Otsikko, joka viittaa kesään, kirjoittamiseen tai muuten elämään

Tai kaikkiin samaan aikaan.

Jaa. Joo.

Onpahan taas tullut kirjoiteltua. Tai siis nimenomaan ei ole tullut.

Betula nana on toki kulkenut eteenpäin omalla tahdillaan ja sitä olen myös kirjoittanut aina torstaisin illalla ennen nukkumaanmenoa. Muuten kirjoittamisen suhteen on ollut hyvin ailahtelevaa. Tällä hetkellä ”työn alla” oleva suurempi projektini on ollut avattuna viimeksi toukokuun puolivälissä. Tähän projektiin liittyvä pienempi projekti on kuitenkin edennyt enemmän ja joillakin viikoilla jopa nopeasti. Kuitenkin, yleensä ei juuri ollenkaan. Täällä blogissa en ole viimeisen parin kuukauden aikana julkaissut hirveästi muuta kuin Betula nanaa, sanahaasteita ja kerran kuussa tekstin, jossa harmittelen sitä, että en ole taaskaan kirjoittanut (kuten nyt).

Mistä sitten on kiikastanut? Suurin vika on luultavasti ihan itsessäni, kun en ota itseäni niskasta kiinni ja kirjoita, vaikka tiedän hyvin, että sitä tarvitsen. Toinen suuri tekijä on se, että olen viimeisen kuukauden aikana nukkunut arkiöinä aivan liian vähän. Olen iltavirkku, mutta toimin huonosti väsyneenä. Näinpä aamuviiden herätys ei tuota minulle juuri muuta kuin harmia kasvavan univelan muodossa.

Miksi sitten en mene aikaisemmin nukkumaan? Se on hieman samanlainen kysymys kuin miksi en ole kirjoittanut enemmän. Siksi, koska en mene aikaisin nukkumaan. Siksi, koska en ole kirjoittanut. Se on sääntö, jonka poikkeukset vahvistavat.

Jossain määrin muutosta, ainakin univajeeseen, on tulossa pian, sillä työsopimustani on jäljellä vain tämä kuun loppuun. Puolentoista viikon päästä voin sitten nukkua lähes niin paljon kuin haluan. Sitten pitäisi olla aikaa kirjoittamiselle, lukemiselle ja paljolle muulle mitä olen ajatellut tekeväni kesän aikana.

Niin. Saa nähdä. Siitä olen kuitenkin varma, että itselleni 22v syntymäpäivälahjaksi hankkimani Nintendo 3DS ja Pokémon White Version saavat tähän mennessä kovimmat pelitunnit elokuun aikana.

Pitkä penger

Betula nana, osa 92

Karshaanien maa näkyi kaukana edessä. Sitä ennen portin takana näkyi pitkä penger, jossa on muutamia suuria siltoja ja satamalaitureita. Penkere oli sen keskellä kulkevaa kivilaatoilla päällystettyä tietä lukuun ottamatta autio. Vain matala ruoho viihtyi penkereen reunoilla, kun suolainen merituuli piiskasi korsia.

”Miltä näyttää?” Narsha kysyi Mihaililta.

”Ajattelin tämän olevan hieman vehreämpi paikka”, Mihail vastasi.

”Odotahan vain, kun pääsemme perille saakka”, Kaemon sanoi.

Kaemon ei selvästikään ollut tyytyväinen tilanteen kulkuun. Hänen mielestään hänen olisi pitänyt olla ainoa, joka pääsi portin sisäpuolelle. Nyt Narsha ja tämän uudet ystävät olivat päässeet myös sisälle. Kyse oli ehkä siitä, että Vilkram oli halunnut varmistaa vieraiden turvallisuuden, mutta Narsha aavisti jotakin paljon suurempaa turvallisuusriskiä. Tämän riskin aiheuttajaa hän ei kuitenkaan vielä osannut arvata.

”Kävelemmekö me tuonne asti?” Emily kysyi katsellessaan kaukana penkereen päässä näkyvää maamassaa.

”Emme toki”, Narsha sanoi.

”Pääsette pian näkemään osan niistä ihmeistä, mitä me edelleen pidämme täällä hengissä”, Kaemon sanoi.

Emily vilkaisi ihmetellen Mihailia, joka kertoi katseellaan, ettei tiennyt asiasta yhtään enempää.

Samassa vedestä nousi kaksi suurta vaunua, yksi penkereen kummaltakin puolelta. Vainut olivat kuin suuret metalliset arkut eikä kummassakaan ollut kuljettajaa eikä vetojuhtia. Vainuissa ei ollut edes pyöriä. Vaunut laskeutuivat heidän eteensä tielle merivettä valuen.

”Mitä nämä ovat?” Emily kysyi.

”Nämä on syntyteräksestä valettuja ja taialla tuhansia vuosia kyllästettyjä vaunua, joita me edelleenkin vuosituhansien jälkeen käytämme liikkumiseen”, Kaemon kertoi.

”Ovat nämä hieman samanlaisia kuin yliopiston raitiovaunut?” Emily kysyi.

”Hieman, mutta nämä ovat ikuisia ja tuhansia kertoja tiiviimmin taikuuden kyllästämiä”, Narsha vastasi.

”Eikö syntyteräksen valmistaminen ole mahdotonta?” Mihail ihmetteli.

”Ei se suinkaan mahdotonta ole. Sitä vain ei osaa kukaan enää valmistaa. Tai ehkä jollakin vanhalla sepällämme taito olisi, mutta he eivät sitä käytä. Muut kuin karshaanit eivät toki ole koskaan syntyterästä osanneetkaan valmistaa”, Kaemon sanoi.

Vaunujen kirkkaan metallinkiiltävään kylkiin aukesi ovet ja ovien alle portaat maahan saakka, kun he lähestyivät vaunuja.

”Kyytiin vain. Jos ette halua kävellä”, Kaemon sanoi nähdessään muiden epäröivän vainun kyytiin nousemista.

He jakautuivat tasaisesti kahteen vaunuun. Kaemon, Mihail ja Sarnel ensimmäiseen vaunuun ja Narsha, Emily ja linnut toiseen vaunuun. Linnut olisivat halunneet mieluiten lentää, mutta Kaemon kehotti heitä välttämään lentämistä sen ajan kun he olivat karshaanien maassa.

”Lisäksi ette edes pääsisi lentämällä sisälle”, Kaemon sanoi.

”Sisälle minne? Mehän tulimme jo portin läpi”, Sija sanoi.

”Ensimmäisen portin läpi kyllä, mutta ette viimeisen portin läpi”, Kaemon sanoi.

Niin he lähtivät matkaan kohti pitkän penkereen toista päätä.

Portti karshaanien maahan IV

Betula nana, osa 91

Haastattelu eteni hitaana keskusteluna, joka polveili aiheesta toiseen omalla rauhallisella tahdillaan. Haastattelu kesti pitkälle yöhön. Mihailin käsityksen mukaan keskustelulla ei juuri ollut päätä eikä häntää, mutta jossakin vaiheessa Kaemon totesi, että oli seuraavan haastateltavan aika.

Kaemon jäi odottamaan Vilkramin työhuoneeseen, kun Mihail, jota Hainix seurasi, lähti vierastuvalle, missä muut odottivat. Vierastuvalla Hainix näytti tietävän täsmälleen kenenkä luokse hän halusi mennä, sillä saman tien kun Mihail pääsi sapelihampaisen kissan kanssa sisälle vierastupaan, Hainix maukui nukkuvan Emilyn vieressä kunnes tämä heräsi.

Toisena haastatteluun lähti siis vielä unenpöpperöinen Emily ja muut jäivät odottamaan vuoroaan. Odottajat yrittivät kysellä Mihaililta haastattelusta, mutta keskustelun luonteen takia suurin osa asioista oli ehtinyt jo Mihaililta unohtua.

Emilyn haastattelu kesti aamupäivälle ja seuraavaksi olivat vuorossa linnut kukin yksitellen järjestyksessä Sija, Nav, Nev ja Niv. Tämän jälkeen haastateltavaksi meni Sarnel, joka ratsasti Hainixin selässä edestakaisin ja viimeiseksi jäi Narsha.

Kun Narsha saapui omasta haastattelustaan pari päivää Mihailin haastattelun alkamista myöhemmin, hänellä oli viesti Kaemonilta. Hainix seurasi hänen mukanaan.

”Hän haluaa meidät kaikki Vilkramin työhuoneeseen”, Narsha sanoi ilmeettömästi ja matkalaiset lähtivät vakavin ilmein kävelemään kohti päällikön tornia.

Vilkramin työhuoneessa Kaemon odotti heitä Vilkramin tuolissa istuen.

”Nyt olen haastatellut teitä kaikkia ja olen tehnyt päätökseni siitä, pitääkö teitä päästää portin sisäpuolelle”, Kaemon sanoi.

Kaemon piti matkalaisille hyvin tuskallisen ja pitkän tuntuisen tauon.

”Olen päättänyt, että teitä ei tule päästää portin sisäpuolelle”, Kaemon lopulta sanoi.

”Miksi?” Mihail ehti ensimmäisenä kysymään.

”Syyni ovat minun omani”, Kaemon vastasi.

Mikään perustelu tai väite en avannut Kaemonin sanaisen arkkua.

”Mikäli teille tuli vihdoinkin tämä asia selväksi, niin voitte poistua vierastupaanne”, Kaemon sanoi ja muut olivat jo lähdössä, kun alempaa varustukselta kuului torvensoitto.

Vähän aikaa torvensoiton jälkeen Vilkram saapui juosten työhuoneeseensa.

”Kimppuumme hyökätään. Kaemon, sinun ja näiden matkalaisten on syytä siirtyä välittömästi portin sisäpuolelle turvaan”, Vilkran sanoi.

”Ei ole mitään syytä. Ei muutamasta villistä niin suurta vaaraa ole”, Kaemon sanoi.

”Nämä eivät ole villejä. En tiedä mitä ne ovat, mutta pahoja olentoja ne ovat”, Vilkram sanoi.

”Mitä sinä oikein puhut?” Kaemon ihmetteli.

”Ei ole aikaa. Teidän on mentävä nyt. Lähetin jo kaksi miestäni hakemaan matkatavaroita, ne tuodaan portille. Nyt seuratkaa kaikki”, Vilkram sanoi ja kääntyi kohti työhuoneensa ovea.

Kaemonkaan ei voinut muuta kuin seurata Vilkramia. Varustuksen alueella varustuksen päällikön sana oli laki, jota piti totella.

Vilkram opasti heidät lyhintä reittiä punakultaiselle portille. Kaksi karshaania odotti portin edessä matkatavaroiden kanssa. Portti oli auki ja sieltä virtasi raskaasti varustautuneita karshaanisotureita.

”Tähän minä teidät jätän. Toivotan kaikille hyvää jatkoa. Toivottavasti näemme vielä”, Vilkram sanoi ja lähti sitten kohti taistelun melua.

Matkalaiset katselivat kun Vilkram katosi varustuksen rakennusten sekaan ja käänsivät sitten katseensa portista sisään. Portin takana näkyi karshaanien maa.

Portti karshaanien maahan III

Betula nana, osa 90

Kaemonin käsitys haastattelusta oli varsin erikoinen. Ensimmäisen puoli tuntia muiden poistumisen jälkeen Kaemon ei tehnyt muuta kuin istuutui Vilkramin tammiseen tuoliin ja rapsutti Hainixia. Hainix puolestaan kehräsi tyytyväisenä.

”Milloinka aloitamme haastattelun?” Mihail kysyi, kun Hainixin kehräys oli ollut huoneen ainoa ääniä puolen tunnin ajan.

”Aloitimme sen jo”, Kaemon vastasi.

”Odotin hieman toisenlaista haastattelua”, Mihail sanoi.

”Te ihmiset aina oletatte, että kaikki on sellaista, mihin te olette tottuneet”, Kaemon sanoi.

”Mistä tiedät, että olen samanlainen kuin kaikki muutkin ihmiset?” Mihail kysyi.

”Et ole ainakaan osoittanut olevasi erilainen kuin muut”, Kaemon vastasi.

”Miksi olet niin varma asiasta?” Mihail kysyi.

”Siksi, että ihmiset ovat olleet aivan samanlaisia jo tuhansia vuosia eivätkä he mihinkään ole muuttumassa”, Kaemon vastasi.

”Ovatko karshaanit sitten muuttuneet?” Mihail kysyi.

Kaemon naurahti.

”Karshaanit ovat pysyneet vielä ihmisiäkin enemmän muuttumattomina. Emmehän me muuten tässä olisi”, Kaemon vastasi.

”Kuinka niin?” Mihail ihmetteli.

”Jos karshaanit olisivat vähääkään muuttuneet aikojen saatossa, niin te olisitte jo portin sisäpuolella tai sitten teidät olisi käännytetty jo aikaa sitten pois. Ihmiset ovat kuitenkin jonnekin kehittyneet”, Kaemon selitti.

”Juuri sanoit, että emme ole muuttuneet mihinkään”, Mihail sanoi.

Kaemon huokaisi.

”Haluatko, että alan selittämään asiaa läpi?” Kaemon kysyi.

”Ehkä meillä on tärkeämpääkin puhuttavaa”, Mihail sanoi hetken harkinnan jälkeen.

”Meillä on paljonkin tärkeämpää puhuttavaa ja sitä on paljon”, Kaemon sanoi astetta aikaisempaa vakavammalla äänellä.

Hainix siirtyi pois Kaemonin luota makaamaan oven eteen. Todellinen haastattelu oli alkamassa.

200.

Sadannen blogikirjoituksen julkaisin keskiviikkona 27.6.2012. Nyt viikolla reilulla vuodessa on kasaan napsahtanut toinen mokoma ja tämä kirjoitus on siis blogin 200. teksti. Tahti on hieman hidastunut, mutta pysynyt kuitenkin varsin kohtuullisena. Viimeksi sadan tekstin kirjoittamiseen kului reilua kuukautta vaille vuosi.

Ensimmäisen sadan täyttyessä mietin hieman mitä tunnisteita minulta löytyy ja kuinka paljon olen niitä käyttänyt, eli käytännössä kuinka tekstini ovat sijoittuneet eri aihealueille. Tunnisteita voi kuitenkin jokainen sivun reunasta itse tutkia vapaasti, joten ajattelin, että nyt puhuisin mieluummin ihan teksteistä. Niinpä ajattelin listata tähän noista kahdestasadasta tekstistä ne itselle mieluisimmat ja parhaiten mieleen jääneet.

Tekstejä on sen verran paljon, että ajattelin rajata tässä listauksessa niiden määrän viiteen. Lisäksi tekstit eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, kunhan vain ovat.

Edellytys: Ensirivit

Edellytys on yksi parhaita tekstejäni ja tässä blogauksessa on lyhyt katkelma, josta kyseisen romaanin kirjoittaminen on alun perin lähtenyt liikkeelle.

Mitä haluan elämältä?

Tämä on varsin tärkeä teksti itselleni jo pelkästään sen henkilökohtaisuuden takia. Tärkeä myös siksi, että siinä hahmottelen suurimpia tavoitteitani elämän polun varrelle.

Sattuman toimisto

Kyseessä on lyhyt novelli, joka sivuaa jatkokertomukseni Betula nanan tapahtumia hieman erilaiselta näkökulmalta jatkokertomuksen hahmojen ulkopuolelta. Tietenkin itse jatkokertomus itsessäänkin on tärkeä ja erityisen mieluisa kirjoittaa.

Sanahaaste IV

Olemme sisareni Sailan kanssa kirjoittaneet jo kahdeksan sanahaastetta ja suurin osa teksteistä, joita olen niihin kirjoittanut, on mielestäni todella hyviä. Sanahaaste IV:n lisäksi pidän erityisesti SanahaasteIII:sta ja Sanahaaste V:stä.

Pieni järvi

Yksi rakkaimpia itse kirjoittamiani runoja.

Ja sitten ei muuta kuin kirjoittamaan seuraavat sata blogikirjoitusta.