keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Alku


Betula nana, osa 10

Kaikki oli alkanut siitä, kun Mihail oli astunut Vihersalon taikayliopiston portista sisään ja aloittanut opinnot kyseisessä yliopistossa.

Ei.

Kaikki oli alkanut siitä, kun Mihail oli ensimmäisen kerran kuullut taikayliopistosta. Mihail oli juuri ollut aloittamassa lukiota, kun hänen koulussaan vieraili kaksi yliopiston opiskelijaa. Molemmat olivat aikanaan käyneet peruskoulunsa ja lukionsa samassa koulussa kuin Mihail. Mihail lumoutui kaksikon esitelmästä niin, että valitsi toiseksi valinnaisaineekseen johdatuksen taikuuteen. Kurssilla ei varsinaisesti opetettu mitään taikuudesta, mutta se antoi joitakin viitteitä siitä, mitä taikuuden opiskelu voisi olla.

Kurssilla Mihail oli tavannut tytön, Camillan, ja Mihail oli rakastunut tyttöön. Vastarakkautta ei kuitenkaan herunut, vaan tyttö oli alkanut seurustelemaan toisen samalla kurssilla olleen pojan, Kristianin, kanssa. Mihailin rakkaus ei kuitenkaan koskaan laimentunut vaan se katkeroitui.

Kaikki kolme hakivat lukion jälkeen taikayliopistoon ja kaikki myös pääsivät yliopistoon. Kolmikko kuitenkin suuntautui eri taikuudenaloille. Kristian erikoistui taikajuomiin ja myrkkyihin liittyvään taikuuteen, Camilla tuleen ja maahan liittyvään taikuuteen ja Mihail jäähän ja ilmaan liittyvään taikuuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti