Kobratyttö IV

Betula nana, osa 134

Emily puuskutti ja hiki valui hänen ohimoaan pitkin. Hän oli ilmassa puolen metrin korkeudella lattiasta. Puunkirous ympäröi hänet kauttaaltaan ja hänen koko vartalonsa iho oli muuttunut syvänvihreäksi. Puunkirouksen oksat yltivät joka puolelle huonetta ja olivat nostaneet hänet ilmaan. Emily oli kuin suuri tammi paksuine juurinen ja tuuheine latvustoineen.

”Olet uskomaton”, Nasha ajatteli.

”En tiedä itsekään kuinka kykenen tähän”, Emily ajatteli ja huohotti.

”Kehityt kuitenkin nopeasti”, Nasha ajatteli.

”Aikaisemmassa harjoittelussa oli varmaan jotakin vikaa. Aikaisemmin kehitys oli paljon hitaampaa”, Emily ajatteli.

”Ehkä se johtuu tästä ympäristön tuomasta paineesta”, Nasha mietti ajatuksissaan.

”Se on hyvin mahdollista”, Emily ajatteli.

Emily kokosi puunkirouksen oksia ympärilleen ja muodosti niistä suurta puumiestä muistuttavan hahmon ympärilleen. Lehden varisivat lattialle, kun puumiehen lehvästö osui kattoon.

”Mitä teet?” Nasha ajatteli kysymyksen mielessään.

”Haluan kokeilla yhtä juttua”, Emily vastasi mielessään.

Emily tiivisti puumiehen oikean jalan yhdeksi tiiviiksi yksiköksi. Vasemman jalan juuret pureutuvat lattiaan ja mursivat posliinilaattoja. Sitten Emily nosti oikeaa jalkaa.

Ensiaskel oli hoiperteleva ja Emily oli kaatua. Puumies kuitenkin pysyi pystyssä ja Oikea jalka osui lattiaan. Emily kokosi puumiehen kädet tiiviimmäksi, jotta tasapainon hakeminen olisi helpompaa. Toinen askel onnistui helpommin. Kolmas sitä helpommin. Pian Emily käveli puumiehenä kuin omalla vartalollaan.

Emilyn kävely ympäri huonetta oli aiheuttanut melua ja oven takaa kuuluu vartijoiden huutoa. Emily nosti sänkynsä oven eteen pystyyn ennen kuin vartijat ehtivät sisälle.

”Mitä aiot?” Nasha kysyi mielessään.

”Lähteä pois täältä”, Emily vastasi mielessään ja repi irti ikkunan karmin ja heitti sillä sängystä selvinneitä vartijoita.

Kobratyttö III

Betula nana, osa 133

Emily katseli naistenhuoneessa käsienpesualtaan vettä. Vesi oli naispalvelijan juuri vatiin kaatamaa. Emily nyökkäsi palvelijalle, joka kumarsi kevyesti ja poistui. Emily katseli kuinka palvelija poistui ja huokaisi. Hän halusi kertoa Nashalle, millaisen lahjan puiset jumalat olivat antaneet hänelle. Emily kuitenkin pelkäsi Nashan reaktiota. Suurin syy, miksi hän pelkäsi juuri Nashan reaktiota, oli se, että Emily tiesi Nashan rakastavan häntä kaikesta huolimatta.

Emily otti hansikkaat käsistään. Hänen vasen kätensä oli aivan vihreä. Emily upotti vihreä kätensä veteen. Vesi tuntui hyvältä ja raikastuttavalta. Hän tuntui saavan voimaa vedestä. Pian Emily huomasi, että puolet vedestä oli kadonnut. Hänen puunkirouksensa oli imenyt veden itseensä. Emily tunsi kuinka puunkirous elävöityi ja alkoi kasvaa. Hän veti nopeasti kätensä pois vadista ja kuivasi kätensä pyyhkeeseen.

Nasha odotti heti oven ulkopuolella vartijoiden kanssa. Käärme kiemurteli heti ylös emäntänsä jalkaa tämän nähdessään. Nasha nousi ylös Emilyn kaulan ympärille. Olkapäiltä oli parhaat näkymät ympärille. Emily marssi huoneeseensa, vartijat saattoivat ja jäivät tuttuun tapaan oven ulkopuolelle vartioon.

”Minulla on jotakin kerrottavaa sinulle”, Emily ajatteli.

”Mitä?” Nasha ihmetteli mielessään ja käänsi epävarmana katseensa Emilyyn.

”Haluan kertoa, mikä se puisten jumalten antama lahja on”, Emily ajatteli vastaukseksi.

Nasha kuunteli tarkkaavaisesti ja Emily otti hanskat käsistään. Sitten hän myös riisui paitansa, että Nasha näki puunkirouksen koko komeudessaan ja kauhussaan.

”Mikä tuo on?” Nasha kysyi mielessään.

”Se on puunkirous”, Emily ajatteli vastaukseksi.

”Sekö on se sinun saamasi lahja?” Nasha ihmetteli mielessään.

”Niin”, Emily ajatteli vastaukseksi.

Nasha haistoi Emilyn kättä kielellään. Nasha oli selkeästi jännittynyt, mutta samalla jokin rauhoitti tätä.

”Tämä on suuri lahja puisilta jumalilta”, Nasha ajatteli.

”Minun pitäisi vain saada se hallintaani. Nyt se vain kiduttaa minua pikkuhiljaa enemmän ja enemmän”, Emily ajatteli.

”Meidän pitää sitten alkaa harjoittelemaan”, Nasha ajatteli.

Emily nyökkäsi.

Kobratyttö II

Betula nana, osa 132

Nashan ilmaantumisen jälkeen vartijat pitivät Emilyyn hieman pidempää etäisyyttä kuin aikaisemmin. Toisaalta vartijoiden käytös muuttui aikaisempaa hieman töykeämmäksi. Joel sen sijaan yritti olla entistäkin ystävällisempi, mutta se tutui Emilystä edelleen aivan tekaistulta. Sen verran Joelin käytös muuttui myös, ettei hän enää syönyt joka kerta Emilyn kanssa. Välillä kului päivä tai kaksi, jolloin Emily ei nähnyt Joelia ollenkaan. Emily ei pistänyt asiaa laisinkaan pahitteeksi.

Emily ei tiennyt kuinka oli mahdollista, mutta hän huomasi nopeasti, että hän pystyi vaihtamaan Nashan kanssa suorasanaisia ajatuksia aivan kuin puhuisi kobransa kanssa. Emily eipäili, että puunkirous saattoi olla asian takana. Asia ihmetytti Nashaa suuresti, mutta Emily ei halunnut paljastaa asiaa kobralle.

Tapaamisen ensi-ilojen jälkeen Emily tajusi kysyä Nashalta kuinka tämä oli osannut tulla juuri oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan. Emilyn lähdöstä yliopistolta oli kuitenkin kulunut aikaa jo kaksi vuotta eikä hän ollut pitänyt lemmikkiinsä mitään yhteyttä.

”En oikein itsekään tiedä kuinka osasin tulla tänne. Tunsin vain jonkinlaisen hiljaisen kutsun ja tiesin, että minun pitää tulla juuri tänne juuri tähän aikaan”, Nasha kertoi mielessään.

Emily katsoi Nashaa ihmetellen.

”Muistan kuitenkin unen tai näyn tästä paikasta, joka oli hyvin tarkka. Aikaisemmin, lähes kaksi vuotta sitten, kuulin myös puissa humisevan tuulen tapaisen kuiskauksen, joka kertoi sinun olevan kunnossa”, Nasha jatkoi.

”Puiset jumalat”, Emily ajatteli.

”Ketkä?” Nasha ihmetteli mielessään.

”Pohjoisessa tapaamiani jumalia”, Emily ajatteli.

”No tuo ei kyllä selittänyt ollenkaan”, Nasha totesi mielessään.

”Sain heiltä lahjan”, Emily ajatteli osittain katkeralla äänellä ja puristi vasenta käsivartta.

Emilyn puunkirous oli jälleen alkanut levitä. Hänen oli pakko pitää koko ajan hansikasta vasemmassa kädessään, koska koko käsi oli vihreä. Myös hänen kaulaansa oli alkanut jälleen nousta vihreitä suonia ja juurakon päätä.

”Millaisen lahjan?” Nasha kysyi mielessään.

”Ei minkäänlaisen”, Emily vastasi mielessään ja kääntyi pois

”Voiko se liittyä jotenkin tähän, että pystyt lukemaan ajatuksiani ja välittämään omia ajatuksiasi minulle?” Nasha kysyi mielessään.

Emily kieltäytyi ajattelemasta vastausta.

Nasha osasi kuitenkin tuntea emäntänsä ahdistuksen ja kietoutui tämän ympärille turvaksi. Nashan puolesta emäntä sai kertoa huolistaan sitten, kun se hänelle sopi.

Kobratyttö

Betula nana, osa 131

Emily kävelee kirjaston hyllyjen välissä. Hänellä on Fagalesin historiasta kertova kirja käsissään. Vartija seuraa hänen perässään. Toinen vartija on jäänyt Emilyn käyttämän työpöydän luokse. Työpöytä odottaa muutaman hyllyjen risteyksen takana.

Työpöytä on kirjaston valoisalla puolella. Ikkunoista näkyy puutarha. Emily kuitenkin keskittyy kirjoihin. Hän on lukenut Fagalesin historiaa ja tehnyt muistiinpanoja. Emily ajatteli, että nyt kun hänellä ei ollut mutakaan tekemistä vankina ollessaan, hän voisi keskittyä opiskelemaan yhtä heikoimmista oppiaineistaan. Historia oli myös turvallinen opiskelun ala koko ajan kyttäävien vartioiden edessä.

Emily laski painavan kirjan pöydälle ja istuutui tuolille. Emilyä seurannut vartija murahti toiselle vartijalle jotakin. Pöydän luona odottanut vartija murahti takaisin. Antaa gorillojen murista, Emily ajatteli ja avasi kirjan raskaan kannen.

Tunteja ja vartijoiden vaihdosta myöhemmin Emily oli käynyt neljänneksen kirjasta läpi. Hän ei lukenut sivuja sanasta sanaan, vaan poimi tärkeimmät kohdat. Täydellisessä lukemisessa olisi tuhrautunut aikakausia.

”Haluan takaisin huoneeseeni”, Emily sanoi vartijoille.

Vartijat nyökkäsivät. Toinen vartijoista lähti edeltä avaamaan kirjaston ovea. Emilyn muistiinpanot ja kesken olevat kirjat jäivät työpöydälle. Emily tiesi, että hänen muistiinpanojaan luettiin ja hänen lukemiaan kirjojaan tarkkailtiin. Hän oli arvannut sen jo alun perin ja siksi hän oli kirjavalinnoissaan varovainen.

Vartijat saattoivat Emilyn pitkiä käytäviä pitkin huoneeseensa. Ovi Emilyn takana naksahti lukkoon. Emily käveli väsyneenä sänkynsä luokse ja kaatui sille makaamaan. Emily katseli sängyn kattoa ja huoneen kattoa, kunnes kuuli ikkunalasiinsa koputettavan.

Emily nousi istumaan sängylle ja katsoi ikkunaan. Mitään ei näkynyt, mutta koputus toistui. Emily nousi ylös ja käveli ikkunalle.

Juuri ennen kuin Emily ehti ikkunan luokse, jokin paiskautui ikkunan alareunasta läpi. Emily kiljahti, mikä sai vartijat ryntäämään sisään huoneeseen.

Vartijat näkivät rikkinäisen ikkunan ja hyökkäsivät heti Emilyn kimppuun luullen tämän särkeneen ikkunan. Vartijat huomasivat kuitenkin nopeasti, että ikkunan oli särkenyt aivan joku muu, kun vihainen kobra hyökkäsi heidän kimppuunsa.

Emilyllä kesti jonkin aikaa tajuta mitä tapahtui. Sitten hän tajusi, että ikkunalasin läpi oli hyökännyt hänen lemmikkikobransa Nasha. Nyt kobra sähisi vartijoille, jotka yrittivät saada käärmettä kiinni.

”Nasha, lopeta”, Emily komensi.

Nasha väisti vartijan hyökkäyksen ja kiemurteli sitten Emilyn luokse. Toinen vartija syöksyi käärmeen perään, mutta Emily astui Nashan eteen.

Vartija tarttui Emilyyn, mutta samalla ovelta kuului huuto.

”Mitä täällä tapahtuu?” Joel kysyi.

Emily ja vartijat käänsivät katseensa ovelle. Joel astui sisälle huoneeseen kahden vartijan saattamana.

”Minun lemmikkikäärmeeni tuli ikkunan läpi sisälle ja vartijat hyökkäsivät sen kimppuun”, Emily vastasi.

”Kuinka Nasha on tänne löytänyt?” Joel kysyi ja huomasi käärmeen.

”En minä tiedä”, Emily vastasi.

”Olkoon nyt sitten täällä”, Joel sanoi ja katsoi Emilyä

Emily vastasi Joelin katseeseen kiitollisena.

”Tuo ikkuna pitää kuitenkin korjata. Hakekaa tänne korjaaja”, Joel sanoi ja lähti pois.

Yksi vartijoista lähti hakemaan korjaajaa, yksi seurasi Joelia ja kaksi jäi huoneeseen tarkkailemaan Emilyä ja Nashaa. Emily ei vartijoista enää välittänyt. Jälleennäkeminen uskollisen lemmikin kanssa oli iloinen.

Kohti Imperasin laaksoa II

Betula nana, osa 130

Maisemat lipuivat hiljalleen ohitse lentävän maton alla. Linnut nukkuivat ja Narsha nuokkui unen rajamailla. Mihail ja Sarnel sen sijaan istuivat lentävän maton kärjessä virkeinä ja katselivat alapuolista maisemaa samalla keskustellen tulevasta.

”Tämä tuntuu itsemurhareissulta”, Sarnel sanoi.

”Kyllä me onnistumme”, Mihail sanoi.

”Kuinka ihmeessä?” Sarnel kysyi.

”Meidän täytyy toimia huomaamattomasti”, Mihail vastasi.

”Meidän täytyy olla oikeasti näkymättömiä”, Sarnel sanoi.

Sarnel katseli maisemaa selvästi tyytymättömänä.

”Miksi vastustat tätä matkaa näin ankarasti?” Mihail kysyi.

”Olen vain realisti. Pidän todennäköisenä, että päädymme kaikki seipään nokkaan”, Sarnel vastasi.

”Älä huoli. Minulla riittää kyllä voimia pitää meidät pois seipään nokasta. Toivottavasti minulla on sitä riittävästi myös Emilyn pelastamiseksi”, Mihail sanoi.

”Mikä on tämä uusi voima, josta puhut? Ei muuttuminen takaisin nuoreksi uutta voimaa tuo, se vain palautti vanhat”, Sarnel ihmetteli.

”Tein sopimuksen”, Mihail vastasi.

”Kenen kanssa?” Sarnel sanoi.

”Et halua tietää”, Mihail vastasi.

”Haluan tietää sitä suuremmalla syyllä”, Sarnel sanoi.

”On parempi, jos te kaikki olette ulkopuolisia tässä asiassa”, Mihail sanoi.

Sarnel tuijotti Mihailia ja tämän olemus ilmeisesti sai hänet puhuttua ympäri.

”Hyvä on. Menemme Imperasiin ja pelastamme Emilyn. Tarvitsemme suunnitelman”, Sarnel sanoi.

”Ja hyvän sellaisen”, Mihail sanoi.

”Onneksi meillä on tässä aikaa suunnitella”, Sarnel sanoi.

”On parempi edetä hitaasti, niin ehdimme kerätä voimia. Imperasissa tulemme varmasti tarvitsemaan kaiken, minkä itsestämme irti saamme. Ehkä hieman enemmänkin”, Mihail sanoi.