torstai 12. lokakuuta 2017

Sininen pyramidi III



Betula nana, osa 298

Käytävä kapeni ja päättyi leveään oviaukkoon. Nils astui ensimmäisenä oviaukosta sisään seuraavaan kammioon. Kammiossa oli suhteellisen väljästä aseteltuja suuria ja koristeellisia arkkuja.

”Tämän oletan olevan lähimpien henkivartioiden kammio”, Nils sanoi.

”Arkut ainakin ovat epätavallisen suuria”, Mihail sanoi.

”Myös muumiot niiden sisällä ovat epätavallisen suuria. Arvelen, etteivät ne ole tavallisten ihmisten muumioita”, Nils sanoi.

”Minkä muumioita sitten?” Mihail kysyi.

”Ehkäpä jonkin risteymän. En ole varma”, Nils vastasi.

Mihail alkoi lopullisesti turhautua Nilsin epämääräisyyteen. Mihail pysähtyi.

”Haluan selviä vastauksia. En tuollaisia epämääräisyyksiä”, Mihail sanoi.

Myös Nils pysähtyi ja kääntyi Mihailiin päin.

”Kerron parhaani mukaan. Mutta sinun täytyy ymmärtää, että olemme vasta saaneet tämän pyramidin auki. Emme yksinkertaisesti tiedä, mitä nämä muumiot ovat. Ne näyttävät pääosin ihmisiltä, mutta ovat paljon suurempia ja niillä joitakin petomaisia piirteitä”, Nils sanoi.

Kaksikko katsoi toisiaan silmiin.

”Kerrot kaiken, minkä tiedät?” Mihail kysyi.

”Heti, kun sen vain saan tietooni”, Nils sanoi.

”Voit aloittaa siitä, että kerrot, mikä paikka tämä on”, Mihail sanoi.

Nils nyökkäsi ja hymähti huvittuneena.

”Ajattelin, että haluaisit nähdä sen ensin omin silmin. Olemme melkein siellä. Mutta hyvä on. Minä kerron nyt. Tämä pyramidi on lohikäärmeen viimeinen leposija”, Nils sanoi.

Mihail katsoi Nilsiä epäuskoisena.

”Miksi ihmiset olisivat haudanneet lohikäärmeen pyramidiin?” Mihail kysyi.

”Minä voin vain spekuloida tässä vaiheessa tutkimuksia. Ehkä hän oli ihmisten hallitsija”, Nils vastasi.

”Miksi lohikäärme olisi halunnut olla ihmisten hallitsija?” Mihail kysyi.

”Ehkä joku heistä oli eri mieltä sen päätöksen kanssa, ettei muiden lajien tekemisiin pidä puuttua”, Nils vastasi.

Lisää kysymyksiä pursusi Mihailin mieleen jatkuvasti. Hän ei kuitenkaan uskonut. Hänen oli nähtävä muumio itse.

”Missä se on?” Mihail kysyi.

”Viimeisessä kammiossa, joka on heti seuraavana”, Nils vastasi.

Mihail marssi Nilsin ohi kohti viimeistä kammiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti