Pieni voitto II

Betula nana, osa 159

”Hei”, Emily sanoi.

Emily hymyili Mihailille, joka hymyili takaisin.

”Hei”, Mihail sanoi.

”Miten isku sujui?” Emily kysyi.

”Ihan hyvin”, Mihail vastasi.

Sarnel katsoi Mihailia hiljaa. Netronovalaan paluu oli sujunut linnassa olleelta nelikolta hiljaisissa merkeissä. Nils ja Sarnel olivat kantaneet Mihailin äitiä siihen saakka kunnes Netronovalasta ja metsässä joukkoja harhauttamassa olleet miehet olivat tulleet vastaan. Vastaan tulleilla oli mukanaan kärry, johon Mihailin äiti pääsi mukavammin matkustamaan. Vankeus ei ollut tehnyt hänelle hyvää.

Netronovalan pihalla heitä vastassa oli Emilyn lisäksi Mihailin isoäiti.

”Kiitos jumalille, että olet vielä elossa”, Mihailin isoäiti sanoi.

”Jumalille kiitos, että äiti oli vielä elossa”, Mihail sanoi.

Mihailin äiti kannettiin sisälle toipumaan. Mihail, Sarnel ja Nils jäivät ulos vastaanottoväen seuraan. Nilsiä oudoksuttiin monelta suunnalta.

”Mikäs mies sinä olet?” Karl kysyi.

”Olen Nils Tammi, edesmenneen kenraalikuvernöörin entinen pappi”, Nils vastasi.

”Ja mitä teet täällä?” Karl kysyi.

”Me otimme hänet mukaan tyrmistä. Minä vastaan hänestä”, Mihail vastasi.

Mihail oli vaistonnut miesten Nilsiä kohtaan hieman vihamieliset katseet. Karl nyökkäsi.

”Yksi lisämies ei ole koskaan pahitteeksi, ei pappikaan. Meillä on sota edessä. Keisarikunta tietää pian, mitä täällä on tapahtunut”, Karl sanoi.

”Seuraava liike on hyökätä Earnestiin”, Mihail sanoi.

”Mitä?” Karl kysyi.

”Siskoani kuulemma pidetään siellä”, Mihail vastasi.

”Kuka niin sanoi?” Karl kysyi.

”Kenraalikuvernööri”, Mihail vastasi.

”Se on vaikea paikka hyökätä”, Karl sanoi.

”Minä ja Sarnel hoidamme sen”, Mihail sanoi.

”Minä tulen mukaan”, Emily sanoi.

”Minä myös”, Hans sanoi.

”Ei sinne kannata kenenkään lähteä. Se paikka on kaikille hyökkääjille kuolemaksi”, Karl sanoi.

Pieni voitto

Betula nana, osa 158

Kenraalikuvernööri Navlas pysyi aluksi tiukkana, mutta parin tunnin pehmittelyn jälkeen hänen sanainen arkkunsa aukesi. Kenraalikuvernööri kertoi, että Mihailin sisko oli Earnest-linnoituksessa vuorilla. Hän myös mainitsi, että paikkaa vartioivat hänen uskollisimmat soturinsa ja palvelijansa. Ei sama rupusakki, jota linna oli täynnä. Mihail naurahti Nalvasin uholle.

”Nyt päästä minut kärsimyksestäni”, kenraalikuvernööri anoi.

Mihail katsoi vanhaa miestä kylmästi.

”Et kyllä ansaitse tätä”, Mihail sanoi.

Mihail loitsi käteensä jäämiekan ja katkaisi yhdellä nopealla sivalluksella kenraalikuvernööri Artur Nalvaksen pään. Miehen ruumis valahti löysänä puisen valtaistuimen juurelle. Mihail antoi kenraalikuvernöörin pään pyöriä pois korokkeelta.

Mihail kääntyi kohti salin ovea. Ovet olivat edelleen auki ja ovella vartioi Sarnel. Nils oli vienyt Mihailin äidin muualle, ettei tämän tarvitsi katsoa kidutusta. Mihail käveli raskain askelin Sarnelin luokse ja pudotti jäämiekan matkalla maahan. Miekka katkesi useaan osaan ja alkoi hitaasti sulaa.

”Mitä seuraavaksi?” Sarnel kysyi.

”Lähdemme vuorille hakemaan siskoani”, Mihail vastasi.

”Millainen paikka Earnest on?” Sarnel kysyi.

”En tiedä, mutta nimi tarkoittaa kotkan pesää. Luultavasti jokin vaikeasti valloitettava linnoitus se on”, Mihail vastasi.

”Kai käymme Netronovalassa ensin?” Sarnel kysyi.

”Tietysti. Pitäähän äitini viedä sinne. Haluan myös nähdä, että Emily on kunnossa”, Mihail vastasi.

”Lähdetään sitten”, Sarnel sanoi.

Kaksikko kapusi portaat alas. Nils ja Mihailin äiti odottivat maan tason kerroksessa portaiden juurella. Kaikki sotilaat olivat kaikonneet linnoituksesta tai eivät ainakaan uskaltaneet tulla esille. Jäähirviö murskasi linnan ulkomuuria. Mihail jakoi jäähirviön kymmeneen osaan jäämiehiksi ja kiinnitti loitsun linnan pihan keskelle loitsimaansa jäälohkareeseen.

”Jätän tänne varmuuden vuoksi vartijoita”, Mihail sanoi.

Jäämiehet jäivät vartioimaan linnaa ja muut lähtivät Netronovalaa. Netronovalassa kuultiin hyviä uutisia. Metsään marssineet kenraalikuvernöörin miehet olivat hylänneet aseensa lähes heti taistelun alettua ja nyt keisarikunnalle uskolliset joukot pakenivat vuorien meren puolelta niin nopeasti kuin ehtivät. Léosta oli heidän.

Isku linnaan IX

Betula nana, osa 157

Veri litisi Mihailin saappaiden alla, kun hän käveli ruumiiden seassa kohti kenraalikuvernööriä. Kenraalikuvernööri oli vielä elossa, siitä Mihail oli varma. Hän oli ohjannut jäävaarnat niin, ettei kenraalikuvernööri kuolisi heti. Hän saisi rauhassa kärsiä.

Kenraalikuvernööri näytti elonmerkkejä ja yski verta, kun Mihail astui korokkeelle, jonka päällä kenraalikuvernöörin tuoli oli. Mihail sylkäisi lattialle tuolin eteen.

”Se niistä sotilaista”, Mihail sanoi.

”Sinä olet hirviö”, kenraalikuvernööri sanoi.

”Niin olet sinäkin”, Mihail sanoi.

Kenraalikuvernööri Navlas nauroi niin, että Sali raikui.

”Ja olet ehkä myös hivenen hullu”, Mihail sanoi.

”En niin hullu kuin sinä. Lähteä nyt uhoamaan kokonaista keisarikuntaa vastaan. Suurinta koskaan ollutta ihmisten valtakuntaa vastaan”, kenraalikuvernööri sanoi.

Mihail tarttuu kenraalikuvernöörin takin rinnuksesta kiinni.

”Tiedätkö mikä tai kuka on ainoa, joka ei pelkää kuolemaa?” Mihail kysyi.

”Ei sellaista olekaan”, kenraalikuvernööri vastasi.

Kenraalikuvernööri käänsi päänsä poispäin Mihailista ja yski verta.

”Ainoa joka ei pelkää kuolemaa on Kuolema itse”, Mihail sanoi.

”Mitä sinä puhut?” Kenraalikuvernööri kysyi.

”Minä puhun tulevaisuudesta, mutta siitä sinun ei tarvitse välittää, sillä sinun aikasi tässä maailmassa on lopussa”, Mihail vastasi.

Kenraalikuvernööri köhi ja irvisti kivusta.

”Mutta sitten olennaisiin, missä on siskoni?” Mihail kysyi.

”Senhän sinä haluaisit tietää”, kenraalikuvernööri sanoi.

”Ja sinä haluat kertoa”, Mihail sanoi.

Kenraalikuvernööri nauroi.

”Niin sinä luulet”, Kenraalikuvernööri sanoi.

”Minä tiedän. Ainoa asia, mitä sinä voit enää saavuttaa, on kuolla kivuttomasti. Jos et kerro minulle, mitä minä haluan tietää, kuolemasi on kaikkea muuta kuin kivuton”, Mihail sanoi.

Mihail repäisi yhden kenraalikuvernöörin lävistäneistä jäävaarnoista pois. Kenraalikuvernööri parahti kivusta.

”Kummallako tavalla haluat tehdä?” Mihail kysyi.

Kenraalikuvernööri katsoi Mihailia pelokkain silmin.

”Minua ei kyllä haittaa, jos haluat pidentää kuolemaasi. Siitä voi olla minulle jopa iloa, kun voin testata ihmiskehon rajoja”, Mihail sanoi.

Isku linnaan VIII

Betula nana, osa 156

”Kävelitte suoraan ansaani”, tuolilla istuva vanha mies sanoi.

”Niin me tuossa oven ulkopuolella jo päättelimme, että ansa täällä on. Ajattelimme, että laukaisemme ansan nyt saman tien, kun täällä kerran olimme. Lisäksi täällä on varmaan jotakin, mitä me olemme tulleet hakemaan”, Mihail sanoi.

”Tarkoitatko siskoasi?” Tuolilla istuva vanha mies kysyi.

”Kenties”, Mihail vastasi.

”Hän ei ole täällä”, tuolilla istuva vanha mies sanoi.

”Mitä?” Mihail kysyi.

”Lähetin hänet muualle. Varotoimena sitä varten, että joku tulisi häntä noutamaan”, tuolilla istuva vanha mies sanoi.

Mihail puri hammastaan.

”Anteeksi, käytöstapani. Meillä täällä käy niin harvoin vieraita. Minä olen Artur Navlas, hänen majesteettinsa vaalikeisarin asettama itäisten maiden kenraalikuvernööri”, tuolilla istuva vanha mies sanoi.

Kenraalikuvernööri nousi tuoliltaan seisomaan. Seisomaan nousu näytti hieman vaivalloiselta. Vanha mies tarvitsi avuksi käsiä ja vieressään koko ajan seisovaa avustajaa.

”Tänä surullisena päivänä minä tuomitsen teidät kaikki kuolemaan”, kenraalikuvernööri sanoi.

Sillä samalla hetkellä salin reunoilla odottaneet sotilaat ryntäsivät kohti Mihailia, Sarnelia, Mihailin äitiä ja Nilsiä. Samalla ulkoa kuului kova räjähdysääni. Ääni kuului portin suunnalta.

”Armoa on turha anella. Hirviösi on tuhottu mustan ruudin voimalla ja minulla on sotilaita enemmän kuin ehditte laskea. Teidän laisillenne keisarikunnan pettureille ei armoa suoda”, kenraalikuvernööri huusi.

Kenraalikuvernööri rojahti takaisin tuoliinsa katsomaan näytöstä.

Mihail hymähti huvittuneena juuri ennen kuin etummaisen sotilaan keihäs osui häneen. Keihäs ei kuitenkaan koskaan päässyt perille kohteeseensa, kun kylmä paineaalto paiskasi sotilaat kauemmaksi.

”Luuletko, että minun taikani sortuu mustan ruudin edessä? Luuletko, etten kykene tekemään selvää muutamasta sotilaasta?” Mihail kysyi kenraalikuvernööriltä.

Ulkoa kuului jäähirviön huuto. Huuto oli kovempi kuin kertaakaan aikaisemmin. Samalla Mihail taikoi eteensä ilmaan lukemattoman joukon jäävaarnoja. Sotilaat ehtivät hetken ajan katsella kohtaloaan ennen kuin Mihail lähetti neulanterävät jäävaarnat kohti sotilaita. Salin lattia peittyi kylmyydestä hyytyvään vereen.

Isku linnaan VII

Betula nana, osa 155

Nils kapusi portaita ylös koko ajan ympäristöään tarkkaillen. Ulkoa kuului sotilaiden huutoja ja jäähirviön ajoittaista karjumista. Jossain vaiheessa kuului myös kivirakenteen romahtamisen ääni. Jäähirviö oli luultavasti murtanut portin ja osan sitä ympäröivästä muurista.

”Mitä ääniä ulkoa kuuluu?” Nils kysyi.

”Harhautuksemme ääniä”, Mihail vastasi.

Nils nyökkäsi eikä kysynyt asiasta sen tarkemmin.

Maanpinnan kerroksesta ylöspäin johtavat kierreportaat, jotka ovat kapeammat kuin portaat, jotka johtivat alas tyrmiin. Nils lähtee etenemään varovaisesti ylöspäin.

”Olkaa varuillanne. Voimme kohdata vartioita yllättäenkin”, Nils sanoi.

Nilsin varoitus ei kuitenkaan toteutunut. He saapuvat laajalle kerrostasanteelle kolmannessa kerroksessa. Portaat ylöspäin ovat huomattavasti kapeammat. Nilsin mukaan portaat johtavat vintille. Kiinnostavampaa sen sijaan on porrastasanteelle oleva suuri tammiovi, jonka takana on kenraalikuvernöörin sali ja asuintilat.

”Tämä alkaa tuntua liian helpolta”, Sarnel sanoi.

”Olen samaa mieltä”, Mihail sanoi.

”Haluaisin ehdottaa, että lähtisimme hyvän sään aikana, mutta ymmärsin sinun haluavan pelastaa siskosi”, Nils sanoi.

”Olet ymmärtänyt oikein. Lähdemme täältä vain hänen meidän mukana”, Mihail sanoi.

Nils nyökkää.

”Sitten ainoa vaihtoehto on mennä tuonne. Sanon kuitenkin, että kenraalikuvernööri on kiero mies. Kiero ja äärimmilleen vainoharhainen. Hän on saattanut arvata vainoharhaisuudessaan teidän harhautuksen harhautukseksi. Siksi luulenkin, että oven takana ei odota mikään muu kuin ansa”, Nils sanoi.

”Luulen, että olet oikeassa. Ansa siellä on”, Mihail sanoi.

”Emme voi ottaa äitiäsi mukaan sinne”, Sarnel sanoi.

”Nils, voitko olla hänen kanssaan?” Mihail kysyi.

”Se käy”, Nils sanoi.

Sarnel laski Mihailin äidin maahan omille jaloilleen. Nils auttaa Mihailin äitiä pysymään pystyssä.

”Pysy riittävän lähellä meitä, älkää jääkö tänne oven taakse. Jos tuolla on ansa, niin meidät yritetään varmasti yllättää myös takaa”, Mihail sanoi.

”Selvä. Oletan samaa”, Nils sanoi.

”Huuda, jos tarvitset apua”, Sarnel sanoi.

Nils nyökkää.

”Eiköhän sitten laukaista ansa”, Mihail sanoi.

Sarnel nyökkää.

Mihail avaa oven. Oven takana on sali. Salin toisessa päässä istuu vanha mies suuressa puisessa tuolissa. Salin reunoilla on runsas joukko sotilaita.

”Mihail Netronova, olen odottanut sinua!” Mies tuolilla huusi.

Mihail astuu saliin ja hänen suupieleensä ilmestyy hillitty hymy.