Betula pubescens, osa 169
Kärkiosasto oli jo aivan käytävän kulman lähellä, kun kulman takaa ilmestyi gyllenburhilaisia sotilaita. Sotilaista toinen oli nuolista pahasti haavoittunut ja toinen auttoi tätä eteenpäin käytävällä. Kaksikko ei heti huomannut edessään olevia netronovalalaisia ja Burhleon joukkoja, vaan kulkivat hyvän matkaa käytävän kulman ohitse keskittyen haavoittuneen eteenpäin nilkuttamiseen. Kun he huomasivat, mitä edessä oli, olivat nuolet jo matkalla heitä kohden.
Sotilaat kaatuivat käytävän lattialla ilman, että ehtivät huutaa apua. Burhleo ei silti ollut tilanteeseen tyytyväinen.
”Se oli turhan lähellä”, Martin sanoi.
”Valmiiksi haavoittuneita on kyllä ikävä ampua”, Jeanne sanoi.
”Hänen haavansa näyttivät siltä, ettei hän olisi selvinnyt seuraavaan iltaan. Tätä saattoi siis kutsua armoksi”, Martin sanoi.
”Kylmäksi armoksi ehkä”, Venir sanoi.
Burhleo vilkaisi Kallasta.
”Minä kun luulin, että te haluatte saada kaikki elävät hengiltä”, Martin sanoi.
”Ei meillä sinänsä ole mitään eläviä vastaan. Sitä vastaan sen sijaan on, ettei meidän anneta elää rauhassa”, Venir sanoi.
Burhleo nyökkäsi.
”Erilaisuuden hyväksyminen on joillekin hyvin vaikeaa. Se on valitettava totuus myös Suuressa keisarikunnassa, vaikka monesti koemme olevamme maailman edistyksen kärjessä”, Martin sanoi.
He jatkoivat eteenpäin kohti kulmaa ja kärkiosaston sotilaat vilkaisivat taas sen taakse. Yksi kulman yli vilkaissut sotilas tuli kertomaan Kallakselle, Saesteorralle ja Burhleolle mitä oli nähnyt.
”Siellä on lisää haavoittuneita sotilaita ja muutamia heitä hoitavia”, sotilas sanoi.
”Taisimme osua linnan sairaalasiipeen”, Jeanne sanoi.
”Siltä vaikuttaa”, Venir sanoi.
”Tai käyttämättömään asuinsiipeen, jota nyt vain käytetään haavoittuneiden hoitoon”, Martin sanoi.
”Täällä on niin paljon tilaa, että osa on käyttämättömänä?” Jeanne kysyi.
”Linna on iso ja kukaan ei siellä normaalioloissa halua asua. Iso osa sotilaista on muualla taistelemassa keisarikunnan armeijan mukana ja kaupunkiin jääneistä suurin osa on jo hävinnyt taistelunsa kaupungin alueelle. Linnassa voi hyvinkin olla niin vähän sotilaita, ettei heitä ole riittänyt täyttämään koko linnaa”, Martin vastasi.
”Ja vaikka olisikin, niin he eivät välttämättä olisi ehtineet majoittautua tänne taistelun aikana”, Venir sanoi.
”Niin. Yläkaupungin portin taistelun jälkeen vetäytymään päässeet ovat vetäytyneet linnaan ja pienen lepotauon jälkeen määrätty miehittämään muureja”, Martin sanoi.
He vetivät vielä henkeä ennen kuin he hyökkäsivät kulman takana aukeavaan käytävään. Lopullinen taistelu päälinnasta alkoi.
”Oletteko valmiita jakamaan kylmää armoa?” Martin sanoi.
”Niin valmiita, kuin voi olla”, Venir sanoi.
torstai 17. kesäkuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan X
torstai 10. kesäkuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan IX
Betula pubescens, osa 168
Saesteorra oli odottanut, että linna olisi ollut paremmin valaistu kuin heidän kulkemansa salakäytävä ja portaat, joissa heillä oli mukanaan vain muutama lyhty. Kuitenkin käytävä, johon he salaovesta astuivat, oli pimeä.
”Olimme onnekkaita. Tämä ovi tuli käytävälle, jossa ei juuri oleskella. Ainakaan taistelun aikana tänne ei näytä olevan asiaa”, Martin sanoi.
”Hieman aavemaista kyllä”, Jeanne sanoi.
”Mikä?” Venir kysyi.
”Tulla keskelle linnaa, jonka tietää olevan täynnä vihollisia. Ja sitten koko käytävä onkin aivan autio”, Jeanne sanoi.
”Tuskin saamme nauttia autioista käytävistä pitkään. Luulen tämän olevan meille oikea suunta”, Martin sanoi.
Burhleon johdolla he lähtivät kulkemaan käytävää eteenpäin. Kulman takaa aukeava seuraava käytävä oli myös autio, mutta siitä seuraavan kulman takaa hohti jo soihdunvalo.
”Olkaa valmiina. Kulman takana meitä voi odottaa jo taistelu”, Martin sanoi.
He pysähtyivät hetkeksi, jotta Kallas ja Saesteorra ehtivät jakaa sotilaille käskyt ja jakaa heidät tilanteen mukaisiin osastoihin. Sotilaat jakautuivat kolmeen osastoon, joista ensimmäisen, kärkijoukkoon, tehtävä oli kulkea ensimmäisenä ja tiedustella eri suuntia. Toisena tulevan pääjoukon tehtävä oli suunnata sinne, missä taisteluvahvuutta tarvittiin eniten. Viimeisenä kulki selustajoukko, joka varmisti heidän selustansa. Burhleo puolestaan piti omat joukkonsa yhtenä ryhmänä omana suojanaan heti netronovalalaisten kärkijoukon takana.
”Sitten eteenpäin?” Martin kysyi.
”Olemme valmiina”, Venir vastasi.
He jatkoivat eteenpäin. Liike muuttui sitä varovaisemmaksi mitä lähemmäksi he pääsivät kulmaa, jonka takaa valo lepatti. Valossa ei kuitenkaan näkynyt varjoja, joten saattoi olla, ettei seuraavassakaan käytävässä liikkunut sillä hetkellä ketään. He halusivat kuitenkin olla varovaisia.
Kärkiosaston sotilaat menivät kulmalle ensimmäisenä ja kurkisivat kulman taakse.
”Tämäkin käytävä on tyhjä”, yksi sotilaista sanoi.
”Yhä aavemaisemmaksi käy”, Jeanne sanoi.
He kulkivat kulman ohitse ja huomasivat, että seuraavan kulman takaa näkyvässä valossa näkyi varjojen liikettä. Siellä liikuttiin.
”Jouset valmiiksi. Jos kulman takaa tulee vihollisia, ne täytyy surmata heti”, Martin sanoi.
Netronovalalaiset sotilaat vilkaisivat Kallaksen ja Saesteorran suuntaan varmistaakseen kuuluiko käsky myös heille. Kallas ja Saesteorra nyökkäilivät sotilaille ja nämä ottivat jousensa käteen ja nuolet valmiiksi.
He etenivät lisää ja kulma lähestyi. Kulman takaa alkoi erottua myös ääniä, liikettä ja puhetta. Seassa oli myös haavoittuneiden valitusta.
torstai 3. kesäkuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan VIII
Betula pubescens, osa 167
Lopulta he pääsivät portaissa niin pitkälle, että Burhleo oli tyytyväinen. Saesteorra vilkaisi taakseen ja tunsi huimausta pelkästä siitä tiedosta, miten korkealle he olivat kiivenneet salakäytävästä. He istuutuivat tasanteelle lepäämään vielä hetkeksi ennen kuin siirtyivät linnan puolelle ja siellä mahdollisesti suoraan taisteluun.
”Luulen, että tämä on meidän kannaltamme paras vaihtoehto. Edellinen ovi olisi ollut ehkä hieman lähempänä porttia, mutta tämä tulee paremmasta suunnasta. Saamme yllätettyä portin puolustajat paremmin, kun tulemme hieman enemmän yläviistosta”, Martin sanoi.
”Tämä on varmasti parempi”, Jeanne sanoi.
”Seuraavaksi täytyy toivoa, että yllätys on yhtä suuri kuin viimeksi”, Venir sanoi.
”Yllätys on varmasti yhtä suuri kuin viimeksi, mutta päälinnan on paljon paremmin puolustettu. Ja sen puolustajat ovat paljon motivoituneempia. Täällä puolustajilla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin voittaa taistelu tai kuolla sen aikana”, Martin sanoi.
”Emme me sentään antautuneita aio tappaa. Heille löytyy varmasti parempaakin käyttöä”, Venir sanoi.
”He eivät tiedä sitä”, Martin sanoi.
”Ja tuskin uskovat, jos kerromme heille muuta”, Jeanne sanoi.
”Niin”, Martin sanoi.
Kolmikko katseli toisiaan vakavina.
”Mutta kovimmankin puolustuksen tahto murtuu jossakin vaiheessa. Jos saamme portit auki, on puolustuksen murtuminen lähellä”, Venir sanoi.
”Mutta sitä ennen he tulevat puolustautumaan ankarasti. Ja heitä on paljon”, Martin sanoi.
He lepäsivät vielä, mutta kaikki alkoivat pikkuhiljaa muuttua levottomammiksi. Kaikki tiesivät, että he olivat astumassa kohta taisteluun. Tieto sai veren täyttymään adrenaliinista, lihakset jännittymään ja aistit virittäytymään äärimmilleen. Lepotauko alkoi käydä itseään vastaan.
”Luulen, että on aika”, Venir sanoi.
”Minä luulen samoin”, Martin sanoi.
”Onko vielä jotakin viime hetken asioita, jotka meidän tulisi tietää?” Jeanne kysyi.
”Seuratkaa minua. Uskon muistavani tien, jos linnan sisärakenteita ei ole hirveästi muokattu. Olkaa myös valppaita ja varovaisia. Olemme selvästi altavastaajina. Apua emme saa ennen kuin pääsemme porteille”, Martin sanoi.
Burhleo ryhtyi etsimään seinästä kytkintä, jolla salaoven saisi auki. Kallas seurasi tarkkaan Burhleon toimia. Saesteorra hengitti mahdollisimman rauhallisesti sisään ja ulos. Sotilaat keskittyivät kukin tavallaan.
Salaovi linnaan aukesi ja he astuivat siitä läpi.
torstai 27. toukokuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan VII
Betula pubescens, osa 166
Kivisten kierreportaiden askelmia jatkui ja jatkui. Aluksi he keskittyivät olemaan hiljaa, mutta pian kävi selväksi, että oli keskityttävä vain jaksamaan eteenpäin. Lopulta heidän oli pysähdyttävä lepäämään, kun portaiden sivusta avautui pieni huone.
”Mikä tämän huone on?” Venir kysyi.
”Tämä on tasanne linnaan kulkemista varten. Jossakin tuolla seinällä on salaovi, josta pääsee linnaan sisälle. Ohitamme näitä tasanteita vielä useita”, Martin vastasi.
”Voisimme siirtyä jo linnan puolelle?” Jeanne kysyi.
”Voisimme, mutta emme halua tyrmään”, Martin vastasi.
”Vaan haluamme päästä avaamaan portin”, Venir sanoi.
”Ja sinne pääsemme vain kiipeämällä vielä paljon ylöspäin. Linnan tyrmät ja kellarit ovat syvällä kalliossa”, Martin sanoi.
”Selvästi pidätte kaivamisesta”, Jeanne sanoi.
”Ainakin meillä on siihen paljon osaamista”, Martin sanoi.
Lyhyen tauon jälkeen he antoivat portaista nouseville yhä uusille sotilaille tilaa levätä ja lähtivät itse taas jatkamaan portaiden kiipeämistä. Kaikki sotilaat eivät mahtuneet tasanteelle, vaan he istuivat portailla lepäämässä.
Parin tasanteen jälkeen he saapuivat kohtaan, jossa portaat haarautuivat kahteen eri suuntaan. Heidän oli pakko pysähtyä risteykseen, koska Burhleo ei muistanut kumpaan suuntaan heidän tulisi kulkea seuraavaksi. Lepohetki tuli muutenkin tarpeeseen, mutta se oli myös merkki Burhleon iän tuomasta rasitteesta. Kallas ja Saesteorra vilkaisivat toisiaan huolestuneina.
Burhleo istui portaiden keskellä kohtaa, jossa portaat haarautuivat, ja katsoi vuorotellen kumpaankin suuntaan. Lopulta hän huokaisi ja painoi päänsä.
”Kuten sanoin aiemmin, en ole käynyt täällä pitkään aikaan. Hyvin pitkään aikaan. Tästä kohdasta minulla ei ole mitään muistikuvaa”, Martin sanoi.
”Olet kuitenkin kulkenut tämän reitin?” Venir kysyi.
”Muistaakseni”, Martin vastasi.
Kallas ja Saesteorra eivät voineet kuin odottaa sotilaiden kanssa sitä, jos Burhleon muistikuvat tarkentuisivat. Sitä ennen portaisiin ehti syntyä melkoinen ruuhka, kun koko osasto tiivistyi risteyksen alapuolelle.
Lopulta Burhleo äännähti helpottuneena.
”Nyt minä tiedä. Tähän suuntaan”, Martin sanoi.
Burhleo nousi ylös ja astui vasemmanpuoleiseen haaraan.
”Muistitko, mihin suuntaan meidän pitää mennä?” Venir kysyi.
”En, mutta toisesta suunnasta tulee ruuan tuoksua. Emme kuitenkaan halua mennä keittiöiden suuntaan, joten meidän täytyy mennä toiseen suuntaan”, Martin sanoi.
Kallas ja Saesteorra vilkaisivat toisiaan yhä hieman epäileväisinä.
”Jos epäilet mihin suuntaan sinun tulisi kulkea, seuraa nenääsi”, Martin sanoi.
torstai 20. toukokuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan VI
Betula pubescens, osa 165
Kallaksen, Saesteorran ja Burhleon yhteisvoimatkaan eivät riittäneet kivioven osien liikuttamiseen. Sotilaita tuli kuitenkin koko ajan lisää tunnelissa ja pian koossa oli varmasti riittävästi voimaa, jotta kappaleet saataisiin varmasti liikkeelle.
”Täytyy vain varoa sitä, ettei oviaukko romahda, kun vedämme osat sen läpi. Muuten saatamme saada vielä sen romahtaneen tunnelinkin ratkottavaksi”, Martin sanoi.
”Valitaan se osa vedettäväksi, joka on helpoiten tulossa tähän suuntaan, ja vedetään se pois. Muut kappaleet saattavat lähteä sitten helpommin liikkeelle ja saamme ne työnnettyö oviaukosta läpi”, Jeanne sanoi.
”Voit sitten etsiä meille sopivan kohteen”, Martin sanoi.
Burhleo väisti oviaukolta ja antoi tietä aliupseerille. Seasteorra astui oviaukolle ja kumartui kokeilemaan kappaleita. Yksi niistä näytti siltä, että olisi lähdössä oviaukosta heidän suuntaansa.
”Minä vetäisin tätä”, Jeanne sanoi.
”Vetäkäämme siis sitä ja toivokaamme parasta”, Martin sanoi.
Yksi sotilaista kävi ojentamassa Saesteorralle köyden ja tämän sitoi sen kivikappaleen ympärille. Saesteorra, Kallas ja Burhleo sekä heidän takanaan olevat sotilaat ottivat köydestä kiinni.
”Valmiina”, Jeanne sanoi.
Saesteorra katsoi taakseen ja varmisti, että kaikki olivat valmiita vetämään.
”Vetäkää”, Jaenne sanoi.
He vetivät.
Aluksi tuntui, ettei vetäminen auttanut eikä oven kappale liikkunut. Hetken vetämisen jälkeen kappale kuitenkin liikahti. Ja sitten se luiskahti paikoiltaan.
Kun ensimmäinen kivi oli irti, kaksi muuta rysähtivät sen perässä irti oviaukosta. Vetäjillä meni hetki toipua ja sitten he odottivat hiljaa, että kestäisikö oviaukko. Se kesti.
”Tässähän kävi paremmin kuin uskalsin toivoakaan”, Martin sanoi.
”Nyt siis kohti linnaa”, Venir sanoi.
He vetivät kaksi muuta kappaletta pois oviaukosta ja Burhleo lähti taas johdattamaan joukkoa eteenpäin. Oviaukon takana olevasta huoneesta lähtivät portaat ylös kohti linnaa.
”Miten syvällä olemme?” Jeanne kysyi.
”Luulen, että jossakin linnan tyrmienkin alapuolella. Meillä on edessämme pitkä nousu”, Martin vastasi.
He lähtivät nousemaan kierreportaita ylöspäin. He etenivät niin hiljaa ja varovaisesti kuin läpimärissä varusteissa oli mahdollista.
torstai 13. toukokuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan V
Betula pubescens, osa 164
Alkuun tunneli vietti hieman alaspäin, mutta oikeni pian tasaisemmaksi ja kulki miltei vaakasuorassa päälinnan muurien alitse. Tunnelin reunoilla oli urat, joihin suurin osa tunnelissa olevasta kosteudesta oli kertynyt vedeksi.
”Toivottavasti vesi ei ole tehnyt tuhojaan”, Martin sanoi.
”Onko niin käynyt?” Venir kysyi.
”Olen kuullut, että tunneli on joskus romahtanut”, Martin vastasi.
Burhleo pysähtyi ja kosketti kivestä tehtyä seinää.
”Täällä on kalliossa paljon vesisuonia. Linnan kaivot saavat niistä vetensä ja ne ovat siksi arvokkaita puolustajille. Ne myös tuovat vettä tunneliin ja ovat siksi meille riesaksi”, Martin sanoi.
Saesteorra alkoi seurata tunnelin reunan urien vedenkorkeutta. Pian hän huomasi urissa olevan koko ajan enemmän vettä. Pian vesi tuli jo uran reunan yli ja levisi lattian laatoitukselle.
”Vettä taitaa olla enemmänkin”, Jeanne sanoi.
”Siltä näyttää”, Martin sanoi.
Burhleo nosti kädessään olevaa lyhtyä niin korkealle kuin tunnelissa mahtui. Vähän matkan päässä lyhdyn valo heijastui veden pintaan.
”Joudumme kahlaamaan”, Venir sanoi.
”Toivottavasti kahlaaminen riittää”, Martin sanoi.
Vesi syveni pikkuhiljaa. Näytti kuitenkin siltä, ettei se täyttänyt tunnelia kokonaan. Vesi kuitenkin hidasti heidän etenemistään.
”Toivottavasti pääsemme pian pois tunnelista. Vedessä kulkeminen on raskasta”, Venir sanoi.
”Edessä on ainakin jotakin”, Martin sanoi.
Burhleon äänensävy kuulosti huolestuneelta. Kallas ja Saesteorra ehtivät pelätä, että edessä näkyisi romahtanut tunneli. Pian he näkivät, että edessä oli tunnelin päättävä ovi, joka oli hajonnut kolmeen osaan.
Kolmikko saapui oviaukolle ja Burhleo yritti työntää oven kappaleita läpi oviaukosta. Kiviset osat olivat kiilautuneet oviaukkoon niin tiukasti, ettei yhden ihmisen voimat riittäneet edes liikauttamaan niitä.
”Tässä meillä onkin pulma ratkaistavaksi”, Martin sanoi.
”Pienempi pulma kuin romahtanut tunneli”, Venir sanoi.
”Älä vielä sano”, Martin sanoi.
Burhleo nosti lyhdyn oviaukosta läpi, jotta he näkivät sen takana olevan huoneen paremmin. Huone oli veden valtaama samaan tapaan kuin tunnelikin, mutta sieltä nousivat portaat ylös.
”Sieltä pääsemme kuiville”, Jeanne sanoi.
”Kunhan ensin vain pääsemme tästä ovesta läpi”, Martin sanoi.
torstai 6. toukokuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan IV
Betula pubescens, osa 163
Saesteorra nieleskeli pelkoaan. Samalla läpitunkematon pimeys hänen ympärillään antoi hänelle kylmää halausta. Tuntui kuin hän olisi astunut johonkin toiseen maailmaan, joka oli pelkkää mustaa. Ja portaat kaiken pimeyden keskellä tuntuivat jatkuvan loputtomiin.
Askel. Portaan reunan tunnustelu. Varovainen jalan ojennus reunan yli ja askelman tunnustelu. Toinen askel. Seuraava tunnustelu. Askel. Ja sitten taas seuraava. Ja yhä uusi. Yhä uusi tunnustelu. Yhä uusi.
Pimeyden läpi yhtäkkiä kuuluva ääni sai hätkähtämään.
”Noniin, pääsemmehän me portaiden loppuun asti”, Martin sanoi.
Sanat kuulostivat lohduttavilta, vaikka Saesteorra ei edelleenkään nähnyt mitään. Lopulta portaat kuitenkin loppuivat ja hän oli tasaisella. Mieli ei kuitenkaan luottanut siihen ja tunnustelu jatkui.
”Luulin, etteivät ne koskaan loppuisi”, Venir sanoi.
Saesteorra säikähti takaansa kuuluvaa kapteeni Kallaksen ääntä. Hän toivoi, ettei kumpikaan miehistä kuullut hänen reaktiotaan. Pimeys ei sopinut hänelle.
”Joko nyt voimme sytyttää jonkinlaisen valon?” Venir kysyi.
Burhleo vastasi sytyttämällä pienen lyhdyn.
”Ei kuitenkaan sytytetä liikaa valoja. Valo kuluttaa ilmaa ja näin isolla joukolla sille on muutakin käyttöä”, Martin sanoi.
Portaista alas saapuvat sotilaat näyttivät helpottuneelta, kun pääsivät taas valoon. Burhleo sytytti toisen lyhdyn ja antoi sen yhdelle sotilaista.
”Jää sinä näyttämään valoa portaissa tuleville”, Martin sanoi.
Sotilas nyökkäsi ja Saesteorra näki tämän olevan varsin tyytyväinen saamaansa tehtävään. Valon arvon ymmärtää kunnolla vasta silloin kun sitä ei ole.
”Nyt eteenpäin”, Martin sanoi.
Burhleo käveli portaiden alapäässä olevan pienen huoneen poikki ja avasi sen toisella seinällä salaoven. Saesteorra ja Kallas seurasivat muiden jo portaista ehtineiden kanssa Burhleon perässä.
”Osaatko sanoa kuinka pitkä matka meillä on edessämme?” Venir kysyi.
”Ei ehkä niin pitkä kuin minkä kuljimme tunnelissa yläkaupungin portin taakse päästäksemme. Mutta päälinnan sisällä matka jatkuu vielä pitkälti muurien sisällä”, Martin vastasi.
Kallas naurahti.
”Mitä?” Martin kysyi.
”Eli et vastannut kysymykseeni”, Venir vastasi.
Burhleo pysähtyi miettimään.
”Niin. Ehkäpä en sitten vastannutkaan. Näitä reittejä ei tule kuljettua joka päivä, joten on hankala arvioida kovinkaan tarkkaan miten pitkiä ne ovat. Matka saattaa olla pidempi tai sitten lyhyempi”, Martin sanoi.
”Tiedämme sitten, kun olemme linnassa”, Venir sanoi.
”Niin juuri”, Martin sanoi.
Burhleo astui sisään avaamastaan salaovesta ja muut seurasivat hänen perässään tunneliin.