Betula pubescens, osa 187
Suomas halusi päästä paremmin tasalla siitä, mitä yläkaupungin asukkaat ajattelivat netronovalalaisista ja heidän toimistaan. Samalla hän halusi varmistaa, että kaupungin asioihin vaikuttamaan tottuneet yläkaupunkilaiset, erityisesti aatelissukujen vanhimmat, saisivat edes hieman tuntumaa siihen, että heitä kuunneltaisiin. Tämä saattaisi edes hieman vähentää sitä juonittelua, jota yläkaupunkilaiset koko ajan tekivät valloittajia vastaan. Niinpä hän kutsui kokoon kokouksen, johon kutsui kaikki yläkaupunkilaiset. Vain harva vastasi kutsuun myöntävästi.
Aliupseeri, joka toimi Suomaksen avustajana, toi tälle osallistujalistan, johon oli päivitetty viimeisimmän juuri saapuneet aateliset. Lista oli epämiellyttävän lyhyt.
”Herra kapteeni, oletteko aivan varma, että tämä kokous on hyvä idea?” Aliupseeri kysyi.
”Luultavasti tämä ei ollut hyvä idea, mutta parempi kuin ei mitään”, Solkar vastasi.
”Olen kuullut muilta aliupseereilta, että kenraali Netronova on ollut hyvin tyytymätön kuullessaan asiasta”, aliupseeri sanoi.
”Hän on nykyään tyytymätön kaikkeen ja kaikkiin, mutta ei silti halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi. Sitä paitsi hän päätti, että me saamme kapteeni Kallaksen kanssa vapaasti päättää, kuinka hoidamme kaupungin miehitystä. Tämä on se tapa, jolla itse sitä hoidan”, Solkar sanoi.
Aliupseeri nyökkäsi.
”Toivon, että tapasi johtaa hyvään lopputulokseen. Minusta se on parempi kuin kenraalin tapa”, aliupseeri sanoi.
”Tuotakaan ei varmaan kannata kertoa kenraalille”, Solkar sanoi.
”Ei varmaankaan, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”Älä huoli, minä en ainakaan kerro”, Solkar sanoi.
He astuivat saliin, jossa kokous pidettiin. Tila oli aivan liian suuri joukolle, joka sinne oli kokoontunut. Kapteenin askeleet kaikuivat kolkosti sen seinistä ja saivat salin tuntumaan vielä tyhjemmältä kuin mitä se oli.
Yläkaupunkilaisia istui siellä täällä, osa yksinään ja osa pienissä ryhmissä. Muutamat juttelivat keskenään, mutta vaikenivat pian Suomaksen astuttua sisään. Salin laidalla oli myös muutama kirjureina toimiva netronovalalainen sotilas.
Tervetulosanojen jälkeen Suomas ryhtyi kertomaan tavasta, jolla netronovalalaiset aikoivat kaupunkia hallita. Kaikkia yksityiskohtia kapteeni ei voinut kertoa, mutta pääpiirteet siitä, miten netronovalalaisten oleminen kaupungissa näkyi sen asukkaille käytännössä. Lopuksi Suomas toivoi, että asukkaa, mukaan lukien yläkaupunkilaiset, tulisivat kertomaan netronovalalaisille siitä, jos kokisivat jotkin asiat väärin hoidetuksi ja kokivat epäoikeudenmukaisuutta.
Kuulijat eivät näyttäneet kovinkaan vaikuttuneilta eivätkä innostuneilta vuorovaikuttamaan niin kapteenin kuin muidenkaan netronovalalaisten kanssa. Yksi vanha aatelinen kuitenkin teki poikkeuksen ja nousi seisomaan puhuakseen.
”Kauniita sanoja, jotka eivät kuitenkaan lupaa meille mitään. Olette valloittajia ja me vain pelinappuloita kamppailussa, jota te haluatte käydä”, yläkaupunkilainen sanoi.
Reaktio oli sellainen, mitä Suomas oli osannut odottaakin.
”Vakuutan, että teen parhaani, etteivät sanani jää vain sanoiksi”, Solkar sanoi.
”Sitten voitte aloittaa puuttumalla niihin pimeyden töihin, joita te täällä kaupungissa harjoitatte”, yläkaupunkilainen sanoi.
”Mitä tarkoitatte?” Solkar kysyi.
Vanha aatelinen vastasi kertomalla sekalaisista tarinoista ja huhuista riiteistä ja mustasta magiasta, joiden Suomas ymmärsi heti alusta saakka tarkoittavan kenraalin ja Tammen seuraajien suorittamaa kuolleestamanausta. Hänen täytyisi ottaa asia esiin Kallaksen kanssa. Ja sitten kenraalin kanssa.
torstai 28. lokakuuta 2021
Valloitettu kaupunki IX
torstai 21. lokakuuta 2021
Valloitettu kaupunki VIII
Betula pubescens, osa 186
Kapteeni Suomas seisoi yläkaupungin portin aukiolla, josta oli pikkuhiljaa linnoitustöiden edistyessä muodostumassa portin laajentamisesta syntyvän linnan sisäpiha. Rakentajat ja sotilaat tekivät työmaalla pitkää päivää. Mitä valmiimpi linnasta saatiin, sitä paremmat mahdollisuudet kaupungin puolustamiseen olisi tulevina päivinä. Töitä jatkettaisiin varmasti siihen saakka, kunnes vihollinen oli muurilla.
Yläkaupunkilaiset olivat työmaasta ärtyneitä. Matka muuhun kaupunkiin piteni ja hidastui, uusi linnoitus vei tilaa usealta palatsilta ja talolta sekä itse työmaa oli häiriöksi. Yläkaupunkilaiset olivat varovaista väkeä, joten harvoin kukaan sanoi suoraan mitään. Suomas oli kuitenkin kuullut, mitä heidän selkien takana puhuttiin. Tulevina päivinä ja viikkoina tuli olla varovainen. Kun suuren keisarikunnan armeija saapuisi kaupungin edustalle, yläkaupunkilaiset päästäisivät heidät mielellään sisään.
”Olemme lampaita susien aitauksessa”, Solkar sanoi.
Suomaksen vieressä seisonut aliupseeri hätkähti, kun kapteeni yhtäkkiä puhui. Aliupseeri oli tullut paikalle hetkeä aikaisemmin ja odotti kapteenin huomiota.
”Anteeksi, herra kapteeni, mitä sanoitte?” Aliupseeri kysyi.
”Kunhan mutisin itsekseni”, Solkar vastasi.
Suomas kääntyi kohti aliupseeria, joka näytti hieman hämmentyneeltä.
”Kerro minulle jotakin hyviä uutisia”, Solkar sanoi.
Aliupseeri epäröi.
”Rakennustyöt etenevät, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”Mutta”, Solkar sanoi.
Aliupseeri epäröi jälleen.
”Mutta hitaasti, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”En ole varma onko tuo mitenkään uutinen. Näen sen kyllä itsekin, etteivät työt etene siinä tahdissa kuin toivoisimme niiden etenevän”, Solkar sanoi.
”Ehkä minun täytyy kertoa tarkemmin, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”Kerro”, Solkar sanoi.
”Täällä yläkaupungin portilla varmasti saamme linnoituksen sellaiseen kuntoon, että siitä on hyötyä puolustuksessa, vaikka kaikki ei valmista olisikaan. Sen sijaan keskikaupungissa töitä tuskin saadaan sellaiseen vaiheeseen, että kapteeni Kallaksen uusi tukikohta olisi mitenkään hyödyllinen hyökkäystä vastaan puolustautuessa”, aliupseeri sanoi.
”Entä kaupunginmuuri?” Solkar kysyi.
”Sen ehdimme korjata niiden vahinkojen osalta, joita olemme aikaisemmin itse aiheuttaneet. Mutta mihinkään merkittäviin parannuksia meillä tuskin riittää aika”, aliupseeri vastasi.
”Kaikkea ei voi saada, kun aika on hyvin rajallinen”, Solkar sanoi.
”Niin, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”Muuri on onneksi valmiiksi hyvä. En tiedä olisimmeko mekään päässeet siitä yli, jos porttia ei olisi avattu sisäpuolelta. Ainakin siihen olisi mennyt huomattavasti pidempi aika”, Solkar sanoi.
Aliupseeri nyökkäili.
”Rakennamme niin paljon kuin ehdimme ja niiden kanssa meidän tulee olla valmiita kohtaamaan Suuren keisarikunnan armeija”, Solkar sanoi.
torstai 14. lokakuuta 2021
Valloitettu kaupunki VII
Betula pubescens, osa 185
Netronovalalaisten teettämä rakentaminen keskittyi yläkaupungin portin laajennustöihin sekä kaupunginulkomuurin korjaamiseen jo käydyn taistelun jäljiltä. Pieniä työmaita oli myös ympäri Gyllenlaesia ja muualla kaupungissa, mutta nämä olivat sivujuonteita verrattuna kahteen suurempaan. Työvoima myös keskittyi näihin kahteen suureen työmaahan.
Keskikaupungin tukikohdan rakentaminen puolestaan eteni hitaasi, koska ainoat tekijät olivat sotilaat. Näiden tehtävänä oli myös partioida keskikaupungin kaduilla ja näin pitää alueen tilanne rauhallisena. Rakennustyöhön jäi rajallisesti aikaa. Materiaalejakaan ei ollut kovinkaan paljoa tarjolla, koska muut työmaat tarvitsivat niin paljon materiaalia.
Keskikaupunkiin tarkastukselle tullut kapteeni Kallas katseli työmaan etenemistä tyytymättömänä.
”Tämä on aivan liian hidasta”, Venir sanoi.
”Olen pahoillani, herra kapteeni”, Gerda sanoi.
”Tiedän, ettei se ole sinun eikä sotilaiden syytä. Olin vain toivonut, että työ etenisi nopeammin. Kaikella on kiire”, Venir sanoi.
Harmaja nyökkäsi. Kallas tiesi, ettei aliupseeri voinut tehdä paljoakaan asian edistämiseksi. Hän itse ei pystynyt siihen sen enempää. Mahdollisuudet olivat hyvin rajalliset.
”Kuinka sotilaat jaksavat?” Venir kysyi.
”Hyvin. Ainakin siihen nähden, että olemme olleet vasta taistelussa ja sen jälkeen heillä ei ole ollut juurikaan mahdollisuutta lepoon. Partiointi ja rakennustyö vievät melkein kaiken ajan”, Gerda vastasi.
Kallas nyökkäsi.
”Muista, ettei heitä saa rasittaa liikaa. On tärkeä huolehtia sotilaiden jaksamisesta. Meillä on vielä pitkiä päiviä edessämme”, Venir sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, Gerda sanoi.
Kallas ja Harmaja kiersivät rakennukset loppuun ja lähtivät sitten pienen osaston kanssa kohti yläkaupungin porttia.
”Vaikka tuo paikka ei ole vielä valmis, on asemamme keskikaupungissa jo vahvistunut selvästi. Tilanne on rauhoittunut varmasti myös muutenkin, mutta läsnäolollamme kaiken keskellä on ollut myös osuutensa”, Venir sanoi.
”Olen samaa mieltä”, Gerda sanoi.
Kallas katseli heidän ympärillään olevaa kaupunkia ja kadulla kulkevia ihmisiä.
”Mitkä ovat olleet kaupunkilaisten reaktiot?” Venir kysyi.
”Ainakin tähän saakka hyvin rauhalliset”, Gerda vastasi.
Kallas näytti jopa hieman yllättyneeltä.
”Ei mitään reaktiota?” Venir kysyi.
”Muutamat kaupunkilaiset ovat käyneet ihmettelemässä, että mitä me teemme. Jos joku on läsnäolostamme häiriintynyt, niin tieto siitä ei ole kantautunut minulle saakka”, Gerda vastasi.
”Luultavasti ihmiset pitävät mölyt mahassaan”, Venir sanoi.
Harmaja nyökkäsi.
”Mieluummin kyllä kuulisin, jos jokin on kaupunkilaisten mielestä pielessä. Voisimme joko korjata asian tai vähentää haittoja kaupunkilaisille. Meitä vastaan oleville mielipiteille emme kuitenkaan mahda mitään. Olemme kuitenkin valloittajia täällä”, Venir sanoi.
torstai 7. lokakuuta 2021
Valloitettu kaupunki VI
Betula pubescens, osa 184
Muutaman päivän tutkimusten aikana vanhat kaupparakennukset ja niitä yhdistävä kävelysilta osoittautuivat lopulta lähes siksi, mitä he olivatkin etsineet. Kallas hoiti rakennuksiin perehtymistä yhdessä Harmajan ja muutaman sotilaan kanssa. Harmajankin alkuun pienoinen epäilys katosi nopeasti, kun he tutkivat rakennusten käyttömahdollisuuksia.
Rakennukset eivät olleet varsinaisesti linnoitettuja, joten niiden saaminen puolustuskelpoiseksi vaatisi jonkin verran työtä. Rakenteeltaan ne olivat kuitenkin tukevia, koska kauppias oli halunnut pitää varkaat loitolla. Kävelysillan kohtaa pääkadusta oli myös hankala kiertää muiden katujen kautta. Niinpä suurin osa keskikaupunkilaisista kulki kävelysillan alitse päivittäin. Sillalta pystyi myös helposti valvomaan alla liikkuvia ihmisiä ilman, että oli itse kadulla tai häiritsi sen liikennettä.
Kallas ja Harmaja olivat toisen rakennuksen korkeassa salissa, joka oli toiminut kauppojen keskeisimpänä myyntitilana. Nyt kaikki myytävä oli viety pois ja tilalle oli tuotu sotilaiden varusteita ja rakennustarpeita. Alaikkunat oli myös teljetty umpeen.
Salin reunoja kiersi pylväsrivistö, joka kannatteli toisessa kerroksessa salia kiertävää parvea. Parvelle johtivat leveät puuportaat, jotka oli suojattu matolla. Kauppias ei ollut tyytynyt vähään ja myytävät tuotteet olivat varmasti sen mukaisia. Kaupan asiakaskunta oli varmasti koostunut lähinnä yläkaupunkilaisista ja sinne muuttamaan pyrkivistä nousukkaista.
”Tämä rakennuskokonaisuus on todella hyvä meidän tarkoituksiimme, herra kapteeni. En olisi koskaan keksinyt tätä itse”, Gerda sanoi.
”Sattumaa on aina pelissä tällaisten asioiden huomaamisessa. Minäkään en toiseen suuntaan mennessä kiinnittänyt kävelysiltaan tai näihin rakennuksiin juuri huomiota. Mutta palatessa tämän sillan holvikaaret jostakin syystä kiinnittivät huomioni ja sitten aloin katsella muuta rakennusta”, Venir sanoi.
”Teidän ei pidä vähätellä roolianne, herra kapteeni”, Gerda sanoi.
”En myöskään halua liioitella sitä”, Venir sanoi.
”Mutta tehän tämän kuitenkin löysitte. Ja teillä oli valta sanoa, että menemme katsomaan rakennusta, joka ei ensin näyttänyt sopivalta”, Gerda sanoi.
”Minkälaisen rakennuksen löysinkään. Hieman sääli tätä on muuttaa tukikohdaksi”, Venir sanoi.
Kallas antoi katseensa kiertää salin seinissä ja Harmaja yritti pysyä perässä.
”Niin. Täällä on paljon kauniita yksityiskohtia”, Gerda sanoi.
Kallas huomasi, ettei Harmaja ollut rakennuksesta aivan yhtä innoissaan kuin hän. Aliupseeri oli varmasti paljon tärkeämpiäkin huolia kuin kauniiden rakennusten säilyttäminen. Ja oli hänellä itselläänkin. Paljon, paljon tärkeämpiä. Se ei kuitenkaan sulkenut pois sitä tosiasiaa, että rakennus oli kaunis ja huolella rakennettu.
”Mennään katsomaan miltä liikenne näyttää”, Venir sanoi.
”Selvä, herra kapteeni”, Gerda sanoi.
Kallas ja Harmaja nousivat portaat ylös toiseen kerrokseen ja astuivat kävelysillalle. He kävelivät sillan puoliväliin ja asettuivat tarkkailemaan alla kulkevaa kaupungin liikennettä. Sillalla oli muutamia sotilaita tekemässä samaa.
”Rauhalliselta näyttää, herra kapteeni”, Gerda sanoi.
”Voisipa tämä rauhallisuus pysyä”, Venir sanoi.
”Toivon samaa, herra kapteeni”, Gerda sanoi.
He jäivät seuraamaan ihmisiä, jotka kulkivat päivittäisillä asioillaan.
torstai 30. syyskuuta 2021
Valloitettu kaupunki V
Betula pubescens, osa 183
Kallas oli kulkenut osastonsa kanssa keskikaupungin läpi portille saakka ja pitänyt siellä lounastauon. Tauon jälkeen he olivat lähteneet kulkemaan takaisin kohti yläkaupunkia. Paluumatka ei tarjonnut yhtään sen parempia kohteita kuin menomatkamaan.
”Varmasti täällä on jokin paikka, joka sopii meille”, Venir sanoi.
Harmaja pudisti päätään varovaisesti.
”Pelkäsin, että tulette pettymään, herra kapteeni. Meidän tarkoituksiimme sopivia rakennuksia ei vain ole”, Gerda sanoi.
”Meidän on silti keksittävä jotakin. Keskikaupunki on pakko rauhoittaa mahdollisimman pian”, Venir sanoi.
”Niin, herra kapteeni”, Gerda sanoi.
Kallaksesta alkoi tuntua siltä, että aliupseeri myötäili häntä vain siksi, että hän oli ylempiarvoinen. Selvästikään Harmaja ei enää uskonut, että he löytäisivät sopivaa rakennusta. Harmaja saattoi hyvinkin olla oikeassa, koska hän oli ehtinyt tutustua alueeseen paljon Kallasta tarkemmin. Nytkin he olivat kulkeneet keskikaupungin läpi yhteen suuntaan ja olivat menossa toiseen eikä mitään ollut löytynyt.
Osasto saapui kadun yli rakennetun sillan kohdalle. Rakennelma sai Kallaksen pysähtymään ja katsomaan sitä nyt tarkemmin. Suuret kivestä rakennetut holvikaaret kannattelivat siltaa. Toiseen suuntaan kulkiessa hän oli vain vilkaissut rakennelmaa ja kulkenut sen alitse etsien katseellaan sopivan kokoisia rakennuksia.
Kallas jäi paikoilleen niin pitkäksi aikaa, että osaston sotilaat joutuivat myös pysähtymään. Pysäytys oli tullut yllättäen ja sotilaat tuuppivat toisiaan. Harmajan täytyi puuttua tilanteeseen ja suoristaa osaston rivit. Sitten hän kääntyi yhtäkkiä pysähtyneen kapteenin puoleen.
”Herra kapteeni?” Gerda kysyi.
Kallas katseli edelleen kadun poikki kulkevaa rakennelmaa.
”Pidetään lyhyt tauko”, Venir vastasi.
Harmaja nyökkäsi ja päästi sotilaat tauolle. Nämä istuutuivat sillan pylväiden varjoihin.
”Mikä rakennelma tämä on?” Venir kysyi.
”Ymmärtääkseni se on kävelysilta, joka yhdistää kadun molemmin puolin olevat rakennukset”, Gerda vastasi.
Kallas katsoi rakennuksia kadun kummallakin puolella. Kävelysilta kulki rakennusten toisten kerrosten välillä, mutta oli kadun keskivaiheilla hieman korkeammalla. Keskellä katua oli kolme suurta holvikaarta kannattelemassa siltaa ja päästämässä liikenteen kulkemaan sujuvasti. Kummassakin päässä kaupparakennuksia vasten oli vielä pienemmän holvikaaret. Silta oli katettu, joten talosta toiseen pääsi kulkemaan sateellakin kastumatta.
”Miksi talojen väliin on rakennettu tällainen silta?” Venir kysyi.
”Minäkin ihmettelin samaa ja kysyin kaupunkilaisilta asiasta. Ymmärtääkseni toisessa talossa asunut ja kauppaansa pitänyt varakas kauppias oli halunnut laajentaa liiketoimintaansa, mutta ei ole saanut samasta korttelista lisää tilaa. Hän on kuitenkin saanut tien toiselta puolelta ostettua toisen talon, jota on laajentanut. Lopulta hän on päätynyt yhdistämään rakennukset sillalla”, Gerda vastasi.
”Mielenkiintoinen tarina. Haluaisin kuulla siitä vielä lisää”, Venir sanoi.
”Voin etsiä kaupunkilaisia, jotka osaavat kertoa tarkemmin”, Gerda sanoi.
”Mietin myös, että olisikohan tässä ratkaisu meidän ongelmaamme. Tutkitaan taloja ja siltaa tarkemmin”, Venir sanoi.
Harmaja näytti ensin hieman yllättyneeltä, mutta nyökkäsi sitten hyväksyvästi.
torstai 23. syyskuuta 2021
Valloitettu kaupunki IV
Betula pubescens, osa 182
Seuraavana päivänä Kallas marssi pienen osaston kärjessä keskikaupungin pääkatua pitkin. Suomas oli vielä aamulla yrittänyt puhua Kallaksen kanssa heidän tehtävistään. Kallas ei kuitenkaan ollut suostunut vaihtamaan paikkoja Suomaksen kanssa. Niinpä Suomas oli jäänyt yläkaupungin portin työmaan keskelle koordinoimaan koko kaupungin hallintaa ja työmaita yhdessä aliupseerien kanssa.
Osaston kanssa Kallas yritti löytää jotakin sopivaa rakennusta, josta rakennettaisiin keskikaupungin keskelle tukikohta avuksi alueen valvonnassa. Levottoman alueen keskelle tarvittiin jotakin rauhoittamaan sitä. Ja turvapaikka netronovalalaisille. Isoa rakennusta, jonka ympärillä olisi tilaa, oli hankala löytää. Oikeammin se oli osoittautumassa mahdottomaksi tehtäväksi.
Isoja rakennuksia, erilaisia oluttupia, kiltataloja ja majataloja, kyllä riitti. Niistä suurin osa oli kuitenkin rakennettu kiinni toisiin rakennuksiin ja niitä oli vaikea muuttaa helposti puolustettavaksi. Näytti kuitenkin siltä, että heidän olisi ryhdyttävä suurempaan rakennustyöhön, jos he haluaisivat saada keskikaupungin keskelle jonkinlaisen pysyvän tukikohdan.
Aliupseeri Gerda Harmaja oli marssinut Kallaksen perässä ja nousi nyt tämän rinnalle.
”Huonolta näyttää, herra kapteeni”, Gerda sanoi.
”Jatketaan vielä etsintää. En haluaisi ryhtyä purkamaan ja rakentamaan mitään. Jo se aiheuttaa aivan riittävästi närää, jos tyhjennämme pääkadun varresta jonkin rakennuksen”, Venir sanoi.
”Niin, herra kapteeni. Pelkään kuitenkin, että jos kadun varressa olisi jokin sopiva rakennus, olisimme sen jo löytäneet”, Gerda sanoi.
Kallas nyökkäsi.
”Saatat olla oikeassa”, Venir sanoi.
Toinen netronovalalainen osasto marssi heitä vastaan. Osasto hoiti partiointia keskikaupungin pääkadulla. Sotilaat tekivät kunniaa kapteenille ja osastot kulkivat toistensa ohitse. Keskikaupunki söi netronovalalaisten voimia selvästi eniten. Siksikin olisi hyvä, jos sen keskeltä löytyisi jokin paikka, josta saataisiin rakennettua pieni tukikohta. Voimia voitaisiin keskittää sinne, missä niitä tarvittaisiin enemmän tulevaisuuteen valmistautumista varten.
”Kadut ovat nyt rauhallisia”, Venir sanoi.
”Nyt on päivä, herra kapteeni”, Gerda sanoi.
”Olen ymmärtänyt, että yöllä on rauhattomampaa”, Venir sanoi.
”Niin, herra kapteeni. Samoin illat. Aamu ja aamupäivä ovat rauhallisinta aikaa”, Gerda sanoi.
Kallas nyökkäsi.
”Myös joukkojen lisääminen on auttanut”, Gerda sanoi.
”Mutta se vie voimia muualta”, Venir sanoi.
”Niin, herra kapteeni. Valitettavasti”, Gerda sanoi.
He jatkoivat eteenpäin keskikaupungin kivettyä pääkatua ja seuraava osasto oli tulossa heitä jo vastaan. Tällä kertaa se oli Burhleon alaisten osasto, jotka myös partioivat keskikaupungilla.
”Onko heistä ollut enemmän hyötyä vai haittaa keskikaupungin rauhoittamisessa?” Venir kysyi.
”Se riippuu tilanteista ja ihmisistä, herra kapteeni. Toiset keskikaupunkilaiset tulevat paremmin toimeen alakaupunkilaisten kanssa ja toiset taas tulevat paremmin toimeen meidän kanssamme. Toisaalta monet ovat sitä mieltä, että alakaupunkilaisten partiointi kaduilla on meidän syytämme”, Gerda vastasi.
”Tavallaan he ovat oikeassa”, Venir sanoi.
”Mutta yleisellä tasolla uskon, että heistä on ollut hyvinkin paljon iloa. Vaikka emme aivan täysin luota heihin, niin tuo heidän partiointinsa silti jonkinlaisen rauhoittavan vaikutuksen gyllenburhilaisten suuntaan”, Gerda sanoi.
”Jos meillä olisi pidemmin aikaa täällä, niin ehkä ryhtyisimme kouluttamaan keskikaupunkilaisia pitämään itse huolta alueensa turvallisuudesta”, Venir sanoi.
”Hyvä ajatus, herra kapteeni. Se toisi tänne varmasti paljon lisää rauhallisuutta”, Gerda sanoi.
”Jos meillä vain olisi siihen aikaa”, Venir sanoi.
Osastojen sotilaat tervehtivät toisiaan muodostelmien kulkiessa toistensa ohitse.
torstai 16. syyskuuta 2021
Valloitettu kaupunki III
Betula pubescens, osa 181
Keskikaupungista muodostui suurin ongelma Gyllenburhin eri alueista. Koska alue oli sekä netronovalalaisten että Burhleon joukkojen valvonnassa, ei se ollut kunnolla kenenkään valvonnassa. Keskikaupunkilaisilla oli myös eniten syytä ja uskallusta kapinoida. Niinpä siitä tuli kaupungin rauhattomin alue, jossa varsinkin netronovalalaisten oli kuljettava isompana joukkona.
Suomas käveli porttirakennuksen katon poikki sen toisella puolella olevalle muurille. Hetken ajan katseltuaan keskikaupunkiin päin hän kääntyi kohti Kallasta.
”Entä keskikaupunki?” Solkar kysyi.
Kallas huokaisi ja painoi päänsä. Hän toivoi, ettei Gyllenburhissa olisi mitään keskikaupunkia, josta puhua. Sellainen kuitenkin oli ja heidän oli tehtävä asialle jotakin. Kallas jäi hetkeksi pohtimaan pää painuksissa. Lopulta hän käveli katon poikki Suomaksen viereen katselemaan keskikaupunkia.
”Se varmaan on meidän murheemme. Tai ainakin jommankumman”, Venir vastasi.
”Toinen koordinoi kokonaisuutta ja toinen yrittää saada keskikaupungin rauhoitettua, vai mitä ajattelit?” Solkar kysyi.
”Jotakin sellaista”, Venir vastasi.
Kapteenit hiljentyivät. Tuuli vihelsi vasten muuria.
”Meissäkään ei taida olla vapaaehtoisia lähtemään sinne. Ei sinne kukaan halua. Kaikkialle muualle löytää helposti vapaaehtoisia, mutta keskikaupunkiin ei. Alueessa on jotakin, joka henkii sitä, että vielä käy huonosti”, Venir sanoi.
Suomas ei sanonut mitään. Katseli vain kaupunkia.
”Minä menen keskikaupunkiin”, Venir sanoi.
Suomas äännähti yllättyneenä ja pudisti päätään.
”Etkö sinä olisi parempi täällä koordinoimassa kokonaisuutta?” Solkar kysyi.
”Olemme molemmat yhtä hyviä kummassakin paikassa”, Venir vastasi.
”Mutta…”, Solkar sanoi.
Kallas keskeytti Suomaksen vastustelun heti alkuun.
”Haluan mennä sinne. Ole sinä täällä ja johda aliupseereja eri puolilla kaupunkia. Myös tässä portin ympäristön työmaassa on paljon tehtävää, vaikka aliupseeri olisi päävastuussa”, Venir sanoi.
Suomas painoi päänsä ja hyväksyi Kallaksen päätöksen.
”Tehtävää on enemmän kuin kaksi ehtii tehdä”, Solkar sanoi.
”Enemmän kuin kolme ehtii tehdä. Mutta meidän on käytettävä niitä asioita, joita meillä on olemassa tässä ja nyt”, Venir sanoi.
Suomas huokaisi ja nojautui muuriin. Vastuu painoi häntä ja Kallasta molempia niin, että tuntui pahalta. Hiljaisuus heidän ympärillään puhui heidän yksinäisyyttään.