Rafaelin mökki

Betula nana, osa 67

Rafael jäi vartioimaan nuotioita ja hoitamaan Emilyn kosketuksesta palanutta kättään muiden ryhtyessä nukkumaan. Emily nukkui sikeästi, mutta Mihailille ja Sarnelille uni ei maistunut.

”Mitä mieltä olet?” Mihail kysyi Sarnelilta hiljaisella äänellä katsellessaan nuotion ääressä istuvaa Rafaelia.

”En tiedä vielä. Luulen, että meidän kannattaa edelleen olla varuillaan”, Sarnel sanoi.

”Tietenkin meidän kannattaa olla varuillaan. Muutenkin ja jos se kasvoton olento tai mies on toiminut hänen opettajanaan niin sitä suuremmalla syyllä. Tarkoitin kuitenkin sitä, että seuraammeko häntä hänen mökilleen?” Mihail tarkensi.

”Onko meillä muuta mahdollisuutta?” Sarnel kysyi.

”Voimme aina palata takaisin kylään”, Mihail sanoi.

”Ja tekisimme siellä mitä?” Sarnel kysyi.

”En tiedä. Varmasti me jotakin työtä sieltä löytäisimme”, Mihail vastasi.

”Tarkoitat kai, että Emily löytäisi. Mitä työtä me kaksi muka kykenemme tekemään ilman täysiä tai edes osittaisia voimiamme?” Sarnel jatkoi.

”Haluat siis ehdottomasti seurata Rafaelia?” Mihail kysyi.

”En ole varma siitä, mutta tiedän, että sinä haluat”, Sarnel vastasi.

Sarnel osui kipeä lähelle totuutta ja Mihail käänsi katseensa metsän pimeyteen.

”Mikä sinua ajaa hänen luokseen?” Sarnel kysyi Mihaililta.

”En tiedä”, Mihail vastasi.

”Minä arvaan, että haluat hänen opettavan sinulle pimeää taikuutta”, Sarnel sanoi.

Mihail käänsi katseensa Sarneliin. Mihailin katse oli vakava.

”Minulla on outo tunne siitä, että tulen tarvitsemaan sitä vielä joku päivä. Älä kysy miksi ajattelen näin. En nimittäin tiedä itsekään”, Mihail sanoi.

Sarnel vastasi Mihailin katseeseen ristiriitaisella katseella.

”Ehkä on parempi nukkua nyt”, Sarnel sanoi.

”Ehkäpä”, Mihail myönsi ja asettui parempaan nukkuma-asentoon.

Mihail nukahti nopeasti. Sarnel sen sijaan jäi pohtimaan asioita. Yö oli kuitenkin kylmä ja hänen ajatuksensa hidasta. Aamu ehtikin sarastaa ennen kuin Sarnel ehti miettiä kaikkia mietteitä vaativia asioita. Rafael herätti kolmikon aamun ensimmäisten auringonsäteiden puskiessa puiden oksien lomasta maahan.

Rafael oli hävittänyt nuotiopaikan jo valmiiksi ja tarjosi kolmikolle aamupalaksi kuivalihaa. Emily ja Mihail söivät ensin varovasti maistaen, mutta Sarnel tyytyi kesän viimeisiin hyttysiin.

”Lähdetään niin ehdimme joskus perille” Rafael sanoi.

Rafaelin kehotusta kuunnellen Emily ja Mihail nostivat tavarat selkäänsä ja lähtivät seuraamaan Rafaelia. Mihail nosti Sarnelin olkapäälleen istumaan.

Metsäpolku jatkui puiden ja juurakoiden seassa kiemurtelevana seuraavat kuusi tuntia. Rafael salli heille vain muutaman lyhyen tauon koko matkan aikana. Tässä vaiheessa iltapäivää Mihail oli jo niin väsynyt, että Emily oli ottanut hänen laukkunsa ja joutui myös taluttamaan Mihailia, jotta matka jatkuisi vielä eteenpäin.

”Rafael, kai ymmärrät, että kohta emme pysty enää jatkamaan”, Sarnel sanoi terävällä äänellä Rafaelille.

”Ymmärrän, mutta kohta meidän ei tarvitse pystyä enää jatkamaan. Katsokaa eteenne”, Rafael sanoi.

Edessä metsässä näkyi aukea, johon polku saapui. Mihail sai aukealta tulevasta valosta voimia jatkaa ja hetkeä myöhemmin he olivat jo aukean reunalla. Aukean toisella laidalla oli mökki.