torstai 8. lokakuuta 2020

Taistelu yläkaupungin portista

 Betula pubescens, osa 133

Kun sotilaiden virta yläkaupungin läpi tyrehtyi, kävi alakaupungissa taistelevien gyllenburhilaisten olo pian tukalaksi. Täydennyksiä ei enää tullut ja helppoa tietä pois motista ei ollut, kun alakaupungista ei päässyt suoraan keskikaupunkiin muuten kuin kapeaa kaupungin ja yläkaupungin muurien välistä kujaa pitkin. Sana muurin murtumisesta myös toisella puolella kaupunkia keskikaupungissa alkoi myös kiiriä sotilaiden joukossa. Aamuun mennessä useimmat päättivät luopua taistelusta.

Vaikka alakaupungin hallinta oli siirtymässä netronovalalaisille, ei taistelu koko kaupungista ollut vielä ratkennut. Gyllenburhia puolustava armeija oli yläkaupungissa vielä iskussa ja keskikaupunkikaan ei ollut vielä romahtanut. Niiden jälkeen oli vielä kaupungin päälinna, joka oli vielä yläkaupunkiakin vaikeampi valloittaa. Päälinna itsessään oli jo pienen kaupungin kokoinen ja sen muurit nousivat kaupungin muurien yläpuolelle.

Jo kahdessa paikassa pahan takaiskun kohdanneet gyllenburhilaiset olivat ymmärtäneet tämän hetken suurimmaksi ongelmakseen vihollisen hallussa olevan yläkaupungin portin. Portti oli silta yläkaupungin läpi ja kohti päälinnaa. Kaupungin armeijan täysi voima kohdistuikin nyt portin valtaamiseksi takaisin.

”Toivottavasti saamme pian vahvistuksia. Tällä tahdilla emme pysty pitämään porttia hallussa enää pitkään”, Martin sanoi.

”Kapteeni Cranfotin pitäisi olla pian täällä. Alakaupungin läpi pääseminen ei ole helppoa, jos ei tunne aluetta”, Venir sanoi.

Burhleo ei kommentoinut asiaa sen enempää. Kallas tiesi, ettei vanha mies pitänyt yhtään häntä enempää epävarmuudessa olemisesta.

”Ovatko tiedot keskikaupungista varmistuneet?” Martin kysyi.

”Kuten tiedät, kapteeni Solkarin osasto on mahdollisesti päässyt muurin yli ja saavuttanut sillanpääaseman keskikaupunkiin. Yhteyttä häneen tai hänen sotilaisiinsa emme ole kuitenkaan saaneet”, Venir vastasi.

”Olemme siis edelleen rintamakarkureiden sanojen varassa”, Martin sanoi.

”Toistaiseksi niin”, Venir sanoi.

”Voisin lähettää tiedustelijoita hakemaan tietoa keskikaupungilta”, Martin sanoi.

”Tilanne voi olla niin sekava, ettei yksittäinen tiedustelija riitä. Keskitytään nyt pitämään portti hallussa ja annetaan tilanteen muualla selkeytyä”, Venir sanoi.

”Voin lähettää sellaisen tiedustelijan, joka ei olisi osallistumassa taisteluun joka tapauksessa”, Martin sanoi.

Kallas totesi, ettei Burhleo lopettaisi ennen kuin voisi tehdä oman tahtonsa mukaan.

”Tee miten haluat, kunhan se ei vaikuta taisteluun”, Venir sanoi.

Vanha mies ja kapteeni katselivat kuinka gyllenburhilaiset järjestäytyivät yläkaupungin kaduilla ja valmistautuivat seuraavaan hyökkäykseen kohti porttia. Vaikka alakaupunkilaisia ja netronovalalaisia oli kumpiakin tullut pikkuhiljaa lisää portille, eivät he tämän hetkisillä voimilla kykenisi pitämään porttia hallussaan. Isompaa apujoukkoa tarvittiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti