Betula pubescens, osa 121
Kallas yritti arvata vanhan miehen aikeita. Hän halusi tietää sen, mitä vanha mies haluaisi vastalahjaksi avustaan. Harva auttoi pyyteettömästi, varsinkaan vihollisarmeijaa.
”Miten voisit auttaa meitä?” Venir kysyi.
”Ainakin voin tarjota niitä sotilaidenne kaipaamia vaatteita, mutta keksin nopeasti monia muitakin tapoja, joilla voimme auttaa teitä. Kuten olettekin jo ehkä huomanneet, ette ole ainoita, jotka haluavat päästä portista sisään ja yläkaupunkiin. Muurin toiselle puolelle on myös muita reittejä kuin vain portti”, vanha mies vastasi.
”Millaisia reittejä?” Venir kysyi.
Vanha mies hymähti.
”Arvasin, että se kiinnittäisi huomiosi”, vanha mies sanoi.
Kallas ei pitänyt tästä. He olivat liikaa vanhan miehen tahdon varassa. Vanha mies varmasti ymmärsi sen ja siksi ylipäätään tullut hänen puheilleen.
”Miksi haluat auttaa meitä?” Venir kysyi.
”Minä ja moni muu alakaupungin asukas on pettynyt yläkaupunkilaisten pöyhkeilyyn ja välinpitämättömyyteen. Teidän avullamme meillä voi olla mahdollisuus nousta parempaan asemaan”, vanha mies vastasi.
Kallas nyökkäsi.
”En sitten voi luvata mitään paremmasta, vaikka haluaisinkin”, Venir sanoi.
”Jos lupaisit jotakin sellaista, olisit samanlainen kuin yläkaupungin herrat. Sellaiset lupaukset hyvin harvoin pitävät. Puheilla ei ole mitään merkitystä, jos niiden perässä ei seuraa tekoja”, vanha mies sanoi.
”Sota on aina tuhoisinta niille, joilla on vähiten”, Venir sanoi.
”Mutta jos ei ole mitään, ei voi mitään menettääkään. Meillä ei ole sitä pelkoa, toisin kuin yläkaupungin asukkailla”, vanha mies sanoi.
”Silti henkensä tai läheisen hengen voi menettää, vaikka ei olisikaan mitään maallista menetettävää”, Venir sanoi.
”Samaan tapaan me kaikki voimme menettää henkemme ja millään maallisella ei silloin ole arvoa”, vanha mies sanoi.
Kallas nyökkäsi ja yritti miettiä, olisiko vanhaan mieheen luottaminen sen arvoista.
”Näen, että ette luota minuun”, vanha mies sanoi.
”Onko se yllättävää?” Venir kysyi.
”Ei, ei ollenkaan. Jos heti luottaisit minuun, pitäisi sinua typeryksenä”, vanha mies vastasi.
”Miten aiot saada minut luottamaan itseesi?” Venir kysyi.
”Kertomalla kuka olen”, vanha mies vastasi.
torstai 16. heinäkuuta 2020
torstai 9. heinäkuuta 2020
Yläkaupungin portti II
Betula pubescens, osa 120
Kun osa osaston sotilaista oli kiertämässä slummin hökkeleitä etsien valepukuja, joiden turvin he voisivat päästä edes lähemmäksi porttia, Kallas seurasi tiiviisti portin tapahtumia. Portista kulki koko ajan sotilaita molempiin suuntiin, mutta itse portin vartiointia ei vahvistettu. Sitä hän piti hyvänä merkkinä. Gyllengurhilaiset eivät edelleenkään uskoneet joutuvansa puolustamaan yläkaupungin muuria tai portteja. Kallas toivoi pystyvänsä hyödyntämään tämän oletuksen ja yllättämään porttia vartioivat sotilaat.
Täysin valmistautumattomia sotilaat tuskin enää olivat. Hälytykset kaikuivat edelleen pitkin kaupunkia. Korkeintaan he ajattelivat, ettei taistelu tulisi koskemaan heitä. Ei heillä ollut siihen mitään syytä. Kaupungin muurit olivat korkeat ja tieto sisään päässeestä netronovalalaisista tuskin oli kiirinyt portin sotilaille. Luultavasti he vain tiesivät, että alakaupungin portilla käytiin taistelua. Kallas saattoi kuvitella heidän ajattelevan, että muureille oli yritetty hyökätä yön pimeyden turvin ja porttia takoa auki. Gyllenburhilaisilla ei ollut mitään syytä pelätä, että vihollisarmeijan kapteeni seuraisi heidän liikkeitään läheisen talon katolta.
Yksi osaston sotilaista nousi Kallaksen vierelle katolle.
”Osa sotilaista palasi”, sotilas sanoi.
Kallas nyökkäsi ja laskeutui alas katolta. Katolle jäi vielä pari sotilasta tarkkailemaan porttia siltä varalta, että siellä tapahtuisi jotakin erikoista.
”Mitä löysitte?” Venir kysyi.
Yksi sotilaista astui Kallaksen luokse. Hän ilmeisesti puhuisi muidenkin puolesta. Kallas muisteli, että sotilaan nimi oli Radel Merikeino.
”Herra kapteeni. Löysimme jonkin verran vaatteita. Tapasimme myös ihmisiä ja yksi heistä halusi tulla mukaamme ja puhumaan kanssanne”, Radel vastasi.
Kallas huomasi nyt sotilaiden takana seisovan vanhan miehen. Mies oli väsyneen näköinen ja seisoi hieman kyyryssä kuin kaikkien elon vuosien painamana. Vanhus näytti myös vielä rähjäisemmältä, jos se oli edes mahdollista, kuin Kallas ja hänen sotilaansa.
”Puhuisitteko hänen kanssaan, herra kapteeni?” Radel kysyi.
Kallas katsoi vanhusta ja sotilaitaan.
”Tuokaa hänet luokseni”, Venir vastasi.
Kallas astui vähän kauemmaksi sotilaistaan ja vanha mies tuli hänen luokseen. Mies käveli huonosti, joten Merikeino auttoi tätä. Merikeino jäi myös vanhuksen lähelle ainoana yhtään tututtuna henkilönä. Toisaalta myös turvaamaan kapteenia, jos vanhus käyttäytyisikin arvaamattomasti.
”Tekö johdatte näitä sotilaita, jotka tulivat talooni etsimään naamioitumiseen sopivia vaatteita?” Vanha mies kysyi.
”Kyllä, minä johdan heitä”, Venir vastasi.
”Haluaisitte siis päästä yläkaupungin porttien toiselle puolelle?” Vanha mies kysyi.
Kallas ei ollut varma mitä vanha mies halusi. Tämä saattaisi haluta kuulla heidän aikeistaan, jotta voisi paljastaa heidät puolustajille. Toisaalta kaiken näkemänsä perusteella alakaupungin asukkailla ei ollut hirveän paljoa myötätuntoa yläkaupungin asukkaita kohtaan. Kallas yritti tutkia vanhan miehen ilmettä, mutta ei saanut tulkittua sitä. Vanhan miehen ajatuksen pysyivät arvoituksena.
”Se on pyrkimyksemme”, Venir vastasi.
Vanha mies nyökkäsi ja mietti hetken.
”Voisin olla teille avuksi”, vanha mies sanoi.
Kun osa osaston sotilaista oli kiertämässä slummin hökkeleitä etsien valepukuja, joiden turvin he voisivat päästä edes lähemmäksi porttia, Kallas seurasi tiiviisti portin tapahtumia. Portista kulki koko ajan sotilaita molempiin suuntiin, mutta itse portin vartiointia ei vahvistettu. Sitä hän piti hyvänä merkkinä. Gyllengurhilaiset eivät edelleenkään uskoneet joutuvansa puolustamaan yläkaupungin muuria tai portteja. Kallas toivoi pystyvänsä hyödyntämään tämän oletuksen ja yllättämään porttia vartioivat sotilaat.
Täysin valmistautumattomia sotilaat tuskin enää olivat. Hälytykset kaikuivat edelleen pitkin kaupunkia. Korkeintaan he ajattelivat, ettei taistelu tulisi koskemaan heitä. Ei heillä ollut siihen mitään syytä. Kaupungin muurit olivat korkeat ja tieto sisään päässeestä netronovalalaisista tuskin oli kiirinyt portin sotilaille. Luultavasti he vain tiesivät, että alakaupungin portilla käytiin taistelua. Kallas saattoi kuvitella heidän ajattelevan, että muureille oli yritetty hyökätä yön pimeyden turvin ja porttia takoa auki. Gyllenburhilaisilla ei ollut mitään syytä pelätä, että vihollisarmeijan kapteeni seuraisi heidän liikkeitään läheisen talon katolta.
Yksi osaston sotilaista nousi Kallaksen vierelle katolle.
”Osa sotilaista palasi”, sotilas sanoi.
Kallas nyökkäsi ja laskeutui alas katolta. Katolle jäi vielä pari sotilasta tarkkailemaan porttia siltä varalta, että siellä tapahtuisi jotakin erikoista.
”Mitä löysitte?” Venir kysyi.
Yksi sotilaista astui Kallaksen luokse. Hän ilmeisesti puhuisi muidenkin puolesta. Kallas muisteli, että sotilaan nimi oli Radel Merikeino.
”Herra kapteeni. Löysimme jonkin verran vaatteita. Tapasimme myös ihmisiä ja yksi heistä halusi tulla mukaamme ja puhumaan kanssanne”, Radel vastasi.
Kallas huomasi nyt sotilaiden takana seisovan vanhan miehen. Mies oli väsyneen näköinen ja seisoi hieman kyyryssä kuin kaikkien elon vuosien painamana. Vanhus näytti myös vielä rähjäisemmältä, jos se oli edes mahdollista, kuin Kallas ja hänen sotilaansa.
”Puhuisitteko hänen kanssaan, herra kapteeni?” Radel kysyi.
Kallas katsoi vanhusta ja sotilaitaan.
”Tuokaa hänet luokseni”, Venir vastasi.
Kallas astui vähän kauemmaksi sotilaistaan ja vanha mies tuli hänen luokseen. Mies käveli huonosti, joten Merikeino auttoi tätä. Merikeino jäi myös vanhuksen lähelle ainoana yhtään tututtuna henkilönä. Toisaalta myös turvaamaan kapteenia, jos vanhus käyttäytyisikin arvaamattomasti.
”Tekö johdatte näitä sotilaita, jotka tulivat talooni etsimään naamioitumiseen sopivia vaatteita?” Vanha mies kysyi.
”Kyllä, minä johdan heitä”, Venir vastasi.
”Haluaisitte siis päästä yläkaupungin porttien toiselle puolelle?” Vanha mies kysyi.
Kallas ei ollut varma mitä vanha mies halusi. Tämä saattaisi haluta kuulla heidän aikeistaan, jotta voisi paljastaa heidät puolustajille. Toisaalta kaiken näkemänsä perusteella alakaupungin asukkailla ei ollut hirveän paljoa myötätuntoa yläkaupungin asukkaita kohtaan. Kallas yritti tutkia vanhan miehen ilmettä, mutta ei saanut tulkittua sitä. Vanhan miehen ajatuksen pysyivät arvoituksena.
”Se on pyrkimyksemme”, Venir vastasi.
Vanha mies nyökkäsi ja mietti hetken.
”Voisin olla teille avuksi”, vanha mies sanoi.
torstai 2. heinäkuuta 2020
Yläkaupungin portti
Betula pubescens, osa 119
Lopulta portti yläkaupunkiin oli heidän edessään. Kapteeni Kallas oli johtanut osastonsa slummin läpi ja seuraavaksi edessä olisi yritys vallata portti. Tehtävästä ei tulisi helppoa, sillä portti oli vahvasti miehitetty molemmin puolin ja myös sen päällä kulki varustus, jolla kiersi vartioita.
Portti oli kuitenkin auki, mitä Kallas piti outona, kun taistelu kaupungista oli meneillään. Ehkä se oli aukaistu sotilaiden liikkumisen helpottamiseksi ja gyllenburhilaiset uskoivat taistelujen olevan vielä kaukana portilta. Ehkä he myös ajattelivat, että portin ehtisi laittaa vielä myöhemmin kiinni, jos taistelu jossakin vaiheessa alkaisi lähestyä porttia ja yläkaupunkia. Sitä gyllenburhilaiset tuskin pitivät edes huonona skenaariona.
Kallas saattoi vain arvailla mitä kaikkea gyllenburhilaisilla ja etenkin heidän upseereillaan liikkui mielessään. Jos hän tietäisi, seuraavat askeleet olisivat paljon helpompia. Seuraavaksi Kallaksen piti keksiä, miten he pääsisivät huomaamattomasti lähemmäksi porttia tai parhaassa tapauksessa sen toiselle puolelle. Portti ja sen molemmin puolin jatkuva muuri suojasivat yläkaupunkia alakaupungin suunnasta tulevalta hyökkäykseltä. Sisäpuolelta tulevaa hyökkäystä ajatellen niitä ei oltu rakennettu.
He olivat kuitenkin vielä muurin ja portin ulkopuolella alakaupungin slummin hökkelien seassa piilottelemassa.
Kallas aisti levottomuutta ympärillään olevissa sotilaissa. Jo edellinen tehtävä vuorten kautta kaupunkiin koukkaamisessa oli vaatinut paljon rohkeutta heiltä kaikilta. Portin valtaaminen oli vielä paljon uhkarohkeampaa.
”Yritetään keksiä jokin tapa, jolla pääsemme hiipimään portin toiselle puolelle”, Venir sanoi.
”Ehkä voisimme pukeutua joksikin gyllenburhilaiseksi”, sotilas sanoi.
”Ainakin olisimme sopivassa siivossa näyttääksemme alakaupungin asukkailta”, Venir sanoi.
”Ja ehkä näistä hökkeleistä löytyisi vaatteita, joita voisimme käyttää”, sotilas sanoi.
Kallas jäi miettimään asiaa. Sotilaiden lähettäminen asumuksiin saattaisi herättää vastarintaa slummin asukkaissa ja ei menisi kuin pieni hetki, kun heidän sijaintinsa olisi paljastunut. Toisaalta, jos edes pieni määrä vaatetusta saataisiin haalittua rauhanomaisesti, voisivat he niiden turvin päästä portin lähelle tai jopa sen läpi.
Sotilas osoitti huomaamaansa pientä joukkoa alakaupungin asukkaita, jotka kävelivät kohti porttia tavaranyssäkät mukanaan. Kallas arvioi joukon koostuvan yhdestä tai kahdesta perheestä. Nämä olivat ilmeisesti pyrkimässä sisään portista.
Porttia vartioivat gyllenburhilaiset sotilaat pysäyttivät tulijat. Lyhyen keskustelun päätteeksi heidät käännytettiin pois aseella uhaten. Näky teki Kallaksen surulliseksi. Netronovalassa mitään vastaavaa ei olisi koskaan tehty.
”Slummin asukkaiksi pukeutuneena emme taitaisi sittenkään päästä portista läpi”, sotilas sanoi.
”Niin, emme näköjään”, Venir sanoi.
”Mutta lähemmäksi porttia voisimme päästä. Varsinkin, jos alakaupungin asukkaita tulee vielä lisää pyrkimään portin toiselle puolelle”, sotilas sanoi.
Kallas jatkoi vaihtoehtojen punnitsemista. Odottaa ei voinut liian pitkään, koska myöhemmin portti ei ehkä olisi enää auki. Hän päätti ottaa riskin.
”Hajaantukaa hieman kauemmaksi etsimään vaatteita taloista. Älkää kuitenkaan ottako mitään väkipakolla. Jos joku kysyy mitä teemme, niin kertokaa, että yritämme auttaa heitä pääsemään portista läpi. Saatamme aiheuttaa lisää häiriötä, joka voisi kääntyä eduksemme” Venir sanoi.
Lopulta portti yläkaupunkiin oli heidän edessään. Kapteeni Kallas oli johtanut osastonsa slummin läpi ja seuraavaksi edessä olisi yritys vallata portti. Tehtävästä ei tulisi helppoa, sillä portti oli vahvasti miehitetty molemmin puolin ja myös sen päällä kulki varustus, jolla kiersi vartioita.
Portti oli kuitenkin auki, mitä Kallas piti outona, kun taistelu kaupungista oli meneillään. Ehkä se oli aukaistu sotilaiden liikkumisen helpottamiseksi ja gyllenburhilaiset uskoivat taistelujen olevan vielä kaukana portilta. Ehkä he myös ajattelivat, että portin ehtisi laittaa vielä myöhemmin kiinni, jos taistelu jossakin vaiheessa alkaisi lähestyä porttia ja yläkaupunkia. Sitä gyllenburhilaiset tuskin pitivät edes huonona skenaariona.
Kallas saattoi vain arvailla mitä kaikkea gyllenburhilaisilla ja etenkin heidän upseereillaan liikkui mielessään. Jos hän tietäisi, seuraavat askeleet olisivat paljon helpompia. Seuraavaksi Kallaksen piti keksiä, miten he pääsisivät huomaamattomasti lähemmäksi porttia tai parhaassa tapauksessa sen toiselle puolelle. Portti ja sen molemmin puolin jatkuva muuri suojasivat yläkaupunkia alakaupungin suunnasta tulevalta hyökkäykseltä. Sisäpuolelta tulevaa hyökkäystä ajatellen niitä ei oltu rakennettu.
He olivat kuitenkin vielä muurin ja portin ulkopuolella alakaupungin slummin hökkelien seassa piilottelemassa.
Kallas aisti levottomuutta ympärillään olevissa sotilaissa. Jo edellinen tehtävä vuorten kautta kaupunkiin koukkaamisessa oli vaatinut paljon rohkeutta heiltä kaikilta. Portin valtaaminen oli vielä paljon uhkarohkeampaa.
”Yritetään keksiä jokin tapa, jolla pääsemme hiipimään portin toiselle puolelle”, Venir sanoi.
”Ehkä voisimme pukeutua joksikin gyllenburhilaiseksi”, sotilas sanoi.
”Ainakin olisimme sopivassa siivossa näyttääksemme alakaupungin asukkailta”, Venir sanoi.
”Ja ehkä näistä hökkeleistä löytyisi vaatteita, joita voisimme käyttää”, sotilas sanoi.
Kallas jäi miettimään asiaa. Sotilaiden lähettäminen asumuksiin saattaisi herättää vastarintaa slummin asukkaissa ja ei menisi kuin pieni hetki, kun heidän sijaintinsa olisi paljastunut. Toisaalta, jos edes pieni määrä vaatetusta saataisiin haalittua rauhanomaisesti, voisivat he niiden turvin päästä portin lähelle tai jopa sen läpi.
Sotilas osoitti huomaamaansa pientä joukkoa alakaupungin asukkaita, jotka kävelivät kohti porttia tavaranyssäkät mukanaan. Kallas arvioi joukon koostuvan yhdestä tai kahdesta perheestä. Nämä olivat ilmeisesti pyrkimässä sisään portista.
Porttia vartioivat gyllenburhilaiset sotilaat pysäyttivät tulijat. Lyhyen keskustelun päätteeksi heidät käännytettiin pois aseella uhaten. Näky teki Kallaksen surulliseksi. Netronovalassa mitään vastaavaa ei olisi koskaan tehty.
”Slummin asukkaiksi pukeutuneena emme taitaisi sittenkään päästä portista läpi”, sotilas sanoi.
”Niin, emme näköjään”, Venir sanoi.
”Mutta lähemmäksi porttia voisimme päästä. Varsinkin, jos alakaupungin asukkaita tulee vielä lisää pyrkimään portin toiselle puolelle”, sotilas sanoi.
Kallas jatkoi vaihtoehtojen punnitsemista. Odottaa ei voinut liian pitkään, koska myöhemmin portti ei ehkä olisi enää auki. Hän päätti ottaa riskin.
”Hajaantukaa hieman kauemmaksi etsimään vaatteita taloista. Älkää kuitenkaan ottako mitään väkipakolla. Jos joku kysyy mitä teemme, niin kertokaa, että yritämme auttaa heitä pääsemään portista läpi. Saatamme aiheuttaa lisää häiriötä, joka voisi kääntyä eduksemme” Venir sanoi.
torstai 25. kesäkuuta 2020
Alakaupungin portti V
Betula pubescens, osa 118
Kapteeni Cranfot katseli tyytyväisenä ympärilleen. Alakaupungin portti ja sen ympäristö oli siivottu vihollisista ja saatu rauhoitettua. Kaupungin valtaamisen ensimmäinen vaihe oli siis saavutettu ja sillanpääasema varmistettu. Netronovalalaisia ei saisi puskettua pois kaupungista muuten kuin kovan taistelun avulla. Siihen gyllenburhilaisten voimat tuskin riittäisivät. Ei ainakaan, jos Cranfotin ja muiden Netronovalan armeijan upseerien arviot kaupungin armeijan koosta pitivät paikkansa.
Taistelu jatkui syvemmällä alakaupungin slummien keskellä, erityisesti alakaupunkia halkovien pääkatujen varsilla, ja muureilla. Cranfot olikin jo alkanut kasata osastoa, jonka voimalla voisi hyökätä slummin läpi kohti yläkaupunkia. Hyökkäyksen aikana hän toivoi vihdoin löytävänsä kapteeni Kallaksen.
Alakaupungin slummit eivät olleet kovinkaan houkutteleva suunta hyökätä. Pääkadut olivat ainoat järkevät reitit alueen läpi, mikä tarkoitti sitä, että puolustajat voisivat tukkia ne helposti. Slummien kujia pitkin kiertäminen ei onnistuisi isoilla osastoilla kovinkaan nopeasti. Täytyisi siis vain puskea barrikadien läpi väkivoimin, jos sellaisia tulisi vastaan.
Aliupseeri tuli Cranfotin luokse.
”Haluamasi vahvuus alkaa olla koossa, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”Hyvä. Aikaa ei nytkään ole tuhlattavaksi asti”, Tom sanoi.
”Onko jotakin, mitä voin vielä tehdä?” Aliupseeri kysyi.
”Jääkää tänne pitämään järjestystä yllä ja lähettämään saapuvia joukkoja avukseni, jos niitä ei tarvita muurilla tai muualla. Taistelu luultavasti jatkuu vielä pitkään ja apuvoimia tarvitaan”, Tom vastasi.
”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
Cranfot lähti johtamaan osastoa kohti slummin läpi vievää pääkatua. Katua pitkin he etenivät kohti kahakkaa, jota käytiin netronovalalaisten ja gyllenburhilaisten välillä. Lisävoimien myötä taistelu kääntyi nopeasti netronovalalaisten eduksi ja eteneminen syvemmälle alakaupunkiin jatkui.
Jonkin verran syvemmälle kaupunkiin edetessä netronovalalaisia vastaan tuli suurempi osasto gyllenburhilaisia, jotka olivat asettuneet puolustavaan muodostelmaan kadun poikki. Barrikaadia byllenburhilaiset eivät olleet ehtineet rakentaa. Muodostelman läpi olisi silti vaikeaa tunkeutua.
”Seis!” Tom komensi.
Netronovalalaisten osasto pysähtyi. Osastot jäivät tuijottamaan tosiaan.
Cranfot näki, että gyllenburhilaisten taistelumoraali oli kunnossa. Nämä eivät helpolla antaisi periksi ja lähtisi pakoon. Kapteeni päätti yrittää, miten vahvassa moraali oli.
”Netronova”, Tom sanoi.
Cranfotin vieressä olevat sotilaat vilkaisivat toisiaan ja toistivat nimen.
”Netronova”, Tom sanoi.
Jo puolet osaston sotilaista liittyi mukaan ja toisti nimen.
”Netronova!” Tom huusi.
Kaikki netronovalalaiset huusivat nimen. Cranfot näki miten gyllenburhilaiset sotilaat vilkuilivat ympärilleen epäröiden. Vielä muutama huuto lisää.
”Netronova!” Tom huusi.
”Netronova!” Sotilaat huusivat.
”Netronova!” Tom huusi.
”Netronova!” Sotilaat huusivat.
”Netronova!” Tom huusi.
”Netronova!” Sotilaat huusivat.
Sitten Cranfot oli hetken hiljaa. Hän antoi hiljaisuuden laskeutua, jotta jokainen varmasti huomasi sen.
”Hyökkäykseen!”, Tom huusi.
Netronovalalaiset hyökkäsivät eteenpäin. Gyllenburhilaisten tahto murtui.
Kapteeni Cranfot katseli tyytyväisenä ympärilleen. Alakaupungin portti ja sen ympäristö oli siivottu vihollisista ja saatu rauhoitettua. Kaupungin valtaamisen ensimmäinen vaihe oli siis saavutettu ja sillanpääasema varmistettu. Netronovalalaisia ei saisi puskettua pois kaupungista muuten kuin kovan taistelun avulla. Siihen gyllenburhilaisten voimat tuskin riittäisivät. Ei ainakaan, jos Cranfotin ja muiden Netronovalan armeijan upseerien arviot kaupungin armeijan koosta pitivät paikkansa.
Taistelu jatkui syvemmällä alakaupungin slummien keskellä, erityisesti alakaupunkia halkovien pääkatujen varsilla, ja muureilla. Cranfot olikin jo alkanut kasata osastoa, jonka voimalla voisi hyökätä slummin läpi kohti yläkaupunkia. Hyökkäyksen aikana hän toivoi vihdoin löytävänsä kapteeni Kallaksen.
Alakaupungin slummit eivät olleet kovinkaan houkutteleva suunta hyökätä. Pääkadut olivat ainoat järkevät reitit alueen läpi, mikä tarkoitti sitä, että puolustajat voisivat tukkia ne helposti. Slummien kujia pitkin kiertäminen ei onnistuisi isoilla osastoilla kovinkaan nopeasti. Täytyisi siis vain puskea barrikadien läpi väkivoimin, jos sellaisia tulisi vastaan.
Aliupseeri tuli Cranfotin luokse.
”Haluamasi vahvuus alkaa olla koossa, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”Hyvä. Aikaa ei nytkään ole tuhlattavaksi asti”, Tom sanoi.
”Onko jotakin, mitä voin vielä tehdä?” Aliupseeri kysyi.
”Jääkää tänne pitämään järjestystä yllä ja lähettämään saapuvia joukkoja avukseni, jos niitä ei tarvita muurilla tai muualla. Taistelu luultavasti jatkuu vielä pitkään ja apuvoimia tarvitaan”, Tom vastasi.
”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
Cranfot lähti johtamaan osastoa kohti slummin läpi vievää pääkatua. Katua pitkin he etenivät kohti kahakkaa, jota käytiin netronovalalaisten ja gyllenburhilaisten välillä. Lisävoimien myötä taistelu kääntyi nopeasti netronovalalaisten eduksi ja eteneminen syvemmälle alakaupunkiin jatkui.
Jonkin verran syvemmälle kaupunkiin edetessä netronovalalaisia vastaan tuli suurempi osasto gyllenburhilaisia, jotka olivat asettuneet puolustavaan muodostelmaan kadun poikki. Barrikaadia byllenburhilaiset eivät olleet ehtineet rakentaa. Muodostelman läpi olisi silti vaikeaa tunkeutua.
”Seis!” Tom komensi.
Netronovalalaisten osasto pysähtyi. Osastot jäivät tuijottamaan tosiaan.
Cranfot näki, että gyllenburhilaisten taistelumoraali oli kunnossa. Nämä eivät helpolla antaisi periksi ja lähtisi pakoon. Kapteeni päätti yrittää, miten vahvassa moraali oli.
”Netronova”, Tom sanoi.
Cranfotin vieressä olevat sotilaat vilkaisivat toisiaan ja toistivat nimen.
”Netronova”, Tom sanoi.
Jo puolet osaston sotilaista liittyi mukaan ja toisti nimen.
”Netronova!” Tom huusi.
Kaikki netronovalalaiset huusivat nimen. Cranfot näki miten gyllenburhilaiset sotilaat vilkuilivat ympärilleen epäröiden. Vielä muutama huuto lisää.
”Netronova!” Tom huusi.
”Netronova!” Sotilaat huusivat.
”Netronova!” Tom huusi.
”Netronova!” Sotilaat huusivat.
”Netronova!” Tom huusi.
”Netronova!” Sotilaat huusivat.
Sitten Cranfot oli hetken hiljaa. Hän antoi hiljaisuuden laskeutua, jotta jokainen varmasti huomasi sen.
”Hyökkäykseen!”, Tom huusi.
Netronovalalaiset hyökkäsivät eteenpäin. Gyllenburhilaisten tahto murtui.
torstai 18. kesäkuuta 2020
Alakaupungin portti IV
Betula pubescens, osa 117
Kapteeni Kallas katsoi kulman taakse seuraavalle kujalle. Kuja näytti siltä, että sitä pitkin pääsi eteenpäin slummin läpi. Hän käski ensimmäiset miehet jatkamaan eteenpäin ja katsomaan seuraavan kulman taakse. Vaikka heillä oli kiire, niin Kallas halusi silti edetä varovaisesti askel kerrallaan. Alakaupungin slummit olivat petollinen paikka.
He olivat muutaman kerran osuneen umpikujaan, mutta onneksi uusi reitti oli löytynyt aina nopeasti. Kallaksen ja hänen sotilaidensa suuntavaisto oli kuitenkin hävinnyt sokkeloisen slummin keskellä varsin nopeasti. Niinpä heidän täytyi välillä nousta rakennusten katoille katsomaan olivatko he oikeassa suunnassa. Siitäkään huolimatta suunta ei aina osunut oikeaan.
Tähän saakka he olivat kulkeneet pahasti sivuun aiotusta suunnasta. Silti yötä vielä riitti ja oli toivoa, että he ehtisivät jollekin yläkaupungin porteista ennen aamua. Samalla Kallas saattoi vain toivoa, että muualla taistelu etenisi hyvin. Siihenkään heillä ei ollut mitään kosketusta.
Ainakin he saivat kulkea kujia pitkin suhteellisen rauhassa. Slummin asukkaita vieraat sotilaat eivät tuntuneet haittaavan. Heille tärkeintä oli, etteivät sotilaat tulleet penkomaan heidän kotejaan. Muutaman hökkelin ikkunasta heille jopa vilkutettiin.
Yksi sotilaista tuli Kallaksen vierelle.
”Täällä asuvat ihmiset taitavat elää aika kurjaa elämää”, sotilas sanoi.
”Siltä vaikuttaisi”, Venir sanoi.
”Mekään emme taida pystyä tekemään mitään, mikä parantaisi heidän olojaan”, sotilas sanoi.
”Tuskin. Sotimisesta kärsivät aina eniten ne, jotka ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa”, Venir sanoi.
”Ehkä voimme yrittää tehdä jotakin taistelun jälkeen”, sotilas sanoi.
”Ehkäpä. Tule puheilleni taistelun päätyttyä, niin yritämme keksiä jotakin”, Venir sanoi.
Sotilas nyökkäsi.
”Kyllä, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
Kapteeni Kallas halusi uskoa, että he molemmat olisivat vielä taistelun jälkeen elossa keskustellakseen asiasta.
Matka slummin läpi jatkui ja lopulta he tulit toiselle isolle kadulle, joka halkoi alakaupunkia. Katu oli vähän pienempi kuin se, jolla he olivat aikaisemmin olleet ja taistelleet gyllenburhilaisia vastaan. Tämä katu oli kuitenkin autio.
Yksi sotilaista kääntyi Kallaksen puoleen.
”Mihin suuntaamme seuraavaksi, herra kapteeni?” Sotilas kysyi.
Vaihtoehtoina oli jatkaa slummin läpi tai sitten kulkea katua pitkin. Kadun päässä melko varmasti olisi portti yläkaupunkiin ja katua pitkin he pääsisivät sinne ripeästi. Heidät saatettaisiin kuitenkin huomata tai heitä vastaan saattaisi tulla vihollisia.
”Jatketaan katua pitkin. Niin pääsemme nopeammin kohti yläkaupunkia. Edetään kuitenkin varovaisesti. Jos edessä näkyy vihollisia, siirrytään kujille piiloon”, Kallas sanoi.
Hänen ympärillään olevat sotilaat nyökkäsivät ja nousivat kujalta kadulle.
Kapteeni Kallas katsoi kulman taakse seuraavalle kujalle. Kuja näytti siltä, että sitä pitkin pääsi eteenpäin slummin läpi. Hän käski ensimmäiset miehet jatkamaan eteenpäin ja katsomaan seuraavan kulman taakse. Vaikka heillä oli kiire, niin Kallas halusi silti edetä varovaisesti askel kerrallaan. Alakaupungin slummit olivat petollinen paikka.
He olivat muutaman kerran osuneen umpikujaan, mutta onneksi uusi reitti oli löytynyt aina nopeasti. Kallaksen ja hänen sotilaidensa suuntavaisto oli kuitenkin hävinnyt sokkeloisen slummin keskellä varsin nopeasti. Niinpä heidän täytyi välillä nousta rakennusten katoille katsomaan olivatko he oikeassa suunnassa. Siitäkään huolimatta suunta ei aina osunut oikeaan.
Tähän saakka he olivat kulkeneet pahasti sivuun aiotusta suunnasta. Silti yötä vielä riitti ja oli toivoa, että he ehtisivät jollekin yläkaupungin porteista ennen aamua. Samalla Kallas saattoi vain toivoa, että muualla taistelu etenisi hyvin. Siihenkään heillä ei ollut mitään kosketusta.
Ainakin he saivat kulkea kujia pitkin suhteellisen rauhassa. Slummin asukkaita vieraat sotilaat eivät tuntuneet haittaavan. Heille tärkeintä oli, etteivät sotilaat tulleet penkomaan heidän kotejaan. Muutaman hökkelin ikkunasta heille jopa vilkutettiin.
Yksi sotilaista tuli Kallaksen vierelle.
”Täällä asuvat ihmiset taitavat elää aika kurjaa elämää”, sotilas sanoi.
”Siltä vaikuttaisi”, Venir sanoi.
”Mekään emme taida pystyä tekemään mitään, mikä parantaisi heidän olojaan”, sotilas sanoi.
”Tuskin. Sotimisesta kärsivät aina eniten ne, jotka ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa”, Venir sanoi.
”Ehkä voimme yrittää tehdä jotakin taistelun jälkeen”, sotilas sanoi.
”Ehkäpä. Tule puheilleni taistelun päätyttyä, niin yritämme keksiä jotakin”, Venir sanoi.
Sotilas nyökkäsi.
”Kyllä, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
Kapteeni Kallas halusi uskoa, että he molemmat olisivat vielä taistelun jälkeen elossa keskustellakseen asiasta.
Matka slummin läpi jatkui ja lopulta he tulit toiselle isolle kadulle, joka halkoi alakaupunkia. Katu oli vähän pienempi kuin se, jolla he olivat aikaisemmin olleet ja taistelleet gyllenburhilaisia vastaan. Tämä katu oli kuitenkin autio.
Yksi sotilaista kääntyi Kallaksen puoleen.
”Mihin suuntaamme seuraavaksi, herra kapteeni?” Sotilas kysyi.
Vaihtoehtoina oli jatkaa slummin läpi tai sitten kulkea katua pitkin. Kadun päässä melko varmasti olisi portti yläkaupunkiin ja katua pitkin he pääsisivät sinne ripeästi. Heidät saatettaisiin kuitenkin huomata tai heitä vastaan saattaisi tulla vihollisia.
”Jatketaan katua pitkin. Niin pääsemme nopeammin kohti yläkaupunkia. Edetään kuitenkin varovaisesti. Jos edessä näkyy vihollisia, siirrytään kujille piiloon”, Kallas sanoi.
Hänen ympärillään olevat sotilaat nyökkäsivät ja nousivat kujalta kadulle.
torstai 11. kesäkuuta 2020
Alakaupungin portti III
Betula pubescens, osa 116
Kapteeni Cranfot seurasi tilanteen etenemistä alakaupungin portin läheisyydessä portin luona olevan aukion laidalla. Alakaupungin talojen läpikäynti portin ympäristössä oli hidasta, mutta eteni vääjäämättä. Kaupungin sotilaita ei juurikaan löytynyt taloista. Ne gyllenburhilaiset sotilaat, jotka löytyivät alakaupungin taloista, eivät enää halunneet taistella. Pääkatuja pitkin sen sijaan virtasi koko ajan lisää sotilaita puolustamaan kaupunkia. Samaan aikaan portista virtasi koko ajan lisää netronovalalaisia, joten taistelu kävi koko ajan kiivaammaksi.
Uusista gyllenburhilaisista puolustajista Cranfot ei ollut huolissaan. Oletettavaakin oli, että kaupunkilaiset keskittäisivät voimiaan sinne, mistä he olivat murtautuneet sisään kaupunkiin. Sen sijaan hän oli huolissaan kapteeni Kallaksesta, jota hän ei ollut vieläkään löytänyt.
Kallaksen sijaan Cranfot oli viimeinkin löytänyt sotilaan, joka oli ollut mukana Kallaksen osastossa kiertämässä vuorten kautta kaupunkiin. Sotilas oli jäänyt varmistamaan porttia, kun Kallas oli kiirehtinyt jo seuraavaan paikkaan. Sotilaan mukaan Kallas oli suunnannut alakaupungin läpi kohti muuria, joka erotti alakaupungin muusta kaupungista, ja tarkoituksena oli yrittää saada jokin tuon muurin portti haltuun, jotta eteneminen syvemmälle kaupunkiin voisi jatkua helpommin. Samalla se osittain tyrehdyttäisi puolustajien virtaa alakaupunkiin.
”Näin kapteeni Kallas sanoi aikovansa tehdä?” Tom kysyi.
”Niin, herra kapteeni. Hän otti osastosta ehkä puolet matkaansa ja lähti kiireellä. Näimme muurin vuorilta ja kapteeni mietti pitkään mitä kautta meidän kannattaisi laskeutua kaupunkiin. Alakaupungin hän valitsi sillä perusteella, että täällä pääsimme huomaamattomasti ulkomuurin portille”, sotilas vastasi.
”Kallas lähti siis heti, kun portit oli saatu auki?” Tom kysyi.
”Niin, herra kapteeni”, sotilas vastasi.
”Toivottavasti hän tietää, mitä tekee”, Tom sanoi.
”Kapteeni Kallas tietää aina”, sotilas sanoi.
Cranfot toivoi sotilaan olevan oikeassa. Hänellä oli nyt vain omat epäilyksensä. Vaikka Kallas onnistuisikin valtaamaan haluamansa portin, sen pitäminen voisi olla vaikeaa ellei jopa mahdotonta ilman lisävoimia. Tosin Kallas saattoi myös laskea sen varaan, että hän saisi apuvoimia viimeistään siinä vaiheessa, kun portti oli vallattu.
”Tiedätkö mihin suuntaan Kallas lähti?” Tom kysyi.
”Suurin piirtein, herra kapteeni”, sotilas vastasi.
Sotilas osoitti suuntaan, johon uskoi kapteeni Kallaksen lähteneen.
”Kokoa osasto ja lähde hänen peräänsä. Hän tarvinnee vielä apua. Jos ei aiemmin, niin viimeistään portilla”, Tom sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
”Minä joudun jäämään tänne johtamaan taistelua, mutta alamme varmaan kohta pikkuhiljaa edetä tästä alakaupungin läpi. Koitan kuitenkin lähettää lisää apua perääsi”, Tom sanoi.
”Kiitos, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
Cranfot katseli, kun sotilas lähti kokoamaan osastoa kapteeni Kallaksen avuksi. Cranfot toivoi, että apu ei tulisi liian myöhään.
Kapteeni Cranfot seurasi tilanteen etenemistä alakaupungin portin läheisyydessä portin luona olevan aukion laidalla. Alakaupungin talojen läpikäynti portin ympäristössä oli hidasta, mutta eteni vääjäämättä. Kaupungin sotilaita ei juurikaan löytynyt taloista. Ne gyllenburhilaiset sotilaat, jotka löytyivät alakaupungin taloista, eivät enää halunneet taistella. Pääkatuja pitkin sen sijaan virtasi koko ajan lisää sotilaita puolustamaan kaupunkia. Samaan aikaan portista virtasi koko ajan lisää netronovalalaisia, joten taistelu kävi koko ajan kiivaammaksi.
Uusista gyllenburhilaisista puolustajista Cranfot ei ollut huolissaan. Oletettavaakin oli, että kaupunkilaiset keskittäisivät voimiaan sinne, mistä he olivat murtautuneet sisään kaupunkiin. Sen sijaan hän oli huolissaan kapteeni Kallaksesta, jota hän ei ollut vieläkään löytänyt.
Kallaksen sijaan Cranfot oli viimeinkin löytänyt sotilaan, joka oli ollut mukana Kallaksen osastossa kiertämässä vuorten kautta kaupunkiin. Sotilas oli jäänyt varmistamaan porttia, kun Kallas oli kiirehtinyt jo seuraavaan paikkaan. Sotilaan mukaan Kallas oli suunnannut alakaupungin läpi kohti muuria, joka erotti alakaupungin muusta kaupungista, ja tarkoituksena oli yrittää saada jokin tuon muurin portti haltuun, jotta eteneminen syvemmälle kaupunkiin voisi jatkua helpommin. Samalla se osittain tyrehdyttäisi puolustajien virtaa alakaupunkiin.
”Näin kapteeni Kallas sanoi aikovansa tehdä?” Tom kysyi.
”Niin, herra kapteeni. Hän otti osastosta ehkä puolet matkaansa ja lähti kiireellä. Näimme muurin vuorilta ja kapteeni mietti pitkään mitä kautta meidän kannattaisi laskeutua kaupunkiin. Alakaupungin hän valitsi sillä perusteella, että täällä pääsimme huomaamattomasti ulkomuurin portille”, sotilas vastasi.
”Kallas lähti siis heti, kun portit oli saatu auki?” Tom kysyi.
”Niin, herra kapteeni”, sotilas vastasi.
”Toivottavasti hän tietää, mitä tekee”, Tom sanoi.
”Kapteeni Kallas tietää aina”, sotilas sanoi.
Cranfot toivoi sotilaan olevan oikeassa. Hänellä oli nyt vain omat epäilyksensä. Vaikka Kallas onnistuisikin valtaamaan haluamansa portin, sen pitäminen voisi olla vaikeaa ellei jopa mahdotonta ilman lisävoimia. Tosin Kallas saattoi myös laskea sen varaan, että hän saisi apuvoimia viimeistään siinä vaiheessa, kun portti oli vallattu.
”Tiedätkö mihin suuntaan Kallas lähti?” Tom kysyi.
”Suurin piirtein, herra kapteeni”, sotilas vastasi.
Sotilas osoitti suuntaan, johon uskoi kapteeni Kallaksen lähteneen.
”Kokoa osasto ja lähde hänen peräänsä. Hän tarvinnee vielä apua. Jos ei aiemmin, niin viimeistään portilla”, Tom sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
”Minä joudun jäämään tänne johtamaan taistelua, mutta alamme varmaan kohta pikkuhiljaa edetä tästä alakaupungin läpi. Koitan kuitenkin lähettää lisää apua perääsi”, Tom sanoi.
”Kiitos, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
Cranfot katseli, kun sotilas lähti kokoamaan osastoa kapteeni Kallaksen avuksi. Cranfot toivoi, että apu ei tulisi liian myöhään.
torstai 4. kesäkuuta 2020
Alakaupungin portti II
Betula pubescens, osa 115
Alakaupungissa jonkin matkaa portilta kohti yläkaupunkia kapteeni Kallas torjui miekallaan gyllenburhilaisen sotilaan keihään ja tarttui sen jälkeen toisella kädellään keihään varteen. Kallaksen selän takana muut netronovalalaiset taistelivat loppumatonta gyllenburhilaisten sotilaiden virtaa vastaan. He olivat osuneet huonoon kohtaan suoraan gyllenburhilaisten reitille kohti alakaupungin porttia.
Portin aukaisemisen jälkeen Kallas oli johtanut osastonsa pois portin luota kohti alakaupungin ja yläkaupungin välistä muuria. Sinne oli päästävä mahdollisimman nopeasti varmistamaan, että he saivat valloitettua koko kaupungin, eivät vain alakaupunkia. Slummien läpi kulkiessa he joutuivat ylittämään yhden pääkaduista ja samalla he olivat törmänneet joukkoon gyllenburhilaisia sotilaita. Pian sotilaita tuli lisää, kun kohti porttia marssitettiin lisää puolustajia.
Keihäs irtosi helposti gyllenburhilaisen sotilaan käsistä ja Kallas surmasi sotilaan miekallaan. Sitten hän kääntyi, vaihtoi keihään miekkakäteensä ja heitti keihään kohti toista gyllenburhilaista. Keihään voima kaatoi sotilaan, mutta ei vielä tappanut. Kallaksen osaston sotilas viimeisteli gyllenburhilaisen.
”Herra kapteeni, niitä on liikaa. Meidän täytyy keksiä jotakin”, sotilas sanoi.
Sitten sotilas kääntyi taas kohti seuraavaa hyökkäävää gyllenburhilaista. Kallas tiesi, että hänen täytyi olla se, joka keksi jotakin. Ja nopeasti. Hänen mukanaan tulleet netronovalalaiset olivat armeijan parhaimmistoa ja erittäin hyvin varustettuja. Heitä vastassa olevat gyllenburhilaiset sen sijaan tuntuivat olevan vähemmän koulutettuja ja huonommin varustettuja sotilaita. Gyllenburhilaisilla oli nyt kuitenkin ylivoima ja paraskaan sotilas ei jaksanut taistella loputtomiin.
Kallas piti silmillä vihollisia ja yritti samalla etsiä sopivaa reittiä vetäytyä. Ainoa kulkuväylä, jota näki yhtään pidemmälle, oli pääkatu. Hökkeleiden välissä kulkevat kapeat kadut ja polut mutkittelivat sinne tänne. Siellä yksikin väärä käännös johtaisi siihen, että he olivat umpikujassa saarroksissa.
Kauempana pääkadulla näkyi uusi joukko gyllenburhilaisia sotilaita, jotka huomasivat taistelun. Heidän oli päästävä pois kadulta ja ainoa paikka oli slummit. Riski umpikujaan joutumisesta oli otettava.
Kallas hyökkäsi eteenpäin ja surmasi taas yhden gyllenburhilaisen sotilaan. Hetkeä myöhemmin hän tyrmäsi toisen maahan. Tie talojen väliin jäi auki.
”Vetäydytään”, Venir sanoi.
Kallaksen sotilaat irtautuivat kamppailuistaan mahdollisuuksien mukaan ja tulivat kapteenin luokse. Nyt gyllenburhilaiset pitäisi tyrmätä sen verran, että he pääsisivät livahtamaan näiltä karkuun.
”Käykää joku katsomassa pääseekö tuolta mihinkään. Muut jatkakaa taistelua siihen saakka, että pääsemme irtautumaan”, Venir sanoi.
Lähimpänä Kallasta ollut sotilas nyökkäsi ja sopivan tilaisuuden tullen livahti talojen väliin. Sotilas juoksi seuraavan kulman taakse katsomaan eteenpäin. Sotilas palasi pian takaisin.
”Sieltä näyttäisi pääsevän eteenpäin. Sieltä voi myös improvisoida hidasteita niille, jotka lähtevät seuraamaan meidän peräämme”, sotilas sanoi.
”Hyvää työtä, nyt mene improvisoimaan. Lähetän sinulle apua heti, kun tästä joku pääsee irti”, Venir sanoi.
Sotilas nyökkäsi ja katosi taas kulman taakse. Kallas lähetti hänen peräänsä muutaman sotilaan lisää ja lopun osaston kanssa he vetäytyivät pikkuhiljaa kohti talojen välissä olevaa kujaa. Kun viimeinenkin netronovalalainen oli päässyt pois pääkadulta, heittivät edeltä menneet ja katolle kiivenneet sotilaat palavia tynnyreitä gyllenburhilaisten niskaan. Pian kujan suu oli liekkien vallassa.
Kapteeni Kallas kokosi sotilaansa kujalle muutaman käännöksen jälkeen.
”Hyvin tehty. Nyt meidän täytyy edetä nopeasti, jotta olemme nopeampia kuin tulipalo”, Venir sanoi.
”Ainakin gyllenburhilaisilla on nyt muutakin murhetta kuin me”, yksi sotilas sanoi.
”Niin, kaikki huomio pois meistä ja piirityksestä on tässä vaiheessa hyväksi. Nyt kuitenkin kiirehditään. Yritetään päästä yläkaupungin muurille ennen aamua”, Venir sanoi.
Kallas lähti johdattamaan sotilaita sokkeloisia kujia pitkin eteenpäin.
Alakaupungissa jonkin matkaa portilta kohti yläkaupunkia kapteeni Kallas torjui miekallaan gyllenburhilaisen sotilaan keihään ja tarttui sen jälkeen toisella kädellään keihään varteen. Kallaksen selän takana muut netronovalalaiset taistelivat loppumatonta gyllenburhilaisten sotilaiden virtaa vastaan. He olivat osuneet huonoon kohtaan suoraan gyllenburhilaisten reitille kohti alakaupungin porttia.
Portin aukaisemisen jälkeen Kallas oli johtanut osastonsa pois portin luota kohti alakaupungin ja yläkaupungin välistä muuria. Sinne oli päästävä mahdollisimman nopeasti varmistamaan, että he saivat valloitettua koko kaupungin, eivät vain alakaupunkia. Slummien läpi kulkiessa he joutuivat ylittämään yhden pääkaduista ja samalla he olivat törmänneet joukkoon gyllenburhilaisia sotilaita. Pian sotilaita tuli lisää, kun kohti porttia marssitettiin lisää puolustajia.
Keihäs irtosi helposti gyllenburhilaisen sotilaan käsistä ja Kallas surmasi sotilaan miekallaan. Sitten hän kääntyi, vaihtoi keihään miekkakäteensä ja heitti keihään kohti toista gyllenburhilaista. Keihään voima kaatoi sotilaan, mutta ei vielä tappanut. Kallaksen osaston sotilas viimeisteli gyllenburhilaisen.
”Herra kapteeni, niitä on liikaa. Meidän täytyy keksiä jotakin”, sotilas sanoi.
Sitten sotilas kääntyi taas kohti seuraavaa hyökkäävää gyllenburhilaista. Kallas tiesi, että hänen täytyi olla se, joka keksi jotakin. Ja nopeasti. Hänen mukanaan tulleet netronovalalaiset olivat armeijan parhaimmistoa ja erittäin hyvin varustettuja. Heitä vastassa olevat gyllenburhilaiset sen sijaan tuntuivat olevan vähemmän koulutettuja ja huonommin varustettuja sotilaita. Gyllenburhilaisilla oli nyt kuitenkin ylivoima ja paraskaan sotilas ei jaksanut taistella loputtomiin.
Kallas piti silmillä vihollisia ja yritti samalla etsiä sopivaa reittiä vetäytyä. Ainoa kulkuväylä, jota näki yhtään pidemmälle, oli pääkatu. Hökkeleiden välissä kulkevat kapeat kadut ja polut mutkittelivat sinne tänne. Siellä yksikin väärä käännös johtaisi siihen, että he olivat umpikujassa saarroksissa.
Kauempana pääkadulla näkyi uusi joukko gyllenburhilaisia sotilaita, jotka huomasivat taistelun. Heidän oli päästävä pois kadulta ja ainoa paikka oli slummit. Riski umpikujaan joutumisesta oli otettava.
Kallas hyökkäsi eteenpäin ja surmasi taas yhden gyllenburhilaisen sotilaan. Hetkeä myöhemmin hän tyrmäsi toisen maahan. Tie talojen väliin jäi auki.
”Vetäydytään”, Venir sanoi.
Kallaksen sotilaat irtautuivat kamppailuistaan mahdollisuuksien mukaan ja tulivat kapteenin luokse. Nyt gyllenburhilaiset pitäisi tyrmätä sen verran, että he pääsisivät livahtamaan näiltä karkuun.
”Käykää joku katsomassa pääseekö tuolta mihinkään. Muut jatkakaa taistelua siihen saakka, että pääsemme irtautumaan”, Venir sanoi.
Lähimpänä Kallasta ollut sotilas nyökkäsi ja sopivan tilaisuuden tullen livahti talojen väliin. Sotilas juoksi seuraavan kulman taakse katsomaan eteenpäin. Sotilas palasi pian takaisin.
”Sieltä näyttäisi pääsevän eteenpäin. Sieltä voi myös improvisoida hidasteita niille, jotka lähtevät seuraamaan meidän peräämme”, sotilas sanoi.
”Hyvää työtä, nyt mene improvisoimaan. Lähetän sinulle apua heti, kun tästä joku pääsee irti”, Venir sanoi.
Sotilas nyökkäsi ja katosi taas kulman taakse. Kallas lähetti hänen peräänsä muutaman sotilaan lisää ja lopun osaston kanssa he vetäytyivät pikkuhiljaa kohti talojen välissä olevaa kujaa. Kun viimeinenkin netronovalalainen oli päässyt pois pääkadulta, heittivät edeltä menneet ja katolle kiivenneet sotilaat palavia tynnyreitä gyllenburhilaisten niskaan. Pian kujan suu oli liekkien vallassa.
Kapteeni Kallas kokosi sotilaansa kujalle muutaman käännöksen jälkeen.
”Hyvin tehty. Nyt meidän täytyy edetä nopeasti, jotta olemme nopeampia kuin tulipalo”, Venir sanoi.
”Ainakin gyllenburhilaisilla on nyt muutakin murhetta kuin me”, yksi sotilas sanoi.
”Niin, kaikki huomio pois meistä ja piirityksestä on tässä vaiheessa hyväksi. Nyt kuitenkin kiirehditään. Yritetään päästä yläkaupungin muurille ennen aamua”, Venir sanoi.
Kallas lähti johdattamaan sotilaita sokkeloisia kujia pitkin eteenpäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)