Opintotuesta

Monet tahot haluaisivat muuttaa nykyistä opintotukijärjestelmää. Usein kuulee puhuttavan siirtymisestä opintolainapohjaisempaan järjestelmään. Tätä perustellaan sillä, että nuoret saadaan opiskelemaan nopeammin ja näin nopeammin työelämään. Minä sanon tähän (vähän rumasti, mutta en katso aiheelliseksi kaunistella asiaa), että ottakaa pää pois perseestä.

Ensimmäisenä kannattaisi miettiä, että miksi ihmiset vehtaavat opintojensa kanssa eivätkä siirry työelämään. Omalla ja monien tuntemieni ihmisten kohdalla asia on niin, että ei ole mitään hajua miksikä sitä edes haluaa opiskella ja tehdä työkseen puolen vuosisadan ajan, että pystyn maksamaan eläkkeet niille ihmisille, jotka nyt maksavat minulle sen määrän opintotukea, että soluasunnossa asuessa vuokran jälkeen käteen jää 178€. Kyllähän sillä elossa pysyy, mutta pakkohan sitä ihmisen on tehtävä jotakin muutakin kuin istuttava illat kotona, että ei lähde järki (nuorten mielenterveysongelmista en jaksa tässä välissä sanoa mitään vaikka ne myös omalta osaltaan asiaan liittyvät). Jokainen voi myös miettiä, että kun ajattelee asiaa juuri mainitsemallani tavalla, niin motivaatiotahan riittää aamulla juuri ja juuri sinne jääkaapille asti, mistä löytyy loppukuusta pääasiassa vain se kuuluisa valo. Motivaation liittyvä mielenkiintoinen seikka on myös se, että opiskellessa saa vähemmän rahaa valtiolta, kun jos vain istuu kotona tekemättä mitään.

Mitenkä sitten nuorten epätietoisuutta omista uravalinnoista voisi auttaa? Koulujen opinto-ohjausta on Lisättävä, isolla L:llä. Jo peruskoulussa pitäisi opinto-ohjausta olla enemmän, mutta niin myös lukiossa ja yliopistossa (ja luultavasti myös ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussa, joku joka on niissä opiskellut osaa varmasti sanoa paremmin). Lukiossa kolmen vuoden aikana oli yksi kurssi opinto-ohjausta, joka oli jaettu kolmelle vuodelle. Tästähän on sitten yhtä paljon hyötyä kuin siitä, että kantaa avannosta vettä kahden metrin päässä olevaan toiseen avantoon.

Toinen syy opintojen venymiseen on se, että opiskelijat käyvät töissä opintojen aikana. Tämä työssä käyminen johtuu monesti siitä, että a) ei asu huonossa solussa ja haluaa syödäkin joskus b) ei halua aloittaa (yli)velkaantumista (johon muuten myös opintotuki mielestäni kannustaa) vielä 20-vuotiaana c) haluaa kuvaa ja kokemusta työelämästä jo opiskeluvaiheessa, ettei sitten ensimmäisellä työviikolla tarvitse todeta opiskelleensa viisi vuotta alaa, jota ei halua tehdä työkseen. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että ilmeisesti joidenkin mielestä opiskelijat saataisiin nopeammin työelämään ottamalla heidät pois työelämästä. Tietysti kannattaahan sitä tilkkupeiton jalkopäätä jatkaa toisesta päädystä otetulla palalla.

Eniten tässä koko yhteiskunnallisessa keskustelussa itseäni ärsyttää se, että opiskelijat halutaan nopeammin työelämään siksi, että työurat pitenisivät koska muutama edellinen sukupolvi on suoraan sanottuna ahneuksissa rakentanut eläkesysteemin, joka ei yksinkertaisesti voi toimia. Suurten ikäluokkien luoma ”eläkepommi” ei sekään varmasti mikään yllätys ollut. Nuo ihmiset ovat kuitenkin syntyneet vuosina 1945–1950. Reilu kuusikymmentä vuotta ei ilmeisesti ollut yhteiskunnalle riittävän pitkä aika valmistautua tähän hetkeen. Mutta ei siinä mitään, pullamössösukupolvi ja nettisukupolvi maksavat ahneensukupolven laskut.

Suurin ongelma viisailla (ja ei niin viisailla) päättäjillä ja muilla ”isoilla herroilla” tuntuu olevan, että he luulevat voivansa yhtä narua vetämällä korjata asioita. Sitten ei välttämättä huomata, että kyseinen naru saattaakin olla se, joka saa koko järjestelmän pysymään edes jotenkin kasassa. Narusta vetämällä vedetään korttitalon perustuslaatta pois. Tästä esimerkkinä se, että EU:n ulkopuolisista maista tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuilla ei luultavasti saada aikaan muuta kuin se, että EU:n ulkopuolelta ei enää tule opiskelijoita suomeen. Tosin ei siinä mitään, täällähän me samassa lietesammiossa jo olemmekin kaikkien muiden eurooppalaisten tapaan.

PS. Jos kirjoittaisin sillä ihmisarvolla muista ihmisistä, mitä tunnen itse nuorena ja erityisesti opiskelijana saavani, niin se ei olisi kaunista luettavaa.

Olen matkannut

Olen matkannut

Hyvin nopeasti

Hyvin kauas

Lopulta päätynyt sinne, mistä lähdinkin

Monellakin tapaa

Ehkä tämä on jokin merkki

Signaali suuremmasta tarkoituksesta

Ehkä haluan vain uskoa niin

Ei kaikella ole tarkoitusta

Ei minulla

Ei sinulla

Onko meillä?

Pohjoisessa on kylmää

Älä muuta pohjoiseen, siellä on kylmää.

Kuvakaappaus ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

 

Joskus on, joskus ei. Ei pakkasessa sinänsä mitään pahaa ole, mutta ei sitä tarvitsisi kuitenkaan ihan hirveästi yli kahtakymmentä astetta olla.

PS. Sidneyssä on tänään mitattu kaupungin kaikkien aikojen korkein lämpötila, 45,8 astetta, ja maan keskiosista löytyy tällä hetkellä päälle 50 asteen lämpötiloja.

Rafaelin mökki II

Betula nana, osa 68

Rafaelin mökki oli hirrestä rakennettu kaksikerroksinen rakennus, jonka kattona peitti paksu sammal.

”Tervetuloa palatsiini”, Rafael sanoi ja hymyili vinosti.

Emily katsoi mökkiä hieman pettyneenä, minkä Rafael huomioi naurahtamalla. Sitten nelikko lähti kävelemään aukean yli mökille.

Mökin lähistöllä oli myös muutama pienempi rakennus. Itse mökki oli kuitenkin ainoa, missä oli savupiippu.

”Toivottavasti sinulla on paljon polttopuuta. Talvi on pitkä näin pohjoisessa”, Sarnel sanoi.

”Varastossa ei ole puuta edes jouluksi asti. Te pääsette kaikki töihin”, Rafael sanoi.

”Eli minä teen lähes kaiken työn”, Emily sanoi tuskaisena.

”Ei se polttopuiden tekeminen kovinkaan raskasta hommaa ole, kun tietää oikeat taiat”, Rafael sanoi.

”Mutta minä en tiedä”, Emily huomautti.

”Minä olenkin opettaja”, Rafael puolestaan huomautti.

Rafaelin johdolla nelikko siirtyi mökin edestä sisälle mökkiin. Pienen eteisen jälkeen oli suuri tupa, joka kattoi suuren osan rakennuksen pinta-alasta. Tuvan keskellä oli suuri uuni ja sen vieressä hella ruuanvalmistusta varten. Tuvasta pääsi myös pariin muutamaan huoneeseen sekä toiseen kerrokseen, joka oli käytännössä koko rakennuksen kattava parvi. Toisessa kerroksessa seininä oli vain kankaita ja sermejä.

Rafael laski reppunsa tuvan penkille ja ryhtyi tekemään uuniin tulta.

”Aika iso tila”, Sarnel sanoi.

”Mukavaa, eikö olekin” Rafael sanoi.

”Itse ajattelin lähinnä sitä, että joutuu aika paljon lämmittämään uunia talvipakkasilla”, Sarnel lisäsi.

”No niinhän se on. Kovimmilla pakkasilla pitää polttaa puuta kellon ympäri”, Rafael sanoi.

”Puuta pitää siis tehdä todella paljon”, Mihail sanoi.

”Kyllä. Tämä alakertakin pitäisi saada lähes täyteen asti ennen kuin lumet tulevat. Puuvarasto on niin pieni, ettei sinne mahdu lähellekään riittävästi polttopuuta talven tarpeiksi”, Rafael sanoi.

Emily, Mihail ja Sarnel vilkaisivat toisiaan ja aloittivat mökkiin kotoutumisen.

Matkalla tulevaisuuteen, pysäkkinä Jyväskylä

Niin vain muutin kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Jyväskylään. Vieläpä samaan taloon, samaan rappuun ja samaan kerrokseen, josta kaksi vuotta aikaisemmin muutin pois. Asunto ei sentään ole sama. Kun ensimmäistä kertaa käveli Kuokkalan kauppakeskukseen, niin piti ihan ajatuksella miettiä, että mitä sitä onkaan tehnyt viimeisen kahden vuoden aikana. Paljon on tullut tehtyä ja paljon on tapahtunut. Ikinä en olisi kuitenkaan uskonut löytäväni itseäni kahta vuotta myöhemmin näin täsmällisesti samasta paikasta.

Jyväskylään palasin lukemaan fysiikan sijasta tietojärjestelmätiedettä (tjt). Ensimmäiset puolitoistaviikkoa ovat tuntuneet varsin mukavilta ja ennen kaikkea itseä kiinnostavilta. Ainakin näin alun perusteella tjt tuntuu paljon fysiikkaa omemmalta. Kevät näyttää, että kuinka homma todellisuudessa sitten lähteekään sujumaan, toivottavasti paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Ensimmäisten päivien perusteella tuntuu myös siltä, että pärjätäkseen ei tarvitse panostaa opiskeluun samalla ylitsepääsemättömältä tuntuvalla määrällä, mitä itse olisi fysiikassa pitänyt panostaa. Tämä voi olla ihan puhtaasti ensimmäisen viikon kevyen aloituksen luomaa harhaa, mutta syynä voi olla myös oma kiinnostus. Omasta mielestä tässä tärkeintä on kuitenkin se, että opiskelussa pärjäämisen kanssa jää mahdollisuus myös muuhun. Itse en kuitenkaan enää kykene olemaan kirjoittamatta (tai kykenen, mutta en hyvin seuraamuksin) ja kirjoittaminen tuppaa syömään aikaa joskus myös opiskelulta.

Kevääseen toiveena ja tarkoituksena on siis yrittää saada opiskelu ja kirjoittaminen jonkinlaiseen tasapainoon niin, että kumpikin olisi mahdollista ja onnistuisi hyvin sekä myös, että molemmat voisivat hyötyä toisistaan. Lisäksi tarkoitus olisi saada Edellytys korkeamman tahon, eli kustantajien, arvioitavaksi. Jos tällä kertaa tulisi muutakin kuin hylsyjä ja bumerangeja.