Betula nana, osa 69
Seuraavina viikkoina kesä kului nopeasti loppuun ja
yöpakkasia alkoi esiintyä säännöllisesti. Kuukautta myöhemmin lehdet olivat
muuttuneet keltaiseksi ja punaiseksi loistoksi ja pudonneet maahan.
Näinä viikkoina Rafaelin mökin asukkailla oli kova kiire
tehdä polttopuita. Aluksi he siirsivät jo olemassa olleet puut puuvajasta
sisälle mökkiin. Sitten he aloittivat uusien puiden teon. Aluksi työ sujui
hitaasti, mutta Rafael oli hyvä opettaja ja pian Emily teki polttopuita
nopeammin kuin Rafael itse.
Kun mökki oli lähes ääriään myöten täynnä ja
polttopuuvarasto täysin täynnä ja Rafael oli tyytyväinen puiden määrä, oli ensilumi
jo satanut maahan. Ensilumi satoi nopeasti eikä se sulanut seuraavana päivänä
pois. Sulamisen sijaan lunta satoi vain lisää. Viikko ensilumen satamisen
jälkeen lunta oli jo puoli metriä.
”Kuinka paljon täällä yleensä on talvella lunta?” Mihail
kysyi katsellessaan pienestä ikkunasta lumentuloa.
Myös muut olivat olleet huolissaan lumen määrästä sillä
auringonpäivään* oli vielä reilu kaksi kuukautta.
”Niin paljon, että auringonpäivän aikaan et näe enää siitä
ikkunasta ulos”, Rafael vastasi vuollessaan puunpalasta pientä ukkoa.
”Eikö se ole paha asia?” Emily ihmetteli.
”Ei ollenkaan. Lumi eristää hyvin lämpöä eikä meidän
tarvitse polttaa niin paljo puuta auringonpäivän jälkeisinä kuukausina kun
pakkaset ovat kovimmillaan”, Rafael vastasi.
”Mutta kuinka pääsemme liikkumaan mihinkään?” Emily kysyi.
”Minulla on täällä suksia ja lumikenkiä, molempia kaksi
paria. Sarnel nyt ei ole ulos lähdössä ollenkaan ja Mihail tuskin menee
pidemmälle kuin mitä me kaksi jaksamme kaivaa käytäviä lumeen”, Rafael sanoi.
Emily ei tarkentanut asiaa lisäkysymyksillä. Hän ei halunnut
Mihailin tietävän, että häntä pelotti olla kahden kesken Rafaelin kanssa. Edes
ajatus siitä, että Rafael ei voinut koskea hänen ihoaan ilman, että sai siitä
pahoja palovammoja, ei rauhoittanut Emilyä. Emily tiesi, että Rafael oli paha
mies. Ei ehkä niin paha kuin se mustaan kaapuun pukeutunut mies yliopistolla,
mutta paha kuitenkin. Tätäkään Emily ei uskaltanut sanoa ääneen sillä Mihail
halusi edelleenkin, että Rafael opettaisi häntä.
”Ei meidän tarvitse lähteä täältä mihinkään. Ei vielä.
Milloinka alat opettamaan minua?” Mihail sanoi Rafaelille.
”Ei meillä ole mitään kiirettä”, Rafael vastasi Mihailille
ja jatkoi puisen ukon vuolemista.
Mihail tuhahti ja nousi tuoliltaan. Kun Mihail ei keksinyt
muutakaan paikkaa, hän meni ulos seuraamaan lumisadetta. Emily oli huolissaan Mihailista.
Emily ei kuitenkaan osannut itse auttaa Mihailia eikä hän tiennyt keneltä
kysyisi neuvoa. Sarnelille ja Mihailille itselleen hän ei halunnut puhua ja
Rafaeliin hän ei luottanut.
Sitten Emily puristi vasenta käsivarttaan ja hän tiesi
keneltä voisi kysyä neuvoa.
*auringonpäivä vastaa talvipäivänseisausta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti