Betula nana, osa 357
Mihail vilkutti vielä Emilylle ja komensi lohikäärmeen ilmaan. Raskas olento nousi hitaasti irti maasta ja pikkuhiljaa yhä ylemmäksi. Lopulta se pääse linnan muurien yläpuolelle ja Mihail teki viimeisen vilkaisun ympärilleen. Sen jälkeen suunta oli kohti pohjoista. Lohikäärme karjaisi ja lähti lentämään eteenpäin.
Tuuli oli aluksi vastainen, joten matkateko kävi hitaasti. Lentäminen kuitenkin hämäsi siinä mielessä, että kaikkien esteiden ylitys oli yhtä vaivatonta kuin matkanteko muutenkin. Hidaskin lentäminen oli siis paljon nopeampaa kuin maata pitkin kulkeminen nopeimmalla mahdollisella ratsulla. Siitäkin huolimatta, että matkanteko lentäen oli nopeaa, heillä meni useita päiviä päästä Reueliin saakka.
Toisena päivänä tuuli oli suotuisampi ja matka taittui nopeammin. He eivät kuitenkaan vain lentäneet ja katselleet maisemia. Kun kerran maisemaa nähtiin ylhäältä, niin sotilaat kartoittivat maastoa ja piirsivät siitä karttoja. Kiinnostavia maastonkohtia myös merkittiin ylös, jotta niitä voitaisiin tutkia myöhemmin tarkemmin. Kartat saatettiin jättää Reuelissa olevalle varuskunnalle toimitettavaksi takaisin Netronovalaan.
Jo lentomatkaan puutuneina he lopulta pääsivät Reueliin. Siellä heitä oli vastassa täydessä hälytystilassa olleiden sotilaiden joukko, jotka olivat säikähtäneet lohikäärmettä. Sotilaiden lisäksi paikalla oli Sarnel valmiina puolustamaan Reuelia yhdessä sotilaiden kanssa.
”Arvon ruhtinas, mitä teette täällä? Ja mikä tuo on?” Sarnel kysyi.
”Olen matkalla kohti pohjoista”, Mihail vastasi.
Sarnel ei kunnellut Mihailin vastausta, vaan katseli epäkuollutta lohikäärmettä.
”Onko tuo se, minkä luulen sen olevan?” Sarnel kysyi.
”Se on muumioitu lohikäärme, jonka minä kuolleestamanasin. Aivan kuin sanoin tekeväni”, Mihail sanoi.
Sarnel nyökkäsi.
”Ja olet matkalla sen kanssa kohti pohjoista, jotta voit yksin kääntää taistelun koko Suurta keisarikuntaa vastaan voitoksi?” Sarnel kysyi.
”Teen vain sen, mitä tarvitsee, jotta saan sotilaani pois sieltä”, Mihail vastasi.
”Sitä minä olen pelännytkin sinun tekevän”, Sarnel sanoi.
”Enkä minä ole yksin”, Mihail sanoi.
Mihail osoitti selkänsä takana olevia sotilaita, jotka yrittivät parhaansa mukaan toipua lentomatkasta. Kaikille matka ei ollut helppo ja pidempi lepotauko oli heille tarpeen. Tarkoitus oli viettää seuraavat kaksi yötä Reuelissa ja jatkaa sitten matkaa kohti pohjoista.
”Muutamalla henkivartijalla ei ratkaista taisteluita ja sodista puhumattakaan”, Sarnel sanoi.
Mihail veti Sarnelin lähemmäksi itseään.
”Voit olla mitä mieltä tahansa, mutta minä lennän pohjoiseen. Siellä tapahtuu, mitä siellä tapahtuu”, Mihail sanoi.
Mihail piti tauon.
”Ja sinulle minulla on uusi tehtävä”, Mihail sanoi.
torstai 20. heinäkuuta 2023
Ruhtinas lentää taisteluun III
torstai 13. heinäkuuta 2023
Ruhtinas lentää taisteluun II
Betula nana, osa 356
Linnan pihalla Mihailin laukku kiinnitettiin hänen oman satulansa viereen lohikäärmeen selkään. Mihailin mukaan lähtevät sotilaat hyvästelivät tovereitaan ja perheitään. Emily pohti, uskoiko kukaan heistä palaavansa takaisin.
Emily meni Mihailin luokse.
”Voinko saada sinut vielä pieneksi hetkeksi kahden kesken?” Emily kysyi.
”Miksi?” Mihail kysyi.
”Haluan hyvästellä rauhassa”, Emily vastasi.
Mihail vilkuili ympärilleen. Hän näki, että sotilaiden viimeiset valmistelut olivat vielä kesken.
”Saat hetken”, Mihail sanoi.
Emily johdatti Mihailin takaisin sisälle ja he menivät pieneen saliin, joka oli autio. Siellä Emily suuteli Mihailia intohimoisesti.
”Toivoisin, että olisimme ehtineet hyvästellä pidemmin”, Emily sanoi.
”Minä kyllä palaan takaisin”, Mihail sanoi.
”Tietysti sinä sanot niin, mutta ei sitä voi tietää. Voi olla, että sinä jäät sinne ja en saa edes tietää asiasta”, Emily sanoi.
Mihail sulki silmänsä ja antoi otsansa koskettaa Emilyn otsaa.
”Mitä tahansa käykin, niin lupaan, että me vielä näemme, rakkaani”, Mihail sanoi.
Mihail tunsi kuinka Emily pidätteli kyyneliään.
”Niin on parempi tapahtua”, Emily sanoi.
”Niin tulee tapahtumaan”, Mihail sanoi.
He suutelivat ja halasivat pitkään. Lopulta salin ovelta kuului varovainen koputus. Kaikki valmistelut olivat valmiina. Mihail ja sotilaat voisivat lähteä lentämään kohti pohjoista.
”On aika”, Mihail sanoi.
Emily tarttui vielä kiinni Mihailiin ja suuteli tätä viimeisen kerran ennen kuin päästi tästä irti.
”Olen jättänyt ohjeet ja parhaat neuvonantajat käyttöösi”, Mihail sanoi.
”Kyllä minä pärjään johtamisesta”, Emily sanoi.
”Mistä et pärjäisi?” Mihail kysyi.
”Siitä, jos et palaakkaan luokseni”, Emily sanoi.
Mihail nyökkäsi.
He palasivat linnan pihalle ja Mihail nousi lohikäärmeen selkään sotilaidensa kanssa. Linnan pihalla olevat sotilaat ja linnan asukkaat hurrasivat lähtijoille. Lapset heittelivät kukkia. Emilyn mielestä sotaan lähdössä oli aina liikaa iloa. Sen olisi ennemmin pitänyt olla surun hetki.
torstai 6. heinäkuuta 2023
Ruhtinas lentää taisteluun
Betula nana, osa 355
Muutamien päivien kuumeisten lähtövalmistelujen jälkeen Mihail oli valmis lähtemään kohti pohjoista. Lohikäärmeelle oli nopeasti ommeltu satuloita, joihon kiinnitettyihin lukuisiin satulalaukkuihin lisättiin niin paljon varusteita kuin vain uskallettiin laittaa. Ei ollut mahdollista tietää etukäteen, miten paljon lohikäärme jaksaisi kantaa pitkän lentomatkan ajan, joten laukut oli tehty myös helposti irroitettavaksi.
Satuloita oli useita, jotta muutama henkivartija pystyi lähtemään Mihailin mukaan. Emily sen sijaan oli jäämässä Aegyzaan johtamaan linnaa ja kaupunkia.
Emily olisi toivonut toisin. Tästä hän oli tullut keskustelemaan lähtövalmisteluja omassa huoneistossaan tekevän Mihailin kanssa.
”Haluan tulla mukaasi”, Emily sanoi.
”Ja minä haluan sinun jäävän tänne. En halua, että oli vaarassa keskellä taisteluja. En kesä ajatellakaan sellaista”, Mihail sanoi.
”Olisi parempi, jos menemmä yhdessä”, Emily sanoi.
Mihail nyökkäsi.
”Varmasti, mutta en ota silti sitä riskiä. En halua menettää sinua”, Mihail sanoi.
”Entä mitä minä haluan? Eikö sillä ole mitään merkitystä?” Emily kysyi.
Mihail ei vastannut. Sen sijaan hän jatkoi valmistelujaan.
”Mehän puhuimme tästä. Minäkään en halua menettää sinua”, Emily sanoi.
”Olen päättänyt mitä teen”, Mihail sanoi.
Mihail asetti viimeiset tavaransa laukkuun ja sulki sen.
”Olen valmis”, Mihail sanoi.
”Lähdetkö aamulla?” Emily kysyi.
”Ei, lähden heti. Mitä nopeammin pääsen liikkeelle ja kohti pohjoista, sen parempi”, Mihail vastasi.
Emily istuutui tuoliin Mihailin työpöydän vieressä.
”Luulin, että saan viettää vielä yön kanssasi”, Emily sanoi.
”Anteeksi, mutta minun on pakko lähteä heti. Jokainen hetki, jonka odotan täällä, luultavasti maksaa monen sotilaan hengen”, Mihail sanoi.
”Etkö luota sotilaisiisi?” Emily kysyi.
”Luotan, mutta he ovat keskellä vihollisvaltakuntaa”, Mihail vastasi.
Mihail lähti kantamaan laukkuaan ulos linnan pihalla odottavan lohikäärmeen luokse. Emily jäi paikoilleen ja painoi päänsä. Hänen täytyi koota itsensä, että pystyi nousemaan ylös ja seuraamaan Mihailin perässä.
torstai 22. kesäkuuta 2023
Muumioitu lohikäärme XVI
Betula nana, osa 354
Mihail odotti, että Emily pääsi korokkeelle, ennen kuin komensi lohikäärmeen liikkeelle.
”Mennään ensin ulos”, Mihail sanoi.
Lohikäärme tottelli hitaasti. Pelkkä ääni ei riittänyt olennon tehokkaaseen ohjaamiseen, vaan tarvittaisiin ohjaamista taikavoimien avulla. Hitain ja raskain askelin lohikäärme kuitenkin lähti etenemään kohti oviaukkoa.
”Pysähdy”, Mihail sanoi.
Lohikäärme ehti ottaa pari askelta vielä Mihailin sanojen jälkeen ennen kuin pysähtyi.
”Yritetään toisella tapaa”, Mihail sanoi.
Mihail sulki silmänsä, keskittyi ja kokosi vielä jäljellä olevia taikavoimiaan. Kuolleestamanatun ohjaaminen vaatisi jonkin verran voimia, kun kyseessä oli niin suurikokoinen olento. Hän kosketti lohikäärmettä ja antoi takavoiman virrata käsistään lohikäärmeeseen. Lohikäärmeen koko kehon hallinnan saaminen kesti vähän aikaa, mutta lopulta Mihail kykeni ajatuksellaan ohjaamaan lohikäärmeen liikettä.
”Yritetään uudestaan”, Mihail sanoi.
Lohikäärme lähti heti liikkeelle, kun Mihail ajatteli käskyä. Samoin se pysähtyi heti, kun Mihail halusi.
”Nyt tämä sujuu paremmin”, Mihail sanoi.
Mihail kääntyi vielä vilkuttamaan Emilylle ja ohjasi sitten lohikäärmeen ulos.
Ulkona oli ohikulkevia sotilaita sekä kuolleestamanauspaikan vartijoita, jotka kaikki säikähtivät, kun valtava olento tuli ulos auringonvaloon. Nähdessään Mihailin lohikäärmeen selässä, he ryhtyivät suosionosoituksiin. Mihail nyökkäili ja vilkutti sotilaille muutaman kerran. Sitten hän teki sen, mitä oli tullut lohikäärmeen kanssa tekemään. Hän komensi lohikäärmeen lentoon.
Raskas olento nousi hitaasti ilmaan. Aluksi Mihailista tuntui, etteivät he nousisi ollenkaan lentoon, mutta kohta hän huomasi, että katu ja kuolleestamanauspaikka jäivät kauaksi alle. Hän ohjasi lohikäärmettä yhä ylemmäksi.
Pian Mihail nousi lohikäärmeen kanssa rakennusten yli ja näki nekropoliksen kokonaisuudessaan. Yhä korkeammalla hän näki vielä pidemmälle. Toiseen suuntaan nekropoliksen ulkopuolella jatkui aavikko ja toiseen suuntaan vastaan tuli elävien kaupunki. Ja sitten joki joka halkaisi kullankeltaisen aavikon sinisenä vyönä, jonka kummallakin puolella oli vihreät vyöt. Mitä ylemmäksi Mihail ja lohikäärme nousivat, sitä selkeämmin vyö erottui.
”Tätä maata minä hallitsen. Täällä minun kansani asuu”, Mihail sanoi.
Mihail käänsi katseensa ensin etelään. Meri oli niin kaukana, ettei se näkynyt edes näin korkealta. Seuraavaksi itä ja länsi. Kummassakaan suunnassa ei ollut mitään kiinnostavaa katseltavaa.
Lopuksi suunta kääntyi pohjoiseen. Mihail ei erottanut, missä aavikko muuttui savanniksi. Jossakin kaukana niin kävi ja siitä pohjoiseen edetessä lopulta vastaan tulisi Suuri keisarikunta.
”Sinne meidän on mentävä. Kohti taistelua”, Mihail sanoi.
Lohikäärme ei regoinut asiaan mitenkään. Sen reaktiot olivat Mihailin käsissä.
Mihail lensi lohikäärmellä vielä vähän aikaa ja ohjasi lohikäärmeen sitten takaisin kohti nekropolia.
torstai 15. kesäkuuta 2023
Muumioitu lohikäärme XV
Betula nana, osa 353
Mihail ja Emily huokaisivat helpotuksesta.
”Kuolleestamanaus taisi onnistua niin kuin oli tarkoituskin”, Mihail sanoi.
”Se on hyvä. Minä jo säikähdin, että manasit sen eläväksikuolleeksi, mutta nyt se kuitenkin hyökkää kimppuumme”, Emily sanoi.
”Minäkin ehdin pelätä samaa”, Mihail sanoi.
Eläväkuollut lohikäärme seurasi heidän keskusteluaan, mutta ei reagoinut siihen mitenkään. Emily käänsi katseensa Mihailiin.
”Onko se samanlainen tietoinen eläytetty kuin vaikka sukulaisesi Edkar Netronova, joka muistaa menneet ja pystyy itsenäiseen päätöksentekoon?” Emily kysyi.
Mihail käänsi katseensa Emilyyn ja mietti hetken ajan vastaustaan. Rehellisesti sanottuna hän mietti täysin samaa ja ei tiennyt vastausta vielä itsekään.
”Koska lohikäärmeen sielu vastusti kuolleestamanausta niin kovasti ja jouduin sitomaan sen voimakkaalla loitsulla, jotta manaus onnistu, voi olla, että lohikäärmeen oma tahto ja luova ajattelu murtui samalla”, Mihail vastasi.
Emily nyökkäsi ja käänsi katseensa takaisin lohikäärmeeseen.
”Sitten sinun täytyy kontrolloida sitä itse”, Emily sanoi.
Mihail seurasi Emilyn esimerkkiä ja käänsi myös katseensa takaisin lohikäärmeeseen.
”Niin”, Mihail sanoi.
Mihail astui lähemmäs lohikäärmettä, joka ei reagoinut muuten kuin tuijottamalla rauhallisesti kuolleestamanaajaansa.
”Mitä aiot?” Emily kysyi.
”Aion kokeilla lohikäärmeellä ratsastamista”, Mihail vastasi.
Mihail käveli lohikäärmeen luokse. Lohikäärme seurasi Mihailia katseellaan. Emilystä lohikäärmeen käytös ei vaikuttanut luonnolliselta. Se oli kuin transsissa vailla mitään omaa tahtoa. Hänen paha aavistuksensa jatkui ja vahvistui.
”Ole varovainen”, Emily sanoi.
Emily ei ollut varma kuuliko Mihail enää häntä. Tämä ei ainakaan näyttänyt reagoivan mitenkään hänen sanomiseensa. Emily ei voinutkaan muuta kuin seurata, kun Mihailin kiipesi ylös lohikäärmeen selkään. Lohikäärmeen selkään päästyään Mihail vilkutti Emilylle ja viittoi tämän siirtymään sivummalle.
”En voi sille mitään, mutta minulla on tästä kaikesta pahat aavistukset”, Emily sanoi.
Kukaan ei ollut kuulemassa.
Emily käveli takaisin korokkeelle, jolla myös Emilyn kamarineito edelleen odotti. Tämä näytti hyvin huolestuneelta.
”Rouva ruhtinatar, oletteko kunnossa?” Kamarineito kysyi.
”Olen, kiitos”, Emily vastasi.
Emily toivoi, että myös Mihail olisi. Ja että lohikäärme oli.
torstai 8. kesäkuuta 2023
Muumioitu lohikäärme XIV
Betula nana, osa 352
”Minä luulin… Minä pelkäsin, että muumioidun lohikäärmeen sielun hyökkäys olisi murtanut sinut ja loitsun. Ja siitä olisi noussut tämä pölymyrsky”, Emily sanoi.
”Minä torjuin hyökkäyksen ja sidoin muumioidun lohikäärmeen sielun takaisin lohikäärmeen ruumiin sisälle”, Mihail sanoi.
”Miten onnistuit siinä?” Emily kysyi.
Mihail nieleskeli. Vaikka kuolleestamanaus oli taas vakaa, niin sen ylläpitäminen kävi voimille.
”Kerron, kunhan olen saanut manauksen päätökseen. Minun täytyy nyt keskittyä”, Mihail vastasi.
”Ei sillä ole merkitystä. Merkitystä on vain sillä, että sinä olet vielä elossa”, Emily sanoi.
Emily ryömi Mihailin luokse ja halais tämän jalkaa.
Mihail katseli Emilyä. Tämän läsnäolo toisaalta rauhoitti häntä, mutta toisaalta haittasi keskittymistä loitsuun. Vielä hetki, sitten voin keskittyä sinuun, Mihail ajatteli.
Sitten Mihail lausui kuolleestamanauksen viimeiset sanat ja viimeisteli manauksen. Kaikki taikavoima, mikä hänen ympärillään sekä pitkin riimuja ja taikapiirejä kaikkiallla hänen ja muumioidun lohikäärmeen ympärillä, keskittyi, voimistui ja sitten syöksähtivät muumioituun lohikäärmeeseen.
Vajosi syvä hiljaisuus ja pölypilvi alkoi pikkuhiljaa laskeutua. Jostain kuului Tammen seuraajien ääniä. Kaikki odottivat, oliko manaus onnistunut. Mihail veti Emily ylös ja halasi tätä.
”Kaikki on hyvin”, Mihail sanoi.
”Minä pelkäsin niin paljon. Luulin, että jätit minun tänne maailmaan yksin”, Emily sanoi.
Mihail rutisti Emilya tiukemmin.
”Lupaatko, että et jätä minua koskaan yksin?” Emily kysyi.
Muumioidun lohikäärmeen suunnasta kuului kova karjaisu, mikä sai heidät katsomaan lohikäärmeeseen päin. Lohikäärme oli elossa. Tai tarkemmin sanottuna se oli elävä kuollut. Kuolleestamanaus oli vihdoin onnistunut. Maa tärisi, kun kuolleesta herätetty lohikäärme nousi jaloilleen.
”Voi olla, että minun täytyy mennä ihan pian, mutta lupaan palata aina luoksesi. Tapahtui mitä tahansa”, Mihail vastasi.
Epäkuolleen lohikäärmeen ensimmäiset askeleet olivat jäykkiä ja tasapainoa etsiviä. Se kuitenkin lähti heti hoipertelemaan kohti Mihailia ja Emilyä.
”Onko se sinun hallinnassasi?” Emily kysyi.
”Toivottavasti”, Mihail vastasi.
Lohikäärme pysähtyi Mihailin ja Emilyn eteen, katseli heitä molempia ja karjaisi. Mihailin kääntyi kohti lohikäärmettä ja työnsi Emilyn selkänsä taakse. He valmistautuivat siihen, että lohikäärme hyökkäisi päin. Lohikäärme kuitenkin kumarsi heille.
torstai 1. kesäkuuta 2023
Muumioitu lohikäärme XIII
Betula nana, osa 351
”Solmuloitsu 37, sielunsolmu”, Mihail sanoi.
Muumioituneen lohikäärmeen sielu karjui Mihailille, kun loitsun säikeet lähtivät Mihailin kädestä ja kiertyivät tämän ympärille. Jos Mihail olisi aloittanut solmuloitsun loitsimisen hetkeäkään myöhemmin, niin muumioituneen lohikäärmeen sielu olisi ehtinyt saattaa hyökkäyksensä loppuun loitsun aktivoitumisen aikana. Nyt loitsu ehti juuri sitoa sielun ja ensin pysäyttää sen ja sitten lähteä ujuttamaan takaisin muumioidun lohikäärmeen sisälle.
”Kirottu kuolevainen”, lohikäärme sanoi.
Muumioituneen lohikäärmeen sielun äänessä ei ollut enää uhmakkuutta ja ylpeyttä, vaan katkeruutta ja murtumista. Sen sielu ei kuitenkaan alistunut loitsuun ilman vastustelua. Loputa pyristely ei auttanut, vaan muumioituneen lohikäärmeen sielu katosi takaisin ruumiin sisään.
Mihailin ympärillä humisi. Kuolleestamanaus oli romahtamaisillaan. Hänen oli ollut pakko löysätä kontrollia, jotta pystyi loitsimaan sielunsolmun. Se oli ollut harkittu riski. Joko hänen olisi pitänyt väistää kokonaan pois hyökkäyksen alta, jolloin manaus olisi romahtantu varmasti, tai sitten hänen piti lopettaa loitsun kontrollointi ja ottaa riski siitä, ettei hän saisi loitsua takaisin haltuunsa. Hän ryhtyi loitsimaan uudestaan ja ottamaan manausta takaisin haltuunsa.
”Kestäkää vielä hetki”, Mihail sanoi.
Mihail osoitti sanat Tammen seuraajille, jotka olivat saaneet manauksen yllättäen kontrolloitavakseen ja luultavasti hädin tuskin pysyivät tajuissaan manauksen paineen alla. Mihail toivoi, että olisi nähnyt seuraajat, mutta muumioidun lohikäärmeen sielun hyökkäyksen ja sen torjunnan nostattama pöly peitti näkökentän täydellisesti. Hän saattoi vain tunnustella loitsun tilaa ja päätellä siitä missä mentiin. Yksi Tammen seuraaja oli luultavasti joutunut luopumaan loitsinnasta syystä tai toisesta, mutta muut ilmeisesti olivat vielä mukana.
”Vielä hetki”, Mihail sanoi.
Mihail jatkoi loitsimista ja riimu riimulta hän sai manausta takaisin hallintaansa. Alkuun se sai aikaan lisää epävakautta manauksessa, kun hallinta vaihtoi omistajaa, mutta kun Mihailin ote manauksesta leveni riittävän laajalle, manaus alkoi vakautua.
”Me viemme tämän perille saakka”, Mihail sanoi.
Tässä tapauksessa ”me” tarkoitti lähinnä Mihailia, sillä muilla loitsijoilla ei ollut voimaa saattaa kuolleestamanausta loppuun. Ei tällaisen kohteen kohdalla. Tammen seuraajat pystyivät kuolleestamanaamaan tavallisia ihmisiä, mutta maagisiin olentoihin, kuten lohikäärmeeseen, tarvittiin jotakin aivan muuta.
Kuolleestamanauksen riimut ja taikapiirit hohtivat yhä kirkkaammin ja pikkuhiljaa hohdetta alkoi siirtyä yhä enemmän Mihailin ympärille. Lopulta lähes koko taika oli kerääntynyt Mihailin ympärille ja tämä hohti kirkkaana läpi pölypilven.
”Mihail?” Emily kysyi.
Mihail käntyi kohti Emilyä, joka oli maassa kontillaan ja itki.
”Sinä olet hengissä”, Emily sanoi.
”Tietenkin”, Mihail sanoi.