Betula nana, osa 343
Mihail astui sisään huoneeseen kamarineidon perässä. Kamarineito niiasi Mihailille, näytti kädellään, missä Emily oli, ja poistui samalla ovenavauksella. Mihail odotti pienen hetken hiljaa oven luona ja käveli sitten Emilyn vierelle ikkunan luokse. Ikkunalla Mihail yritti nähdä, mitä Emily katseli, mutta ei pystynyt päättelemään sitä. Lopulta hän päätti aloittaa.
”Anteeksi, etten ehtinyt lintuystäväsi hautajaisiin”, Mihail sanoi.
”Hänen nimensä oli Nav”, Emily sanoi.
Mihail nyökkäsi ja yritti painaa nimeä mieleensä. Hänen päässään oli kuitenkin liikaa muistettavaa, joten kaikki ei mitenkään mahtunut mukaan.
”Navin hautajaisiin”, Mihail sanoi.
”Ei se mitään. Tiedän sinun olevan kiireinen”, Emily sanoi.
”Mutta en saisi olla niin kiireinen, että ystävän hautajaiset jäävät välistä”, Mihail sanoi.
”Ei hän sinun ystäväsi ollut”, Emily sanoi.
”Mutta sinun ystäväsi oli”, Mihail sanoi.
Mihail piti lyhyen tauon.
”Tiedäthän, jos haluat, niin voin kuolleestamanata hänetkin”, Mihail sanoi.
”Tiedän. Puhuimme myös tästä mahdollisuudesta ennen hänen kuolemaansa”, Emily sanoi.
Mihail katsoi Emilyä hieman yllättyneenä.
”Mihin päädyitte?” Mihail kysyi.
”Siihen, että hän saa levätä rauhassa. Hän itse jo toivoi sitä ja hän myös sanoi, että meidän täytyy oppia elämään myös ilman häntä. Olen hänen kanssaan samaa mieltä ja se pätee niin minun kuin muihinkin eläinystäviini”, Emily vastasi.
Mihail nyökkäsi.
”Olen miettinyt sitä paljon…”, Mihail sanoi.
Mihail jäi miettimään eikä jatkanut lausettaan loppuun.
”Mitä olet miettinyt?” Emily kysyi.
”Että tuoko kuolleestamanaus ketään oikeasti takaisin. Vai onko se jotakin aivan muuta sen olleen persoonan ja kuoleman väliltä”, Mihail vastasi.
”Luulen, ettei se tuo ketään takaisin”, Emily sanoi.
”Siihen suuntaan minäkin olen alkanut kallistua”, Mihail sanoi.
”Miksi sitten haluat suorittaa kuolleestamanauksen?” Emily kysyi.
”Olemme puhuneet tästä. Tarvitsen voimaa, jolla voin puolustaa kansaani. Puolustaa oikeita asioita tässä maailmassa”, Mihail vastasi.
”Sekään ei tuo ketään takaisin”, Emily sanoi.
”Mutta se voi estää sellaisten häviämisen, joista en halua luopua”, Mihail sanoi.
Emily kääntyi katsomaan Mihailia.
”Sinä olet yksi niistä asioista”, Mihail sanoi.
Emily halasi Mihailia.
”Toivon vain, että et ole valmis menemään liian pitkälle suojellaksesi tärkeäksi ja korvaamattomaksi kokemiasi asioita. Minäkään en halua menettää sinua”, Emily sanoi.
torstai 6. huhtikuuta 2023
Ruhtinas ja ruhtinatar II
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti