Betula nana, osa 279
Nils Tammi kävi läpi liemen reseptin ja kirjasi ylös
uusimpaan erään tekemänsä muutokset. Kääröistä löytynyt resepti oli ollut jo
melko tarkka, mutta Nils havaitsi eri kääröjen välillä pieniä eroja. Nyt hän
yritti löytää parhaan mahdollisen sekoituksen.
Ensimmäiset erät kuoleman eliksiiriä, sillä nimellä he
Mihailin kanssa sienistä keitettävää uutetta nyt nimittivät, olivat jo
valmiina. Vaikka ne eivät olleet vielä täydellisiä, niin sen vaikutukset olivat
hämmästyttävän selvät. Nils oli testannut uutetta omiin epäkuolleisiin
avustajiinsa ja vaikutukset alkoivat näkyä heti ensimmäisen vuorokauden aikana,
kun kuolleiden mieli alkoi palautua kohti sitä tilaa, jossa se oli ollut heti
kuolleestamanauksen jälkeen.
Heti onnistuneiden testien jälkeen Mihail määräsi Nilsille
lisää apulaisia, joiden avulla Nils saattoi moninkertaistaa sienien viljelyn ja
uutteen valmistuksen. Pyramidin sisällä oleva kuolleiden kaupunki sai pitkästä
aikaa kunnolla elämää, kun pääosin epäkuolleet työläiset kulkivat pitkin sen
käytäviä.
Mihail saapui katsomaan miten Nilsin kehitystyö eteni.
”Oletko saanut parannettua reseptiä?” Mihail kysyi.
”Luulen niin”, Nils vastasi.
Nils nosti pienen pullon vihreää nestettä Mihailin
nähtäväksi.
”Väri on ainakin muuttunut hieman tummemmaksi”, Mihail sanoi.
”Niinhän se on. Eliksiiristä on myös tullut paksumpaa.
Ensimmäiset erät olivat melko vetisiä, mutta näistä myöhemmistä on tullut selkeästi
paksumpia”, Nils sanoi.
”Onko se huono asia?” Mihail kysyi.
”Hyvin sitä voi vielä juoda, joten ei siltä kannalta
ainakaan. Seos on ehkä hieman raskaampaa sekoittaa”, Nils vastasi.
”Kunhan et tee siitä liian paksua”, Mihail sanoi.
”Teen sellaisen, joka toimii parhaiten”, Nils sanoi.
”Niin tietysti”, Mihail sanoi.
Mihail ja Nils jättivät eliksiirin valmistumaan Nilsin laboratorioon
ja lähtivät kohti pyramidia.
”Pyramidissa oleminen tuntuu oudolta nyt, kun siellä liikkuu
niin paljon väkeä. Ehti jo tottua siihen hiljaisuuteen”, Mihail sanoi.
”Ehkä vilkkaampaankin elämään tottuu”, Nils sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti