Betula nana, osa 373
Senet näytti nukkuvan seisaaltaan, kun Emily näki tämän pimeässä nurkkauksessa. Kivilattialla olivat laukut, joissa suurin osa heidän tavaroistaan olivat. Senet oli pitänyt niitä oman sänkynsä alla, koska he olivat arvelleet, ettei sieltä niitä kukaan huomaisi.
”Nukuitko ollenkaan?” Emily kysyi.
Senet säpsähti.
”En, en ollenkaan, rouva”, Senet vastasi.
Emily nyökkäsi.
”En minäkään”, Emily sanoi.
Senet huojui väsymystään.
”Ikävä kuulla, rouva”, Senet sanoi.
”Ehkä voimme myös sopia, ettei sinun tarvitse kutsua minua rouvaksi tai ruhtinattareksi tai teititellä tämän seikkailun aikana”, Emily sanoi.
Senet nyökkäsi.
”Selvä, rouva”, Senet sanoi.
Emily lähti johdattamaan heitä kohti linnanpihaa. Hän oli miettinyt tarkkaan etukäteen reitin, jonka kautta he pääsisivät huomaamattomasti pois linnasta. Tavanomaiset vaatteet helpottaisivat hänen livahtamistaan ulos. Senet joutuisi kuitenkin puhumaan vartioiden kanssa, koska nämä varmasti tunnistaisivat ruhtinattaren äänen. Tai heidän olisi suotavaa tunnistaa se.
Linnan talleille he pääsivät ongelmitta.
”Saatamme onnistua tässä, rouva. Antaaksi, Emily”, Senet sanoi.
”Ei sinun tarvitse toistella nimeänikään”, Emily sanoi.
”Selvä, Emily”, Senet sanoi.
”Ja emme ole vielä päässeet edes ulos linnasta, joten meillä on vielä monta mutkaa matkassamme”, Emily sanoi.
He satuloivat hevoset ja nostivat laukut niiden selkään. Sitten he lähtivät taluttamaan hevosi kohti linnanpihaa. Yhtäkkiä Senet kuitenkin pysähtyi ja kääntyi Emilyn puoleen.
”Pyydän tätä anteeksi”, Senet sanoi.
Emily jäi ihmettelemään, kun Senet kumartui ja keräsi käteensä maasta mutaa. Sitten Senet pyyhki kädellään Emilyn naamaa.
”Mitä?” Emily kysyi.
”Jos näytät normaalilta itseltäsi, joku vartijoista tunnistaa sinut varmasti. Mutta jos näytät likaiselta maalaistytöltä, eivät he edes katso sinua”, Senet sanoi.
Emily sylkäisi suuhunsa mennyttä mutaa takaisin maahan.
”Olisit voinut sanoa ensin”, Emily sanoi.
He sotkivat Emilyn kasvoja, hiuksia ja vaatteita lisää ennen kuin jatkoivat linnanpihalle.
torstai 16. marraskuuta 2023
Ruhtinattaren huoli XIV
torstai 9. marraskuuta 2023
Ruhtinattaren huoli XIII
Betula nana, osa 372
Emily ja Senet saivat lähtövalmistelut tehtyä ja varmistettua itselleen hevoset, joilla saattoivat salaa lähteä. Enää oli edessä sen päättäminen, milloin he lähtisivät.
”Joko rouva nyt kertoo, mihin me lähdemme?” Senet kysyi.
”Käykö, jos kerron sitten, kun olemme turvallisen matkan päästä Netronovalasta?” Emily kysyi.
Kamarineito Senet huokaisi.
”En kai minä sille mitään voi, jos rouva ei halua kertoa”, Senet vastasi.
Emily nyökkäsi. Hän myös oli melko varma, että Senet oli jotakin arvannut tulevan seikkailun suunnasta, koska hän oli kerännyt matkaan selvästi lämpimänpiä vaatteita kuin mitä Aegyzassa tarvitsi. Tähän liittyvät kysymykset Emily oli kuitenkin väistänyt puhumalla yllätyksiin varautumisesta.
Lopulta Emily keksi sopivan yön, jolloin he voisivat livahtaa ilman suurempia ongelmia pois linnasta. Samalla vartiokaartilla pitäisi olla suuret juhlat, mikä helpottaisi heidän pois livahtamistaan.
”Ole valmis huomenna illalla. Lähdemme yöllä”, Emily sanoi.
”Kyllä, rouva”, Senet sanoi.
Koko seuraavan päivän Emily oli jännittyneessä tilassa. Vaikka hän oli varma, ettei kukaan tiennyt heidän suunnitelmistaan, niin hän pelkäsi, että kuka tahansa vastaantulija arvaisi ne pelkästä hänen ilmeestään. Erityisesti hän pelkäsi sitä, että törmäisi Sarneliin. Niinpä hän vältteli demonia parhaansa mukaan koko päivän.
Illalla Emily ja kamarineito Senet vaihtoivat merkitseviä katseita, mutta eivät sanoneet sanaakaan asiasta. Lähtöhetken odotukseen liittyvä jännitys olisi kasvanut liian suureksi, jos he olisivat puhuneet siitä. Myös kuulevia korvia oli liikaa, kun toiset kamarineidot auttoivat Emilyä tämän iltatoimissa. Senet myös poistui omaan nukkumasaliinsa ensimmäisten kamarineitojen joukossa.
”Tarvitsetteko vielä jotakin, rouva?” Kamarineito kysyi.
”En, tässä on kaikki mitä yöksi tarvitsen”, Emily sanoi.
Emily katsoi pahaa aavistamatonta kamarineitoa, joka vilpittömästi halusi auttaa Emilyä kaikissa asioissa. Tämä ei tiennyt, ettei Emily tarvitsisi mitään muuta kuin sen, että tämäkin poistuisi nukkumaan.
”Hyvää yötä sitten, arvon ruhtinatar”, kamarineito sanoi.
”Hyvää yötä”, Emily sanoi.
Kamarineito poistui ja jätti Emilyn yksin makuusaliinsa.
Emily makasi hiljaa, tuijotti kattoon ja kuunteli ympärillään hiljenevää linnaa. Olisi hyvä nukkua muutama tunti, jotta jaksaisi paremmin ratsastaa yön pimeydessä. Jännitykseltään Emily ei siihen kyennyt, mutta lepäsi hetken ennen kuin aloitti lähtöön valmistautumisen.
Osa tavaroista oli koottu jo valmiiksi ja viimeiset Emily keräsi laukkuunsa pimeässä. Hän ei uskaltanut sytyttää kynttilää, sillä sen valo näkyisi linnan ikkunasta. Sitten hän muotoili sänkyynsä tyynyistä suurin piirtein itsensä muotoisen kasan peiton alle. Se saattaisi aamulla hämätä kamarineitoja lyhyet hetken ajan ja sen ajan viivästyttää takaa-ajajien lähtöä. Jos jostakin asiasta hän oli varma, niin siitä, että he saisivat peräänsä tajaa-ajajia. Hänet haluttaisiin takaisin linnaan ja silloin vartiointi olisi huomattavasti tiukempi. Emily ei edes uskaltanut ajatella, mitä Senetille siinä tilanteessa tapahtuisi.
Lopulta Emily oli valmis ja hän livahti makuusalinsa ovesta ulos pimeään käytävään.
torstai 2. marraskuuta 2023
Ruhtinattaren huoli XII
Betula nana, osa 371
Emily ja kamarineito aloittivat valmistelut pohjoiseen lähtemistä varten heti keskustelunsa jälkeen. Kamarineito olisi ottanut mahdollisimman paljon tarvikkeita ja vaatteita mukaan, mutta Emily toppuutteli tätä. Tarkoituksena oli ratsastaa kahdestaan huomaamattomasti, joten he eivät voineet ottaa kuin välttämättömyyksiä. Erityisesti ruoka ja vesi olivat tärkeitä sekä kevyehköt aseet molemmille. Kamarineito kavahti ajatusta itsestään miekka kädessä, mutta hyväksyi lopulta sen tosiasian, että terä vyötäröllä toi enemmän turvaa.
”En vain osaa käyttää sitä, niin en tiedä kuinka paljon siitä lopulta on apua”, kamarineito sanoi.
”Sille asialle ehdimme ehkä jotakin tehdä”, Emily sanoi.
Heti seuraavana päivänä Emily määräsi linnan asemestarin opettamaan kamarineidoilleen itsepuolustuksen ja aseiden käytön perusteita. Tätä hän perusteli omalla turvallisuudellaan, jonka kaikki pystyivät hyväksymään. Näin myös Emilyn mukaan lähtevät kamarineito sai hieman asekoulutusta ennen tulevaa lähtöä kohti pohjoista.
Emily pohti, että hänen olisi hyvä tutustua kamarineitoonsa vielä tarkemmin, ennen kuin lähti tämän kanssa matkaan. Toisaalta hänen olisi myös kerrottava, mihin he olisivat lähdössä. Kamarineito alkoi käydä asiasta yhä levottomammaksi ja kysyi asiasta aina, kun he olivat kahden.
”Ruhtinatar on kieltänyt kyselemästä asiasta, mutta en vain voi mitään”, kamarineito sanoi.
Jokaisen kiellon jälkeen kamarineito kysyi uudelleen. Jokaisella kerralla kysymys oli hieman kiivaampi ja vastausta kovemmin vaativa.
”Tiedän, että haluaisit tietää. Ja minä haluaisin vastata. Haluan kuitenkin myös suojella sinua, että et voi edes tietää mitään, mitä sinulta voitaisiin kiristää”, Emily sanoi.
”Ruova on viisas ja huomaavainen”, kamarineito sanoi.
Emily kuuli, että kamarineidon ääni oli kaikkea muuta kuin huomaavaisuudesta kiittävä. Emily halusi huokaista, mutta tiesi sen turhaksi. Vain kertominen auttaisi. Mutta hän näki edelleen parhaaksi pitää asiat salassa.
”Luotathan minuun?” Emily kysyi.
”Tietysti luotan, rouva”, kamarineito sanoi.
”En veisi sinua minnekään sellaiseen paikkaan, joka olisi vaarallinen”, Emily sanoi.
Kamarineito nyökkäsi ja Emily tunsi huonoa omaa tuntoa valehtelusta. Hän tiesi johdattavansa häneen täysin luottavan nuoren naisen keskelle maailman pahimpia vaaroja. Hän halusi myös unohtaa tämän asian edes lyhyeksi hetkeksi nyt, kun heillä oli yhteinen salaisuus.
”Kerrotko vielä kotitilastasi ja mikä oli koko nimesi”, Emily sanoi.
”Jos ruhtinatarta kiinnostaa sellaisesta kuulla”, kamarineito sanoi.
Emily nyökkäsi rohkaisevasti.
”Kotitilani, ja koko kotikyläni sen mukaan, nimi on Punakivi. Tila on nimetty suuren punertavan kiven mukaan, joka on tilan maiden keskellä. Isäni nimi on Neferkan, joten minun koko nimeni on Senet Neferkanen tytär”, kamerineito sanoi.
Kamarineito Senet jatkoi kylästään kertomista ja Emily kuunteli mielenkiinnolla. Elämä kamarineidon kotikylässä oli niin erilaista verrattuna hänen omaan kotikyläänsä.
torstai 26. lokakuuta 2023
Ruhtinattaren huoli XI
Betula nana, osa 370
Kamarineito ponnahti yllätyksestä seisaalleen.
”Ruhtinatar, oletteko te lähdössä jonnekin?” Kamarineito kysyi.
Emily veti sormen huuliensa eteen, jotta kamarineito puhuisi hiljempaa. Hän veti rauhallisella eleellä kamarineidon takaisin vierelleen istumaan.
”Lupaathan, että et sano tästä yhtään mitään kenellekään. Ei sanaakaan, eikä vihjaustakaan”, Emily sanoi.
Kamarineito ei näyttänyt heti ymmärtävän kuinka vakavasti Emily halusi lupauksen saada.
”Yksikin sana voi viedä hengen meiltä molemmilta”, Emily sanoi.
Kamarineidon kasvot menettivät niillä tavallisesti olevaa väriään.
”Lupaatko?” Emily kysyi.
Kamarineito nyökkäili.
”Lupaan, arvon ruhtinatar”, kamarineito vastasi.
Emily puhalsi ilmaa helpottuneena.
”Sitten voi sanoa tämän sinulle. Olen lähdössä”, Emily sanoi.
”Mutta miksi, arvon ruhtinatar? Ja minne?” Kamarineito kysyi.
Emily jäi miettimään vastaustaan. Hän ei ollut varma, mitä kaikkea hänen kannatti kertoa kamarineidolleen. Hän uskoi, että mitä vähemmän hän kertoi, sen parempi asia olisi.
”Minun täytyy lähteä, koska uskon sen olevan oikea teko tilanteessani”, Emily sanoi.
Kamarineidon kysyvästä ilmeestä Emily tiesi, että hänen vastauksensa ei ollut vastannut tämän kysymyksiinsä millään tavalla.
”En ymmärrä”, kamarineito sanoi.
”Ei sinun tarvitsekaan. Voit vain lähteä mukaani ja nauttia seikkailusta. Sen voin luvata, että seikkailun tulet saamaan, tapahtui mitä tahansa”, Emily sanoi.
Emily ei ollut varma tulisiko tuleva seikkailu olemana se, mitä hän oli lähdössä hakemaan, mutta ainakin tapahtumat tulisivat poikkeamaan siitä, mihin kamerineito oli tottunut linnassa tai kotikylässä.
”En ole varma mitä sanoa, ruhtinatar”, kamarineito sanoi.
”Ei sinun tarvitse heti sanoa mitään. Mieti asiaa ja kerro sitten, mitä päätät”, Emily sanoi.
Kamarineito nyökkäsi ja jäi sitten istumaan paikoilleen. Emilyllä meni hetki ymmärtää, että kamarineito oli päättänyt miettiä asian läpi välittömästi, mitä hän ei ollut tarkoittanut. Hän oli jo huomauttamassa asiasta, kun kamarineito alkoi taas puhua.
”Kyllä minä haluan lähteä teidän kanssanne seikkailulle, rouva”, kamarineito sanoi.
”Hyvä. Sitten meidän täytyy aloittaa valmistelut, jotta voimme lähteä mahdollisimman pian”, Emily sanoi.
Kamarineito nyökkäsi innostuneena.
”Mutta muista, että kukaan ei saa tietää tästä”, Emily sanoi.
”Kyllä, rouva”, kamarineito sanoi.
torstai 19. lokakuuta 2023
Ruhtinattaren huoli X
Betula nana, osa 369
Yksi päivä ruhtinattaren arkea oli taas takana. Erinnäisistä asioista huolestuneet kansalaiset olivat saaneet kaipaamiaan vastauksia ja apua sekä Mihailin kenraalit saaneet esitellä suunnitelmia puolustautumista varten, jos Suuren keisarikunnan armeijat hyökkäisivät kohti Netronovalaa. Nyt Emily istui väsyneenä makuusalinsa tuolilla ja pohti, miten pystyisi livahtamaan yön aikana niin kauaksi kohti pohjoista, ettei häntä ehdittäisi saamaan kiinni.
Pohdiskellessaan Emily seurasi kamarineitonsa toimia. Tämä korjasi yhtä Emilyn pukua, joka oli rikkoutunut pari päivää aikaisemmin, kun puvun helma oli tarttunut kiinni linnan muurilla olleeseen asetelineeseen. Kamarineitoa seuratessaan Emily muisti, että samainen kamarineito oli ehdottanut retkeä joelle. Siitä Emilylle tuli mieleen ajatus.
”Oletko seikkailunhaluinen?” Emily kysyi.
Kamarineito yllättyi kysymyksestä.
”Arvon ruhtinatar, ehkä niinkin voisi sanoa”, kamarineito vastasi.
”Millä tavalla se on ilmentynyt?” Emily kysyi.
Kamarineito punastui ja hämmennyksessään istuutui Emilyn vierellä olevalle tuolille.
”Ei tarvitse kertoa mitään liian henkilökohtaista. Aivan tavalliset asiat, joista seikkaulunhalukkuus ilmenee, kelpaavat”, Emily sanoi.
”Kiitos, ruhtinatar”, kamarineito sanoi.
Kamarineito mietti hetken sopivaa asiaa, josta kertoa. Emily koki tämän hyvänä hetkenä siirtää tuoliaan lähemmäksi kamarineidon tuolia, jotta he voisivat puhua hiljaisella äänellä.
”Ehkä jo se, että olen tullut tänne palvelemaan ruhtinatarta, kertoo seikkaulunhalukkuudestani”, kamarineito sanoi.
Emily oli hieman yllättynyt.
”Millä tavalla?” Emily kysyi.
”Olen kotoisin lähikylästä, jossa asuu pääosin omaa sukua. Aika harva lähtee pois, lähinnä tyttäriä naitetaan lähikylien poikien kanssa. Minä kuitenkin lähdin omasta tahdostani pois ja tulin kaupunkiin oppimaan taitoja ja töihin. Sellainen on kylässäni hyvin harvinaista”, kamarineito vastasi.
”Ehkä sekin muuttuu. Kaupunki kasvaa nopeasti ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia”, Emily sanoi.
”Niin, voi sekin olla. Ehkä sisarusteni ja serkkujeni lapset tulevat kaupunkiin töihin. Kukaan sisaruksistani tai serkuistani ei ole niin tehnyt”, kamarineito sanoi.
Emily nyökkäsi. Hän ymmärsi, mitä kamarineito tarkoitti. Ei hänenkään kotikylästä juuri lähdetty maailmalle. Tai edes sinne naapurikaupunkiin.
”Haluaisitko lähteä jonnekin kauemmaksi kuin tänne kaupunkiin ja tutkia mitä linnan muurien ulkopuolella on?” Emily kysyi.
Kamarineito epäröi vastaustaan hetken ajan.
”Olen minä joskus miettinyt, että se voisi olla kiehtovaa. Mutta en tiedä onko minulla siihen koskaan mahdollisuutta, koska matkustaminen on hyvin kallista minun tapaiselleni tavallisella talonpojan tyttärelle”, kamarineito vastasi.
Emily hymyili. Hän tiesi, että oli löytänyt itselleen matkakumppanin kohti pohjoista.
”Jos haluat siihen mahdollisuuden, niin voit lähteä minun mukaani”, Emily sanoi.
torstai 12. lokakuuta 2023
Ruhtinattaren huoli IX
Betula nana, osa 368
Emily kääntyi Sarneliin päin.
”Oletko sitä mieltä, että meidän olisi hyvä lähteä pohjoiseen?” Emily kysyi.
Sarnel kohautti olkiaan ja huokaisi.
”Rehellisesti sanottuna en tiedä, mikä olisi hyvä. Mutta emme kumpikaan ole tyytyväisiäkään nykytilaan. Uskon, että silloin pitää tehdä jotakin muutoksia”, Sarnel vastasi.
Emily nyökkäsi.
”Minä en kuitenkaan halua vain istua täällä ja odottaa sitä päivää, kun kuulemme huonoja uutisia. Tiedän, että voin tehdä enemmän. Ja tiedän, että sinä voit ja haluat myös tehdä enemmän kuin vain istua täällä minun lapsenvahtina”, Emily sanoi.
Sarnel naurahti.
”En tiedä olenko edes lapsenvahtina sinulle. Tai enemmin muut Mihailin alaiset ja Mihailin henkivartiokaarti toimivat sinun lapsenvahtinasi”, Sarnel sanoi.
”Mitä sinä sitten teet?” Emily kysyi.
Sarnel kohautti olkiaan.
”Taidan vain tappaa aikaa ja odottaa, että jotakin tapahtuisi”, Sarnel vastasi.
Emily hymähti.
”Me voimme laittaa jotakin tapahtumaan”, Emily sanoi.
”Tarkoitat varmaan, että minä voin laittaa jotakin tapahtumaan sillä, että vien sinut pohjoiseen”, Sarnel sanoi.
”Minä haluan lähteä pohjoiseen. Jos sinä et halua minua sinne viedä, niin lähden sinne yksin”, Emily sanoi.
”Miten aiot päästä sinne?” Sarnel kysyi.
”Jos armeija pystyy kulkemaan pohjoiseen, niin kyllä yksinäinen ratsastaja pystyy siihen myös”, Emily sanoi.
Sarnel pudisteli päätään.
”Tuo kuulostaa aivan hullulta ajatukselta. En usko, että pääsisit edes Reueliin saakka yksin”, Sarnel sanoi.
”Jos et halua auttaa minua, niin pääsen sinne kyllä. Ja paljon pidemmälle”, Emily sanoi.
”Yritätkö tuolla painostaa minua avuksesi?” Sarnel kysyi.
”Kerron vain, mitä aion tehdä joka tapauksessa”, Emily vastasi.
”Minusta se on niin harkitsematonta, että siinä tapauksessa en voi todeta muuta kuin, että en aio auttaa sinua. Ole pahoillani”, Sarnel sanoi.
”Sietääkin olla”, Emily sanoi.
Kaksikko katsoi toisiaan hiljaisina.
”Aiotko sitten paljastaa suunnitelmani henkivartiojoilleni?” Emily kysyi.
”En. Se herättäisi liian paljon kysymyksiä siitä, miten sain tietää asiasta. Minuun luotetaan jo valmiiksi riittävän vähän”, Sarnel vastasi.
”Kiitos”, Emily sanoi.
”Hyvää yötä, arvon ruhtinatar. Ja turvallista matkaa seikkailuusi, jos sille päädyt”, Sarnel sanoi.
Sarnel poistui ja jätti Emilyn yksin kellariin. Emily tunsi itsensä petetyksi. Siitä kuitenkin nousi uusi tunne. Hän päätti lähteä yksin kohti pohjoista.
torstai 5. lokakuuta 2023
Ruhtinattaren huoli VIII
Betula nana, osa 367
Kun Nasha oli mennyt, Emily käänsi huomionsa Sarneliin.
”Täällä voimme keskustella mistä tahansa täysin rauhassa ilman ylimääräisiä kuulevia korvia”, Emily sanoi.
”Uskon sen”, Sarnel sanoi.
Sarnel katseli ympärilleen kellarisalissa.
”Miksi pyysit Nashan etsimään tämän paikan?” Sarnel kysyi.
Emily oli hetken vaiti ja mietti, olisiko järkevää kertoa Sarnelille totuutta. Hän tuli siihen lopputulokseen, ettei asian piilottelulla Sarnelilta olisi mitään hyötyä. Tämä oli kulkenut saman matkan hänen ja Mihailin kanssa pohjoiseen ja sieltä pois.
”Tarvitsin paikan, jossa voin harjoitella puunkirouksen kanssa”, Emily vastasi.
”Luulin, että hallitsit sen käytön jo”, Sarnel sanoi.
”Niin hallitsin, mutta kun en käyttänyt sitä pitkään aikaan, niin taitoni alkoivat rapistua”, Emily sanoi.
Emily piti tauon.
”Ja puunkirous alkoi myös elää omaa elämäänsä. Se alkoi välillä päästä hallinnastani ja tulla ulos milloin itse halusi. Minun oli pakko opetella hallitsemaan sitä paremmin ennen kuin se alkoi hallita minua”, Emily sanoi.
Sarnel katsoi Emilyö huolestuneena.
”Anteeksi, en tiennyt”, Sarnel sanoi.
”Ei se mitään. Minullakin meni aikaa tajuta asia ja ryhtyä toimiin. Onneksi eläinystäväni olivat auttamassa minua ja varsinkin Nav auttoi minua paljon harjoitteluni kanssa. Sitten Nasha löysi tämän paikan ja pystyin harjoittelemaan isompia asioita puunkirouksen kanssa. Pieniä asioita pystyin tietysti harjoittelemaan myös omissa tiloissani”, Emily sanoi.
”Toivon, että harjoittelu on tuottanut tulosta”, Sarnel sanoi.
”Uskoisin sen tehneen niin. Toki aina voisi harjoitella enemmän, mutta varsinkin nyt minulla on hyvin rajallisesti aikaa siihen”, Emily sanoi.
”Toivon, että sinulla on kuitenkin riittävästi aikaa siihen”, Sarnel sanoi.
Emily kääntyi poispäin Sarnelista ja katsoi seinää, johon kellarin kosteus tiivistyi.
”Riittävää voi olla vaikeaa mitata”, Emily sanoi.
”Tunnetko sitten, että tarvitsisit enemmän harjoitusta?” Sarnel kysyi.
”Toistaiseksi tämä riittää. Pitkällä aikavälillä asia voi olla eri tavalla”, Emily vastasi.
”Sitten meidän täytyy tehdä asialle jotakin. Varsinkin siinä tapauksessa, jos päätämme, että emme lähde auttamaan Mihailia pohjoiseen. Sinä olet liian tärkeä joutuaksesi puunkirouksen valtaan ja sitä paitsi voimillesi voi tulla vielä tarvetta”, Sarnel sanoi.