Betula nana, osa 276
Mihail jatkoi kirjaston kääröjen tutkimista ja Nils Tammi
keskittyi sienten tutkimiseen. Nils kävi päivittäin katsomassa oliko Mihail
löytänyt jotakin uutta ja kävi samalla hakemassa sienihuoneista uusia
näytteitä. Yksin Mihail ei kirjakääröjä tutkinut, sillä hän toi mukanaan
kaupungista kaksi taistelujen aikana orvoksi jäänyttä nuorta, tyttö ja poika.
Molemmat nuorista olivat kotoisin Léostasta. Tytön nimi oli Nelli Metzälä ja
pojan nimi oli Ahti Maksinpoika.
Ahti kantoi kääröjä hyllyistä Mihailille tutkittavaksi ja
takaisin sitten, kun kääröt oli tutkittu. Nelli auttoi Mihailia kirjoittamisen
kanssa. Molemmat opettelivat vielä lukemaan ja kirjoittamaan, mutta kaksikko
oli nopea oppimaan ja pian he saattaisivat jo itsekin lukea kirjoituksia ja
tehdä niistä muistiinpanoja. Toistaiseksi Nelli ja Ahti vasta opettelivat.
Mihail nosti katseensa ylös, kun kuuli jonkun tulevan
kirjastosaliin. Tulija oli Nils Tammi.
”Päivää taasen, ruhtinaani”, Nils sanoi.
”Päivää”, Mihail sanoi.
”Oletko löytänyt mitään uutta?” Nils kysyi.
”En varsinaisesti. Sienistä on puhuttu taas muutamassa
käärössä, mutta mitään selkeää syytä ei ole vieläkään tullut vastaan. Tässä on
kuitenkin yksi, jossa kerrotaan melko yksityiskohtaisesti kuinka sieniä viljellään
ja toinen, joka kertoo täsmällisesti kuinka sienihuone rakennetaan”, Mihail
vastasi.
Nils vilkaisi kääröjä ja luki Mihailin kirjoittamat
muistiinpanot niistä.
”Näistä voi olla meille hyötyä”, Nils sanoi.
”Haluatko kopion näistä muistiinpanoista?” Mihail kysyi.
”Jos semmoinen on mahdollista saada”, Nils vastasi.
Mihail kääntyi kääröpinoja järjestelevän Nellin puoleen.
”Nelli, osaisitko kopioida nämä muistiinpanot?” Mihail
kysyi.
”Minä voin yrittää”, Nelli vastasi.
”Hyvä. Ota tuolta puhdas käärö ja mustetta. Muista olla erityisen
tarkka kirjoittaessasi”, Mihail sanoi.
Tyttö nyökkäsi ja haki kirjoitustarvikkeet.
”He oppivat nopeasti”, Nils sanoi.
”Niin tekevät. Kohta minun ei tarvitse tehdä muuta kuin
lukea heidän tekemiään tiivistelmiä”, Mihail sanoi.
”Voisinpa minä sanoa samaa omista oppilaistani”, Nils sanoi.
”Sinun täytyy kehittää opetustasi”, Mihail sanoi.
”Niin minun ehkä täytyy tehdä”, Nils sanoi.
Nils sain seuraavana päivänä käydessään mukaansa Nellin
kirjoittaman kopion Mihailin tekemistä muistiinpanoista sienien viljelemisestä
ja sienihuoneen rakentamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti