On vasta elokuun alku, mutta silti nämä loppukesän sateet muistuttavat minua pian koittavasta syksystä ja tuntuvat näin rauhoittavilta. Kesä on ollut tukalan kuuma ja pitkä itselleni. Tähän kokemukseen on varmasti vaikuttanut kesän viettäminen armeijan leivissä aluksi aliupseerikoulussa Kainuun prikaatissa ja nyt loppukesän Santahaminassa ryhmänjohtajana. Kesä on muodostunut pitkäksi myös sen takia, että sitä on leimannut jatkuva odottaminen.
Syksyn saapuminen ei tarjoa juurikaan helpotusta tähän odottamiseen, joka alkaa jo tuskastuttaa. Olen kuitenkin huomannut, että tunnun koko ajan vain odottavan sitä seuraavaa asiaa kuin odottaminen itsessään olisi muodostunut tärkeämmäksi kuin itse asiat joita odotan. Odottamisesta on ikään kuin tullut pysyvä olotila.
Mitä sitten odotan? Tulevaisuutta ja toiveideni toteutumista tietenkin. Odottamat asiat voin jakaa kahteen ryhmään tai osaan, ensinäkin siihen, että palvelus armeijassa loppuu ja siirry reserviin. Tämä ryhmä sisältää takaisin yliopistoelämään siirtymisen, tällä kertaa huomattavasti pidemmäksi aikaa kuin viimeksi ja opiskeluiden todellisen aloittamisen. Tämä odotus on toisaalta toiveita täynnä, mutta toisaalta viimesyksyisten kokemusten perusteella minulla on tietyt pelot sitä kohtaan kuinka hyvin opiskelut tulevat lähtemään liikkeelle tällä kertaa.
Toinen osa liittyy kirjoittamiseen. Huomenna tulee kuluneeksi kolme viikkoa siitä, kun lähetin ensimmäisen kerran kirjan käsikirjoituksen kustantajalle. Vastauksia ei ole vielä kuulunut, joten odotus jatkuu malttamattomana.
Viisi kuukauttakin on kuitenkin pitkä aika ja sen aikana moni asia ehtii muuttua. Osittain yllättäviäkin tapahtumia on sattunut aivan viime aikoina, joten saa nähdä mitä tuleman pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti