Ruhtinaan vastuu III

Betula nana, osa 187

Mihail katsoi hevosensa selästä vaunuja, joiden kyydissä hänen isoäitinsä oli. Hän oli päättänyt ottaa isoäitinsä mukaan koska Karl oli niin hänelle suositellut. Mihail ei kuitenkaan ollut varma olisiko suositus pitänyt torjua ja jättää isoäiti kuitenkin turvaan Netronovalaan. Matkustaminen ei tehnyt hänen iässään enää hyvää. Eniten Mihail pelkäsi kuitenkin sitä, että isoäidille sattuisi jotakin. Tähän pelkoon isoäiti oli kuitenkin vastannut omasta puolestaan, että jos hänelle sattuu jotakin, niin se ei haittaa sillä hänen aikansa lähteä tästä maailmasta oli muutenkin jo nurkan takana. Mihailin elämä ja tulevaisuus olivat kuulemma tärkeämpiä kuin hänen henkensä tai terveytensä.

”Olemmeko valmiita?” Mihail kysyi.

”Olemme, teidän ylhäisyytenne”, Nimmet vastasi.

Nimmet oli yksi Karlin luottomiehistä, jonka Karl oli asettanut Mihailin vartijaksi. Nimmetin asiaparina toimi Torkel. Molemmat olivat hyviä miehiä ja lähitilojen poikia.

”Lähdetään sitten liikkeelle”, Mihail sanoi.

Mihail käski hevosensa Bregon liikkeelle ja Nimmet antoi kolonalle lähtökäskyn. Mihail ratsasti ensimmäisenä ulos Netronovalan ympärille rakennetun paaluaidan portista ja kääntyi sitten ratsastamaan kohti ensimmäisen vierailtavan ruhtinaan linnoitusta.

Netronovala alkoi vaikuttaa enemmän linnoitukselta kuin maatilalta. Pihapiiri oli myös linnoitettu paaluaidalla ja rakennukset palosuojattu. Varsinaisen tilan rakennusten ympärille oli rakennettu suurempi paaluaita, josta Mihail oli juuri ratsastanut ulos. Sen sisällä oli hänen päävoimansa ja alue olikin täynnä telttoja ja enemmän ja vähemmän valmiita tupia, joita sotilaat olivat ajankulukseen rakentaneet. Paaluaitaa oli myös vahvistettu maamuurilla ja sen eteen kaivettu vallihauta joka syventyi päivä päivältä.

Netronovalassa oli vain kaksi tornia. Korkeampi torni oli rakennettu pihapiiriin ja toimi vartiotornina, josta käsin ympäristöä tarkkailtiin jatkuvasti. Toinen torni oli matalampi ja suojasi porttia. Portin torni oli vankempi ja sen alaosa oli vahvistettu kivellä.

Karl ratsasti Mihailin vierelle.

”Ei ole Netronovala entisensä”, Karl sanoi.

”Ei tule koskaan enää olemaan”, Mihail sanoi.

”Se on hyvin mahdollista”, Karl sanoi.

”Meidän pitäisi varmaan aloittaa kunnollisen linnan rakentaminen tähän lähelle”, Mihail sanoi.

”Et aikonut ottaa käyttöön kenraalikuvernöörin käyttämää linnaa?” Karl kysyi.

”En. Tiedän, että linna on esi-isieni rakentama, mutta se paikka puistattaa minua. Linna on kuitenkin tärkeä pitää varustettuna ja miehitettynä, sillä se on tärkeässä asemassa Léostan puolustuksen kannalta”, Mihail sanoi.

”Jos vihollinen pääsee vuorten yli”, Karl sanoi.

”Se pääsee. Ei meillä ole voimia pysäyttää sitä”, Mihail sanoi.

”Pelkään kansan puolesta”, Karl sanoi.

”Se on myös hyvä syy useisiin linnoihin. Kahteen linnaan mahtuu enemmän väkeä suojaan kuin yhteen linnaan”, Mihail sanoi.

”Linnan rakentamisessa menee vuosia”, Karl sanoi.

”Ja vuosia aikaa meillä ei ole. Joutunemme tähän hätään tyytymään Paaluaidan vahvistamiseen”, Mihail sanoi.

”Paaluaita vahvistuu joka päivä”, Karl sanoi.

”Ja hyvä niin”, Mihail sanoi.

Ruhtinaan vastuu II

Betula nana, osa 186

”Haluan lähteä mukaasi”, Emily sanoi.

”Haluan, että jäät tänne. Täällä on turvallisempaa”, Mihail sanoi.

”Et edes aio poistua Léostasta. Kyllä minä olen riittävän turvassa. Pelastin jo kerran henkesikin”, Emily sanoi.

”En tiedä kuinka nämä pyrkyriruhtinaat suhtautuvat minuun enkä halua ottaa mitään riskejä”, Mihail sanoi.

Emily alkoi mököttää. Mihail vain puisteli päätään ja lähti huoneesta.

Karl odotti Mihailia huoneen ulkopuolella.

”Teidän ylhäisyytenne, äitinne ja isoäitinne haluavat puhua kanssanne”, Karl sanoi.

”Se ei voi tietää hyvää”, Mihail sanoi.

Karl hymähti ja Mihail hymyili kevyesti.

”Onko sinulla paria luotettavaa miestä?” Mihail kysyi.

”On”, Karl vastasi.

”Jätä muutama sellainen tänne Emilyn, äitini ja isoäitini turvaksi”, Mihail sanoi.

Karl nyökkäsi.

Mihail marssi talon toiseen päätyyn, missä Mihailin äidin ja isoäidin huone oli. Mihail koputti oveen.

”Sisään”, Mihailin isoäiti sanoi.

Mihail avasi oven ja astui sisälle huoneeseen.

”Halusitte puhua”, Mihail sanoi.

”Halusimme nähdä sinut vielä ennen kuin lähdet”, Mihailin äiti sanoi.

”Ja minä haluan lähteä mukaasi”, Mihailin isoäiti sanoi.

”Juuri kielsin Emilyä lähtemästä mukaani”, Mihail sanoi.

”Mutta minua et kiellä”, Mihailin isoäiti sanoi.

”Miksi en kieltäisi?” Mihail kysyi.

”Koska toisin kuin kihlattusi, minä osaan puhua vanhojen miesten kanssa”, Mihailin isoäiti vastasi.

”Dorotea”, Mihailin äiti sanoi.

Mihailin äidin ääni oli toruvaan pyrkivä. Auktoriteetti kuitenkin puuttui.

”Olisit matkanteossa silti hidaste”, Mihail sanoi.

”Mutta pysähdyspaikoissa ei tarvitsisi olla niin kauaa”, Mihailin isoäiti sanoi.

Mihail yritti samaan aikaa miettiä, olisiko isoäidistä oikeasti hyötyä ja kuinka hän saisi tämän helposti jäämään pois matkasta muiden ruhtinaaksi julistautuneiden luokse.

”Tunnetko muita ruhtinaita kuinka hyvin?” Mihail kysyi.

”Henkilökohtaisesti vain muutaman, mutta sinun poissa ollessasi heihin on ehtinyt tutustua muuten. Esimerkiksi tiedän varsin tarkkaan kunkin sukutaulun. Vain yksi heistä on etäisesti yhteydessä meidän sukuumme ja viimeisiin Léostan ruhtinaisiin”, Mihailin isoäiti vastasi.

”Viimeisiin ja nykyisiin”, Mihail sanoi

”Se meidän pitää varmistaa yhdessä”, Mihailin isoäiti sanoi.

Mihail ei pitänyt siitä ajatuksesta, että isoäiti lähtisi mukaan hidasteeksi. Hänestä voisi kuitenkin olla hyötyä. Muut ruhtinaat olivat pääasiassa vanhoja miehiä ja heidän kanssaan toimiessa isoäidistä saattaisi olla apua. Kaikki ruhtinaat eivät kuitenkaan olleet vanhoja miehiä ja joukosta löytyi yksi ruhtinatarkin.

Ruhtinaan vastuu

Betula nana, osa 185

Mihail ja Karl paiskasivat käsiään yhteen jälleennäkemisen kunniaksi.

”Hauska nähdä teitä, ruhtinas Netronova”, Karl sanoi.

”Niin myös sinua”, Mihail sanoi.

”Jos saa sanoa, niin olette olleet poissa hieman liiankin kauan, teidän ylhäisyytenne”, Karl sanoi.

”Niin olen ollut. Harmikseni tajusin sen vasta, kun lähdin Earnestista”, Mihail sanoi.

”Osanotot sisarenne puolesta”, Karl sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Sillä asialle ei enää voi mitään”, Mihail sanoi.

Emily vilkaisi Karlia, joka näytti siltä, että olisi halunnut kysyä asiasta vielä tarkemmin. Emilyn katse sai hänet kuitenkin siirtymään toiseen asiaan.

”Kuulin, että toit Bern Meriharjun mukanasi”, Karl sanoi.

”Niin toin”, Mihail sanoi.

”Kenen haltuun Earnest nyt jäi?” Karl kysyi.

”Nils Tammen”, Mihail vastasi.

Karl nyökkäsi.

”Tiedän, että et pidä ajatuksesta. Se on kuitenkin vain yksi pieni syrjäinen linnoitus. Hänellä on myös siellä työ kesken”, Mihail sanoi.

”En edes aio kysyä, millainen työ hänellä on kesken”, Karl sanoi.

Karl oli varmasti kuullut jotakin huhuja Mihailin ja Nilsin tekemisistä tai vähintäänkin painajaisista, joita Earnestissa olleet miehet näkivät. Jotain Karl saattoi nähdä Mihailista itsestäänkin. Mihail oli muuttunut huomattavasti synkemmäksi mieheksi sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt Earnestiin.

Mihail ei kommentoinut asiaa millään tavalla.

”Miten joukkojen komentaminen on sujunut?” Mihail kysyy.

”Hyvin. Olemme saaneet hyvin rekrytoitua miehiä ja aseistettua heidän. Ruokahuoltomme on kuitenkin liian hatara sotaa varten. Hyvä jos saamme pidettyä omat alueemme hallinnassamme”, Karl sanoi.

”Paljonko meillä on täydessä aseistuksessa olevia miehiä?” Mihail kysyi.

”Kaiken kaikkiaan meillä on ehkä kaksikymmentä tuhatta miestä”, Karl sanoi.

”Ovatko he kaikki täydessä aseistuksessa?” Mihail kysyi.

Karl ei vastannut heti.

”Ei”, Karl vastasi.

”Kuinka moni sitten on?” Mihail kysyi.

”Hansin johtaman viidensadan miehen lisäksi kaksi tai kolme tuhatta, joilla on täydet varusteet”, Karl vastasi.

”Liian vähän”, Mihail sanoi.

”Tarkoituksena on saavuttaa vuoden loppuun mennessä viiden tuhannen täysin varustetun miehen joukko”, Karl sanoi.

”Voi olla, ettei meillä ole vuoden loppuun asti aikaa koota varusteita”, Mihail sanoi.

”Yksi vaihtoehto olisi tietysti saada Léostan ja yleisesti vuorten itäpuolen muut ruhtinaat sinun vaakunasi alle”, Karl sanoi.

”Mitä tarkoitat muilla ruhtinailla?” Mihail kysyi.

”En tiedä mitenkä tämän pukisi sanoiksi. Kun sinä lähdit Earnestiin ja jäit sinne, tänne jäi kenraalikuvernöörin jälkeen valtatyhjiö. Onnistuimme pitämään vain kaistaleen vuorilta merelle. Muut alueet ovat julistautuneet omiksi ruhtinaskunniksi. Osa on isompia ja vakaampia. Osa taas pieniä ja heikkoja” Karl vastasi.

”Meillä on sitten paljon tekemistä”, Mihail sanoi.

Hyvästit Earnestille

Betula nana, osa 184

Mihail käänsi hevosensa tiensivuun ja jäi katselemaan linnoitusta. He olivat viettäneet Earnestissa melkein kaksi vuotta. Se oli aivan liian pitkä aika.

Karl ja Hans olivat onnistuneet vakiinnuttamaan Léostan olot, mutta kansa kaipasi johtajaa ja tuo johtaja oli Mihail. Rajaseudun levottomuudet olivat myös lisääntyneet ja Keisarikunta valmistautui palauttamaan Léostan takaisin ruotuun. Siihen Mihail ei aikonut suostua.

Emily huomasi Mihailin mietteliään katseen ja ohjasi hevosensa hänen vierelleen.

”Mitä?” Emily kysyi.

”Tämän jälkeen kaikki tulee olemaan yhtä sotaa”, Mihail sanoi.

”Oletko varma?” Emily kysyi.

”Olen”, Mihail vastasi.

Emily nyökkäsi ja painoi päänsä.

”Toista kertaa Léosta ei polvistu Keisarikunnan edessä”, Mihail sanoi.

”Keisarikunta ei varmaan helposti luovuta yhtä kuningaskuntaansa. Koko valtakunta voisi hajota siihen, jos yksittäiset kuningaskunnat haluavatkin yhtäkkiä irrottautua keisarin vallasta”, Emily sanoi.

”En uskokaan, että he luovuttavat helposti”, Mihail sanoi.

”Etkö pelkää, että sodassa käy nyt vielä huonommin kuin viimeksi?” Emily kysyi.

”Minulla ei ole varaa sellaiseen pelkoon”, Mihail vastasi.

Mihail käänsi katseensa lippuun, jonka Emily oli hänelle tehnyt. Lippua kantoi yksi Netronovalasta tulleen sotilasosaston sotilaista.

”Teit hienon lipun”, Mihail sanoi.

”Kiitos. En usko, että olisin onnistunut ilman Emmaa ja Miaa”, Emily sanoi.

”Olisit varmasti onnistunut”, Mihail sanoi.

Emily hymyili. Hän tiesi, että Mihail tarkoitti sanat kehuna. Mihailin ääni oli kuitenkin synkeä. Myös Mihailin olemus oli synkeä.

Mihailin synkeys alkoi Alyssan uudelleenkuolemasta. Mihail ei syyttänyt Emilyä, sillä hän oli Alyssan surmaamalla pelastanut Mihailin hengen. Mihail syytti vain itseään. Emily yritti keksiä parhaansa mukaan piristää rakastettuaan.

”Mihail”, Emily sanoi.

”Mitä?” Mihail kysyi.

”Pitäisikö meidän mennä naimisiin?” Emily kysyi.

Mihail avasi suunsa, mutta ei sanonut mitään. Hän oli täysin yllätetty kysymyksestä.

”En tarkoittanut, että tässä ja nyt, mutta joskus”, Emily sanoi.

”Oliko tuo kosinta?” Mihail kysyi.

”Jos haluat sen olevan”, Emily vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Joo, voisimme me mennä naimisiin”, Mihail sanoi.

Emily hymähti.

”Oliko tuo vastaus kosintaan?” Emily kysyi.

”Oli”, Mihail vastasi.

Mihail hymyili Emilylle. Hymy oli ensimmäinen Mihailin kasvoilla Alyssan uuden kuoleman jälkeen. Emily hymyili Mihailille takaisin

Mihail käänsi vielä katseensa Earnestin linnoitukseen.

”Hyvästi, Earnest. Pelkään, etten enää pääse uudestaan nauttimaan kolkoista saleistasi”, Mihail sanoi.

Sitten Mihail käänsi hevosensa ja lähti ratsastamaan rinnettä alas. Emily seurasi hänen perässään oman hevosensa kanssa.

Sisko V

Betula nana, osa 183

Mihail kaatui iskun voimasta ja Alyssa jatkoi hyökkäystään. Alyssa ei kuitenkaan päässyt Mihailin kimppuun maahan, vaan hänet lävisti joukko Emilyn puunkirouksen oksia. Alyssa rimpuili ja kirkui hetken aikaa oksien lävistämänä.

Sitten Alyssa oli taas kuollut ja hänen jo valmiiksi paksuuntunut verensä valui oksia pitkin kohti Emilyä.

Huoneessa oli pitkään hiljaista, kun kukaan kolmikosta ei tahtonut uskoa, mitä oli tapahtunut. Etenkään Mihail, jonka kaulasta edelleen valui verta, ei halunnut uskoa, että hänen uudelleen henkiin herättämänsä Alyssa oli hyökännyt hänen kimppuunsa selvänä tarkoituksenaan yrittää tappaa Mihail. Yhtään helpompi asia ei ollut se, että nyt alussa oli kuollut uudestaan ja hänen henkiin herättämisensä vielä uudestaan alkoi olla mahdotonta. Mitä Mustaan kaapuun pukeutuneen miehen tutkimuksista saattoi päätellä: ensimmäinen henkiin herätys oli helpoin. Siitä eteenpäin jokaisella kerralla tarvittava taikavoima moninkertaistui kohti ääretöntä. Ei Mihailillakaan ollut sellaisia voimia.

Emily oli ensimmäinen, joka liikkui. Hän laski puunkirouksen oksilla Alyssan takaisin kivilattialle samaan paikkaan, jossa hän oli maannutkin. Kun Mihail ja Nils eivät vieläkään liikahtaneet, Emily nosti huoneen laidalla lojuneen kankaan ja asetti sen Alyssan peitteeksi. Vasta kun Alyssa oli peitetty, Mihail painoi päänsä ja huokaisi. Emily meni Mihailin luokse ja alkoi hoitaa tämän haavaa.

”Anna valua kuiviin”, Mihail sanoi.

”En varmasti anna”, Emily sanoi.

Mihail hymähti.

Nils nousi ylös ja pyyhki kaapunsa.

”Takaisin työpöydän ääreen”, Nils sanoi.

Mihail nyökkäsi Nilsille ja Nils poistui huoneesta.

”Alyssa on nyt sitten oikeasti kuollut”, Mihail sanoi.

”Eikö häntä voi yrittää herättää uudestaan?” Emily kysyi.

”Se vaatisi sellaisia voimia, joita ei ole kenelläkään”, Mihail vastasi.

Emily nyökkäsi.

”Mitäs sitten?” Emily kysyi.

”En tiedä”, Mihail vastasi.

Emily puhdisti ja sitoi Mihailin kaulan haavan. Sinä aikana Mihail ei puhunut mitään. Hän vain pohti, mitä nyt pitäisi tehdä.

”En voi jäädä tänne homehtumaan enää yhtään pidemmäksi aikaa. Léosta tarvitsee ruhtinastaan”, Mihail sanoi.

Sisko IV

Betula nana, osa 182

”Alyssa?” Mihail kysyi.

Alyssa oli noussut istumaan. Hän katseli ympäristöään kuin kaikki olisi täysin uutta.

”Hänellä voi mennä hetki päästä kartalle siitä, mitä on tapahtunut”, Nils sanoi.

”Minä tiedän”, Mihail sanoi.

Mihail oli kuitenkin malttamaton. Hän halusi syleillä siskoaan heti. Mihail kuitenkin antoi siskolleen aikaa toipua henkiin herättämisestä.

Mihailin piti antaa aikaa myös itselleen. Henkiinherätysloitsu oli vienyt enemmän taikavoimia kuin hän oli ennakoinut. Hänen hengityksensä oli edelleenkin raskas. Mihail tiesi, ettei vieläkään osannut loitsua kunnolla. Sen ei pitäisi viedä näin paljoa voimia. Hän ehtisi kuitenkin hienosäätää loitsua toiselle ja kolmannelle kerralle. Pääasia oli, että hän oli onnistunut.

Mihail katsoi Emilyä. Emily hymyili, vaikka hänen olonsa oli edelleenkin hyvin epävarma.

”Se onnistui”, Mihail sanoi.

”Niin onnistui”, Emily sanoi.

”Mitä sanot nyt?” Mihail kysyi.

”Sanon, että toivottavasti saitte nyt paljon lisää yhteistä aikaa”, Emily sanoi.

Mihail nyökkäsi ja hymyili Emilylle.

Alyssa liikahti. Hän nousi varovaisesti seisomaan ja antoi katseensa kiertää huoneessa.

”Alyssa?” Mihail kysyi.

Alyssa käänsi katseensa Mihailiin.

”Mihail?” Alyssa kysyi.

Alysa ääni oli karhea ja hädin tuskin tunnistettavaksi naisen ääneksi. Mihail kuitenkin tunnisti äänen siskonsa ääneksi.

”Alyssa, se olen minä”, Mihail vastasi.

”Mihail”, Alyssa sanoi.

Alyssa otti haparoivan askeleen kohti Mihailia. Hänen tasapainonsa horjahti, mutta hän pysyi pystyssä. Toinen askel oli jo varmempi, mutta sekin oli hieman horjuva. Muutamaa epävarmaa askelta myöhemmin Alyssa oli Mihailin edessä.

”Mihail”, Alyssa sanoin.

”Niin. Minä se olen”, Mihail sanoi.

”Missä?” Alyssa kysyi.

”Olemme Earnestissa. Sinä kuolit täällä, mutta nyt olet taas elossa. Minä herätin sinut takaisin eloon”, Mihail vastasi.

Aluksi Alyssa ei reagoinut mitenkään, mutta sitten hän painoi päänsä. Mihail huomasi, että Alyssan silmistä alkoi pudota kyyneleitä lattialle.

”Alyssa?” Mihail kysyi.

Alussa nosti päänsä ja hyökkäsi kohti Mihailia. Mihail ei ehtinyt reagoida ja Alyssan terävät kynnet raapaisivat hänen kaulaansa verta vuotavan haavan. Isku oli niin kova, että osa Alyssan kynsistä irtosi ja yksi jopa upposi Mihailin kaulaan.