Oppia taloudesta taiteeseen

Jo kauan sitten päätin, että jos joskus satun perustamaan itselleni blogin, niin ensimmäisten juttujen joukossa kirjoitan nerosta nimeltä Seth Godin. Täältä siis pesee.

Ensikosketuksen Seth Godiniin sain Kimmo Svinhufvudin blogissa Kokonaisvaltainen kirjoittaminen blogauksessaan ”Tavoitteena ei ole olla luova vaan saada aikaiseksi”. Blogauksen aiheena on Seth Godinin luennosta kuvattu video ”Quieting the Lizard Brain”. Nykyään seuraan aktiivisesti Godinin omaa blogia.

Äkkiseltään voisi luulla, että Godinin luento olisi hyvinkin kaukana kirjoittamisesta puhuttamattakaan muunlaisesta taiteesta. Godinhan tunnetaan talousalanluennoitsijana ja hän on kirjoittanut paljon yrityskirjallisuutta. Harrastelijalle näin ehkä onkin.

Mikäli kuitenkin tienaa, tai haluaa tienata luovalla työllään, on Godinin luento kuitenkin hyvinkin opettavainen, sillä se puhuu juuri niistä ongelmakohdista, mitä luovassa työskentelyssä on. Luento on suunnattu pääasiassa sovelluskehittämisalan luoville ihmisille, mutta siitä saa paljon irti muunkinlaisen luovuuden edustaja. Kun pystyy sisäistämään asioita talousalanluennoitsijalta ja parantamaan niillä omaa osaamistaan voi todeta olevansa vahvoilla. Ei kannata kaihtaa neuvoja vaikka ne tulisivat aivan muun kuin oman alan osaajalta. Tärkeämpää on löytää itselle sopiva resepti.

Puheenvuorossaan Godin sanoo, että se, mitä luovan alan ammattilainen tekee työkseen, ei ole olla luova, sillä kaikki ihmiset ovat luovia. Luovan alan ammattilaiset toimittavat työkseen (näin itse suomentaisin ship-verbin kyseisessä yhteydessä). Se, että kykenet toimittamaan aikataulussa ja budjetissa samanaikaisesti, takaa työpaikan. Saat tehdä saman uudestaan niin kauan kunnes joko aikataulusi ylittyy, budjettisi ylittyy tai pahimmassa tapauksessa molemmat ylittyvät ja siinä vaiheessa yhtiösi pohtii varmasti jo yt-neuvotteluja.

Kuinka sitten soveltaa tällaisia ajatuksia vapaaseen luovaan työhön, erityisesti siinä tapauksessa jos on harrastaja? Asian voi ajatella näin. Taiteen korkeatasoisuus ei ole tavoiteltava asia itsessään, koska se johtaa itsekritiikkiin, joka taas johtaa siihen, ettet saa mitään aikaiseksi. Parempi siis tehdä omatasoista luovuutta, kunhan saa tehtyä. Tekemällä taas omat luovat taidot kehittyvät ja sitä kautta tehty työ saavuttaa sen alun perin tavoitellun tason.

Tässä vielä mainitsemani video upotettuna, suosittelen ehdottomasti katsomaan.

Seth Godin: Quieting the Lizard Brain.

Politiikkaa seuraava nuori, hui kauhistus!

Nuoria moititaan aina siitä, etteivät he seuraa politiikkaa. Monien tutkimusten ja asiantuntijoiden mukaan syynä tähän on se, ettei nuoria kiinnosta politiikka. Tämä taas johtuu siitä, ettei nuorilta kysytä koskaan mitään, kun päätöksiä tehdään. Ei edes silloin, kun ne koskevat nuoria itseään. Sitten ollaan olevinaan huolestuneita siitä, kun nuoria ei politiikka kiinnosta.

Entä jos nuoret olisivatkin kiinnostuneita politiikasta ja seuraisivat sitä aktiivista? Perussuomalaiset olisivat varmasti saaneet vieläkin jytkymmän äänisaaliin, mutta myös uudet marginaalipuolueet olisivat varmasti saaneet enemmän kannatusta. Vanhat suuret puolueet olisivat kärsineet lisää. Ehkä ei olekaan nykypoliitikoiden enemmistön edun mukaista saada nuoria äänestämään. Hehän ovat juuri suurten ikäluokkien edustajia.

Suomalaisten kiinnostus politiikkaan on muutenkin aikaisempaa vähäisempää kaikissa ikäryhmissä, ei vain nuorissa. Tästä karua tarinaa kertoo äänestysprosentti, joka on ollut jo pitkään laskusuuntainen. Tähän on varmasti syynä muun muassa se, että kansa on kyllästynyt politiikan yksipuolisuuteen. Sama ketä äänestät, kun poliittiset päätökset eivät muutu miksikään. Mielestäni tämä kertoo poliitikkojen selkärangattomuudesta, ei uskalleta seisoa omien linjausten takana vaan tehdään poliittisen muodin mukaista politiikkaa.

Ratkaisuna tähän toimisi mielestäni suora demokratia, jolloin jokainen (äänestysikäinen ainakin…) pääsisi suoraan vaikuttamaan lakien hyväksymisiin tai hyväksymättä jättämiseen. Tämä vaatisi kuitenkin melkoista mullistusta suomalaisessa poliittisessa kentässä, nykyään kun suhtaudutaan niin nihkeästi kansanäänestyksiin ja vedotaan niiden kalleuteen. Tämä on mielestäni huonoin mahdollinen perustelu, sillä samalla perustelulla voimme luopua demokratiasta kokonaan ja siirtyä vaikka totalitarismiin. Eipähän tarvitsisi järjestään mitään kalliita kansanäänestyksiä ollenkaan, ei edes vaaleja.

Itse kuljen poliittisilta ajatuksilta hieman vastavirtaan. Ensinnäkin olen nuori, joka on varsin kiinnostunut politiikasta ja seuraa sitä aktiivisesti. Lisäksi kannata äsken mainitsemaani suoraa demokratiaa. Tästä syystä äänestin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Muutos 2011 – puoluetta, ehdokkaan nimeä en enää edes muista. Mielestäni politiikkaa kannattaa seurata, ei pelkästään sen takia, että pysyy kärryillä itseään koskevista päätöksistä, vaan myös sen takia, että nykypäivän politiikan seuraaminen on kuin katsoisi BigBrotheria, Salattuja elämiä ja tv-uutisten pikakoostetta samaan aikaan.

Alf Rehn ja hullut innovaatiot

Alf Rehn, professori, kirjoittaja ja puhuja, kävi luennoimassa Rautalammin kirjastossa aiheenaan Uutta Savoa etsimässä – mahdollistaminen, markkinointi ja Rautalammin monet tulevaisuudet. Luento oli osa viikonlopun mittaisia Amerikan päiviä.

Alun perin menin luennolle vain siitä syystä, että pienellä kotipaikallani on tällaisia tapahtumia varsin harvoin. Tämä oli ensimmäinen luento, missä olen koskaan käynyt Rautalammilla ja toivon vilpittömästi, että tulevaisuudessa vastaava nähtäisiin useammin. Vaikka tästä syystä olinkin hieman ennakkoluuloinen luentoa kohtaan, niin se osoittautui kuitenkin varsin mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Voin vain toivoa, että kotikuntani ottaisi Rehnin luennosta oikeasti opikseen. Olihan paikalla itse kunnanjohtajakin.

Alf Rehn on tehnyt paljon yhteistyötä hyvin erilaisten ryhmien kanssa niin suuryrityksistä pieniin kuntiin. Nyt hän puhui erityisesti kuntien kanssa toimimisesta, sillä teemana oli juuri Savon ja Rautalammin tulevaisuus, mutta kertoi yhtenä esimerkkinä myös suuryrityksen toiminnasta. Lisäksi hän kertoi esimerkkejä siitä, kuinka juuri ne hulluimmat ja typerimmiltä kuulostavat ideat ovatkin yleensä niin suuria innovaatioita, joita nykymaailma meiltä vaatii. Yleensä emme näe näitä helppoja innovaatioita sen takia, että me suojelemme itseämme ja omaa osaamistamme kieltämällä nämä uudet ideat.

Tämä uusien ja monesti hullujenkin ideoiden kieltäminen on se syy miksi emme kykene uudistumaan emmekä kykene pysymään tarpeeksi kilpailukykyisinä. Uusille innovaatioille pitää siis antaa tarpeeksi hyvä alusta kasvaa, niin ne hyvät ja toimivat ideat pääsevät kukoistamaan. Rehn puhuikin juuri tästä. Hänen mielestään nykypäivänä ei kannata kysyä ”Mikä maa, mikä valuutta?” koska paikalla ja valuutalla ei ole enää samanlaista merkitystä kuin aikaisemmin. Hänen mielestään oikeanlainen infrastruktuuri on tärkeässä ja olennaisessa asemassa, jotta voidaan luoda uuden tyyppistä toimintaa.

Yksi asia, jota Rehn painotti, oli erilaistuminen. Erityisesti hän mainitsi Suomen kunnat, jotka harjoittavat kaikkialla kaikille samaa -politiikkaa. Hänen mukaansa tämä politiikka ei yksinkertaisesti vain toimi nykypäivänä, vaan kuntien pitäisi löytää omat erityispiirteensä ja eriytyä. Erityisesti hän kritisoi kuntien mainontaa, jonka saattaa tiivistää yhteen lauseeseen: ”Meidän kunta on hyvä paikka elää.” Tämä on huono mainoslause siksi, että sitä käyttävät kaikki kunnat. Rehn totesikin, että: Jos me kaikki yritämme samaa, niin me epäonnistumme.

Sanotaan usein, että suuret ikäluokat rakensivat Suomen sellaiseksi jona sen nykypäivänä tunnemme. Tämä on varmasti totta, mutta he loivat teollistuneen Suomen. Tämä ei kuitenkaan enää nykypäivänä riitä. Uusia innovaatioita ja niiden hyödyntämistä tarvitaan nyt Suomessa enemmän kuin koskaan, sillä se on se työkalu jonka avulla kykenemme pysymään kilpailukykyisinä nykyisessä globaalissa taloudessa.

Tulevaisuus kuuluu niille, jotka rakentavat sitä.

Pieni järvi

Laineet iskevät rantaan

aallokko laulaa

ulappa soi

Pienen järven sydän

on sen sointu,

samanlaista ei ole millään muulla

kuin ihmisen sormenjälki

                              

Männyt kurkistavat järven pintaa

siitä heijastuen

kuin tammikehyksisestä peilistä

Pienet saaret

ja karikot

siroteltuna pitkin selkää

kuin rakkaan kosketus

Tammikuussa 2011

Sateet kuiskivat odottamisen syksyä

On vasta elokuun alku, mutta silti nämä loppukesän sateet muistuttavat minua pian koittavasta syksystä ja tuntuvat näin rauhoittavilta. Kesä on ollut tukalan kuuma ja pitkä itselleni. Tähän kokemukseen on varmasti vaikuttanut kesän viettäminen armeijan leivissä aluksi aliupseerikoulussa Kainuun prikaatissa ja nyt loppukesän Santahaminassa ryhmänjohtajana. Kesä on muodostunut pitkäksi myös sen takia, että sitä on leimannut jatkuva odottaminen.

Syksyn saapuminen ei tarjoa juurikaan helpotusta tähän odottamiseen, joka alkaa jo tuskastuttaa. Olen kuitenkin huomannut, että tunnun koko ajan vain odottavan sitä seuraavaa asiaa kuin odottaminen itsessään olisi muodostunut tärkeämmäksi kuin itse asiat joita odotan. Odottamisesta on ikään kuin tullut pysyvä olotila.

Mitä sitten odotan? Tulevaisuutta ja toiveideni toteutumista tietenkin. Odottamat asiat voin jakaa kahteen ryhmään tai osaan, ensinäkin siihen, että palvelus armeijassa loppuu ja siirry reserviin. Tämä ryhmä sisältää takaisin yliopistoelämään siirtymisen, tällä kertaa huomattavasti pidemmäksi aikaa kuin viimeksi ja opiskeluiden todellisen aloittamisen. Tämä odotus on toisaalta toiveita täynnä, mutta toisaalta viimesyksyisten kokemusten perusteella minulla on tietyt pelot sitä kohtaan kuinka hyvin opiskelut tulevat lähtemään liikkeelle tällä kertaa.

Toinen osa liittyy kirjoittamiseen. Huomenna tulee kuluneeksi kolme viikkoa siitä, kun lähetin ensimmäisen kerran kirjan käsikirjoituksen kustantajalle. Vastauksia ei ole vielä kuulunut, joten odotus jatkuu malttamattomana.

Viisi kuukauttakin on kuitenkin pitkä aika ja sen aikana moni asia ehtii muuttua. Osittain yllättäviäkin tapahtumia on sattunut aivan viime aikoina, joten saa nähdä mitä tuleman pitää.

Maailmanlopun merkit

Oslossa norjalainen tekee terrori-iskun, Lontoossa ja muualla Iso-Britanniassa mellakoidaan ja kaikkialla maailmassa pörssit ovat laskussa. Olemmeko nyt saamassa ensimakua jostakin suuremmasta kriisistä vai onko tapahtumien peräkkäisyys vain sattumaa? Luultavasti, mutta mitä nämä tapahtumat silti meille merkitsevät?

Anders Behring Breivik, syntyperäinen norjalainen ja omien sanojensa mukaan menestynyt mies, rakensi lannoitteesta pommin, jonka hän räjäytti Oslon keskustassa, ja surmasi Utøjan saarella suuren joukon siellä leireilemässä olleita ihmisiä. Kukaan ei ole vielä kyennyt antamaan loogista selitystä Breivikin teoille. Hänen asianajajansa totesi Breivikin olevan niin mielenvikainen, että suostuu tämän asianajajaksi vain, mikäli Breivik suostuu mielentilatutkimuksiin. Breivik itse mitä ilmeisimmin luulee aloittaneensa ristiretken oikeuden puolesta. Helsingin sanomien kolumnissa Kari Huhta vertasi Breivikiä Vidkun Quisilingiin.

Breivikin taustoista löytyy niin piirteitä niin äärivasemmistolaisuudesta kuin äärioikeistolaisuudesta, erityisesti häntä pidetään vasta-jihad-liikkeen edustajana. Mielestäni pelottavinta Breivikissä eivät ole nämä hänen tekonsa, vaikka ne äärimmäisen järkyttäviä ovatkin, vaan se että hänellä on niin paljon hengenheimolaisia Euroopassa. Jos nämä ryhmät onnistuvat yhdistymään internetin välityksellä eikä ryhmissä syntyvää painetta onnistuta purkamaan yhteyskunnassa, niin eurooppalainen yhteiskunta ja ajatusmaailma ovat todellisen vaaran edessä.

Viime torstaina mellakat puhkesivat Lontoon lähiöalueilla sen jälkeen, kun poliisi ampui pidätystilanteessa nuoren miehen. Tämä toimi laukaisuna mellakoille, jotka levisivät eripuolille Isoa-Britanniaa. Asiantuntijat ovat todenneet, että mellakoitsijat ovat normaalista yhteiskunnasta pudonneita. Tämä on huolestuttava ilmiö Iso-Britannian kaltaisessa rikkaassa länsimaassa.

Iso-Britannia ei varmastikaan ole yksin ilmiön kanssa, nuoret putoavat yhteiskunnan kyydistä muuallakin, myös meillä Suomessa. Mielestäni myös Anders Breivikin hirmutekoja voidaan pitää osana tätä ilmiötä, ainakin esimerkkinä siitä, mihin tilanne voi pahimmillaan johtaa. Juuri tätä nuorten syrjäytymistä ja yhteiskunnasta putoamista yhteiskunnan pitäisi viimeiseen asti välttää. Missä muuallakaan yhteiskunnan tulevaisuus on, jos ei juuri nuorissa?

Euroopan talous on ennennäkemättömien haasteiden edessä ja samaan aikaan Yhdysvalloissa alkaa poliitikkojen itse aiheuttama velkakriisi. Tämä on johtanut suurimpaan pörssiromahdukseen sitten vuoden 2008, vai onko tämä kaikki vielä osa vuonna 2008 alkanutta taantumaa? Erikoista tässä uudessa kriisissä on se, ettei se ole tullut juuri kenellekään yllätyksenä. Euroopan unionin kriisimaista ja Yhdysvaltain velkaantumisesta on puhuttu jo pitkään. Rapakon molemmin puolin on kuitenkin puuttunut poliittista tahtoa ja erityisesti poliittista yhtenäisyyttä asioiden ratkaisuun ajoissa.

Likaista peliä pelataan niin Euroopan unionin kulisseissa kuin Yhdysvaltain kongressissa. Euroopan velkakriisistä on syytetty niin itse kriisimaita, Saksaa, Euroopan keskuspankkia kuin rahaliittoakin. Yhdysvalloissa republikaanit ja demokraatit syyttävät toisiaan, Obama edeltäjiään ja kongressia ja teekutsuliike Obamaa. Nyt jopa tähän asti hiljaisena pysynyt Kiina on todennut, että Yhdysvallat saisi keskittyä taloutensa kunnossapitoon valtavien puolustusmenojen ylläpitämisen sijaan.

Toinen kuppi, kiitos

Kahvia, osa 1

Kahvi on juoma, jota monet meistä juovat päivittäin. Sitä juodaan piristykseksi, tavan vuoksi tai jotkut jopa riippuvuuden vuoksi. Osa kahvinjuojista juo vain yhden tai kaksi kuppia kahvia viikossa osa taas juo kymmenenkin kuppia päivässä. Kahvia voi sanoa lailliseksi huumeeksi.

Itse olen kahvijuojana varsin aloittelija. Opin juomaa kahvia kunnolla vasta 19 vuoden iässä syksyllä 2010 eli vajaa vuosi sitten. Kiitos tästä kuuluu Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselle, niin hyvässä kuin pahassa. Nykyään on tullut tavaksi juoda keskimäärin yksi kuppi päivässä. Joskus menee useampi viikko, etten juo yhtään kuppia ja joskus taas juon useita kuppeja päivässä.

Vaikka juonkin pääasiassa tavalliseen suomalaiseen tyyliin maitokahvia, niin pidän eniten cappuccinosta. Ennen viime syksyä joinkin pääasiassa cappuccinoa ja erityisesti sen kahviautomaatti versiota. Lisäksi juon paljon pika-cappuccinoa (itse kutsun monesti kaakao-cappuccinoksi sen kaakaomaisuuden vuoksi), joka ei kauhean lähellä kahvia enää ole.

 Joskus olen miettinyt, että antaako kahvi oikeasti jotain supervoimia (eli siis piristääkö se niin paljon, kuin mitä ihmiset oikeasti luulevat) vai onko kahvin suurempi voima sen lumevaikutuksessa. Ihminen juo kahvia koska uskoo sen piristävän ja piristyy heti saatuaan kahvikupin käteensä.

Kahvin juominen voi olla myös sosiaalinen tilanne. Esimerkiksi työpaikoilla voi olla erilliset kahvitauot, jolloin kahvia (pääasiasiallisesti) nautitaan. Kun ihmisiä on enemmän kuin yksi yhteydessä toisiinsa, syntyy sosiaalinen tilanne. Sosiaalinen tilanne on olemassa, vaikka nämä henkilöt eivät sanoisi sanaakaan toisilleen. Viestimistä tapahtuu joka tapauksessa, vaikka itse viestijät eivät sitä huomaisikaan.

Kahvin juomisen sosiaalisuus on tärkeää. Tämän voi nähdä kahviloiden suuresta määrästä. Kahvilan voi löytää nykypäivänä lähes mistä vain. Itse pidän tätä vain hyvänä asiana. Erityisesti pikkukahvilat ovat hauskoja ja pidän niissä käymisestä. Joskus unelmoin siitä, että voisin itsekin perustaa tällaisen pikkukahvilan. Saman oven takaa löytyisi kahvia, taidetta ja designia.

Ja näin pohjustan juttusarjaani kahvista ja sen juomisesta. Jatkoa seuraa.