Betula nana, osa 214
Qaelin Viadros hyökkäsi aggressiivisesti. Mihail keskittyi
vain torjumaan tämän hyökkäyksiä, sillä hän halusi olla varovainen. Mihaililla
ei ollut mitään käsitystä siitä, minkälaisia myrkkyjä Qaelin taikuudessaan
käytti. Myrkkynuolien väristä Mihail oli kuitenkin päätellyt, että Qaelin
käytti useampia eri myrkkyjä.
Suurin osa myrkkynuolista oli syvänmyrkynvihreitä. Välillä
sekaan ilmestyi kuitenkin myös keltaisia ja violetteja myrkkynuolia. Ne Mihail
torjui erityisen varovaisesti.
Nuolien torjuminen jäävaarnoilla ei kuitenkaan ollut hyvä
taktiikka taistelun voittoon. Se vain lykkäsi Mihailin tappiota. Mihail tiesi
tämän. Aloitteen saaminen myrkkynuolien torjumisen keskellä vaatisi
jonkinlaisen peliliikkeen.
”Mihail Netronova, sinä alat väsyä”, Qaelin Viadros sanoi.
”Tässähän me vasta lämmittelemme”, Mihail sanoi.
”Minua vastaan sinun ei kannattaisi lämmitellä, sillä aika
on minun puolellani sinua vastaan. Ja tietysti tyttöystävääsi vastaan myös”,
Qaelin Viadros sanoi.
Qaelin vilkaisi sivummalle, missä Emily taisteli Baenosin
kanssa. Emily oli turvautunut jäätaikuuden sijaan puunkiroukseen ja hyökkäävään
taktiikkaan. Se näytti ainakin aluksi tepsivät Baenosia vastaan.
”Mielenkiintoista”, Qaelin Viadros sanoi.
”Mikä?” Mihail kysyi.
”Tyttöystäväsi”, Qaelin Viadros.
”Tarkoitatko hänen puunkiroustaan?” Mihail kysyi.
”Siksikö sitä kutsutaan?” Qaelin Viadros kysyi.
”Niin minä olen ymmärtänyt”, Mihail vastasi.
”Kerrassaan mielenkiintoista”, Qaelin Viadros sanoi.
”Mikä siinä on niin mielenkiintoista?” Mihail kysyi.
”En ole koskaan kuullutkaan moisesta. Sitä olisi
mielenkiintoista päästä tutkimaan. Ikävää vain, että tyttöystäväsi ei ehkä
selviäisi syväluotaavimmista tutkimuksista”, Qaelin Viadros vastasi.
Mihail tiesi, että Qaelin yritti provosoida häntä. Mihail ei
silti voinut mitään sille, että hänen verensä kiehahti ja hän paiskasi joukon
jäävaarnoja kohti Qaelinia. Qaelin huomasi tämän ja hyökkäsi myrkkynuolillaan
vastaan. Mihail sai torjuttua viimeisen myrkkynuolen vain aivan edessään.
Myrkkynuoli levisi ohueksi tomuksi Mihailin ympärille.
Tilanne kävi nopeasti. Mihail ei ehtinyt haukkaamaan ilmaa
sitä varten, että olisi voinut pidättää hengitystä. Qaelin taikomat uudet
myrkkynuolet pakottivat Mihailin keskittymään niiden torjumiseen. Mihail veti henkeä.
Mitään ei tapahtunut. Ei ainakaan heti. Hän sai torjutuksi kaikki Qaelin
myrkkynuolet. Nyt Mihailin pitäisi keksiä jokin keino kääntää taistelun
suuntaa.
”Mihin sinä oikein katsot ja ammut niitä jäävaarnojasi?”
Qaelin Viadros kysyi.
Mihail katsoi eteensä. Hänen edessään oli vain jääkenttää,
joka päättyi mereen. Qaelin oli aivan eri suunnassa.
”Mitä?” Mihail kysyi.
”Tuo myrkkyni aiheuttaa hallusinaatioita. Esimerkiksi saatat
luulla minun seisovan jossakin paikassa, missä en todellisuudessa seiso”,
Qaelin Viadros vastasi.
”Kieroa”, Mihail sanoi.
Mihail kääntyi Qaeliniin päin ja taikoi suuren joukon
jäävaarnoja.
”Taas väärä suunta”, Qaelin Viadros sanoi.
Mihail kääntyi jälleen äänen suuntaan. Sekään ei ollut oikea
suunta, sillä vastakkaisesta suunnasta tuleva myrkkynuoli upposi Mihailin
kylkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti