torstai 19. joulukuuta 2013

Takaa-ajo alkaa II



Betula nana, osa 114

Mihail eteni tasaisenvarmoin askelin. Hänen katseestaan näkyi päättäväisyys ja hänen katseensa pureutui syvälle edessä näkyvän vanhimpien neuvoston rakennukseen. Jos ajatuksen voimalla voisi liikuttaa esineitä, niin koko rakennus olisi romahtanut silmänräpäyksessä.

Vanhimpien neuvoston vartiokaarti huomasi lähestyvän joukon ja lähetti kaksi vartijaa heitä vastaan. Sarnel tuli Mihailin vierelle.

”Mitä aiot tehdä?” Sarnel kysyi.

”Saada selville totuuden”, Mihail vastasi.

Sarnel nyökkäsi. Hän aavisti, että Mihail oli valmis menemään hyvinkin pitkälle saadakseen selville Emilyn olinpaikan.

”Seis!” Komensi vanhimpien neuvoston vartiokaartin jäsen.

Narsha oli ainoa joka pysähtyi. Kuitenkin huomatessaan muiden jatkavan matkaa hän seurasi näiden esimerkkiä.

”Seis! Teillä ei ole lupaa liikkua tällä alueella”, vartija komensi.

Mihail ei edelleenkään välittänyt vartijasta.

”Vaadin teitä pysähtymään vanhimpien neuvoston nimeen. Tämä on viimeinen varoitus”, vartija sanoi ja molemmat vartijat vetivät miekkansa esiin.

”Minä puolestani varoitan teitä asettumasta tielleni. Minulla on asiaa vanhimpien neuvostolle”, Mihail sanoi vartioille ja jatkoi edelleen heitä kohti.

”Teillä ei ole mitään asiaa vanhimpien neuvoston luokse”, vartija sanoi ja asettui Mihailin eteen esteeksi.

”Minulla on heille paljonkin asiaa”, Mihail sanoi.

Samassa Mihailin käteen kasaantui pölystä miekka ja Mihail hyökkäsi kohti vartijaa. Hetkeä myöhemmin molemmat vartijat makasivat maassa kuolleina ja vanhimpien neuvoston vartiokaartin hälytys soi ilmassa.

Mihail heilautti miekkaansa nopealla liikkeellä ilmassa puhdistaakseen terän verestä. Veri lensi kauniissa kaaressa ilman halki.

”Mihail! Mitä sinä oikein teet?!” Narsha huusi Mihailille.

Mihail kääntyi Narshaan päin ja katsoi tätä kylmällä katseella.

”Sen, mitä on pakko”, Mihail vastasi.

Mihail kääntyi takaisin kohti vanhimpien neuvoston rakennusta ja lähti etenemään lähestyviä vartijoita miekka valmiusasennossa. Sarnel juoksi Mihailin rinnalle. Hänen käteensä kasaantui ilman tuhkasta kuumuudesta punahohtoinen miekka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti