Betula nana, osa 9
Tunturikoivikko humisi tuulessa Mihailin takana ja kantoi
lehtiensä tuoksun hänen nenäänsä.
Mihaililla oli kestänyt kauan tajuta edes tämän verran
ympäröivästä maailmastaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä missä hän
oli tai kuinka hän oli päässyt kyseisen tunturin rinteelle. Viimeinen asia,
minkä Mihail muisti oli se, että demoni oli hypännyt häntä kohti helvetinlieska
valmiina lähiseudun tuhoamiseen.
Seuraavaa asia muistissa oli tunturikoivikon tuoksu.
Mihaililla oli kuitenkin jokin hämärä unenomainen muisto pilvessä leijumisesta.
Hän ei tiennyt oliko hän nähnyt unta vai oliko kaukosiirtymisen aikana
tapahtunut jotakin muuta.
Nyt ei ollut kuitenkaan aika pohdiskella epämääräisiä
muistikuvia. Mihail tiesi, ettei hän ollut voittanut demonia ja että tämä saisi
hänet kiinni millä hetkellä hyvänsä. Piti siis päästä liikkeelle, nopeasti ja
kauas. Ongelmana oli kuitenkin se, että Mihail pysyi edes tajuissaan huonosti,
vähäinenkin liikkuminen oli ponnistusten takana.
Mihail lähti ryömimään tunturin rinnettä alaspäin.
Eteneminen oli hidasta, vaivalloista ja se kulutti paljon energiaa. Mihailin
piti pysähtyä parin metrin välein lepäämään, niin lopussa hän oli. Tahdonvoima
sai kuitenkin jatkamaan eteenpäin, tahdonvoima ja kuolemanpelko yhdessä.
Metsänraja oli kuitenkin kaukana.
Ryömiessään hitaasti eteenpäin Mihailin ajatukset valuivat
alkuun. Mistä tämä kaikki oli alkanut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti