Rafaelin mökki

Betula nana, osa 67

Rafael jäi vartioimaan nuotioita ja hoitamaan Emilyn kosketuksesta palanutta kättään muiden ryhtyessä nukkumaan. Emily nukkui sikeästi, mutta Mihailille ja Sarnelille uni ei maistunut.

”Mitä mieltä olet?” Mihail kysyi Sarnelilta hiljaisella äänellä katsellessaan nuotion ääressä istuvaa Rafaelia.

”En tiedä vielä. Luulen, että meidän kannattaa edelleen olla varuillaan”, Sarnel sanoi.

”Tietenkin meidän kannattaa olla varuillaan. Muutenkin ja jos se kasvoton olento tai mies on toiminut hänen opettajanaan niin sitä suuremmalla syyllä. Tarkoitin kuitenkin sitä, että seuraammeko häntä hänen mökilleen?” Mihail tarkensi.

”Onko meillä muuta mahdollisuutta?” Sarnel kysyi.

”Voimme aina palata takaisin kylään”, Mihail sanoi.

”Ja tekisimme siellä mitä?” Sarnel kysyi.

”En tiedä. Varmasti me jotakin työtä sieltä löytäisimme”, Mihail vastasi.

”Tarkoitat kai, että Emily löytäisi. Mitä työtä me kaksi muka kykenemme tekemään ilman täysiä tai edes osittaisia voimiamme?” Sarnel jatkoi.

”Haluat siis ehdottomasti seurata Rafaelia?” Mihail kysyi.

”En ole varma siitä, mutta tiedän, että sinä haluat”, Sarnel vastasi.

Sarnel osui kipeä lähelle totuutta ja Mihail käänsi katseensa metsän pimeyteen.

”Mikä sinua ajaa hänen luokseen?” Sarnel kysyi Mihaililta.

”En tiedä”, Mihail vastasi.

”Minä arvaan, että haluat hänen opettavan sinulle pimeää taikuutta”, Sarnel sanoi.

Mihail käänsi katseensa Sarneliin. Mihailin katse oli vakava.

”Minulla on outo tunne siitä, että tulen tarvitsemaan sitä vielä joku päivä. Älä kysy miksi ajattelen näin. En nimittäin tiedä itsekään”, Mihail sanoi.

Sarnel vastasi Mihailin katseeseen ristiriitaisella katseella.

”Ehkä on parempi nukkua nyt”, Sarnel sanoi.

”Ehkäpä”, Mihail myönsi ja asettui parempaan nukkuma-asentoon.

Mihail nukahti nopeasti. Sarnel sen sijaan jäi pohtimaan asioita. Yö oli kuitenkin kylmä ja hänen ajatuksensa hidasta. Aamu ehtikin sarastaa ennen kuin Sarnel ehti miettiä kaikkia mietteitä vaativia asioita. Rafael herätti kolmikon aamun ensimmäisten auringonsäteiden puskiessa puiden oksien lomasta maahan.

Rafael oli hävittänyt nuotiopaikan jo valmiiksi ja tarjosi kolmikolle aamupalaksi kuivalihaa. Emily ja Mihail söivät ensin varovasti maistaen, mutta Sarnel tyytyi kesän viimeisiin hyttysiin.

”Lähdetään niin ehdimme joskus perille” Rafael sanoi.

Rafaelin kehotusta kuunnellen Emily ja Mihail nostivat tavarat selkäänsä ja lähtivät seuraamaan Rafaelia. Mihail nosti Sarnelin olkapäälleen istumaan.

Metsäpolku jatkui puiden ja juurakoiden seassa kiemurtelevana seuraavat kuusi tuntia. Rafael salli heille vain muutaman lyhyen tauon koko matkan aikana. Tässä vaiheessa iltapäivää Mihail oli jo niin väsynyt, että Emily oli ottanut hänen laukkunsa ja joutui myös taluttamaan Mihailia, jotta matka jatkuisi vielä eteenpäin.

”Rafael, kai ymmärrät, että kohta emme pysty enää jatkamaan”, Sarnel sanoi terävällä äänellä Rafaelille.

”Ymmärrän, mutta kohta meidän ei tarvitse pystyä enää jatkamaan. Katsokaa eteenne”, Rafael sanoi.

Edessä metsässä näkyi aukea, johon polku saapui. Mihail sai aukealta tulevasta valosta voimia jatkaa ja hetkeä myöhemmin he olivat jo aukean reunalla. Aukean toisella laidalla oli mökki.

Vuosi 2012

Vuosi 2012 eli MMXII, noin roomalaisittain, on jäänyt nyt historian kirjoihin, joten ajattelin kirjoittaa siitä muutamalla sanalla. Alun perin oli tarkoitus kirjoittaa tämä teksti jo viime viikon alussa. Silloin minulla oli kuitenkin kova kiire lukea Edellytystä ja saada sen toinen kirjoitus kierros valmiiksi ennen uutta alkavaa koulua. Tämän projektin ehdin saada valmiiksi ennen viimeviikonlopun muuttua ja nyt alkuviikko on mennyt totutellessa uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin.

Uudesta opiskelupaikasta kuitenkin enemmän toisella kertaa ja nyt keskityn kertomaan viime vuodesta. Ensin hieman siitä, mitä vuoden aikana tapahtui meillä ja maailmalla ja sitten siitä, mitä itse tein vuoden aikana. En ole maininnut kaikkia tapahtuneita asioita, eikä niin ole tarkoituskaan. Idea on lähinnä poimia joitakin tapahtumia tai asioita vuoden varrelta.

Meillä

Viime vuonna äänestettiin vaaleissa kahteen kertaan. Keväällä oli presidentinvaalit ja syksyllä kuntavaalit, ensimmäisissä omaa ehdokastani ei valittu, jälkimmäisissä valittiin. Vaalien lisäksi ja myös yhteydessä (niin ulko- kuin kotimaisessa) politiikassa on puhuttu paljon talouskriisistä ja sen seuraamuksista. Kenelläkään tuskin on edelleenkään mitään (hyvää ja poliittisesti toteutuskelpoista) keinoa kriisin ratkaisemiseksi.

Vuosi ja erityisesti kesä oli sateinen. Tämä näkyi niin uutisissa kuin laiturin päässä (joka saattoi olla jopa veden alla). Tämä harmitti varmasti paljon vähemmän niitä, jotka eivät olleet yritysten kulusäästöjen kohteena. Myös Nokian arvo putosi kesällä maata kohti sateen lailla, kurssi kuitenkin piristyi syksyn myötä loppuvuotta kohden.

Muualla

Erityisesti Euroopassa ja Euroalueella talouskriisi on jatkunut, mutta myöskään muualla talous ei elä kukoistuskautta. Kiinassakin yllettiin arviolta vain seitsemän prosentin talouskasvuun, mistä monet ovat olleet hyvin huolissaan.

Yksi vuoden 2012 ehdottomista ilmiöistä eteläkorealaisen artistin PSY:n kappale Gangnam style, jonka videota on katsottu Youtube-videopalvelussa jo pitkälle toista miljoonaa kertaa (tätä kirjoittaessa video on katsottu 1151 miljoonaa kertaa). Gangnam style alkaakin olla jo osa yleissivistystä. Ainakin omasta ajastaan tietoiset ihmiset katsovat kieroon jos et kappaletta tiedä.

Suomen lisäksi myös muissa maailman mahtivaltiossa käytiin vaaleja ja valta vaihtui. Tästä esimerkkinä Yhdysvaltain presidentinvaalit, jotka Barack Obama voitti. Mitt Romney antoi kuitenkin kova haasteen ja College Humor teki asiasta hauskan videon: Mitt Romney Style. Kiinassakin tapahtui pientä vallanvaihdosta vuoden aikana, kun Hu Jintao tilalle Kiinan kommunistisen puolueen johtoon valittiin Xi Jinping.

Mitä itse tein

Vuoteni alkoi armeijasta kotiutumisella ja Kuopioon muuttamisella. Muuttoja ehtikin kertyä vuoden varrelle viisi kappaletta ja toivon syvästi, että nyt alkaneena vuotena en pääse lähellekään tuota lukua.

Vuonna 2012 kirjoitin enemmän kuin koskaan. Erityisesti kirjaprojekti Edellytys, jonka aloitin loppukeväästä, eteni mallikkaasti. Toinen kirjoituskierros on siis jo valmis ja kolmas odottaa aloittamista. Sitten pitäisikin ryhtyä etsimään kustantajia ja miettimään kirjan jatkoa, Ehtoa.

Kirjan (ja kirjojen) kirjoittamisen lisäksi kirjoitin runsaasti myös tänne blogiin. Suuri osa kirjoituksista on edelleenkin ollut jatkokertomus Betula nanaa jo siitä syystä, että se jatkuu joka viikko uudella osalla. Muuta asiaa olen sitten kirjoittanut enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Jatkossa aion kuitenkin panostaa siihen, että joka viikko tulisi jotakin muutakin sisältöä blogiin kuin pelkkä uusi jatkokertomuksen osa.

Opiskelun kannalta vuosi ei ollut yhtä hyvä kuin kirjoittamisen kannalta. Fysiikka ei todellakaan ole se oma ala. Hainkin jo kevään haussa Jyväskylään äidinkielenopettajaksi, mutta en päässyt. Syksyn haussa hain edelleen Jyväskylään, mutta tällä kertaa tietojärjestelmätieteeseen. Syksyn haussa tärppäsi ja se ilahduttikin loppuvuotta mukavasti.

Pimeyden lähettiläs III

Betula nana, osa 66

Mihail lähestyi nuotiota varovaisesti, mutta kun Rafael ei tehnyt mitään elettä edes siirtääkseen katsettaan nuotiosta, Mihail istuutui pöllille nuotion ääreen. Emily seurasi hieman jäljessä ja istuutui pöllille, joka oli kauimpana tummakaapuisesta Rafaelista.

”Mihin menemme huomenna, Rafael?” Mihail kysyi.

”Minun mökilleni, joka on tämän seuraamanne polun päässä”, Rafael vastasi.

Mihail vilkaisi polun suuntaan.

”Sinnehän te olitte jo menossa. Ette olisi kuitenkaan ehtineet tänään perille saakka, kun päätitte että ette käytä lentävää mattoa”, Rafael sanoi.

”Mitä?” Mihail ihmetteli.

”Älä edes aloita tuota. Kyllä minä tiedän taskussasi olevasta pienestä ystävästäsi ja hänen kyvyistään”, Rafael sanoi.

Mihail yritti piilottaa pelokasta ilmettään. Rafael tiesi heistä enemmän kuin hän oli osannut pelätä.

”Olisihan se pitänyt arvata”, Mihailin taskusta kömpivä Sarnel murahti.

”Demoni. Sinun kaltaisiasi en olekaan nähnyt pitkään aikaan”, Rafael sanoi Sarnelille.

Sarnel ei sanonut Rafaelille mitään vaan tyytyi tutkimaan tätä katseellaan.

”Kykenetkö palauttamaan meidän vanhat kehomme meille?” Mihail kysyi Rafaelilta.

”Valitettavasti siihen kykyni eivät riitä. Hänen taikuutensa on edelleen minun taikuuttani paljon voimakkaampaa”, Rafael vastasi.

”Tiedät sen olennon, joka teki tämän meille?” Mihail ihmetteli.

”Kyllä, tiedän hänet hyvinkin. Hän opetti minulle lähes kaiken minkä tiedän”, Rafael vastasi ja heitti puukalikan nuotioon.

Emily, Mihail ja Sarnel tuijottivat Rafaelia tyrmistyneinä. Rafael aavisteli kolmikossa pientä pakokauhua.

”Muistakaa kuitenkin, että rehtori Kristorosa tietää minun taustani ja hän luottaa minuun”, Rafael sanoi rauhoittaakseen muita.

Muut eivät osoittaneet rauhoittumisen merkkejä, joten Rafael näki parhaakseen vetää keskustelua muualle. Rafael nousi ylös ja lähestyi Emilyä.

”Emily Kajastus, meitä ei ole esitelty. Uskon, että Mihail on kutsunut minua Rafaeliksi”, Rafael sanoi ja ojensi kätensä kättelyä varten.

Emily vilkaisi nopeasti Mihailia, mutta ojensi kuitenkin kätensä. Rafael kätteli Emilyä rivakasti, mutta veti kätensä nopeasti pois aivan kuin sitä olisi polttanut. Rafael irvisti kivusta ja hieroi kämmentänsä toisen käden sormilla. Mihail nosti katseensa Rafaelin käteen ja huomasi siinä tuoreita palamisen jälkiä.

”Jotakin mitä sinä et tiennyt?” Mihail kysyi.

Rafael käänsi katseensa Mihailiin, mutta ei vastannut mitään.

Sanahaaste II

Toinen sanahaaste. Periaate on sama kuin viimeksikin. Kumpikin sanoi kuun ensimmäisenä päivänä sanan ja koko kuukausi on ollut aikaa kirjoittaa tekstejä. Sailan sana on muutos ja minun sanani on hiihtoretki. Sailan kirjoitus löytyy tästä.

Muutos

Pyörähdän sängyssä. En halua nousta. En halua katsoa kelloa.

Kello on kuitenkin liikaa. Niin se aina tekee. Kello on aina liian paljon, niin yöllä tietokoneella istuessa kuin herätessäkin. Kello kuitenkin tikittää koko ajan eteenpäin ja kohti tuhoa. Tässä makaaminen ei auta. Kohta kello on taas enemmän.

Lopulta saan itseni nousemaan ylös, hitaasti ensin nelinkontin sängylle ja sitten istumaan sängyn reunalle. Pelottaa katsoa kelloa. Lopulta kuitenkin katson, mitä aika näyttää, ja kuten pelkäsin, se on jo pitkälti iltapäivässä. Tiesin sen jo valmiiksi, mutta se on silti yhtä murtavaa. Kaadun takaisin sängylle ja haluan, että tämä kaikki lakkaisi. Haluan lakata olemasta ollenkaan.

Miksi niin pieni asia on niin vaikeaa? Miksi niin pienen muutoksen aikaansaaminen elämässä on niin vaikeaa?

Jos jokaisena iltana menisi puoli tuntia aikaisemmin nukkumaan, niin viikon päästä heräisi jo melkein yhdeksältä. Kuulostaa helpolta, mutta ei sitä ole.

Joku joskus kysyi miksi en käytä herätyskelloa. Helppo se on vierestä sanoa, että mitä pitäisi tehdä.

Sitä paitsi minä käytän herätyskelloa. Käytän sitä joka ikinen päivä. Ainoa, joka siihen herää, on kämppikseni. Minulle siitä ei ole mitään apua. Herätyskello menettää merkityksensä jos sen soimiseen ei herää.

Muutos pitäisi saada aikaiseksi. Pitäisi herätä aikaisemmin ja mennä aikaisemmin nukkumaan. Aikaisemmin nukkumaan meneminen ei kuitenkaan ole helppoa, kun nukkuu joka yö vähintään kymmenen tuntia ja monesti lähes kaksitoista tuntia. Uni taas ei tule missään muodossa jos ei ole ollut valveilla vähintään kahdentoista tunnin jaksoa.

Vähempikin uni varmasti riittäisi, mutta minkä minä sille voin. Nukun koska nukuttaa.

Joinakin iltoina en edes halua mennä nukkumaan. Nukkuminen tuo vain uuden päivän. Uuden surkean päivän ilman mitään hyvää. On vain jälleen päivää pidempi aika siitä kun sai jotakin rakentavaa aikaiseksi.

Miksi en sitten tee mitään?

Koska se ei ole niin helppoa, ei se koskaan ole.

Hiihtoretki

Ahti pysäytti vauhtinsa sauvoilla ja jäi ihailemaan talvista maisemaa. Metsä oli tässä kohtaa harvaa ja pienikasvuista sillä muutama vuosi takaperin paikalla oli tehty laaja avohakkuu. Hiihtämiseen hakkuuaukko kuitenkin sopi mainiosti. Pakkastakin oli vain hieman toistakymmentä astetta. Ei liikaa, mutta sen verran, että se sai Ahdin hengityksen höyryyntymään.

Parikymmenen metrin päässä oksa rasahti kun metsäjänis lähti liikkeelle lumen painanteesta. Ahti katseli jäniksen menoa. Jänis oli kuitenkin vikkelä ja katosikin nopeasti taimikkoon. Männyntaimet olivat kasvaneet nopeasti, pian männikköä piti jo harventaa. Ei ehkä vielä ensi kesänä, mutta sitä seuraavana viimeistään.

Ahti päätti jatkaa hiihtoa ja työnsi sauvoilla itsensä takaisin liikkeelle.

Hakkuaukon nuorten mäntyjen jälkeen vastaan tuli pieni suonlämpäre, jota reunusti tiheä lepikko. Näitäkin pitäisi harventaa. Se olisi ensikesän hommaa. Pienessäkin metsäpalstassa riitti yllättävän paljon töitä yhdelle miehelle.

Suon jälkeen Ahti teki käännöksen oikealle, missä tiesi tien olevan. Puoli tuntia metsässä hiihtämistä myöhemmin pieni hiekkatie tulikin vastaan. Tie oli niin syrjäinen ja vähäliikenteinen, että siinä pystyi ilman suurempia huolia hiihtämään. Ahti hiihtikin tietä myöten kohti mökkiään.

Hiihdettyään kilometrin pitkin tietä, Ahti tuli mökkinsä pihatien risteykseen. Siitä Ahti kääntyi omaan pihaansa. Pihassa odotti juoksunarussa suomenpystykorva Nikke. Nikke haukkui tervehdykseksi nähdessään isännän paluun.

Ahti puhdisti suksensa ja nosti ne rappusille etuoven viereen pystyyn seinää vasten. Sauvat hän asetti suksien viereen. Sitten Ahti meni päästämään Niken irti hihnasta.

”Onko näkynyt vieraita?” Ahti kysyi koiraltaan, joka haukahti kahdesti vastaukseksi.

Kun Ahti oli irrottanut Niken hihnasta, tämä hyppäsi pari kertaa isäntäänsä vasten ja juoksi sitten pihan reunalle pissille. Ahti käveli mökkinsä ovelle ja kaivoi avaimen taskustaan. Kun Ahti oli löytänyt avaimen ja saanut oven aikaistua, Nikke pyrki jo sisälle.

Sisällä mökissä oli hiljaista. Ainoa äänilähde oli seinällä oleva heilurikello. Ahti riisui eteisessä ulkovaatteet ja Nikke meni keittiöön juomaan juomakupistaan vettä. Saatuaan vaatetustaan kevyemmäksi Ahti laittoi radion päälle ja ryhtyi valmistamaan ruokaa. Radiossa puhuttiin Kekkosesta ja Neuvostoliitosta.

Syödessään Ahti katseli ruokapöydän päässä olevasta ikkunasta ulos. Ikkunasta näkyi järvi ja järven takana mäki, jota verhosivat kuusikko ja lumi. Ahti mietti, että huomenna voisi käydä hiihtämässä järvellä ja ottaisi pilkkivehkeet mukaan jos sattuisi muutaman kalan saamaan.