torstai 15. huhtikuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan

 Betula pubescens, osa 160

Iltaan mennessä kapteeni Kallas oli saanut koottua yläkaupungin portin luokse kaikki ne sotilaat, jotka eivät jo olleet taistelussa päälinnan luona ja jotka saatettiin irrottaa kaupungin jo valloitettujen osien vartioinnista. Myös aliupseeri Saesteorra oli päälinnaan salakäytävää pitkin lähtevien sotilaiden joukossa. He olivat päätyneet siihen, että hyökkäykseen mukaan tuleminen olisi hyvä tapa tutustua Burhleon toimintatapoihin.

Kenraali Netronova puolestaan oli poistunut oman osastonsa kanssa takaisin kaupungin muurien ulkopuolelle. Hän koki leirin vielä turvallisemmaksi paikaksi itselleen. Kapteeni Kallas ei ollut tästä aivan täysin varma, mutta ymmärsi myös kenraalin huolta. Tasangolla olevaan leiriin oli vaikeampi päästä huomaamattomasti kuin tiheään rakennetussa kaupungissa kulkea rakennuksesta toiseen. Suuren keisarikunnan armeijasta ei myöskään ollut vielä tietoa, joten Gyllenlaes oli vielä turvallinen paikka.

”Jännittääkö?” Venir kysyi.

”Vähän”, Jeanne vastasi.

”Se on aina terve reaktio ennen taistelua. Jos sinua ei jännitä, ja pelotakin, ennen taistelua, niin jokin on pielessä. Yleensä juuri silloin tapahtuu jotakin pahaa, kun tuntuu, ettei mitään voi tapahtua”, Venir sanoi.

”Yritän muistaa aina jännittää”, Jeanne sanoi.

Kallas naurahti.

”Ei kuitenkaan kannata jännittä liikaa. Vähän on sopivasti”, Venir sanoi.

Saesteorra nyökkäsi.

Lopulta myös Burhleo saapui yläkaupungin portin sisäpuolella olevalle aukiolle omien sotilaidensa kanssa. Heitä oli nyt huomattavasti enemmän kuin mitä Kallas oli aiemmin nähnyt Burhleon seurassa. Huoli Burhleon kasvavasta voimasta nousi Kallaksen mieleen. Hän päätti, että vielä ennen taisteluun lähtöä kannattaisi raportoida kenraalille Burhleon nopeasti kasvavista joukoista.

”Iltaa”, Venir sanoi.

”Hyvää iltaa”, Martin sanoi.

”Minun täytyy käydä nopeasti hoitamassa vielä yksi asia, mutta palaan pian. Aliupseeri Saesteorra voi kertoa, jos haluat sillä välin tietää jotakin taistelun valmisteluista”, Venir sanoi.

”Jos et palaa pian, niin lähdemme ilman sinua. Yö kuluu nopeasti”, Martin sanoi.

”Yritän siis olla nopea”, Venir sanoi.

Kapteeni Kallas käveli porttirakennukseen kirjoittamaan viestiä kenraalille. Viestistä tuli lyhyt ja Kallas pyrki korostamaan, ettei huolta pitäisi olla. Oli oletettavaakin, että Burhleo löytäisi lisää tukijoita alakaupungista. Samalla oli hyvä pitää kirjaa siitä miten Burhleon komentamien joukkojen määrä kehittyi.

Viestin kirjoittamisen jälkeen Kallas etsi lähetin ja antoi viestin tämän haltuun. Lähetti lähti saman tien kohti kaupungin ulkopuolella olevaa leiriä ja Kallas puolestaan palasi aukiolle.

Burhleo näytti rauhattomalta.

”Joko olet valmis?” Martin kysyi.

”Olen. Lähdetään”, Venir vastasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti