on maan konservatiivisimman puolueen ehdokas.

…BigBrotheria ja yleensäkin tosi-tv:tä. Mikäli mieleni tekee katsoa liian pienessä tilassa eläviä apinoita, niin menen käymään Korkeasaaressa. En tietenkään halua millään tavalla pilkata kyseisten tv-tuotantojen tasoa, mutta matalallahan se on.

…kuntauudistusta. Nyt vedetään pahasti väärästä narusta tai sitten se kuuluisa pässi toimii vetäjänä.

Tässä luultavastikin oli riittävästi ihmettelyä yhdelle illalle.

PS. Tähän kirjoitukseen päättyy jokapäiväinen kirjoitteluni toistaiseksi, jatkossa tekstiä on tarjolla jälleen parin päivän välein. Tämä tarkoittaa siis kahdesta viiteen tekstiä viikossa.