lauantai 8. kesäkuuta 2013

Hikisiä päiviä



Muutamat viimeviikot ovat olleet varsin monella osa-alueella tukalia. Lämpömittarin lukema kiipesi suorastaan järkyttäviin lämpö lukemiin jo ennen kuin kesäkuu alkoi ja ilmankosteus lähentelee varmaan 200 prosenttia. Siltä ainakin nimittäin tuntuu. Kämpän lämpömittari näyttää 28 astetta, vaikka kuinka pitäisi ikkunoita auki ympäri vuorokauden. Lämmön ja kosteuden lisäksi on ollut tukala olo myös muuten.

Yksi tukalan olon tekijä on kesätyöpaikka. Uusi työpaikka ja uudet ihmiset ovat (ainakin minulle) jo syy itsessään tuntea olo epämukavaksi ja kun työ suuntautuu varsin suoraan oman mukavuusalueen ulkopuolelle. En ole niitä ihmisiä, joiden mielestä on mukava soittaa. Yleensä soitan vain jos on tärkeää asiaa. Onkin siis varsin mukava kohtalo, että ainoa kesätyöpaikka, minkä satuin saamaan, on juuri puhelinmyyntiä.

Raha on kuitenkin aina rahaa ja mukavuusalueelta poistuminen kehittää ihmistä. Olen myös ajatellut asiaan positiivisesti siltäkin kannata, että jos kyseisestä työstä ei muuta saa irti niin ainakin opiskelumotivaatiota. Kevään kauppatieteiden kursseilla, erityisesti yrittäjyyden kurssilla, istuessani myös totesin, että omatkin yrityksen perustamishaaveeni vaatisivat myynnin osaamista. Tulinkin siihen tulokseen, että ensimmäinen palkkaamani henkilö olisi todennäköisesi myyntimies. Nyt kuitenkin pääsen kehittämään omaa myyntitaitoani, joka varmasti tulee elämässä vielä tarpeeseen.

Helteiden jälkeen tulee tietysti ukkosia ja niin myös nyt. Uuden Lumia 620 puhelimeni testauksen yhteydessä ottamani kuva. Kuva on täysin muokkaamaton.
Tukaluutta ja tuskanhikeä on tuottanut myös vaikeudet kirjoittamisen käyntiin saamisen kanssa. Tiedän, että kun myllyn saisi kerran liikkeelle, se ei hevillä pysähtyisi kun veden antaisi vain virrata omassa uomassaan. Nyt alkaa tuntua siltä, että homman käyntiin lähteminen ei ole enää kaukana. Pitää kuitenkin pitää mielessä myös se, ettei veden saa antaa paisua valtoimenaan ympäriinsä vaan sen pitää kulkea hallitusti omassa uomassaan. Tämä takaisi tulosta pitkässä juoksussa eikä yhtenä nopeana rykäyksenä.

Olen myös miettinyt sellaista mahdollisuutta, että aloittaisin kirjoittamisen sieltä helpoimmasta päästä eli esimerkiksi juuri näistä blogikirjoituksista. Tätä ideaa siis hieman toteutan tätäkin tekstiä kirjoittaessani. Olen myös miettinyt muita projekteja, jotka ovat hieman kevyemmän tason juttuja kuin monisatasivuinen romaani.

Tietysti isot projektit on se asia, mitä haluan tehdä. Katson nyt kuitenkin mitenkä hommat lähtevät jatkumaan ja mietin sitten mitä ratkaisua teen asian suhteen.

PS. Vaikka helteillä onkin tukala istua sisällä toimistossa, niin toivon silti aurinkoista kesää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti