Betula pubescens, osa 23
Edkar ratsasti yhdessä Venir Kallaksen ja Gauen Waelden
kanssa kohti Emnetburgin portteja. Hänellä oli mukanaan vain pieni osasto,
mutta sen lisäksi suurempi osasto jäi odottamaan kaupungin lähistölle. Loput
armeijasta jatkoi matkaansa kohti pohjoista. Suurin osa siitä ei tosin vielä
ollut saavuttanut kaupunkia.
”Komeat muurit kaupungissanne ainakin on”, Edkar sanoi.
”Kiitoksia, herra kenraali. Toivon, että kaupunki miellyttää
teitä muutenkin”, Gauen sanoin.
Edkar oli rauhaton. Kaupunki ei häntä mietityttänyt. Sen
sijaan häntä mietitytti se, ettei hän tiennyt Emnetburgin ruhtinaasta Patrik
Honwillenistä oikeastaan mitään. Kapteeni Waelde oli kuvaillut ruhtinasta vain
pintapuolisesti ulkonäyn puolesta. Sen perusteella oli vaikea sanoa mitään.
Edkar myös epäili, ettei kapteeni ollut itse koskaan tavannut ruhtinasta.
Heidän lähestyessä portilta kuului pysähtymiskäsky. He
pysähtyivät ja kapteeni Waelde tervehti portinvartijaa. Hän myös kertoi millä
asioilla he liikkuivat. Pienen odottelun jälkeen portti aukesi ja heidät
päästettiin sisään.
Porttien sisäpuolella heidät otti vastaan kivetty aukio sekä
kaupungin asepukuun sonnustautuneiden sotilaiden joukko. Joukon etummaisella
oli muita kevyempi varustus ja tämä myös astui eteenpäin tervehtimään heitä.
”Tervehdys teille, arvon kenraali. Minä olen Hansel Kavalda.
Olen yksi kaupungin vartiokaartin kapteeneista ja minulle ja miehilleni on
suotu tehtäväksi teidän opastamisenne vierailunne aikana”, etummainen sotilas
sanoi.
”Tervehdys myös teille, kapteeni. Minä olen Edkar Netronova
ja olen Netronovalan armeijan kenraali. Olen kiitollinen siitä, että otatte
meidät vastaan lyhyelle vierailulle matkallamme pohjoiseen”, Edkar sanoi.
”On ilo päästä esittelemään teille kaunista kaupunkiamme”,
Hansel sanoi.
”Kenraali varmaankin haluaa päästä tapaamaan ruhtinasta niin
pian kuin mahdollista. Minä ja kapteeni Kallas voisimme sen sijaan etsiä
kaupungin parhaat kartanpiirtäjät käsiimme”, Gauen sanoi.
”Tämä on varmasti sopiva järjestely. Kenraali on hyvä ja
seuraa minua. Jätän muutaman miehen oppaaksi kapteeneille”, Hansel sanoi.
Kapteeni Kavalda määräsi muutaman miehensä opastamaan
kapteeneja ja lähti sitten itse opastamaan Edkari kaupungin toisella laidalla
olevalle keskuslinnalle. Edkar näki vielä Kallaksen ja Waelden laskeutuvan pois
ratsailta ennen kuin Kavalda johdatti hänet pois aukiolta ja kaupungin katujen
sokkeloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti