Sairaala

Betula nana, osa 13

Mihail palasi tajuihinsa Vihersalon taikayliopiston sairaalan pohjoissiiven huoneessa. Sairaalan pohjoissiipi oli sairaalan rauhallisimpia paikkoja, johon potilaat siirrettiin toipumaan kun oli todettu, ettei heillä ole mitään akuuttia eikä heitä ei silti voitu vielä lähettää pois. Siipi sijaitsi muuta sairaalaa ylempänä vuorenrinnettä keskellä vanhaa kuusimetsää.

Huone oli ilmeeltään varsin synkkä. Seiniä peitti tumma tapetti ja katossa oli tumma puupanelointi. Lattialankut olivat nekin puuta, mutta hieman katon paneelia vaaleampaa. Myös huoneen kaikki kalusteet olivat tummaa puuta sänky mukaan lukien. Sängyn lisäksi huoneessa oli yöpöytä, suurehko lipasto sekä kaksi tukevaa tuolia, joiden välissä oli pieni pyöreä pöytä. Pöydällä oli pyöreän pitsiliinan päällä pieni posliininen maljakko.

Mihail nousi istualleen. Hänen jokainen lihaksensa huusi kivusta ja Mihail tunsi myös suuren joukon mustelmia eripuolilta kehoaan. Demonilta saatu selkäsauna alkoi muistua Mihailin mieleen ja hän kaatui huokaisten takaisin makuulleen.

Pian myös Camillan ja Kristianin väliintulo alkoi palautua mieleen. Kaksikon uusi ystävä Gamlos oli ilmeisesti varsin taitava sinetöimään olentoja esineisiin. Demoni oli ollut kuitenkin voimakkaimpia olentoja, mitä Mihail oli koskaan tavannut. Pelkästään Camillan Kristianin mana ei selittänyt sitä kuinka Gamlos oli kyennyt sinetöimään demonin niin helposti ja nopeasti. Koko juttuun tuntui liittyvän jotakin, mitä Mihail ei tiennyt.

Ajattelu sai Mihailin pään särkemään ja hän yritti tyhjentää mieltään. Kuinkin koko ajan hänen mieleensä luikerteli ajatus siitä, että häneltä oli jäänyt jotakin tärkeää huomaamatta.

Huoneen ovi kuitenkin aukesi ja Mihail joutui keskeyttämään ajattelunsa.

Huoneeseen astui hoitaja, joka oli tullut tarkastamaan Mihailin tilan. Hoitaja oli iloisella tuulella ja tämä ilmoitti myös, että Mihailille oli tullut vieras. Mihail pyysi päästämään vieraan sisälle ja niinpä hoitaja lähti hakemaan vierasta.

Pian huoneen ovelta kuuluikin jo iloinen hihkaisu: ”Olet elossa! Mokomat eivät päästäneet minua aikaisemmin katsomaan sinua, et kuulemma ollut vielä riittävän hyvässä kunnossa.” Vieras oli Mihailin opiskelijakaveri Joel, joka heitti Mihailin sängynpäätyyn ison pussillisen hedelmätoffeeta.

”Itse asiassa viimeisin muistikuvani ennen äskeistä heräämistäni on tunturinrinteestä”, Mihail totesi.

”Mistä tunturinrinteestä? Olet ollut täällä sairaalassa jo toista viikkoa ja maannut tässäkin huoneessa jo viikon”, Joel sanoi ilme nyt huomattavasti vakavampana.

Mihail järkyttyi kuullessaan, että oli maannut sairaalassa tajuttomana pitkälle toista viikkoa. Niinpä hän kertoi koko seikkailunsa Joelille. Koko jutun kertomisessa meni toista tuntia, kun Joel kyseli koko ajan lisää yksityiskohtia ja hyppi edestakaisin tapahtumasta toiseen. Kuten Mihailia, Joelia kiinnosti myös Camillan ja Kristianin uusi ystävä Gamlos. Lopulta sairaalan vierailuaika päättyi ja Joelin oli lähdettävä.

”Sen siitä saa, kun lähtee yksin seikkailemaan mitenkä sattuu”, Joel totesi vilkaistessaan Mihailin mustelmia ja jatkoi: ”Yliopiston rehtori käski muuten välittämään sinulle viestin. Hän haluaa, että menet tapaamaan häntä heti kun pääset täältä sairaalasta pois.”

Tämän sanottuaan Joel lähti.

Jälleennäkeminen

Betula nana, osa 12

”Täällähän se Mihail taas makaa puolikuolleena”, Kristian totesi ivallisesti hymyillen Mihailille. Mihail ei hymyillyt takaisin.

”Mitä teitte demonille?” Mihail kysyi ja yritti päästä edes istumaan, ettei näyttäisi niin lyödyltä. Totuus kuitenkin oli, että demoni oli pieksänyt Mihailin kevyesti. Ilman apua hän olisi nyt ratsastamassa hyvinkin aukeilla laitumilla.

”Emme paljoa mitään. Sinetöimme sen vain tämän laatikon sisälle”, Camilla vastasi ja tönäisi sormellaan ilmassa leijuvaa laatikkoa. Laatikko leijui vähän matkaa eteenpäin ja palasi takaisin samaan paikkaan, missä oli ollutkin.

”Ettehän te kykene sellaiseen. Ette edes kahdestaan”, Mihail sanoi.

”Me kaksi tarjosimmekin vain manaa”, Kristian totesi.

”Kenelle?” Mihail ihmetteli.

Samassa Mihail tiesi kenelle. Laatikon toisella puolella oli kalju munkinkaapuun pukeutunut mies, jonka vieressä oli suuri varaani.

”Mihail et olekaan ennen tavannut ystäväämme Gamlosta. Demonien sinetöinti kuuluu hänen erikoisalaansa”, Camilla esitteli miehen.

”Camilla, osaan minä paljon muutakin”, Gamlos muistutti Camillaa.

Nelikko hiljeni joksikin aikaa, kun mitään sanottavaa ei kenelläkään enää tuntunut olevan. Hiljaisuus oli tuskallinen. Vaikka Mihail oli selvästi heikoin, niin hänellä oli ensimmäisenä voimaa murtaa hiljaisuus.

”En olisi koskaan uskonut sanovani näin, mutta mukava nähdä teitä.”

Tämän jälkeen Mihailin tajunta sumeni.

Kohtalon oikku

Betula nana, osa 11

Yliopistossa kaikki oli ollut helppoa ja turvallista. Vaikka monet taiat olivat epäonnistuessaan vaarallisia, niin yliopiston turvatoimet olivat tiukat ja onnistuneet. Mihail oli koko opiskeluaikanaan saanut vain muutaman palovamman ja paleltuman.

Nyt kaikki oli kuitenkin toisin. Mihail taisteli viimeisillä hengenkantimillaan elämänsä puolesta sen vääjäämättömän lopun lähestyessä. Demoni kaukosiirtyisi tunturin rinteelle millä ajanlyönnillä tahansa. Kuolemanpelko sai Mihailin jälleen tarttumaan kaikilla voimillaan ruohotuppoon ja kiskomaan itseään muutaman kymmenensenttiä eteenpäin.

Ja sitten Mihailin pelkäämä hetki koitti.

Tärykalvot puhkaiseva pauhu kävi tunturin yllä ja ilma muuttui kuumaksi ja kitkeränmakuiseksi. Demonin punahehkuiset sorkat upposivat kiviin Mihailin edessä kevyesti kuin saapas mutaan. Enää demoni ei kuluttanut aikaa puheisiin, vaan iski ruoskansa suoraan kohti Mihailia.

Sitten tapahtui kuitenkin jotakin, mitä Demoni tai edes Mihail ei ollut osannut odottaa.

Tyhjästä ilmestyivät valtavat kettingit ja vangitsivat demonin ennen kuin tämä ehti saattaa iskuaan perille. Viisi metrin mittaista vaarnaa iskeytyi kivikkoon ja vaarnoissa kiinni olevat uudet kettingit kiertyivät myös demonin ympärille vangiten demonin vielä tiukemmin paikoilleen. Seuraavaksi demonin ympärille kettinkien päälle kiertyi valkoinen kääre, johon ilmestyi monimutkaisia kuvioita.

Valtava valonvälähdys oli sokaista Mihailin ja demoni oli kadonnut. Tilalle oli tullut pieni metallinen laatikko, joka leijui ilmassa. Laatikon sulki punainen sinetti. Demoni oli suljettuna laatikon sisälle ja laatikon molemmin puolin seisoivat Camilla ja Kristian.

Pois tekemättömyyden kierteestä

Mitään tekemättömyys on petollinen ansa, johon kerran astuttuaan huomaa taistelevansa loppumatonta suota vastaan. Ainut keino päästä tuosta suosta ylös on ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä tekemään asioita. Ensin pieniä asioita ja sitten suurempia, vähän kerrassaan tekeminen palaa takaisin.

Tänä viikonloppuna tein pieniä asioita, jotka olen aikaisemmin siirtänyt syrjään. Viritin kitaran, joka ei ole ollut vireessä oman muistini mukaan tänä vuonna ollenkaan. Aloitin valmistautumisen ensi vuoteen ja paluuseen fysiikan opiskeluun aloittamalla totuttelun englanninkielisen fysikaalisen tekstin lukemiseen. Kirjoitin vastauksia viesteihin, jotka ovat roikkuneet vastaamattomina liian kauan aikaa.

Tartuin myös pitkästä aikaa kameraan ja kävin räpsimässä kuvia ilman sen suurempaa ajatusta. Kuviinkaan ei tullut sen suurempaa ajatusta. Enemmänkin kuvia olisi voinut ottaa, mutta valmistautumiseni oli huono (ulkona on kylmempi kuin uskoin). Valokuvaaminen ei ehkä ole se aivan omin tapa tuottaa kuvaa, mutta haluan silti nähdä omilla silmillä mitä olen tehnyt. Ensiviikonloppuna voisi siis kokeilla taas maalaamista pitkän tauon jälkeen.

PS. Green Day - Peacemaker