Betula nana, osa 98
”Oletko ollut kauankin töissä täällä kirjastolla? Tunnut
liikkuvan täällä niin tottuneesti”, Emily kysyi karshaanilta, kun he olivat
kulkeneet hiljaisuuden vallitessa kymmenien kirjahyllyjen ohitse eikä karshaani
ollut vilkaissutkaan hyllyjen numeroja.
”Olen ollut täällä töissä reilut kaksikymmentä vuotta. Siinä
ajassa on ehtinyt tottumaan”, karshaani vastasi.
”Niin kauan. Näytät niin nuorelta, että ajattelin sinun
olleen töissä muutaman vuoden”, Emily sanoi.
Karshaani naurahti.
”Et taida tietää paljoakaan karshaaneista? Elämme paljon
ihmisiä pidempään, satoja vuosia”, karshaani sanoi.
”En tiedä karshaaneista juuri mitään. Tapasin ensimmäisen
vasta vähän aikaa sitten”, Emily sanoi.
”Ja nyt jo olet täällä. Olet edennyt nopeasti meidän
suosioportaikossa. Hyvin epätavallista, kun ottaa huomioon että olet ihminen.
Varsinkin sinun ikäiseltäsi”, karshaani sanoi.
”Te karshaanit ette taida suhtautua kovin ystävällisesti
meihin ihmisiin”, Emily sanoi.
”Valtaosa karshaaneista ei suhtaudu ystävällisesti yhtään
keneenkään”, karshaani sanoi.
”Sinä vaikutat kuitenkin hieman ystävällisemmältä”, Emily
sanoi.
”Minusta meidän karshaanienkin tulisi ymmärtää se, että emme
voi elää yksin tässä maailmassa”, karshaani sanoi.
”Ette te yksin ole tuon ongelman kanssa. Minusta myös
ihmisillä on sama ongelma. Yliopistossa on ehkä hieman vapaamielisempää väkeä
suurin osa, mutta keisarikunnasta löytyy paljon sellaisia vaikuttajia, jotka
ajavat vain ihmiskunnan etua”, Emily sanoi.
”Koko Fagalesista ei taida löytyä sellaista kansaa, joka
osaisi ajatella muuta kuin omaa etuaan. ”, karshaani sanoi.
”Ehkä se johtuu siitä, etteivät kansat tee yhteistyötä.
Kaikki ovat vain omissa oloissaan. Aktiivista kauppaa harjoittavat vain rajaseutujen
asukkaat ja muutamat kiertelevät kauppiaan”, Emily sanoi.
”Olet varsin viisas ikäiseksesi ihmiseksi. Mikä sinun nimesi
on?” Karshaani kysyi.
”Emily Kajastus”, Emily vastasi.
Karshaani nyökkäsi kunnioittavasti, mikä tuntui Emilystä
oudolta.
”Minä olen Miak Almnis”, karshaani sanoi.
”Mukava tutustua sinun kanssasi, Miak Almnis”, Emily sanoi.
”Kuin myös sinun kanssasi, Emily Kajastus”, Miak sanoi.
Muutaman hyllyvälin he kulkivat hiljaisuuden vallitessa.
Kahden hyvin erilaisen lajin yksilöiden ystävystyminen ei ollut helppoa.
”Minkä nimisiä ystäväsi muuten ovat?” Miak kysyi seurattuaan
lintujen lentelyä katseellaan.
”Kuukkelin nimi on Sija ja varisten nimet ovat Nav, Nev ja
Niv”, Emily vastasi.
”Ovatko he veljeksiä?” Miak kysyi.
”Itse asiassa he ovat”, Emily vastasi.
”Komeita lintuja”, Miak sanoi.
”Emily-neiti on ruokkinut meitä hyvin”, Niv sanoi.
Miak nyökkäsi ja hymyili ystävällisesti.
”Niv, milloin sinusta on noin korupuheinen tullut?” Sija
ihmetteli.
”Ajattelin, että se on tähän tilanteeseen sopivaa. Olinko
taas väärässä?” Niv ihmetteli.
”Se oli ihan sopivaa puhetta, Niv hyvä”, Nev sanoi.
”Lopettakaa tuo lörpöttely. Meillä on tärkeämpääkin
tekemistä”, Nav sanoi pääasiassa Neville, Niville ja Sijalle, mutta hieman myös
Emilylle ja Miakille.
”Onko muuten vielä pitkä matka oikealle hyllylle?” Emily
kysyi.
”Ei. Itse asiassa sen pitäisi olla tässä”, Miak vastasi ja
pysähtyi.
Miakin pysähtyminen tuli Emilylle ja linnuille niin
yllätyksenä, että he kävelivät vahingossa seuraavalle käytävälle asti. Vahinko
oli kuitenkin muutamalla nopealla askeleella korjattu.
”Kuinka me löydämme mitään täältä?” Emily kysyi itseltään
ääneen katsoessaan tuskallisen pitkää käytävää.
”Minä autan teitä. Yhdessä löydämme oikeaa aineistoa
nopeammin”, Miak sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti