Talvi lähestyy

Betula nana, osa 69

Seuraavina viikkoina kesä kului nopeasti loppuun ja yöpakkasia alkoi esiintyä säännöllisesti. Kuukautta myöhemmin lehdet olivat muuttuneet keltaiseksi ja punaiseksi loistoksi ja pudonneet maahan.

Näinä viikkoina Rafaelin mökin asukkailla oli kova kiire tehdä polttopuita. Aluksi he siirsivät jo olemassa olleet puut puuvajasta sisälle mökkiin. Sitten he aloittivat uusien puiden teon. Aluksi työ sujui hitaasti, mutta Rafael oli hyvä opettaja ja pian Emily teki polttopuita nopeammin kuin Rafael itse.

Kun mökki oli lähes ääriään myöten täynnä ja polttopuuvarasto täysin täynnä ja Rafael oli tyytyväinen puiden määrä, oli ensilumi jo satanut maahan. Ensilumi satoi nopeasti eikä se sulanut seuraavana päivänä pois. Sulamisen sijaan lunta satoi vain lisää. Viikko ensilumen satamisen jälkeen lunta oli jo puoli metriä.

”Kuinka paljon täällä yleensä on talvella lunta?” Mihail kysyi katsellessaan pienestä ikkunasta lumentuloa.

Myös muut olivat olleet huolissaan lumen määrästä sillä auringonpäivään* oli vielä reilu kaksi kuukautta.

”Niin paljon, että auringonpäivän aikaan et näe enää siitä ikkunasta ulos”, Rafael vastasi vuollessaan puunpalasta pientä ukkoa.

”Eikö se ole paha asia?” Emily ihmetteli.

”Ei ollenkaan. Lumi eristää hyvin lämpöä eikä meidän tarvitse polttaa niin paljo puuta auringonpäivän jälkeisinä kuukausina kun pakkaset ovat kovimmillaan”, Rafael vastasi.

”Mutta kuinka pääsemme liikkumaan mihinkään?” Emily kysyi.

”Minulla on täällä suksia ja lumikenkiä, molempia kaksi paria. Sarnel nyt ei ole ulos lähdössä ollenkaan ja Mihail tuskin menee pidemmälle kuin mitä me kaksi jaksamme kaivaa käytäviä lumeen”, Rafael sanoi.

Emily ei tarkentanut asiaa lisäkysymyksillä. Hän ei halunnut Mihailin tietävän, että häntä pelotti olla kahden kesken Rafaelin kanssa. Edes ajatus siitä, että Rafael ei voinut koskea hänen ihoaan ilman, että sai siitä pahoja palovammoja, ei rauhoittanut Emilyä. Emily tiesi, että Rafael oli paha mies. Ei ehkä niin paha kuin se mustaan kaapuun pukeutunut mies yliopistolla, mutta paha kuitenkin. Tätäkään Emily ei uskaltanut sanoa ääneen sillä Mihail halusi edelleenkin, että Rafael opettaisi häntä.

”Ei meidän tarvitse lähteä täältä mihinkään. Ei vielä. Milloinka alat opettamaan minua?” Mihail sanoi Rafaelille.

”Ei meillä ole mitään kiirettä”, Rafael vastasi Mihailille ja jatkoi puisen ukon vuolemista.

Mihail tuhahti ja nousi tuoliltaan. Kun Mihail ei keksinyt muutakaan paikkaa, hän meni ulos seuraamaan lumisadetta. Emily oli huolissaan Mihailista. Emily ei kuitenkaan osannut itse auttaa Mihailia eikä hän tiennyt keneltä kysyisi neuvoa. Sarnelille ja Mihailille itselleen hän ei halunnut puhua ja Rafaeliin hän ei luottanut.

Sitten Emily puristi vasenta käsivarttaan ja hän tiesi keneltä voisi kysyä neuvoa.

*auringonpäivä vastaa talvipäivänseisausta

Opintotuesta

Monet tahot haluaisivat muuttaa nykyistä opintotukijärjestelmää. Usein kuulee puhuttavan siirtymisestä opintolainapohjaisempaan järjestelmään. Tätä perustellaan sillä, että nuoret saadaan opiskelemaan nopeammin ja näin nopeammin työelämään. Minä sanon tähän (vähän rumasti, mutta en katso aiheelliseksi kaunistella asiaa), että ottakaa pää pois perseestä.

Ensimmäisenä kannattaisi miettiä, että miksi ihmiset vehtaavat opintojensa kanssa eivätkä siirry työelämään. Omalla ja monien tuntemieni ihmisten kohdalla asia on niin, että ei ole mitään hajua miksikä sitä edes haluaa opiskella ja tehdä työkseen puolen vuosisadan ajan, että pystyn maksamaan eläkkeet niille ihmisille, jotka nyt maksavat minulle sen määrän opintotukea, että soluasunnossa asuessa vuokran jälkeen käteen jää 178€. Kyllähän sillä elossa pysyy, mutta pakkohan sitä ihmisen on tehtävä jotakin muutakin kuin istuttava illat kotona, että ei lähde järki (nuorten mielenterveysongelmista en jaksa tässä välissä sanoa mitään vaikka ne myös omalta osaltaan asiaan liittyvät). Jokainen voi myös miettiä, että kun ajattelee asiaa juuri mainitsemallani tavalla, niin motivaatiotahan riittää aamulla juuri ja juuri sinne jääkaapille asti, mistä löytyy loppukuusta pääasiassa vain se kuuluisa valo. Motivaation liittyvä mielenkiintoinen seikka on myös se, että opiskellessa saa vähemmän rahaa valtiolta, kun jos vain istuu kotona tekemättä mitään.

Mitenkä sitten nuorten epätietoisuutta omista uravalinnoista voisi auttaa? Koulujen opinto-ohjausta on Lisättävä, isolla L:llä. Jo peruskoulussa pitäisi opinto-ohjausta olla enemmän, mutta niin myös lukiossa ja yliopistossa (ja luultavasti myös ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussa, joku joka on niissä opiskellut osaa varmasti sanoa paremmin). Lukiossa kolmen vuoden aikana oli yksi kurssi opinto-ohjausta, joka oli jaettu kolmelle vuodelle. Tästähän on sitten yhtä paljon hyötyä kuin siitä, että kantaa avannosta vettä kahden metrin päässä olevaan toiseen avantoon.

Toinen syy opintojen venymiseen on se, että opiskelijat käyvät töissä opintojen aikana. Tämä työssä käyminen johtuu monesti siitä, että a) ei asu huonossa solussa ja haluaa syödäkin joskus b) ei halua aloittaa (yli)velkaantumista (johon muuten myös opintotuki mielestäni kannustaa) vielä 20-vuotiaana c) haluaa kuvaa ja kokemusta työelämästä jo opiskeluvaiheessa, ettei sitten ensimmäisellä työviikolla tarvitse todeta opiskelleensa viisi vuotta alaa, jota ei halua tehdä työkseen. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että ilmeisesti joidenkin mielestä opiskelijat saataisiin nopeammin työelämään ottamalla heidät pois työelämästä. Tietysti kannattaahan sitä tilkkupeiton jalkopäätä jatkaa toisesta päädystä otetulla palalla.

Eniten tässä koko yhteiskunnallisessa keskustelussa itseäni ärsyttää se, että opiskelijat halutaan nopeammin työelämään siksi, että työurat pitenisivät koska muutama edellinen sukupolvi on suoraan sanottuna ahneuksissa rakentanut eläkesysteemin, joka ei yksinkertaisesti voi toimia. Suurten ikäluokkien luoma ”eläkepommi” ei sekään varmasti mikään yllätys ollut. Nuo ihmiset ovat kuitenkin syntyneet vuosina 1945–1950. Reilu kuusikymmentä vuotta ei ilmeisesti ollut yhteiskunnalle riittävän pitkä aika valmistautua tähän hetkeen. Mutta ei siinä mitään, pullamössösukupolvi ja nettisukupolvi maksavat ahneensukupolven laskut.

Suurin ongelma viisailla (ja ei niin viisailla) päättäjillä ja muilla ”isoilla herroilla” tuntuu olevan, että he luulevat voivansa yhtä narua vetämällä korjata asioita. Sitten ei välttämättä huomata, että kyseinen naru saattaakin olla se, joka saa koko järjestelmän pysymään edes jotenkin kasassa. Narusta vetämällä vedetään korttitalon perustuslaatta pois. Tästä esimerkkinä se, että EU:n ulkopuolisista maista tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuilla ei luultavasti saada aikaan muuta kuin se, että EU:n ulkopuolelta ei enää tule opiskelijoita suomeen. Tosin ei siinä mitään, täällähän me samassa lietesammiossa jo olemmekin kaikkien muiden eurooppalaisten tapaan.

PS. Jos kirjoittaisin sillä ihmisarvolla muista ihmisistä, mitä tunnen itse nuorena ja erityisesti opiskelijana saavani, niin se ei olisi kaunista luettavaa.

Olen matkannut

Olen matkannut

Hyvin nopeasti

Hyvin kauas

Lopulta päätynyt sinne, mistä lähdinkin

Monellakin tapaa

Ehkä tämä on jokin merkki

Signaali suuremmasta tarkoituksesta

Ehkä haluan vain uskoa niin

Ei kaikella ole tarkoitusta

Ei minulla

Ei sinulla

Onko meillä?

Pohjoisessa on kylmää

Älä muuta pohjoiseen, siellä on kylmää.

Kuvakaappaus ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

 

Joskus on, joskus ei. Ei pakkasessa sinänsä mitään pahaa ole, mutta ei sitä tarvitsisi kuitenkaan ihan hirveästi yli kahtakymmentä astetta olla.

PS. Sidneyssä on tänään mitattu kaupungin kaikkien aikojen korkein lämpötila, 45,8 astetta, ja maan keskiosista löytyy tällä hetkellä päälle 50 asteen lämpötiloja.

Rafaelin mökki II

Betula nana, osa 68

Rafaelin mökki oli hirrestä rakennettu kaksikerroksinen rakennus, jonka kattona peitti paksu sammal.

”Tervetuloa palatsiini”, Rafael sanoi ja hymyili vinosti.

Emily katsoi mökkiä hieman pettyneenä, minkä Rafael huomioi naurahtamalla. Sitten nelikko lähti kävelemään aukean yli mökille.

Mökin lähistöllä oli myös muutama pienempi rakennus. Itse mökki oli kuitenkin ainoa, missä oli savupiippu.

”Toivottavasti sinulla on paljon polttopuuta. Talvi on pitkä näin pohjoisessa”, Sarnel sanoi.

”Varastossa ei ole puuta edes jouluksi asti. Te pääsette kaikki töihin”, Rafael sanoi.

”Eli minä teen lähes kaiken työn”, Emily sanoi tuskaisena.

”Ei se polttopuiden tekeminen kovinkaan raskasta hommaa ole, kun tietää oikeat taiat”, Rafael sanoi.

”Mutta minä en tiedä”, Emily huomautti.

”Minä olenkin opettaja”, Rafael puolestaan huomautti.

Rafaelin johdolla nelikko siirtyi mökin edestä sisälle mökkiin. Pienen eteisen jälkeen oli suuri tupa, joka kattoi suuren osan rakennuksen pinta-alasta. Tuvan keskellä oli suuri uuni ja sen vieressä hella ruuanvalmistusta varten. Tuvasta pääsi myös pariin muutamaan huoneeseen sekä toiseen kerrokseen, joka oli käytännössä koko rakennuksen kattava parvi. Toisessa kerroksessa seininä oli vain kankaita ja sermejä.

Rafael laski reppunsa tuvan penkille ja ryhtyi tekemään uuniin tulta.

”Aika iso tila”, Sarnel sanoi.

”Mukavaa, eikö olekin” Rafael sanoi.

”Itse ajattelin lähinnä sitä, että joutuu aika paljon lämmittämään uunia talvipakkasilla”, Sarnel lisäsi.

”No niinhän se on. Kovimmilla pakkasilla pitää polttaa puuta kellon ympäri”, Rafael sanoi.

”Puuta pitää siis tehdä todella paljon”, Mihail sanoi.

”Kyllä. Tämä alakertakin pitäisi saada lähes täyteen asti ennen kuin lumet tulevat. Puuvarasto on niin pieni, ettei sinne mahdu lähellekään riittävästi polttopuuta talven tarpeiksi”, Rafael sanoi.

Emily, Mihail ja Sarnel vilkaisivat toisiaan ja aloittivat mökkiin kotoutumisen.