Ruhtinattaren huoli XVI

Betula nana, osa 375

Emilyn käsi tarttui miekan kahvaan, mutta hän ei vetänyt miekkaa ulos huotrasta. Vaikka he kuinka ryhtyisivät taistelemaan, niin sotilaita oli paljon enemmän. He pystyisivät kyllä nujertamaan heidät ylivoimalla. Jokin muu reitti tilanteesta ulos piti keksiä nopeasti.

Heitä lähestyvät sotilaat pysähtyivät ja katsoivat ylös. Emily katse kääntyi itsestään näiden katseiden suuntaan.

Heidän yläpuolellaan oli lentävä matto ja sen päällä seisoi Sarnel, joka hymyili Emilylle.

”Tarvitsetteko kyytiä?” Sarnel kysyi.

Emily naurahti.

”Mitä luulet?” Emily kysyi.

”Tarvitsette sitä kipeästi?” Sarnel kysyi.

”Kyllä”, Emily vastasi.

Sarnel teki lentävällä matollaan nopean syöksyn alas. Sotilaat yrittivät estää, mutta he olivat liian hitaita. Emily ja Senet olivat ehtineet tärkeimpine varusteineen lentävän maton kyytiin ennen kuin nämä ehtivät lentävän maton luokse.

”Teidän täytyy ottaa ruhtinatar kiinni toisella kertaa”, Sarnel sanoi.

Mihailin neuvonantaja huusi heidän perään jotakin, mutta he eivät enää kuulleet sitä, kun ilmavirta suhisi heidän korvissaan lentävän maton noustessa ilmaan.

”Sinä muutit mielesi?” Emily kysyi.

”Sillä hetkellä, kun tuo neuvonantaja päätti ottaa teidät kiinni”, Sarnel vastasi.

”Mistä tiesit, että hän tekisi niin?” Emily kysyi.

”En mistään. Minä vain olen pitänyt teitä silmällä ja arvasin, että yrität lähteä omin voimin”, Sarnel sanoi.

Sarnel katsoi kamarineito Senetiä.

”Tai kamarineidon avustuksella”, Sarnel sanoi.

”Anteeksi, minun ei olisi pitänyt. Ruhtinatar lupasi, että pääsen seikkailulle eikä mitään vaaraa ole”, Senet sanoi.

Sarnel nauroi.

”Ei sinun tarvitse mitään pyytää anteeksi. Minä tiedän, että Emily on sinunt puhunut ympäri lähtemään mukaansa. Oikeastaan niin onkin parempi, sillä olisi ollut liian vaarallista lähte yksin”, Sarnel sanoi.

Sarnel vilkaisi Emilyä.

”Yhdessä asiassa Emily on sinut kuitenkin pettänyt”, Sarnel sanoi.

Senet näytti epäuskoiselta.

”Tämä seikkailu tulee olemaan vaarallinen. Se on sitä ollut siitä asti, kun Emily sinulta on kysynyt, haluatko lähteä hänen kanssaan”, Sarnel sanoi.

Senet vingahti pelkoaan. Emily joutui rauhoittelemaan tätä ja pyytämään useita kertoja anteeksi ennen kuin Senet lopulta rauhoittui.

Ruhtinattaren huoli XV

Betula nana, osa 374

Linnanpiha oli autio, kun he kävelivät sen poikki.

”Tuntuuko sinustakin, että täällä on aivan liian hiljaista?” Senet kysyi.

Emily katseli ympärilleen. Missään ei näkynyt yhtään vartijaa. Se oli hyvin epäilyttävää.

”Tuntuu”, Emily vastasi.

”Jatkammeko kohti porttia?” Senet kysyi.

”Jatketaan, mutta ollaan varovaisia”, Emily sanoi.

He kävelivät kohti linnan portteja koko ajan ympärilleen vilkuillen. Viimeistään porttien näkyessä he tiesivät, että jotakin oli pielessä.

”Miksi portin luona ei ole vartijoita?” Senet kysyi.

Emily pysähtyi. Hän tiesi, että tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa.

”Joku on keksinyt, että aiomme karata”, Emily vastasi.

Senet kääntyi Emily puoleen.

”Mutta miten?” Senet kysyi.

”Olemme saattaneet olla varomattomia. Tai joku on arvannut. Tai seurannut liikkeitämme tarkemmin kuin olemme odottaneet”, Emily vastasi.

”Mitä teemme nyt?” Senet kysyi.

Emily ei tiennyt. Hän yritti pohtia, mutta hänen pohdintansa jäi lyhyeksi. Ympäri linnanpihaa sytyteettiin tulia ja sotilaita ilmestyi esiin piiloista. Heidän joukossaan oli yksi Mihailin neuvonantajista, jonka Mihail oli jättänyt auttamaan Emilyä. Tämä käveli hitaasti Emilyn ja Senetin luokse samalla, kun sotilaat piirittivät heidät.

”Arvon ruhtinatar, mihin olette menossa tähän aikaan?” Neuvonantaja kysyi.

”Se on minun oma asiani”, Emily vastasi.

”Ja mihin olet menossa tuon näköisenä?” Neuvonantaja kysyi.

”Se on minun oma asiani”, Emily vastasi.

”Ja kenen kanssa olet menossa?” Neuvonantaja kysyi.

”Se myös on minun oma asiani”, Emily vastasi.

”Vaikutat yhteistyöhaluttomalta”, neuvonantaja sanoi.

Emily ei kommentoinut. Neuvonantaja hymyili ja huokaisi sitten.

”Et jätä minulle muuta mahdollisuutta”, neuvonantaja sanoi.

Neuvonantaja kääntyi vieressään olevien sotilaiden puoleen.

”Ottakaa heidät kiinni ja tuokaa sisälle kirjoitussaliini. Haluan jututtaa heitä molempia. Ajan kanssa ja erikseen”, neuvonantaja sanoi.

Sotilaat nyökkäsivät ja astuivat kohti Emilyä ja Seteniä. Neuvonantaja puolestaan kääntyi kävelemään kohti päälinnaa.

Ruhtinattaren huoli XIV

Betula nana, osa 373

Senet näytti nukkuvan seisaaltaan, kun Emily näki tämän pimeässä nurkkauksessa. Kivilattialla olivat laukut, joissa suurin osa heidän tavaroistaan olivat. Senet oli pitänyt niitä oman sänkynsä alla, koska he olivat arvelleet, ettei sieltä niitä kukaan huomaisi.

”Nukuitko ollenkaan?” Emily kysyi.

Senet säpsähti.

”En, en ollenkaan, rouva”, Senet vastasi.

Emily nyökkäsi.

”En minäkään”, Emily sanoi.

Senet huojui väsymystään.

”Ikävä kuulla, rouva”, Senet sanoi.

”Ehkä voimme myös sopia, ettei sinun tarvitse kutsua minua rouvaksi tai ruhtinattareksi tai teititellä tämän seikkailun aikana”, Emily sanoi.

Senet nyökkäsi.

”Selvä, rouva”, Senet sanoi.

Emily lähti johdattamaan heitä kohti linnanpihaa. Hän oli miettinyt tarkkaan etukäteen reitin, jonka kautta he pääsisivät huomaamattomasti pois linnasta. Tavanomaiset vaatteet helpottaisivat hänen livahtamistaan ulos. Senet joutuisi kuitenkin puhumaan vartioiden kanssa, koska nämä varmasti tunnistaisivat ruhtinattaren äänen. Tai heidän olisi suotavaa tunnistaa se.

Linnan talleille he pääsivät ongelmitta.

”Saatamme onnistua tässä, rouva. Antaaksi, Emily”, Senet sanoi.

”Ei sinun tarvitse toistella nimeänikään”, Emily sanoi.

”Selvä, Emily”, Senet sanoi.

”Ja emme ole vielä päässeet edes ulos linnasta, joten meillä on vielä monta mutkaa matkassamme”, Emily sanoi.

He satuloivat hevoset ja nostivat laukut niiden selkään. Sitten he lähtivät taluttamaan hevosi kohti linnanpihaa. Yhtäkkiä Senet kuitenkin pysähtyi ja kääntyi Emilyn puoleen.

”Pyydän tätä anteeksi”, Senet sanoi.

Emily jäi ihmettelemään, kun Senet kumartui ja keräsi käteensä maasta mutaa. Sitten Senet pyyhki kädellään Emilyn naamaa.

”Mitä?” Emily kysyi.

”Jos näytät normaalilta itseltäsi, joku vartijoista tunnistaa sinut varmasti. Mutta jos näytät likaiselta maalaistytöltä, eivät he edes katso sinua”, Senet sanoi.

Emily sylkäisi suuhunsa mennyttä mutaa takaisin maahan.

”Olisit voinut sanoa ensin”, Emily sanoi.

He sotkivat Emilyn kasvoja, hiuksia ja vaatteita lisää ennen kuin jatkoivat linnanpihalle.

Ruhtinattaren huoli XIII

Betula nana, osa 372

Emily ja Senet saivat lähtövalmistelut tehtyä ja varmistettua itselleen hevoset, joilla saattoivat salaa lähteä. Enää oli edessä sen päättäminen, milloin he lähtisivät.

”Joko rouva nyt kertoo, mihin me lähdemme?” Senet kysyi.

”Käykö, jos kerron sitten, kun olemme turvallisen matkan päästä Netronovalasta?” Emily kysyi.

Kamarineito Senet huokaisi.

”En kai minä sille mitään voi, jos rouva ei halua kertoa”, Senet vastasi.

Emily nyökkäsi. Hän myös oli melko varma, että Senet oli jotakin arvannut tulevan seikkailun suunnasta, koska hän oli kerännyt matkaan selvästi lämpimänpiä vaatteita kuin mitä Aegyzassa tarvitsi. Tähän liittyvät kysymykset Emily oli kuitenkin väistänyt puhumalla yllätyksiin varautumisesta.

Lopulta Emily keksi sopivan yön, jolloin he voisivat livahtaa ilman suurempia ongelmia pois linnasta. Samalla vartiokaartilla pitäisi olla suuret juhlat, mikä helpottaisi heidän pois livahtamistaan.

”Ole valmis huomenna illalla. Lähdemme yöllä”, Emily sanoi.

”Kyllä, rouva”, Senet sanoi.

Koko seuraavan päivän Emily oli jännittyneessä tilassa. Vaikka hän oli varma, ettei kukaan tiennyt heidän suunnitelmistaan, niin hän pelkäsi, että kuka tahansa vastaantulija arvaisi ne pelkästä hänen ilmeestään. Erityisesti hän pelkäsi sitä, että törmäisi Sarneliin. Niinpä hän vältteli demonia parhaansa mukaan koko päivän.

Illalla Emily ja kamarineito Senet vaihtoivat merkitseviä katseita, mutta eivät sanoneet sanaakaan asiasta. Lähtöhetken odotukseen liittyvä jännitys olisi kasvanut liian suureksi, jos he olisivat puhuneet siitä. Myös kuulevia korvia oli liikaa, kun toiset kamarineidot auttoivat Emilyä tämän iltatoimissa. Senet myös poistui omaan nukkumasaliinsa ensimmäisten kamarineitojen joukossa.

”Tarvitsetteko vielä jotakin, rouva?” Kamarineito kysyi.

”En, tässä on kaikki mitä yöksi tarvitsen”, Emily sanoi.

Emily katsoi pahaa aavistamatonta kamarineitoa, joka vilpittömästi halusi auttaa Emilyä kaikissa asioissa. Tämä ei tiennyt, ettei Emily tarvitsisi mitään muuta kuin sen, että tämäkin poistuisi nukkumaan.

”Hyvää yötä sitten, arvon ruhtinatar”, kamarineito sanoi.

”Hyvää yötä”, Emily sanoi.

Kamarineito poistui ja jätti Emilyn yksin makuusaliinsa.

Emily makasi hiljaa, tuijotti kattoon ja kuunteli ympärillään hiljenevää linnaa. Olisi hyvä nukkua muutama tunti, jotta jaksaisi paremmin ratsastaa yön pimeydessä. Jännitykseltään Emily ei siihen kyennyt, mutta lepäsi hetken ennen kuin aloitti lähtöön valmistautumisen.

Osa tavaroista oli koottu jo valmiiksi ja viimeiset Emily keräsi laukkuunsa pimeässä. Hän ei uskaltanut sytyttää kynttilää, sillä sen valo näkyisi linnan ikkunasta. Sitten hän muotoili sänkyynsä tyynyistä suurin piirtein itsensä muotoisen kasan peiton alle. Se saattaisi aamulla hämätä kamarineitoja lyhyet hetken ajan ja sen ajan viivästyttää takaa-ajajien lähtöä. Jos jostakin asiasta hän oli varma, niin siitä, että he saisivat peräänsä tajaa-ajajia. Hänet haluttaisiin takaisin linnaan ja silloin vartiointi olisi huomattavasti tiukempi. Emily ei edes uskaltanut ajatella, mitä Senetille siinä tilanteessa tapahtuisi.

Lopulta Emily oli valmis ja hän livahti makuusalinsa ovesta ulos pimeään käytävään.
 

Ruhtinattaren huoli XII

Betula nana, osa 371

Emily ja kamarineito aloittivat valmistelut pohjoiseen lähtemistä varten heti keskustelunsa jälkeen. Kamarineito olisi ottanut mahdollisimman paljon tarvikkeita ja vaatteita mukaan, mutta Emily toppuutteli tätä. Tarkoituksena oli ratsastaa kahdestaan huomaamattomasti, joten he eivät voineet ottaa kuin välttämättömyyksiä. Erityisesti ruoka ja vesi olivat tärkeitä sekä kevyehköt aseet molemmille. Kamarineito kavahti ajatusta itsestään miekka kädessä, mutta hyväksyi lopulta sen tosiasian, että terä vyötäröllä toi enemmän turvaa.

”En vain osaa käyttää sitä, niin en tiedä kuinka paljon siitä lopulta on apua”, kamarineito sanoi.

”Sille asialle ehdimme ehkä jotakin tehdä”, Emily sanoi.

Heti seuraavana päivänä Emily määräsi linnan asemestarin opettamaan kamarineidoilleen itsepuolustuksen ja aseiden käytön perusteita. Tätä hän perusteli omalla turvallisuudellaan, jonka kaikki pystyivät hyväksymään. Näin myös Emilyn mukaan lähtevät kamarineito sai hieman asekoulutusta ennen tulevaa lähtöä kohti pohjoista.

Emily pohti, että hänen olisi hyvä tutustua kamarineitoonsa vielä tarkemmin, ennen kuin lähti tämän kanssa matkaan. Toisaalta hänen olisi myös kerrottava, mihin he olisivat lähdössä. Kamarineito alkoi käydä asiasta yhä levottomammaksi ja kysyi asiasta aina, kun he olivat kahden.

”Ruhtinatar on kieltänyt kyselemästä asiasta, mutta en vain voi mitään”, kamarineito sanoi.

Jokaisen kiellon jälkeen kamarineito kysyi uudelleen. Jokaisella kerralla kysymys oli hieman kiivaampi ja vastausta kovemmin vaativa.

”Tiedän, että haluaisit tietää. Ja minä haluaisin vastata. Haluan kuitenkin myös suojella sinua, että et voi edes tietää mitään, mitä sinulta voitaisiin kiristää”, Emily sanoi.

”Ruova on viisas ja huomaavainen”, kamarineito sanoi.

Emily kuuli, että kamarineidon ääni oli kaikkea muuta kuin huomaavaisuudesta kiittävä. Emily halusi huokaista, mutta tiesi sen turhaksi. Vain kertominen auttaisi. Mutta hän näki edelleen parhaaksi pitää asiat salassa.

”Luotathan minuun?” Emily kysyi.

”Tietysti luotan, rouva”, kamarineito sanoi.

”En veisi sinua minnekään sellaiseen paikkaan, joka olisi vaarallinen”, Emily sanoi.

Kamarineito nyökkäsi ja Emily tunsi huonoa omaa tuntoa valehtelusta. Hän tiesi johdattavansa häneen täysin luottavan nuoren naisen keskelle maailman pahimpia vaaroja. Hän halusi myös unohtaa tämän asian edes lyhyeksi hetkeksi nyt, kun heillä oli yhteinen salaisuus.

”Kerrotko vielä kotitilastasi ja mikä oli koko nimesi”, Emily sanoi.

”Jos ruhtinatarta kiinnostaa sellaisesta kuulla”, kamarineito sanoi.

Emily nyökkäsi rohkaisevasti.

”Kotitilani, ja koko kotikyläni sen mukaan, nimi on Punakivi. Tila on nimetty suuren punertavan kiven mukaan, joka on tilan maiden keskellä. Isäni nimi on Neferkan, joten minun koko nimeni on Senet Neferkanen tytär”, kamerineito sanoi.

Kamarineito Senet jatkoi kylästään kertomista ja Emily kuunteli mielenkiinnolla. Elämä kamarineidon kotikylässä oli niin erilaista verrattuna hänen omaan kotikyläänsä.

Ruhtinattaren huoli XI

Betula nana, osa 370

Kamarineito ponnahti yllätyksestä seisaalleen.

”Ruhtinatar, oletteko te lähdössä jonnekin?” Kamarineito kysyi.

Emily veti sormen huuliensa eteen, jotta kamarineito puhuisi hiljempaa. Hän veti rauhallisella eleellä kamarineidon takaisin vierelleen istumaan.

”Lupaathan, että et sano tästä yhtään mitään kenellekään. Ei sanaakaan, eikä vihjaustakaan”, Emily sanoi.

Kamarineito ei näyttänyt heti ymmärtävän kuinka vakavasti Emily halusi lupauksen saada.

”Yksikin sana voi viedä hengen meiltä molemmilta”, Emily sanoi.

Kamarineidon kasvot menettivät niillä tavallisesti olevaa väriään.

”Lupaatko?” Emily kysyi.

Kamarineito nyökkäili.

”Lupaan, arvon ruhtinatar”, kamarineito vastasi.

Emily puhalsi ilmaa helpottuneena.

”Sitten voi sanoa tämän sinulle. Olen lähdössä”, Emily sanoi.

”Mutta miksi, arvon ruhtinatar? Ja minne?” Kamarineito kysyi.

Emily jäi miettimään vastaustaan. Hän ei ollut varma, mitä kaikkea hänen kannatti kertoa kamarineidolleen. Hän uskoi, että mitä vähemmän hän kertoi, sen parempi asia olisi.

”Minun täytyy lähteä, koska uskon sen olevan oikea teko tilanteessani”, Emily sanoi.

Kamarineidon kysyvästä ilmeestä Emily tiesi, että hänen vastauksensa ei ollut vastannut tämän kysymyksiinsä millään tavalla.

”En ymmärrä”, kamarineito sanoi.

”Ei sinun tarvitsekaan. Voit vain lähteä mukaani ja nauttia seikkailusta. Sen voin luvata, että seikkailun tulet saamaan, tapahtui mitä tahansa”, Emily sanoi.

Emily ei ollut varma tulisiko tuleva seikkailu olemana se, mitä hän oli lähdössä hakemaan, mutta ainakin tapahtumat tulisivat poikkeamaan siitä, mihin kamerineito oli tottunut linnassa tai kotikylässä.

”En ole varma mitä sanoa, ruhtinatar”, kamarineito sanoi.

”Ei sinun tarvitse heti sanoa mitään. Mieti asiaa ja kerro sitten, mitä päätät”, Emily sanoi.

Kamarineito nyökkäsi ja jäi sitten istumaan paikoilleen. Emilyllä meni hetki ymmärtää, että kamarineito oli päättänyt miettiä asian läpi välittömästi, mitä hän ei ollut tarkoittanut.  Hän oli jo huomauttamassa asiasta, kun kamarineito alkoi taas puhua.

”Kyllä minä haluan lähteä teidän kanssanne seikkailulle, rouva”, kamarineito sanoi.

”Hyvä. Sitten meidän täytyy aloittaa valmistelut, jotta voimme lähteä mahdollisimman pian”, Emily sanoi.

Kamarineito nyökkäsi innostuneena.

”Mutta muista, että kukaan ei saa tietää tästä”, Emily sanoi.

”Kyllä, rouva”, kamarineito sanoi.

Ruhtinattaren huoli X

Betula nana, osa 369

Yksi päivä ruhtinattaren arkea oli taas takana. Erinnäisistä asioista huolestuneet kansalaiset olivat saaneet kaipaamiaan vastauksia ja apua sekä Mihailin kenraalit saaneet esitellä suunnitelmia puolustautumista varten, jos Suuren keisarikunnan armeijat hyökkäisivät kohti Netronovalaa. Nyt Emily istui väsyneenä makuusalinsa tuolilla ja pohti, miten pystyisi livahtamaan yön aikana niin kauaksi kohti pohjoista, ettei häntä ehdittäisi saamaan kiinni.

Pohdiskellessaan Emily seurasi kamarineitonsa toimia. Tämä korjasi yhtä Emilyn pukua, joka oli rikkoutunut pari päivää aikaisemmin, kun puvun helma oli tarttunut kiinni linnan muurilla olleeseen asetelineeseen. Kamarineitoa seuratessaan Emily muisti, että samainen kamarineito oli ehdottanut retkeä joelle. Siitä Emilylle tuli mieleen ajatus.

”Oletko seikkailunhaluinen?” Emily kysyi.

Kamarineito yllättyi kysymyksestä.

”Arvon ruhtinatar, ehkä niinkin voisi sanoa”, kamarineito vastasi.

”Millä tavalla se on ilmentynyt?” Emily kysyi.

Kamarineito punastui ja hämmennyksessään istuutui Emilyn vierellä olevalle tuolille.

”Ei tarvitse kertoa mitään liian henkilökohtaista. Aivan tavalliset asiat, joista seikkaulunhalukkuus ilmenee, kelpaavat”, Emily sanoi.

”Kiitos, ruhtinatar”, kamarineito sanoi.

Kamarineito mietti hetken sopivaa asiaa, josta kertoa. Emily koki tämän hyvänä hetkenä siirtää tuoliaan lähemmäksi kamarineidon tuolia, jotta he voisivat puhua hiljaisella äänellä.

”Ehkä jo se, että olen tullut tänne palvelemaan ruhtinatarta, kertoo seikkaulunhalukkuudestani”, kamarineito sanoi.

Emily oli hieman yllättynyt.

”Millä tavalla?” Emily kysyi.

”Olen kotoisin lähikylästä, jossa asuu pääosin omaa sukua. Aika harva lähtee pois, lähinnä tyttäriä naitetaan lähikylien poikien kanssa. Minä kuitenkin lähdin omasta tahdostani pois ja tulin kaupunkiin oppimaan taitoja ja töihin. Sellainen on kylässäni hyvin harvinaista”, kamarineito vastasi.

”Ehkä sekin muuttuu. Kaupunki kasvaa nopeasti ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia”, Emily sanoi.

”Niin, voi sekin olla. Ehkä sisarusteni ja serkkujeni lapset tulevat kaupunkiin töihin. Kukaan sisaruksistani tai serkuistani ei ole niin tehnyt”, kamarineito sanoi.

Emily nyökkäsi. Hän ymmärsi, mitä kamarineito tarkoitti. Ei hänenkään kotikylästä juuri lähdetty maailmalle. Tai edes sinne naapurikaupunkiin.

”Haluaisitko lähteä jonnekin kauemmaksi kuin tänne kaupunkiin ja tutkia mitä linnan muurien ulkopuolella on?” Emily kysyi.

Kamarineito epäröi vastaustaan hetken ajan.

”Olen minä joskus miettinyt, että se voisi olla kiehtovaa. Mutta en tiedä onko minulla siihen koskaan mahdollisuutta, koska matkustaminen on hyvin kallista minun tapaiselleni tavallisella talonpojan tyttärelle”, kamarineito vastasi.

Emily hymyili. Hän tiesi, että oli löytänyt itselleen matkakumppanin kohti pohjoista.

”Jos haluat siihen mahdollisuuden, niin voit lähteä minun mukaani”, Emily sanoi.